Ladataan...

 Kulmat saatu, kiitos Suvi Tiilikainen! <3

 

Kun astuin sisään Velvet Töölöön ilman kulmameikkiä, vastassa ollut kulma-artisti Suvi Tiilikainen sanoi: ”Tämä ei olekaan ihan niin nopea juttu kuin ajattelin.” 

Tunnen Suvin työni kautta. Hän oli nähnyt minut ennen ainoastaan meikattuna ja kuvitellut kuten aika moni muukin, että minulla on luonnostaan hyvät kulmakarvat. Ei ole. Oikeasti minulla on vain kulmien alkuosa. 

Olen halunnut tuuheat kulmakarvat kauan. Kun ympärilläni sitten noin vuosi sitten alkoi näkyä microbladingilla tehtyjä kulmakarvoja, mietin: voisinko minäkin. Pitkään kuitenkin epäröin. En ole kahteen vuoteen edes värjännyt hiuksiani, joten microblading kuulosti aika hurjalta. Halusin, että minulla olisi kulmakarvat heti herättyäni, mutta pelkäsin, että microbladingkulmat näyttäisivät liian tehdyiltä meikittömissä kasvoissa.

Lopulta kuitenkin rohkaistuin ja eräänä marraskuisena iltana löysin itseni Suvin microbladingveitsen alta. Vähän jännitti. 

 

 

Tiesin alusta asti, että jos minulle microbladingkulmakarvat tehdään, ne tekee Suvi Tiilikainen. Olen nähnyt, miten kauniisti ja luonnollisesti Suvi meikkaa ihmisiä, joten tiesin, että voin luottaa häneen. Ja jos ihan totta puhutaan, halusin sille tekijälle, jonka niin moni malli ja missi on valinnut. Kyse on kuitenkin kasvoistani.

MITEN MICROBLADINGKULMAKARVAT TEHDÄÄN?

Suvi aloitti kulmien teon piirtämällä niiden ääriviivat kasvoihini ja kysymällä, näyttääkö omalta. Näytti. Hän piirtää microbladingkulmat vapaalla kädellä, eikä käytä apunaan sellaista harppimaista apuvälinettä, joilla luodaan täydelliset siipimäiset kulmakarvat. Ne eivät nimittäin sovi kaikkien kasvoihin. 

Suvi suunnittelee kulmat yhdessä asiakkaan kanssa, mutta ei välttämättä täysin hänen toiveidensa mukaan. Hän ei suostu tekemään epäluonnollisen tuuheita tai tummia kulmakarvoja, vaan kulmat mukailevat mahdollisimman paljon kunkin omien kulmakarvojen linjaa. Näin ne sopivat varmasti ihmisen kasvoihin ja näyttävät hyviltä vielä silloinkin, jos tuuhea kulmakarvamuoti joskus väistyy – ja väistyyhän se. Minä olen syntynyt 1980-luvulla, ja olen ehtinyt kokea jo ohuemman kulmamuodin ja tämän nykyisen muhkean. Joskus yläasteaikoinani oli myös hetki, jona oli ainakin teinien keskuudessa coolia leikata kulmiin koloja. Kaikkea sitä.

Kun kulmat oli sommiteltu, asetuin selälleni. Suvi otti veitsen esiin. Microbladingkulmakarvat tehdään vetämällä ihoon karvoilta näyttäviä ohuita viiltoja terävällä veitsellä. Sitten viiltoihin levitetään väriä. 

 

 

SATTUUKO MICROBLADING?

En ollut etukäteen juurikaan huolestunut kivusta. Minulla on tatuointi, ja olin päätellyt, että microblading ei satu yhtä paljon. Muuten siitä olisi ihan varmasti varoitettu ja kunnolla. 

Tatuoinnin tekeminen tuntui minusta siltä kuin ihoani revittäisiin auki terävällä veitsellä. Microblading nipisti. Se tuntuu hieman epämukavalta, muttei mielestäni varsinaisesti satu. Tähän kuitenkin vaikuttaa kipukynnys ja se, miten hyvin puudutusaine kohdallasi toimii. Tiedän ihmisiä, joiden mielestä microblading sattuu ihan hirveästi. Ajatukseen kannattaa siis ehkä varautua.

OVATKO MICROBLADINGKULMAT HETI KAUNIIT?

