Ladataan...

 

Talking about klikkiotsikko. Sori, oli pakko.

Aloitetaan siitä itseruskettavasta. Kokeilen sellaista ensimmäisen kerran siinä viikko sitten. Ja olen virallisesti koukussa.

Olen noviisi tässä, sillä kuvittelen olevani aika tumma. Aina kun valo keväisin lisääntyy, säikähdän vähän, miten vaalea minusta talvisin tulee. Kaipaan väriä naamaani. 

Näin kävi tänäkin keväänä. Ja sitten muistin: jossain lipaston perällä on itseruskettavaa. Voisinkohan kokeilla sitä? Siinä lukee: talvi-iho. Ehkä tulos ei ole kovin paha, ei oranssi, ei laikukas. Ehkä.

Rohkea rokan syö. Eco by Sonyan Winterskiniä aamulla naamaan ja samana iltana kouluun. ”Sä olet ihan ruskea!” ”Ootko ollut etelässä?” ”Ihana väri!”

Kun katson itseäni peilistä en oikeastaan huomaa mitään suurta eroa. Näytän varmaan siltä kuin olisin viettänyt viikonlopun ulkona, iholla on sellainen kultainen hunajan sävy. Ihana. Iso peukku tälle. 

Itseruskettavaa naamassani luin Erika Vikin Hän sanoi nimekseen Aleia -kirjan. Se kertoo ihmistyttö Aleiasta, joka tuntee huonot tuulet. Se on poikkeuksellista, sillä yleensä vain aisteiltaan ylivertainen seleesien kansa tuntee ne. 

Fantasiromaaneissa on yksi asia ylitse muiden: ne ovat todellisuuspakoa parhaimmillaan. Ja minä tykkään aina välillä paeta todellisuutta. Mistäs sitä sitä paitsi tietää, mitä kaikkea tässä maailmassa ja kaikissa muissa on meiltä piilossa. Mistä sitä tietää, mikä on mahdollista ja mikä ei?

Kuten uuden lempisarjani päähenkilö Noah Solloway sanoo (suunnilleen näin) rakkaus on uskon asia ja jumala on uskon asia. Jos niihin uskoo, ne tekee todellisiksi ja silloin ne ovat olemassa. En väitä, että fantasiamaailmat ovat olemassa, jos niihin uskoo, mutta maailma voi olla jännittävämpi (ja ystävällisempi) paikka, jos uskoo johonkin. Hän sanoi nimekseen Aleia on nopealukuinen ja ahmittava kirja, ja näin pääsimme aasinsillan kautta siihen ihmissuhdedraamaan.

En tajua, miten olen välttynyt The Affairilta tähän asti! Se on ihan paras. Olen katsonut sitä ihan liikaa ja ihan liian myöhäisinä kellonaikoina, koska en vain voi lopettaa. Se saa miettimään juttuja, joita olen muutenkin toisinaan miettinyt: onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella, jos pettää yhtä onko taipuvaisempi pettämään myös toista, onko pitkä onnellinen suhde mahdollinen, mikä on onnellinen suhde...

Ja tietenkin The Affair on myös todella viihdyttävä.

2010-luvun moraalittomuudesta 1800-luvun tiukan moraalin aikaan. Toinen uusi lempisarjani on Ylellä pari viikkoa sitten alkanut Victoria. Jos tykkää Downton Abbeysta ja The Crownista, on melkein pakko tykätä tästäkin. Parasta kaikesta on, että päähenkilöt (siis ne oikeat) voi googlata, jos ei satu muistamaan, että Lordi Byron oli Viktorian neuvonantajan vaimon rakastaja. Ja muuta sellaista.

 

Lue myös:

Mistä maailmat alkavat

Koska olen nainen

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Ladataan...

 

On kevät. Tulppaaneita, valoa ja heräävä luonto. Rakastan tätä vuodenaikaa, vaikka samalla se hieman väsyttää. On kuin pimeään talveen tottunut mieli vähän kamppailisi vastaan, haluaisi jatkaa talviuntaan. 

Koti ei ole vielä koskaan näyttänyt näin omalta. Maalasin olohuoneen pöydän, joka oli alkanut kulahtaa. Ei sillä tavalla nätisti, kuten tuo muka-vintage-matto. Ihan vain rähjäisesti. Yksi maalikerros, ja se on kuitenkin kuin uusi. Niin helppo on muuttaa joitain asioita. 

Pitkään jatkunut sohvatyynykriisi (näitä ekan maailman kriisejä) on ratkaistu. Siihen aikaan, kun lentelin paljon Nykkiin, kävin siellä aina kahdessa kaupassa: Anthropologiessa ja Urban Outfittersissä. Kävi ilmi, että jälkimmäisestä voi tilata viidessä päivässä kasan tyynyjä Suomeen. Tämä on näitä asioita, jotka aina välillä unohdan: maailma on joskus yllättävän lähellä, vaikka halvat lentoliput eivät ole enää ulottuvillani. 

