Ladataan...

Oli aika, jolloin luin tosi paljon elämäntaito-oppaita (nykyisin luen lähinnä ruotsinkielisiä dekkareita, fantasiaa ja historiallisia romaaneja. Key word: todellisuuspako). Se oli silloin muutama vuosi sitten, kun olin vähän hukassa, enkä oikein tiennyt, mihin suuntaan lähteä. Silloin yksi kirja auttoi minua enemmän kuin yksikään muu. Se on Saku Tuomisen Hyvä elämä, lyhyt oppimäärä. Kaivan sen edelleen aika ajoin esiin, jotta muistaisin, mitä ihan oikeasti haluan ja millaista elämää tahdon viettää. 

Hyvän elämän lyhyen oppimäärän voisi ehkä kiteyttää näin: Joku aina onnistuu siinä, mitä muut pitivät mahdottomana. Se on kirja, joka kannustaa uskomaan unelmiinsa, muttei mitenkään ällön siirappimaisesti, vaan nokkelasti argumentoiden. Rakastan kirjan kieltä. Ja monesta elämäntaito-oppaasta ei todellakaan voi sanoa samaa.

Avasin kirjan äsken ihan sattumanvaraisesti, ja se aukesi sivulta 48 (tiivistin vähän):

”Haihattelijat. Mitä kaikkea voisikaan tehdä, ellei. 

Miksi siirtyminen unelmista tekoihin on monelle niin vaikeaa? 

Miksi esimerkiksi ihminen, joka koko elämänsä haaveilee ulkomaille muuttamisesta ja myös pystyisi tekemään sen, ei kaikesta huolimatta uskalla ottaa loikkaa? 

Koska hän pelkää, että uusi elämä ei jostain syystä olekaan yhtä hyvää kuin nykyinen. Hän pelkää, ettei pärjää. Ettei saa töitä ulkomailta. Jää yksinäiseksi. Ei saa töitä kun palaa takaisin. 

Pelkojen takia moni ajautuu elämään elämää, josta tuntuu puuttuvan jotain. 

Sanomme, että ”ei se vaihtamalla parane”. 

Tietäen syvällä sisimmässämme, että itse asiassa se saattaisi hyvinkin parantua.”

Auts. 

Toinen rakas hyvän elämän oppaani on Sara Karlssonin ja Pia Sievisen Hyvän elämän anatomia. Rakastin Saran blogia, joka oli joskus ammoin täällä Lilyssä, ja kirja on hieman jatkumoa sille. 

Taas avasin sattumanvaraisesti, ehkä saan näin juuri ne ohjeet, joita nyt tarvitsen. S. 44:

”Saadaksemme aikaan positiivisen muutoksen meidän on tehtävä sopu nykytilanteen kanssa. 

Todellisuutemme muovautumisen kannalta tärkeämpää kuin asia, johon keskitymme - kengät, autot, linnat, lihakset ja rakastajat - on tunnetilamme. Jos metsässä samoilu tai rannalla istuminen tuntuu meistä kutsuvalta ja huojentavalta juuri nyt, tällä hetkellä nuo aktiviteetit vievät meitä hyvää vauhtia kohti tulevaisuutta, jossa meillä on yllin kyllin kenkiä, autoja, linnoja, lihaksia ja rakastajia.”

Keskity hyvään, ja hyvää tulee lisää. Jep. Tarvitsin tätäkin.

Mo Gawdatin Onnellisuuden yhtälöön tartuin ihan vasta. Se odotti lukuvuoroaan aika kauan syystä, että olen mielestäni aika pitkällä tässä onnellisuuden selvittämisessä, enkä kokenut kaipaavani neuvoja. Lisäksi pelkäsin, että se on kirjoitettu yhtä koukeroisesti kuin tällaiset opukset usein. Mutta ehei. Vallan miellyttävä lukukokemus ja sai ajattelemaan todella paljon. Sivu 219:

”Pahantuuliset aivomme on suunniteltu panemaan selviytyminen kaiken edelle. Muista, että olettamus ei ole mitään muuta kuin aivojen kehittelemä tarina. Se ei ole totuus.”

Eli seuraavan kerran, kun mielessä pyrkii pahantuulisia uhkakuvia, STOP. Aivot eivät tiedä tulevasta, siksi ne yrittävät ennustaa sitä olettamusten avulla. Vaikkapa nyt niin, miten Saku Tuominen tuolla ylempänä kuvaa. 