Makasin veitsen alla kaksi tuntia. Siinä ehtii mietiskellä monenlaista. Kun kulmat olivat valmiit, Suvi levitti niihin hoitogeeliä ja antoi hoito-ohjeet. Samalla hän varasi minulle suoraan vahvistusajan kuukauden päähän, sillä yksi microbladingkerta harvoin riittää. Iho puskee osan väristä pois. Kuinka paljon väriä lähtee, riippuu ihmisestä. Yleensä nuorempi iho hylkii väriä enemmän kuin vanhempi, mutta tätä ei voi varmasti ennustaa. Kun kulmat ovat kuukauden kuluttua parantuneet, niitä vahvistetaan. 

Lähtiessäni kotiin, katsoin peiliin ja kulmat näyttivät ihanilta. Hieman tummilta, mutta minähän halusin kunnon kulmakarvat. 

Tunnin kuluttua katsoin peiliin kotona. Jaahas. Kulmat ovat todella aika tummat. Aamulla ne olivat vielä tummemmat. 

Tässä kohtaa muistin Suvin sanoneen, että älä sitten huolestu, jos kulmat näyttävät ensin hyvin tummilta ja teräviltä. Ne pehmenevät ja vaalenevat nopeasti. Huolestuin silti. 

Töissä aika moni tuli kysymään: Anna, onko nyt joku uusi, kiiltävä kulmakarvamuoti?

Jos kuvittelet pitäväsi uusien microbladingkulmiesi kanssa matalaa profiilia, voit unohtaa sen. Kulmiin pitää levittää hoitogeeliä kahdesti päivässä parantumisen ajan, ja se geeli kiiltää. Toinen microbladingiin liittyvä ikävyys on, että kulmien teon jälkeen ei saa harrastaa viikkoon hikiliikuntaa. Ehdin kaivata sen viikon aikana joogaa aika paljon.

Kulmat vaalenivat selvästi noin viikossa. Huolestuminen oli siis turhaa. 

KUINKA KAUAN MICROBLADING PYSYY?

Vaikka noudatin ohjeita tarkasti, minun ihoni puski aika paljon väriä pois. Kun kuukauden kuluttua marssin vahvistukseen, kulmani näyttivät siltä, että vahvistusta kyllä tarvitaan. Vahvistuksen jälkeen kulmat olivat melkoisen täydelliset. 

Nyt tuosta vahvistuksesta on noin kuukausi, ja kulmani ovat mielestäni aivan ihanat. Ne vaalentuivat vielä aika paljon, mikä on mielestäni vain hyvä asia. Halusin koko ajan mahdollisimman luonnolliset kulmat, en epäluonnollisen tuuheita ja tummia kulmia. Kuvat puhukoot puolestaan. Tästä näkee, miltä kulmat näyttivät heti vahvistuksen jälkeen ja tästä, miltä pari viikkoa sen jälkeen. 

Microblading kestää kulmissa vuodesta puoleentoista. Sitten niitä pitää jälleen vahvistaa. Minä tiedän jo nyt, että tapaamme sitten jälleen Suvin veitsen kanssa. Minulla on nyt kulmat heti herätessäni, niitä ei tarvitse meikata ollenkaan, ja näytän mielestäni oikein passelilta myös kokonaan ilman meikkiä. Olen rakastunut. 

Kulmat saatu, jättikiitos!

Kuvat: Satu Nyström <3

 

Share

Ladataan...

En tiedä, miten pärjäisin ilman ystäviäni. Varsin huonosti varmasti. Tai oikeastaan: mistään tuskin tulisi oikein mitään.

Ihmettelen aina välillä, miten ihania ystäviä minulla on. Miten olen onnistunut vetämään puoleeni nämä kaikki hurmaavat, viisaat, vahvat, inspiroivat naiset? Onneksi olen. Tunnen siitä kiitollisuutta ihan koko ajan. 

 

Minulla on ystävä, joka ratkaisee viisailla, lohduttavilla sanoillaan suunnilleen jokaisen murheeni. Tai jos ei ratkaise niitä, niin ainakin auttaa kestämään ne paremmin.

Minulla on ystävä, joka ajaa luokseni 45 minuutin matkan, kun olen liian väsynyt matkustamaan hänen luokseen (vaikka sovimme alun perin niin). 

