Ladataan...

 

Lasipulloon pakattu suihkugeeli palasina lattialla, toinen lasipurkki keittiön laatoilla, rasvatahra kalleimmassa takissa, puhelimen ruutu ehjänä viikon, pitsakastiketta valkoisessa silkkikimonossa...why oh why, miksi juuri nyt, kun en oikein voisi ostaa uutta, kysyn ja sitten kohautan olkiani.

Olen alkanut suhtautua aika filosofisesti materiani hajoamiseen. En jaksa hermostua. Kaipa tämä on universumin tapa näyttää se, minkä sellaisina Jurmo-hetkinä jo tiedän: se on vain tavaraa.

Olen nyt tehnyt pari kuukautta nelipäiväistä viikkoa ja saanut siis viidenneksen huonompaa palkkaa kuin yleensä. Se viidennes on aika paljon, vaikka veroprosentti tuleekin vastaan, kun asuu yksin kaksiossa Helsingissä, ruokkii kahta koiraa ja on addiktoinut kauniisiin esineisiin.

Paitsi että tuo viimeinen ei ehkä olekaan enää totta.

Nyt kun minulla on vähemmän rahaa, suojelen sitä enemmän kuin ennen. Ei tee mieli shoppailla, koska joudun valitsemaan, että shoppailenko vai menenkö vaikka Sidewaysiin. 

 

Tähän väliin kerrottakoon, ettei palkkani ole koskaan mikään superhyvä ollut. Siis suhteutettuna asuinpaikkaani ja siihen, että maksan kaiken yksin. Ei minulla esimerkiksi ole varaa ostaa jotain Arelan neuleita, vaikka kuinka haluaisin (kyllä, haluaisin). Tai sitten en osta kuin kaksi vaatetta vuodessa (mikä ehkä tosiaan olikin se pointti). Olen silti aina pitänyt itseäni ihan kivasti toimeentulevana. Tai pidin, ennen kuin puhuin kahden ystäväni kanssa.

Toisen mielestä neljän tonnin palkka ei ole kovin kummoinen. (Minä mietin, että jos (kun!) palkkakuitissani joskus lukee moinen summa, niin JEE.) Ystäväni itse luonnollisesti tienaa varmaan kutosella alkavan rahamäärän kuussa. En ole viitsinyt kysyä, koska olemme niin eri aloilla, ettei sillä ole oikeastaan mitään merkitystä.

Toinen ystäväni ansaitsee tällä hetkellä noin 500 euroa enemmän kuin minä normaalisti. Hän aikoo pyytää palkankorotusta.

Ehkä minunkin pitäisi. 

 

Minun nelipäiväisen viikkoni palkka alkaa kakkosella. Se olisi liian vähän, jos tekisin töitä viisi päivää viikossa. Sillä ei voi shoppailla, matkustella, asua kaksiossa, syödä hyvin ja huolehtia koirista. Mutta sillä voi tehdä kaiken tuon, kun jättää ensimmäisen pois. 

Olen huomannut, että raha on vain rahaa.

 

Kunhan tienaa tarpeeksi, että syö ja asuu hyvin ja on varaa tehdä asioita tässä maailmassa, loppu on aika merkityksetöntä onnellisuudelleni. Kakkoselle tippunut palkkani ei ole tehnyt minua piiruakaan onnettomammaksi, sillä sen mukana on tullut yksi päivä lisää viikonloppuun. Vaikka rakastankin työtäni, yksi oma päivä lisää viikossa on ihana. Sinä päivänä ehdin ajatella, seikkailla, joogata, nähdä kavereita, opiskella, kirjoittaa teille.

Sinä päivänä ehdin elää.

 

PS Kaikki on aika suhteellista, tämäkin. Kuva on Lissabonista, missä oli kauhean kaunista, ihanan lämmintä ja kivan rähjäistä (varmaan, koska ei ole varaa korjata taloja). Siellä olin kakkosella alkavalla palkallani the rich bitch

PPS Luithan Julian jutun rahasta? 

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Ladataan...

 

Olin sunnuntaina Suvilahdessa Sit down pop up -vegaanibrunssilla. Mikä ihana idea! Tämä oli ensimmäinen kerta, kun brunssi järjestettiin. Seuraavan kerran se on 18.6. 

 

 

Ruokalista oli vegaanisen lisäksi gluteeniton. Tarjolla oli muun muassa kultaista raakapuuroa, nokkos-pinaatti-cashewkeittoa, yrttipasta-nyhtökaura-salaattia, lakritsimarinoitua tofua, katajanmarjatempehiä, mantelifetaa, punajuurihummusta, nokkospestoa ja lakritsi-lucumakakkua sitruunakookoskermalla. Ihan törkeän hyvää!

 

 

Juomana oli havupuu- ja inkiväärijuomia ja tietenkin kahvia ja kauramaitoa. 

 

 

Tätä jälkkäriä voisin syödä vaikka joka päivä. 

 

 

Ihanaa, kun tällaisia uusia vegaanisia tapahtumia tulee koko ajan lisää. Suosittelen tätä brunssia lämpimästi, jos terveellinen vegeruoka kiinnostaa. Se oli myös tosi täyttävä hyvällä tavalla (ei ähkyä). Söin täällä yhdeltätoista aamupäivällä ja seuraavan kerran pari palaa leipää illalla kasilta. Yleensä olen nälkäinen kolmen tunnin välein. 

Seuraava brunssi järjestetään siis 18.6., ja tapahtuman Facebook-sivuilta saa lisätietoa.

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Ladataan...

 

Minulle tulee säännöllisin välein tarve vähän uudistua: päivittää ulkoasua sisäiseen maailmaani sopivaksi. Niinpä blogilla on uusi ilme, joka on jälleen ystäväni graafikko ja kuvittaja Jonna Koivumäen suunnittelema. Jonna on suunnitellut kaikki edellisetkin bannerit, ja jokainen niistä on sopinut juuri siihen hetkeen. 

Ensin oli se sininen, muistatteko vielä? Siinä oli teekuppeja kirkkaansinisellä pöydällä, ja se oli ihana. Siihen aikaan haaveilin vielä jostain puutalosta ja tykkäsin enemmän kotoilusta. Siitä on jo melkein neljä vuotta. Niin paljon on tapahtunut sen jälkeen.

Seuraava banneri oli vaaleanpunainen. Sen taustalla oli kuva kuihtuvista ruusuista, jonka olin napannut pari vuotta sitten lokakuussa. Se oli tosi kaunis, mutta se on jo pitkään tuntunut mielestäni liian romanttiselta ja herkältä tähän mielentilaani. Halusin jotain värikkäämpää, elävämpää.

Tämän uuden ilmeen tahdoin kuvaavan ajatuksiani nyt: maailma on kaunis ja rosoinen ja avoin ja siellä kannattaa seikkailla. Mielestäni se on täydellinen. Mitäs te tykkäätte?

 

 

Olen tosi onnekas, että minulla on ystävä, joka osaa toteuttaa nämä ajatukseni kuviksi. Kiitos Jonna! 

Jonnan kaunista maailmaa voi seurata Instagramissa, mistä hänet löytää nimellä: @crinoline.

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Pages