Ai kun tykkään tästä sattumanvaraisesta elämäntaito-oppaiden avaamisesta!

Neljäs kirja on Anna Taipaleen Sydänjuttu: olet parasta, mitä sinulle on tapahtunut. On pakko sanoa, että välttelin kirjan avaamista pitkään ihan vain sen ulkoasun tähden. Se on vaaleanpunainen. Niin paljon kuin tykkäänkin roosista villatakeista, vaaleanpunainen kirja kuulostaa minusta vähän liian söpöltä. Pelkäsin, että sisältö on ällön makeaa. 

Mutta sisältö on kaunis. Luen tätä kirjaa arkiaamuina, kun haluan aloittaa päiväni hyvällä ajatuksella usein ikävähköjen uutisten sijaan. Sivu 132. 

”Ajatukseni tai tunteeni eivät ole totuus kaikesta, varsinkaan minusta. Tunteiden, ajatusten ja tilanteiden myötätuntoisesti kohtaaminen avaa oivalluksia siitä, millaisin uskomuksin rajaan elämääni.”

Hmm. Kuulostaako teistäkin näiden kaikkien kappaleiden sanoma hieman samalta?

Jokainen näistä kirjoista muistuttaa siitä, että ihan itse pitää valinnat tehdä, ihan itse pitää onni tehdä, ihan itse pitää nauttia elämästä, ihan itse pitää uskaltaa. 

Ja hyvä niin. Kun onni on omissa käsissä, sille voi tehdä kaikkein eniten, eikös?

Onko teillä lemppareita elämäntaito-oppaiden joukossa?

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM  

 

Ladataan...

Olen aika ihastunut ajatukseen kapselivaatekaapista, eli vaatevarastosta, joka on pieni ja jossa jokainen osa sopii yhteen kaiken muun kanssa. Syy: vaatteita ei tarvitse olla koko ajan ostamassa, vaatteita ei tarvitse kauheasti miettiä ja aina näyttää hyvältä (vaatteiden puolesta siis).

Kapselivaatekaappi on myös vastuullisempi ratkaisu kuin vanha tapani pukeutua: kaappi täynnä kaikkea ihanaa, mutta mikään ei sovi yhteen ja vaatteet eivät täytä tarvetta vaan luovat uutta tarvetta. Esimerkiksi niin, että ostat ihanan lyhtyhihaisen printtimekon, vaikka kaapissasi on niitä jo viisi ennestään (= tarve 0). Kotona huomaat, että hitsi, mekko ei sovi yhteen yhdenkään neuleesi kanssa, joten et voi käyttää sitä, ennen kuin hankit siihen sopivan lämmikkeen (= uusi tarve). Toimin ennen jatkuvasti näin. Menin kauppaan, ostin sen vaatteen, joka siinä hetkessä ihastutti, eikä vaatekaappini ikinä oikein toiminut. 

Nykyisin talven vaatevarastoni näyttää suunnilleen tältä: 

(rehellisyyden nimissä on kyllä mainittava, että omistan neljä eriväristä villapaitaa ja kolme eriväristä neuletakkia.)

 

Tällä vaatevarastolla selviän kaikista talven työ- ja sosiaalisista tilanteista:

Töihin: Mikä tahansa paita + neule + alaosa -yhdistelmä

Baariin: pitsitoppi + mustat pillifarkut/hame/leveät housut + korolliset nilkkurit

Ulos: leudommalla säällä Samsoe & Samsoen -pörrötakki, joka toimii kaulahuivilla tai ilman. Store of Hopen huivin omistan oikeasti viininpunaisena, ja se on muuten täydellinen huivi! Iso ja kevyt ja kiertyy täydellisesti kaulan ympärille. Kylmemmällä säällä pitkä toppis, pipo ja huivi. Molemmat kengät toimivat säällä kuin säällä, koska niissä on paksu pohja, joka ei liu'u ja korottaa loskan yläpuolelle. Pohjaan siis kannattaa kiinnittää erityishuomiota talvikengissä. 

Haha, en keksinyt muita käyttötilanteita. Mutta siis työasu toimii melkein joka paikassa ja hetkessä. Kahvilla, treffeillä, leffassa, wherever. 