Minulla on ystävä, jonka kanssa päädyn aina juomaan skumppalasin sijaan pullon ja joka on luvannut kaataa ne skumpat minua vähän kaltoin kohdelleen ihmisen päälle, jos sattuisimme törmäämään (tuskin hän ihan näin tekisi, mutta on ihanaa, että sinua puolustetaan). 

Minulla on ystävä, joka kieltäytyy leikkaamasta minulle otsatukkaa, koska katuisin sitä kuitenkin.

Minulla on ystävä, joka ehdottaa minulle hauskoja tapahtumia ja sitten vielä hoitaa liput niihin. 

Minulla on ystävä, joka tulee lenkille vain hyvällä säällä mutta vastaa viesteihin aina ajatuksella. 

Minulla on ystävä, jonka kanssa olemme tunteneet vasta hetken, mutta tuntuu kuin olisimme tunteneet aina. 

Minulla on ystävä, jonka kanssa olin jutellut vain netissä, mutta silti tiesin, että voin matkustaa toiseen maahan häntä tapaamaan ja meillä tulee olemaan hauskaa (ja niin toden totta tulikin). 

Minulla on uusi ystävä, joka ottaa minusta vapaa-ajallaan valokuvia, vaikka se on hänen työtään.

Minulla on kaksi ystävää, joilla on paljon karvaa ja sydän puhdasta kultaa. Ja ystävä, joka pitää niistä huolta, kun liehun jossain maailmalla.

 

Jos jotain suosittelen elämässä, niin ainakin sitä, että etsii ympärilleen ne parhaat ihmiset. Ne joiden kanssa kaikki on vähän paremmin, ne jotka pitävät puoliasi, ne jotka saavat nauramaan, mutta jotka eivät katoa, jos itkettää. 

Kun ympärillä on oikeita ystäviä, on helpompi olla rohkea ja uskaltaa ottaa riskejä ja epäonnistua. Kun tietää, ettei ole yksin, kävi miten kävi. 

Ihanaa ystävänpäivää myös te siellä, virtuaaliset ystäväni, ja kiitos, kun olette siellä. Tämä blogi ei olisi mitään ilman teitä. 

PSST. Myös eläimet tarvitsevat ystäviä, eikä kenenkään pitäisi joutua elämään elämäänsä pienessä häkissä. Antaisitko ystävänpäivän kunniaksi lahjan, jolla autetaan turkiseläimiä? Se onnistuu täällä.

 

Kuva: Satu Nyström

Pipo Samsoe & Samsoe, neule Filippa K

Otsikko on James Herriotin samannimisestä kirjasta, joka kertoo eläinlääkärin elämästä Englannin maaseudulla ja joka juurrutti minuun jo nuorena syvän rakkauden eläimiä kohtaan. Suosittelen. 

Lue myös: Miten löytää oikeita ystäviä (ja kaikkea muutakin oikeaa)

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Ladataan...

Vaikka liputankin rennon syömisen puolesta, se ei tarkoita, etten lainkaan kiinnittäisi huomiota ruokavaliooni. Toki kiinnitän, en vain stressaa siitä.

Uskon, että kehoni ja mieleni kertovat, jos jokin on ruokavaliossani pielessä. Hermostuneisuus voi kertoa siitä, että tuli juotua liikaa kahvia, voimattomuus, että olen syönyt liian vähän, hiilarihimo usein siitä, että olen syönyt liikaa sokeria ja leipää (en ihan ymmärrä, mikä tämän kaava on, mutta jotenkin näin se kohdallani menee). 

Toisaalta kaikki tämä voi johtua myös mielestä, lähinnä stressistä tai unenpuutteesta. Ajattelen, että keho ja mieli ovat aika kiinteässä yhteydessä toisiinsa, ja jos toinen voi huonosti, se heijastuu myös toiseen. 

Uskon myös, että mielialaansa voi parantaa syömällä oikein ja tiettyjä ruoka-aineita. Ja että kyse ei ole pelkästä kalorimatematiikasta. Toiset runsaskaloriset ruoka-aineet eivät mutu-tuntumani perusteella lihota. Ai mitä ne sellaiset ovat? Ainakin avokado, hyvät öljyt ja pähkinät. Ja oikea suklaa. Ne piristävät, täyttävät ja pitävät pitkään kylläisenä. Ei ole koko ajan nälkä, mieliala ei heittele, eikä tarvitse syödä välipaloja. 

