Ladataan...

Aloitin sen eräänä iltana Helsingissä. Jatkoin aamukuudelta lentokentällä, jonka hämyisessä pöydässä nuokuin ylihinnoiteltu aamiainen edessäni. Luin sitä portolaisella rantakadulla lasi portviiniä kädessäni, kuuntelin baarissa soivia vanhoja rockbiisejä ja mietin, keitä olivat ne ihmiset, jotka kävelivät ohitseni. Lissabonin junassa se alkoi käydä vähiin, ja olin melkein tyytyväinen, kun ystäväni ei ehtinyt kanssani lounaalle ja sain olla sen kanssa vielä hetken. Käänsin viimeisen sivun korkealla kukkulalla katutaiteilijan temppuilessa kuppi parin euron cappucinoa seuranani. 

Tunsin sitä haikeutta ja tyhjyyttä, joka seuraa, kun on pakko repäistä itsensä irti maailmasta, jossa on viettänyt tunteja ja tunteja tietäen, ettei voi jatkaa enää. Kirja loppui.

Kyllä, halusin kertoa teille vähän lomastani, mutta myös tuosta nautinnollisesta kirjasta. Sen nimi on Paluu Rivertoniin, sen kirjoitti Kate Morton ja sen takakannessa lukee: Tenhoava (mikä ihana sana!) tarina murhasta, rakkaudesta ja salaisuuksista.

 

 

Vuonna 1924 nuori runoilija Robbie Hunter tekee itsemurhan Rivertonin kartanon mailla. 75 vuotta myöhemmin kaikki asiaan sekaantuneet ovat kuolleet, lukuun ottamatta 98-vuotiasta Gracea. Kun Rivertonista aletaan tehdä elokuvaa, menneet salaisuudet palaavat hänen mieleensä. 

”Oli vuosi 1924, ja olin jälleen Rivertonissa. Talon kaikki ovet olivat selkoselällään ja silkkiverhot aaltoilivat kesätuulessa. Kukkulalla vanhan vaahteran alla soitti orkesteri, viulujen sielukkaat sävelet kohosivat raukeina lämpimään ilmaan. Kaikkialta kuului kirkkaita ääniä ja raikuvaa naurua ja taivaan sinessä oli sävy, jonka me luulimme sodan hävittäneen ikuisiksi ajoiksi. Miespalvelija tyylikkäässä mustavalkoisessa asussa kaatoi samppanjaa ylimpään torneiksi kootuista laseista, ja kaikki taputtivat nauttien tuosta ihanasta tuhlauksesta.”

Tulee mieleen Downton Abbey, eikö? Mutta kuten siellä, myös tässä vanhassa englantilaisessa kartanossa tapahtuu tragedioita, ja kaiken yllä leijuu synkkä salaisuus.

”Se oli Hannah hääpuvussaan, jonka ruusuaplikointeihin oli roiskunut mutaa. Varjo peitti osan hänen kasvoistaan, jotka näyttivät kalpeilta, kun hän nosti katseensa minuun. Hänen äänensä sai vereni hyytymään. 'Sinä tulet liian myöhään.'”

Mitä on tapahtunut? Miksi nuori runoilija riisti hengen itseltään? Ja mikä kohtalo odotti kartanon kahta eloisaa tytärtä, joista kumpikaan ei ole enää elossa?

Se sinun pitää lukea itse. 

Kiitos matkaseurasta, Kate Morton!

 

Lue myös:

Rakkautta, kutsuja ja kukkahaalari

Big Magic

 

BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM

Share

Ladataan...

 

 

Hei tyypit, oletteko vielä siellä?

Pahoittelut parin viikon hiljaisuudesta. Paljon tapahtui, ja tahdoin pienen hengähdystauon. Lensin Lissaboniin ja takaisin, otin junan Portoon, nukuin monta yötä pastellitalossa, söin aamiaiseksi croissantteja ja vaaleaa leipää, join hirveän määrän kahvia ja aika monta viiniäkin (se siitä ayurvedasta).

Netissä en juuri ollut. Se oli ihanaa, kauhean vapauttavaa. Kurkkasin pari kertaa päivässä, mitä ihmisilleni kuuluu, muuten puhelin oli jossain laukun pohjalla. Menin nukkumaan myöhään ja heräsin myöhään, rakastin sitä.

