Ladataan...

 

Oletko joskus toivonut kristallipalloa? Halunnut vilkaista tulevaan, jotta tietäisit, miten joku asia tulee menemään? Jotta voisit olla varma.

No, kerron salaisuuden. Mitään varmuutta et koskaan tule saamaan. Se ei ole elämän luonne. Täällä voi tapahtua ihan mitä tahansa ihan milloin tahansa, etkä sinä voi monellekaan niistä tapahtumista yhtään mitään. Voit kyllä stressata, yrittää hallita elämää ja maailmaa sekä ahdistua epävarmuudesta. Tai sitten voit nojata taakse ja nauttia, antaa elämän kuljettaa, mihin se nyt onkin sinut kuljettamassa. Sitähän et voi tietää. Aika ihana ajatus, eikö?

Olen lähiaikoina ollut oudon ihastunut elämän arvaamattomuuteen. Olen kai lopulta kyllästynyt arvailemaan, mitä tuleman pitää ja pakottamaan maailmaa mieleisekseni. Niinpä olen vain ajelehtinut päivien mukana, tehnyt fiiliksellä. Jos tuntisitte minut ja näkisitte kalenterini, ymmärtäisitte, että se ei ole luontoni.

Samalla olen hitusen luopunut ajatuksesta, että jotain, ylipäätään mitään, täytyy tapahtua. Ajatellut, että mistään ei oikeastaan tarvitse tulla mitään, ja kaikki on silti ihanaa ja hyvin. Olen opetellut luottamaan maailmaan ja elämään. Koska vaikka mitään ei tarvitse tapahtua, jotain kuitenkin lopulta tapahtuu. Joku meitä johdattaa. 

Tulin toissayönä kotiin piknikiltä, joka venähti puolilleöin ja sisälsi kaikkea, mitä juuri sinä päivänä tarvitsin: huolettomuutta, viisaita sanoja ja vähän skumppaa. Olin onnellinen ja mietin, että tämän takia kannatti kyllä uhrata seuraavan aamun jooga. Sitten yritin perua sen joogan. 

Ei onnistunut. Aikaa oli vielä kuusi minuuttia, mutta varausjärjestelmä ei antanut peruutuslinkkiä. 

Päätin mennä fiiliksen mukaan. Jos heräisin aamulla itsekseni tarpeeksi ajoissa, menisin joogaan. Jos en, niin sitten se olisi sen piknikin hinta. So be it. 

Arvelin, etten todellakaan herää.

Heräsin pirteänä puoli kahdeksalta. 

Siellä joogassa tapasin lapsuudenystäväni, jota en ollut nähnyt vuosiin. Hän sanoi vaistonneensa, että minä tulen sille tunnille. 

Menkööt huruiluksi, mutta olen varma, että minun kuului mennä tuolle joogatunnille. Siksi en saanut peruttua tuntia, siksi heräsin aikaisin. 

Ja jos pienissä asioissa, miksei isoissakin. 

Kun mikään ei ole varmaa, kaikki on mahdollista.

Ihana, epävarma elämä, eikö olekin?

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Ladataan...

 

Oletteko koskaan rakastuneet ensi silmäyksellä, tienneet heti, että tuossa on se oikea? Minä olen. Muun muassa tähän kimonoon. 

Näin sen Pinterestissä (joo, käytän paljon Pinterestiä, palaan tähän vielä), tallensin tauluuni, toivoin löytäväni jotain samankaltaista joskus. Ja sitten löysin juuri sen. Se on outoa, miten joskus saa juuri sen, mitä haluaa. Ja joskus ei todellakaan. En puhu nyt välttämättä kimonoista. 

Uskon kuitenkin, että jos jokin asia tuntuu ihan omalta, sitä kohti kuuluu elämässä mennä. Kannattaa tehdä parhaansa sen eteen, oli lopputulos sitten mikä tahansa. Koska silloin on ainakin yrittänyt. Lopulta se on kaikkein tärkeintä. Pätee niin kimonoihin kuin työpaikkoihin, ihmisiin tai mihin muuhun elämässä nyt törmääkin. 

Luulen, että iso osa ongelmista tulee itse asiassa siitä, ettei kuuntele itseään ja kutsuja. Antaa järjen voittaa:

Mitä jos kuitenkin tykkäisin beigestä, se on niin tyylikäs...
On tuo tyyppi aika jees varmaan sittenkin, sydän ei kauheasti värähtele, mutta ehkä se vielä...
Tämä on tosi hyvä työpaikka, moni tämän haluaisi, ei kai se ole niin kauheaa, että joudun pakottamaan itseni tänne aamuisin...

Olen kokeillut näitä kaikkia. Ei toiminut kertaakaan, lykkäsi vain väistämätöntä. Beigen kanssa me emme vain tule juttuun, miehiä on mennyt vaihtoon ja työpaikkoja samoin. Sitten lopulta, kun olen uskaltanut kuunnella sydäntäni. 

Niinpä, jos keltainen kukkakimono kutsuu sinua, vastaa kutsuun. Jos beige trenssi kutsuu sinua, vastaa kutsuun. Ja jos kutsua ei kuulu, niin ehkä silloin jokin on pielessä.

Toimi sitten samoin isompien asioiden kanssa. Veikkaan, että hyvä tulee.

 

Kimono Free People, farkut Levi's, t-paita Lindex, tossut Converse, rannekoru Sidai Designs, kaulakoru Berliinistä

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Ladataan...

 

”The only thing that makes it part of your life, is that you keep thinking about it.” 


Kun elämässä tapahtuu ikävyyksiä (varsinkin jonkun toisen aiheuttamia), niitä helposti analysoi päässään ja ystävilleen loputtomiin. Se on aika nautinnollistakin joskus ja alkuun ehdottoman tarpeellista ja terapeuttista. On hyvä purkaa tunteitaan ja antaa niiden tulla. Jossain vaiheessa pohdiskelu kuitenkin alkaa kääntyä itseä vastaan. Silloin on aika päästää irti. 

Irtipäästäminen ei tarkoita, että väkisin unohtaisi tapahtuneen. Tunteita ja ajatuksia tulee, halusi sitä tai ei. Irtipäästäminen tarkoittaa, ettei enää jää niihin kiinni, vaan antaa niiden tulla ja mennä kuin taivaalla lipuvat laivat. Huomaa ne, mutta ei hyppää kyytin, vaan elää tätä hetkeä. 

Mikä tapahtui, tapahtui. Ei se siitä muuksi muutu, vaikka miten analysoisi. Sen sijaan sen analysointi pitää sen elämässäsi. Ja tässä kohtaa on mietittävä, mitä haluaa elämäänsä.

Haluaako onnea, iloa, rakkautta, intohimoa, rauhaa, varmuutta, arvostusta. Vai katkeruutta, kyynisyyttä, pahaa mieltä, vihaa, ahdistusta. 

Kurjat tunteet satuttavat aina eniten sinua itseäsi. Katkeruus, kyynisyys ja viha syövyttävät sinun sydäntäsi. 

Tämäkin on valinta. 

Joogaopettajani sanoo usein:

Jätä tälle matolle jotain, mitä et halua kuluneesta viikosta kantaa enää mukanasi.”


Niin minä jätän. Jätä sinäkin, jos jotain sellaista on. 

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Pages