Kaiken taustalla onkin tasapaino. Kun keho ja mieli saavat tarpeeksi terveellistä ravintoa, eli kasviksia, hyviä rasvoja ja sopivasti proteiinia, ne voivat hyvin, osaavat pitää itsensä balanssissa, eivätkä oireile satunnaisesta herkuttelusta. 

Jos niille taas antaa paljon tyydyttynyttä rasvaa, lihaa tai vaaleita viljoja, niin huonostihan siinä näyttää usein käyvän. 

 

 

Helppo tapa vaikuttaa kehon ja mielen hyvinvointiin, onkin kääntää ruokavaliotaan hyvään suuntaan: korvata jokin huono tapa hyvällä – tai hieman epäilyttävä ruoka-aine terveellisemmällä. Te tiedätte, etten ole mikään ehdoton kieltäytyjä, mutta toki jokin roti pitää tässäkin asiassa mielestäni olla. Otetaan esimerkiksi suklaa.

Syön lähes joka päivä palan kaksi suklaata. Lempparini oli pitkään jääkaappikylmä Fazerin Sininen (tiedän, että jääkaappi jakaa mielipiteitä, mutta minusta suklaa on parasta kylmänä). Noh, Fazerin Sininen on pääasiassa maitoa ja sokeria. On vähän epäloogista, että syön maitosuklaata, kun kuitenkin muuten välttelen maitoa. Lisäksi maitosuklaasta taitaa valitettavasti puuttua suurelta osin se suklaan hyvää tekevä raaka-aine: kaakao. 

Kaakao on aine, joka muun muassa edistää aivoterveyttä, parantaa insuliinin toimintaa, parantaa tarkkaavaisuutta ja laskee sydän- ja verisuonitautien riskiä. Lisäksi siinä on jotain taikaa. Jos yhtään väsyttää tai on mieli maassa, pari palaa kunnon suklaata naamaan, ja maailma tuntuu äkkiä taas ihan siedettävältä paikalta. Siinä monta hyvää syytä syödä suklaata, kohtuudella, tietenkin. 

Sain loppuvuodesta kasan Goodion ja CocoVin raakasuklaita. Ihan kiva juttu, ajattelin, mutta tuskin silti hylkään Fazerin Sinistä. Raakasuklaa on näes ollut mielestäni aina hieman liian voimakkaan makuista, hyvää, muttei kyllä maitosuklaan veroista.

No, kun keittiöstä löytyy raakasuklaalevy jos toinenkin, niin pitäähän niitä maistella. Tuntuu myös älyttömältä ostaa kotiin maitosuklaata, kun kaappi on täynnä suklaata valmiiksi. Niinpä olen nyt pari kuukautta vedellyt pelkkää raakasuklaata. Ja kääntänyt kelkkani totaalisesti. 

Uusiin makuihin tottuu, kun niitä vain sitkeästi syö. Minulla on käynyt samoin muidenkin ruoka-aineiden kanssa. En nykyisin enää pidä lehmänmaidon mausta, sillä olen juonut niin pitkään kauramaitoa. Edes punainen maito ei voita Oatlyn kahvimaitoa. Syön pelkkää tummanvihreää salaattia. Vaalea salaatti ei siihen verrattuna maistu enää miltään. Raakakakut voittavat nykyisin tavalliset. Juuston on korvannut avokado. Ja tosiaan, syön pelkkää raakasuklaata. Tavallinen suklaa maistuu nyt liian kesyltä, sokerilta. 

Näiden pienten muutosten avulla ruokavaliossani on enemmän vitamiineja, hyvä rasva on korvannut huonoa, enkä tunne enää mitään huonoa omatuntoa herkuttelusta. En edes runebergintortuista tai laskiaispullista, sillä kaipaan niitä vain harvoin. Ja silloin kun sitten niitä syön, nautin täysillä.  

Eli se pointti: kun kerran tottuu terveellisempiin ruoka-aineisiin, jossain vaiheessa mieli tai keho eivät enää ikävöi niitä vanhoja, epäterveellisiä vaihtoehtoja. Itsensä voi totuttaa aika moneen asiaan, niin hyvässä kuin pahassakin. 

Oletko sinä vaihtanut jonkun epäterveellisen ruoan terveellisempään vaihtoehtoon? 

Suklaat saatu. Kiitos!

Lue myös: Mielen ja kehon yhteydestä (osa 1)

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Pages