Ladataan...

 

 

 

Shoppailulakkoa on takana kaksi viikkoa. Tuntuu, että kaapistani löytyy ehtymätön virta uusia asuyhdistelmiä. Se mietityttää. 

Olen usein toivonut, että olisin ihminen, joka tahtoisi aina pukeutua samalla lailla. Se helpottaisi elämää. En kuitenkaan ole sitä tyyppiä. Toisena päivänä pidän väreistä ja toisena kelpuutan ylleni vain mustaa. Olen kuitenkin jo nyt huomannut, että tämä vaatekaapin läpikäyminen auttaa selkiyttämään, minkälaisista vaatteista noin yleisesti ottaen pidän. Toki luulin olevani siitä ihan kartalla, mutten ehkä olekaan, täysin ainakaan. 

Neutraaleissa väreissä on aina helppo olla, ja vaaleat farkut ovat selvästi kesägarderobini korvaamaton tukipilari. Nyt on tosin niin kuuma, ettei farkkuja voi ajatellakaan. 

Musta haalari on sekin luottovaatteeni. Yritin vähän korjailla sitä, jotta voisin käyttää sitä myös pelkästään, mutta ei oikein toiminut. Se vaatii alleen tai päälleen toisen yläosan, se on niin venynyt.

Käytän kesällä 99 prosenttia ajasta matalia kenkiä. Lauantaina kävin ystäväni puutarhajuhlissa ja laitoin korot. Oli vähän epämukava olo, en oikein viihdy korkkareissa, tunnen itseni liian hienoksi, tiedättekö tunteen? Pyöräily 10 sentin koroissa oli myös melko haastavaa, ja ne kohottavat minut 180-senttiseksi. Se on aika hauskaa kyllä. Lopputulos kuitenkin on, että korkkarit eivät näin kesällä ole oikein juttuni.

Olen huomannut, että vaatekaappini koostuu aika pitkälti perusvaatteista. Se on hyvä. Niitä on helppo yhdistellä, eikä niihin kyllästy. Minulla ei lopulta ole järjetöntä määrää vaatteita, mutta omistamistani vaatteista tuntuu syntyvän hyvin monta erilaista asua.

Kerään kaikki lakon ajan asukokonaisuudet Instagramin Storyyn ja kohokohtaan nimeltä Päivän asut.

To be continued...

Lue myös:

Shoppailulakko

Viikko 1

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Ladataan...

 

 

 

 

 

 Kaipasin vuokrakotivuosina eniten paikkaa, jossa olla kotona ja ulkona yhtä aikaa. Nyt minulla jälleen on sellainen.

Parvekkeeni on koko asunnon levyinen, eli se tuo kesällä tänne ainakin 10 lisäneliötä. Lasit pitävät sen lämpimänä myöhään yöhön, ja betonikaide heittää viilentävän varjon aina johonkin kohtaan. Pidän valosta, mutten kesän kuumasta auringosta. Tämä parveke on minulle täydellinen. 

Toinen puoli on jo sisustettu ja valmis. Toinen on aika vaiheessa, se rakentuu aikanaan. Yritän olla kiirehtimättä tämän kodin sisustuksen kanssa, tunnustelen mieluummin rauhassa, miltä täällä kuuluu näyttää.

On helle. Olen varmaan maan ainoa ihminen, joka ei kamalasti välitä siitä. Istun korituolissa, nojailen käsinojaan, kuuntelen äänikirjaa ja juon kolmatta kupillista kahvia. Myöhemmin lähden puutarhajuhliin, jos onnistun tästä heräämään. Jääkaapissa on pullo kuohuvaa, mietin, mitä pukisin ylleni. Ensin on kuitenkin mentävä ulos, koiratkaan eivät oikein jaksaisi. Kieli roikkuu lähes maassa, tassu painaa. Olen siirtänyt pidemmät lenkit iltaan, silloin on ehkä vähän viileämpää, toivon niin.

Ihanaa lauantaita, nauttikaa auringosta!

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Ladataan...

”Pitkällä tähtäimellä maratonin juokseminen tekee onnellisemmaksi kuin suklaakakun syöminen. Lapsen kasvattaminen tekee onnellisemmaksi kuin konsolipelin pelaaminen läpi. Ystävien kanssa yhdessä perustettu pieni yritys tekee onnellisemmaksi kuin uuden tietokoneen ostaminen. Kaikki ensin mainitut hankkeet ovat stressaavia työläitä ja tuntuvat usein ikäviltä. Ne edellyttävät myös sitä, että suostuu kohtaamaan ongelman toisensa jälkeen…ja silti ne tuovat tullessaan osan elämän merkityksellisimmistä hetkistä ja suurimmista riemuista.”