Sitten tulin Suomeen, säädin itseni työrytmiin, katselin ikävöiden Instagram-kuvia jyrkistä kaduista ja karkinvärisistä kaakeleista ja avasin opinnäytetyön. Se on melkein valmis, vaikka vielä kesällä meinasin heittää hanskat tiskiin ja jättää koko homman sikseen. Niin työläältä se hetkittäin tuntui, ja niin kiehtovalta sitten toisinaan. Vähän kuin elämä itsessään, tuo opiskelu.

Voisin sanoa nyt, että siksi en ole ollut täällä. Koska Lissabon ja koska koulu. Mutta silloin en olisi ihan rehellinen. 

 

 

Toki myöhäisiin iltoihin ja pitkiin aamuihin ja kuumilla tuulisilla kaduilla haahuiluun, kahvin- ja viininjuontiin, portugalilaisten koirien rapsutteluun, leivonnaisten syöntiin ja kulkuneuvoissa istumiseen meni aikaa. Olin sitä paitsi vähän poikki. Menolennon nojasin päätäni ikkunaan kuulokkeet korvissa enkä edes ehtinyt tylsistyä, niin hyvin viihdyin ajatuksissani. Tahdoin olla vain, leijua elämän mukana ja olla hetken ihan tuottamaton. Ja se opinnäytetyökin otti osansa, toki. 

Vaan totuus on, että tarvitsin vähän aikaa miettiäkseni vastausta kysymykseen: Mitä sä Anna oikein haluat. 

Nyt se alkaa olla selvillä. Lopetan tällaiseen ärsyttävään cliffhangeriin ja sanon vain, 

ihanaa olla täällä. Olikin jo ikävä.

 

Kuva minusta: Saara Helkala

 

Lue myös:

Currently under construction

Kotona maan äärissä

 

BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM

 

 

 

Share

Ladataan...

 

Karita Sainio kirjoittaa Hyvin eletty -kirjansa alkusanoiksi näin:

”Vastuullisuus on elämäntapana aika sweet. Se on tyylikästä, hurmaavaa, inspiroivaa, älykästä. Se on ajankohtaista ja nykyaikaista: vastuullisuus on modernin naisen luontevia valintoja, joita ei tarvitse erikseen miettiä. Ja itsekyyttäkin se on: ei meistä moni halua tietoisesti myrkyttää itseään ruoalla tai kosmetiikalla.

On voimauttavaa todeta, että voimme itse vaikuttaa meitä ympäröivään todellisuuteen. Vastuullisuuden kautta saamme siihen intohimoa, inspiraatiota, tyylikkyyttä, kuplia ja lämpöistä fiilistä. Silloin on hyvä olla.”

 

 

Olen lukenut Hyvin elettyä innoissani. Tiedättekö sen tunteen, kun tajuaa, että joku toinen ajattelee samalla lailla tai on miettinyt samoja asioita? Sen tunteen Hyvin eletty minussa herättää. Karita avaa kirjassaan monta sellaista vastuullisuuteen liittyvää kysymystä, joita olen itse pohtinut, mutten ole saanut kunnolla selvitettyä. 

Mitä oikeasti ovat vastuulliset valinnat vaatteissa? Miten ympäristömyrkyt vaikuttavat ravintoomme? Voiko EU:n lakiin eläinkokeettomasta kosmetiikasta luottaa? Mitkä ruoat kannattaa oikeasti ostaa luomuna? Mitä kodin pintamateriaalit ja pesuaineet tekevät meille, eläimille ja ympäristölle?

Hyvin eletty antaa vastaukset näihin ja moniin muihin kysymyksiin muodin, sisustuksen, ruoan ja kosmetiikan vastuullisuuden osalta. Se ei kuitenkaan ole pelkkää tiukkaa asiaa, vaan sen sivuilta löytyy monta inspiroivaa naista. Muiden muassa Virpi Mikkonen, Katja Kokko, Ina Mikkola, Mia Jokiniva ja Anne Kukkohovi kertovat oman tarinansa. Minäkin olen mukana ihan pienesti.