Niin ja tärkeä huomio: kapselivaatekaapinhan ei tarvitse olla näin rauhallisen värinen tai klassinen. Se voi olla ihan mitä vain, kunhan: 1. siinä ei ole kovin montaa osaa ja 2. kaikki osat sopivat yhteen toistensa kanssa.

 

Kuva minusta: Satu Nyström

Kollaasien vaatteet ja kuvat: Samsoe & Samsoe, Stockmann, &otherstories, Zalando, Ellos, Store of Hope

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Ladataan...

En ole varmaankaan ainoa ihminen, jonka iho ja hiukset voivat parhaiten jossain ihan muualla kuin Suomen talvi-ilmastossa? Esimerkiksi Portugalin sääolosuhteet tuntuivat aika paljon suosiollisemmilta kauneudelleni. Siellä kun aamulla heräsin, hiuksissani oli kivat laineet ja ihoni hehkui lievästi päivettyneenä. Toista se on täällä. 

Rakastan muuten pakkasta, mutta se saa hiukseni nousemaan pystyyn, silmäni vuotamaan, ihoni kiristämään ja hiuspohjani hilseilemään kuivuudesta. Kun olin tässä muutamana aamuna säikähtänyt omaa punasilmäistä harmaankalpeaa peilikuvaani, päätin tehdä asialle jotain. 

Ongelma 1: KUIVUVA HIUSPOHJA. Olen selättänyt kuivuudesta johtuvan hilseilyn hieromalla hiuspohjaan kosteuttavaa hiustenhoitoainetta. Toimin siis juuri niin, miten hoitoaineen kanssa ei yleensä neuvota toimimaan. Se kuuluu levittää hiusten latvoihin ja pituuksiin, ei päänahkaan. On totta, että hiuspohjaan saakka levitetty hoitoaine lässäyttää tukan, mutta hei: mieluummin se kuin hilseily. Ja littatukkaan auttaa aina kuivasampoo, tupeerauskampa ja hiuskiinne. Niinä päivinä, joina hiuspohja silti näyttää kuivalta, olen levittänyt siihen Acon Special Care Dry Scalp -hiuspohjanhoitogeeliä. Sen voi levittää kuiviin hiuksiin, ja se toimii. 

Ongelma 2: VUOTAVAT SILMÄT. Okei, tämä ei ehkä ole mikään uutinen kenellekään muulle kuin minulle, mutta silmätipat auttavat. Samoin se, että käyttää silmälaseja, jos sellaiset on määrätty, eikä yritä tihrustaa näyttöä ilman niitä. Olen myös meikannut ärtyneitä silmiä vähemmän. Ja kas: punoitus on poissa. 

Ongelma 3: KIRISTÄVÄ IHO. Siirryn aina talvella täyteläisempien voiteiden käyttäjäksi, mutta lisäksi otan ihonhoitorutiineihin mukaan kasvoöljyn. Levitän sitä illalla seerumin jälkeen oikein kunnon kerroksen ja aamulla ihan pienen tipan, jottei iho jää kiiltäväksi. Öljy paitsi ravitsee myös suojaa ihoa viimalta. Koko ihonhoitorutiinini menee siis näin: kasvovesi, seerumi, kasvoöljy, silmänympärysvoide, kosteusvoide. 

Ongelma 4: HARMAA NAAMATAULU. Kesällä en yleensä käytä meikkivoidetta, mutta talvella todellakin. Ensinnäkin meikkivoide on taas yksi lisäkerros suojaa talven kuivattavia ja punakoittavia ilmasto-olosuhteita vastaan. Lisäksi se on maailman helpoin ratkaisu, jos talvi kalventaa ihon epäterveen näköiseksi. Kokeile vaikka. Oma suosikkini on tällä hetkellä Idun Mineralsin Norrsken, johon olen aivan rakastunut. Se tekee ihosta todella tasaisen ja kauniin. Puuteria en talvella käytä lainkaan. En tiedä, olenko se vain minä, mutta pakkasella puuterikerros kiristää ja kutittaa. Toinen näppärä keino saada väriä naamaan on meikkaajaystävältäni: ”Laita lisää meikkiä. Erityisesti kirkas huulipuna auttaa. Jep, näin on.

Onko teillä hyväksi todettuja kauneusvinkkejä Suomen talveen?

 

Kuva Satu Nyström

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Pages