Ai mikä se korppi on? Se on crow pose. Sellainen jooga-asento, joka on ehkä suomeksi korppi, ehkä jotain muuta. Siinä tasapainoillaan käsien varassa polvet vasten käsivarsia tai kainalokuopissa. Hienoa siinä on se, että vuosi sitten en voinut kuvitellakaan pysyväni siinä kuin häviävän sekunnin. Tänään pysyn paljon pidempään. Ehkä siis jonain päivänä vielä todella seison käsilläni ilman tukea. Inspiraatiota saan joogaguruystävästäni, joka harrastaa acrojoogaa. Hän seisoo käsillään niin, että toinen ihminen makaa maassa selällään ja kohottaa kädet kattoa kohti. Ja niiden käsien päälle tuo superjoogi sitten asettuu käsilläseisontaan.

Oh well, elämässä pitää olla tavoitteita. 

 

Lue myös:

Kori Keniasta

Kotiuutisia

Miten jooga on muuttanut elämääni

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Ladataan...

 

Saranda kirjoitti vähän aikaa sitten, ettei tunne mahtuvansa mihinkään muottiin. Ihan samaa olen ajatellut. 

En ole oikein koskaan tuntenut olevani vain yhdenlainen, vaan olen aina pyristellyt tiukoista rajoista pois (siis sen jälkeen, kun olen ensin yrittänyt tunkea itseni niihin muotteihin). Siinä pyristellessäni olen miettinyt sitä laulua, jossa lauletaan häkkilinnusta:

”Häkki suljettiin, me uskottiin, että sen suojaan taakse rautalukon onnen kätkeä voi...”

 

Häkissä, muotissa, on turvallista. Siellä ihminen on helpompi sulattaa. Ei tarvitse opetella ymmärtämään sisintään. Tai elämää. Tai mitään. 

Ei tarvitse olla vapaa ja ottaa vastuuta vapaudestaan. 

Ja sitten, mihin muottiin oikein mahtuisin, jos tahtoisin? Who's that girl?

Se on turhamainen. Ja syvällinen. 

Se näyttää kuulemma herttaiselta. Sillä on paljon mielipiteitä ja vahva oma tahto.

Se tykkää kukista ja kodistaan. Se ei ole kotoilija, se vihaa askartelua ja tahtoisi palkata siivoojan.

Se ihailee vaaleita, selkeitä asuntoja. Sen unelmakoti on englantilainen maalaiskartano, merenrantabungalow tai jonkinlainen huvikumpu.

Se on ekstrovertti. Paitsi aamuisin ja silloin, kun ei ole.

Se on vähän runotyttö. Ja se kiroilee.

Se etsii sisäistä rauhaa. Se ei tykkää kovin rauhallisesta elämästä.

Se juo vihreää teetä. Ja kahvia.

Sillä on vaaleanpunaisia vaatteita. Ja mustat prätkäbootsit.

Se joogaa ja kävelee metsässä. Se rakastaa vauhtia ja seikkailuja.

Se haluaa nukkua taivasalla luonnossa. Se haluaa nukkua mahdollisimman monen tähden hotellissa kaupungissa.

Se syö aika eettisesti, kulkee pyörällä ja kunnostaa vanhoja huonekalujaan. Se hankkii vaatteita ketjuliikkeistä ja jos joku tarjoaisi sille maasturia, se ottaisi sen riemuissaan vastaan.

Se tahtoo oppia purjehtimaan ja surffaamaan. Se ei tykkää vedestä ja se pelkää haita.

Se kitisee, kun sen työpaikalla ei ole vegaanista kasvisruokaa. Sen jääkaapissa on voita sekä hyvää juustoa ja pakkasessa sen isän kalastama hauki.

Se ajattelee olevansa vähän boheemi. Sen henkinen koti on Espoo.

Se asuu idässä. Se tuntee kuuluvansa länteen. 

Se rakastaa vanhoja taloja. Se osti uudiskohteen.

Se tahtoisi miellyttävämpään ilmastoon, ehkä sinne bungalowiin palmun alle. Se ei tykkää helteestä ja se rakastaa lunta. 

 

”Kerran rukoilin, jos kuitenkin, luontoni saisin takaisin ja voisin taivaat valloittaa.

...Sillä kahleistaan voi häkkilintu laulaa vaan. Kyllä rauhan saa, vapautta ei milloinkaan.”

 

Niin, että jos kuitenkin jätettäisiin ne häkit ja muotit tyhjiksi, mitäs sanotte?

 

(laulun sanat: Indica)

 

Lue myös:

Epäsuosittuja mielipiteitä

Tosiasioita

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Pages