Kuten Karita sanoo: Vastuullisuus on chic tapa elää. 

Se on kepeää, kaunista ja ihanaa, ja siitä tulee hyvä mieli.

Karita itse vasta inspiroiva onkin. Tutustuin häneen aikoinaan hänen perustamansa vastuullisiin tuotteisiin erikoistuneen PR-toimiston Sugar Helsingin kautta. Meistä tuli ystäviä ja nykyisin hän on esikuvani paitsi vastuullisuudessa myös unelmien toteuttamisessa. Jos joku nimittäin on oman uransa ja unelmansa toteuttanut girlboss, Karita on. 

Kysyin häneltä, miten maailmaa muutetaan ja miten girlbossiksi tullaan.

Miten päädyit työskentelemään vastuullisuuden pariin?

Se on ollut aina itseeni sisäänkirjoitettu juttu. Vastuulliset valinnat tuntuvat make sense, ne ovat minulle maalaisjärkeä. Olen myös aika herkkä, ja minun on helppo kokea empatiaa esimerkiksi eläimiä tai luontoa kohtaan. Sen takia vastuulliset valinnat ovat helppoja. En halua riistää heikommassa osassa olevia omilla valinnoillani.

Työskentelin ennen toimittajana ja aloin erikoistua vastuullisuuteen: luontevin tapa minulle on viestiä siitä kevyesti, jokapäiväisten juttujen kautta. Kirjoitin muun muassa eettisestä muodista ja luomukauneudesta. Sitten perustin Sugar Helsingin, viestintä ja PR-toimiston, joka ottaa asiakkaikseen vain vastuullisia brändejä. Halusin näyttää, että myös vastuullisilla arvoilla on mahdollisuus tehdä kannattavaa liiketoimintaa. 

Millaisena näet tulevaisuuden maailman ja kuluttamisen?

Olen rehellisesti sanottuna todella huono visioimaan tulevaisuutta, esimerkiksi Suomen vegaanibuumi tuli minulle täysin (superiloisena) yllätyksenä. On ihan sairaan siistiä, että ihmiset eivät enää yksinkertaisesti halua olla osana lihan tehotuotantoa, joka ei vain tuota järkyttävää määrää kärsimystä mutta on myös merkittävä syy ilmastonmuutokseen.

Ilmassa on paljon mielenkiintoisia innovaatiota, esimerkiksi vaateteollisuuteen kehitetään Suomessakin kiinnostavia uusia tekstiilejä, kuten havupuukuitua, jolla on aito mahdollisuus olla vaihtoehto moniongelmalliselle puuvillalle. Jo olemassa oleva kotimainen Pure Waste on taas innostava esimerkki tekstiilijätteen uudelleenkäytöstä siten, että leikkuujätteestä prosessoidaan uutta lankaa. Uskon, että Pure Wastesta tulee vielä iso. Lisäksi näkisin jo lähitulevaisuudessa, että vaatekaupat alkavat myös vuokrata vaatteitaan.

Parasta on, että monet uusiobrändit ovat luonnostaan vastuullisia, eettisyys on uuden sukupolven start-upeille itsestäänselvyys, oli tuote tai palvelu sitten mikä tahansa.

Millainen on tulevaisuuden kuluttaja?

Nykyaikainen nainen tai mies ainakin meidän yhteiskunnassamme voi jo nyt helposti tehdä vastuullisia valintoja esimerkiksi ruoan tai muodin suhteen. Vastuullisuus on mielestäni älykästä, eleganttia ja puoleensavetävää. Se on myös todella voimauttavaa: olla tietoinen ympärillämme tapahtuvista epäkohdista ja sen tiedon kautta toimia toisin. Haluaisin ihmisille luottamusta siihen, että yksilön valinnoilla voi oikeasti vaikuttaa.

Miten girlbossiksi tullaan?

Kovalla työllä. Original girlboss uskaltaa luoda jotakin ihan uutta tyhjästä, on visiolleen uskollinen, toimii arvopohjaisesti ja osaa myös nauttia työnsä tuloksista eli toisin sanoen relata.

 

Kuva Karitasta myös Hyvin eletty -kirjan kuvannut ihana Ida Hanhiniemi

Share

Pages