Luin Mark Mansonin Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan: nurinkurinen opas hyvään elämään -kirjan. Se opettaa valitsemaan taistelunsa ja arvot, joiden eteen kannattaa taistella. Jaa, että miksi? Siksi, että se on avain merkityksellisyyden kokemiseen.

Manson kirjoittaa, että ”Juju on valita itselleen hyviä arvoja ja arviointikriteereitä, sillä silloin mielihyvä ja menestys seuraavat itsestään. Ne ovat hyvien arvojen sivutuotteita, jotka ainoaksi päämääräksi korotettuina tuovat vain merkityksettömiä säväreitä, väliaikaista hyvää oloa.”

En voisi olla enempää yhtä mieltä.

Olen itse aikoinaan kokenut, miten tyhjältä ulospäin täydellinen elämä saattaa tuntua. Tyhjyys alkoi kadota vasta, kun tein isoja muutoksia ja aloin selvittää, mitä oikein tässä elämässä haluan ja mikä minulle todella merkitsee.

Tämä ajatus ei ole erityisen originelli, mutta se lienee yksi aikamme isoimmista ongelmista. Tavoittelemme onnea materiasta ja ulkoisen menetyksen mittareista ja unohdamme kuunnella sisintämme. Lopputulos on arvattava.

Manson repii kappaleiksi myös jälleen ajallemme yleisen uskomuksen, että jokaisesta pitäisi tulla jotain erityisen hienoa, oman elämänsä sankari nyt vähintään, kaikkihan on meille periaatteessa mahdollista. Ja voi, kuinka suurta tuskaa se tuottaa, jos sitten osoittautuukin ihan tavalliseksi tyypiksi.

”Kulttuuriin on pesiytynyt yleistä hyväksyntää nauttiva uskomus, että jokaisen kohtalo on osoittautua jollain aivan erityisellä tavalla poikkeukselliseksi.”

”Harva uskaltaa hyväksyä tavanomaisuuden, koska se tuntuu kuin hyväksyisi samalla sen, ettei koskaan saavuta mitään, ei pääse elämässä eteenpäin eikä elämällä ole merkitystä. Vaarallinen ajattelutapa. Jos nimittäin hyväksyy lähtökohdaksi sen, että elämällä on merkitystä vain, jos on kiistattoman merkillepantava ja mahtava, hyväksyy samalla ajatuksen, että suurin osa ihmiskunnasta (ko. ihminen itse mukaan lukien) on arvottomia ja surkeita pellejä.”

Sosiaalinen media vahvistaa juuri tätä ajatusta. Siellähän näkee jatkuvasti täydellisiä ihmisiä elämässä täydellistä elämää (vaikkakin kuinka lavastettua). On aika inhimillistä alkaa miettiä, että pitäisikö itsekin olla jotain enemmän. Samalla myös suhteellisuudentaju voi pahasti hukkua.

Juttelin yhtenä päivänä naisen kanssa, jolla oli parikymmentätuhatta Instagram-seuraajaa. Hän ei ollut tyytyväinen, miten niitä saa lisää, kysyi. Parikymmentätuhatta ihmistä! Jos minulta kysytään, se on valtava määrä.

Someseuraajien määrään keskittyminen on myös jälleen yksi esimerkki siitä, miten omaa elämää arvotetaan ihan vääristä lähtökohdista. Jos kytkee tyytyväisyytensä siihen, miten suosittu on muiden ihmisten keskuudessa, ihmisarvo saattaa sekoittua tykkäysten määrään. Siinä ei ole yhtään mitään järkeä, ja tekevätkö ne sydämet oikeasti onnelliseksi? Niihin jää koukkuun, kyllä. On kiva saada vertaistukea, kyllä. Mutta antavatko ne elämälle merkitystä? Epäilen.

”Ne harvat, joista todella tulee jotain ennennäkemätöntä, menestyvät nimenomaan siksi, että he eivät pidä itseään poikkeuksellisina. Päinvastoin: he kukoistavat, koska he suhtautuvat itsensä kehittämiseen intohimoisesti.”

Valitse siis hyvät arvot, jotka oikeasti merkitsevät sinulle paljon. Älä yritä olla poikkeuksellinen, vaan keskity kehittymään niissä asioissa, joihin suhtaudut intohimoisesti. Äläkä piittaa paskaakaan mistään turhasta. Suunnilleen niin eletään hyvää elämää.

Suosittelen tätä kirjaa! Se auttaa kirkastamaan, mikä oikeasti on elämässä tärkeää ja minkälaiset asiat, ajatukset ja tavat tekevät elämästä surkeaa – ja miten ne voi kääntää tekemään elämästä parempaa.

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Pages