Ladataan...


Jotkut päivät ovat vain parempia kuin toiset. Niin kuin viime viikon lauantai.

Olin perushyvällä tuulella, vaikka viikko oli pitänyt sisällään kaikenlaista, ja olin vähän univelkainen siitä johtuen. Edellisenä iltana mietin, että jaksanko herätä aikaisin ja lähteä ystävän kanssa Roots Helsingin aamujoogaan Suomenlinnaan. Vai jäisinkö kotiin, nukkuisin.

Uni houkutteli, mutta sitten: aamujooga Suokissa. Laitoin kellon soimaan. 

Aamulla paistoi aurinko. Kävin lenkillä koirien kanssa, lähdin liian myöhään pyöräilemään kohti Kauppatoria ja poljin koko matkan täysillä. Olin perillä 10 minuuttia liian aikaisin selkä hiestä märkänä, mutta jotenkin onnellisena.

Pääsin ensimmäistä kertaa vähän merelle tänä kesänä. Makasin joogamatolla, katselin pilvien lipumista taivaalla ja hymyilin. Puhuimme tärkeitä, tsemppasimme toisiamme ja mietin, että girlpowerilla pääsee niin pitkälle. 

Myöhemmin näin toisen ystävän. Söin lounaaksi avokado-falafelirullia, mietiskelimme, onko Portugalissa haita ja hyökkäävätkö ne mielellään surffikurssilaisten kimppuun, joimme kahvia ja otimme kuvia. Minulla oli tuollainen lyhyehkö kreppihame, joogakassissa rypistynyt valkoinen paita ja keltainen neule, jota kauheasti rakastan. Kaulassa Berliini-koru, kuten aina, käsissä Tansaniasta ja Lissabonista peräisin olevat korut, kuten aina.

Nyt kun sää on vaihdellut, olen yhdistänyt paljaat sääret ja sandaalit usein villapaitaan. Se lämmittää niin paljon, että en jäädy ilman sukkiksiakaan. 

Sitten hyvästelimme, kunnes taas kohdataan, ehkä täällä, ehkä toisessa maassa. Kävin ostamassa uuden kevyen kesädekkarin ja lähdin kävelemään Kauppatorille pyöräni luokse. Matkalla ihmiset hymyilivät, minä hymyilin takaisin. Keräsin aurinkoa.

Tunsin energiani kääntyvän jälleen kohdilleen, vetävän puoleensa hyvää.

Erityisen hyvä päivä. 

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Ladataan...

 

Elämäni muistutti jokin aika sitten uhkaavasti jotain tosi surkeaa b-luokan leffaa. Sellaista tragikomediaa, jonka juonenkäänteet ovat niin älyttömiä, että niitä ei voisi mitenkään kuvitella ennalta. Juoni on ihan lässähtänyt ja yleisö pettynyt: kuka typerys tän on käsikirjoittanut, eihän noin nyt voi käydä! Buuu.

En oikein tiennyt, itkeäkö vaiko nauraa. Pieleen meni ja pahasti, mutta stoori on hyvä! Niin epäuskottava, ettei mielikuvitukseni koskaan olisi pystynyt kehittämään sitä. Niin sitten hetken itkettyäni ja raivottuani valitsin naurun. 

En kerro teille tästä enempää, mutta kaikki on ihan hyvin. Sain kolauksen (tai siis kunnolla turpaan), mutta ei se lopulta ole niin vakavaa. Kuten eräs ystäväni sanoo:

”Harva asia elämässä on oikeasti kovin dramaattinen.” 


Se on totta, sen tajuaa, kun hetken miettii. Tietenkin on oikeasti kauheita suruja ja vakavia asioita, mutta iso osa kaikesta vähän lievemmästä murheesta ja draamasta tulee oman pään sisältä. Siitä, että elää mennyttä tai tulevaa, ei hyväksy asioita ja ihmisiä sellaisina kuin ne ovat, luo liikaa odotuksia ja pettyy sitten, antaa onnen muiden käsiin, antaa itsetunnon muiden käsiin, ei suostu jatkamaan eteenpäin, ei suostu päästämään irti, jää vellomaan pahaan oloon. 

Kaikenlaiset tunteet kuuluvat ihmiselämään. Täällä saa ja kuuluu itkeä ja raivota aina välillä. Mutta niihin tunteisiin ei kannata jäädä kovin pitkäksi aikaa kiinni.

Valitsin naurun siksi, että kurjissa tunteissa vellominen satuttaa aina eniten sinua itseäsi. Siksi on parasta valita nauru ja antaa huonojen asioiden mennä. Muistaa, että tunteet ovat vain tunteita, tulevat ja menevät. Juoni jatkuu.

Valitsin naurun siksi,

että täällä kannattaa olla

ONNELLINEN.

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Ladataan...

 

Pyöräilin yhtenä sumuisena aamuna kohti keskustaa ja tunsin itseni vapaaksi ja oudon onnelliseksikin. Oudon siksi, että minulla olisi ollut syytä olla hieman onneton. En vain ollut. Oli sumu, oli aamu, oli vähän raivokasta musaa kuulokkeissa ja maailma ympärillä. Tunsin, että universumi tahtoo minulle pelkkää hyvää ja uskoin vahvemmin kuin aikoihin, että olen turvassa ja rakkauden ympäröimä.

Tajusin siinä polkiessani ehkä selvemmin kuin koskaan aiemmin, että turva ei tule kenestäkään toisesta, se on minussa itsessäni. Rakkaus ei tule kenestäkään toisesta, se on minussa ja kaikkialla ympärilläni. Tiesin, että mitä ikinä tapahtuukin, jokin merkitys sillä on, jotain hyvää siitä on tarkoitus seurata. 

Niin kuin perhosen siiven isku voi sysätä alkuun jotain suurta, niin jokainen tapahtuma, jonka kokee, ja valinta, jonka tekee, vaikuttaa tulevaan. 

Ja jos jostain olen varma, niin siitä, että jotain on aina tulossa. Jotain hyvää, jos vain itse elää hyvin.

Mene siis ja ELÄ.

Anna hyvän tulla.

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Pages