Ladataan...

Kun kääntää auton nokan kohti Helsingin Laajasalon länsirantaa ja näppäilee navigaattoriin osoitteeksi Päätie, löytää pian itsensä bussin numero 88 päätepysäkiltä, kauniin omakotialueen keskeltä. Jos jatkaa vielä vähän eteenpäin, saapuu alueen laidalle ja näkee oikealle kaartuvan hiekkatien. Tie on suljettu puomilla. Se vie vanhaan aarniometsään. 

Metsän siimeksessä vastaan tulee tumma lampi, jonka pinnasta puut katselevat kuvajaistaan. Lammesta kohoaa sammaloitunut tukki ja vastarannalla ikivanha puulaituri muistuttaa entisajoista. Kerran, kauan sitten täällä ui ja souteli herrasväkeä, Helsingin kermaa, puhuttiin ruotsia. Heidän jälkeensä tulivat porvarit, sitten työläiset. Kaupunki kasvoi ympärillä, maailma muuttui, kieli vaihtui. 

Lammen länsipuolella avautuu meri, sitä ei näe, sen vain aistii. Jyrkät rantakalliot erottavat sen mantereesta. Kallioiden ja lammen väliin jää huviloita, mansardikattoisia kaunottaria, joiden ikkunat on isketty sisään. Niiden sisäänkäyntejä koristavat lasinsirpaleet, seiniä toiseen, uudempaan aikaan kuuluvat piirrokset. Näissä huviloissa juotiin kerran shampanjaa, kuunneltiin jazzia, uskottiin valkoiseen Suomeen. Ehkä. Tai tanssittiin, käytiin piknikeillä rantakallioilla, uitiin sinisessä Itämeressä ennen kuin bikineistä oli kuultukaan.

Se oli aikaa, jolloin tänne saavuttiin veneellä, maaseudulle, kauas kaupungista. Vuosikymmenet kuluivat, tuli 1950-luku ja liikemies Aarne J. Aarnio. Tehtiin kaavaehdotus, joka hylättiin. Tilalle asteli epävarmuus, unohdus. Vuosien vieriessä huvilat autioituivat, rapistuivat, jäivät muistomerkiksi kauan sitten päättyneestä aikakaudesta.

Nyt täällä on surumielistä, taianomaista. Voi kuvitella aaveiden kulkevan, liitävän kirkkaina öinä lammen pinnalla, suojelevan huvilavanhuksia.

Nyt tänne voi tulla retkelle, pakata reppuun korvapuusteja ja chai-teetä, vetää jalkaan kumpparit ja istua lahonneen uimakopin lattialla styroksialustan päällä. Täällä, Kruunuvuoressa, aavekaupungissa. 

 

Kruunuvuoren vieressä sijaitsee Laajasalon vanha öljysatama, jonka paikalle rakennetaan uusi Kruunuvuorenrannan asuinalue. Se lohkaisee varmaan osan tästäkin paikasta.Vieraile täällä siis NYT.

PS Lisäsin blogin nyt vihdoin Blogilistalle. Jos haluat seurata minua sitä kautta, blogi löytyy täältä.

Share

Ladataan...

Muistatte ehkä, kun kerroin ideasta tehdä joka viikko jotain uutta? Tässä yksi niistä uusista: vegaaninen baaanikakku Green Kitchen Storiesin malliin. Resepti löytyy linkin takaa.

Siinä, että kokeilee viikoittain jotain uutta, on minun kohdallani kyse kokemuksista ja siitä että laittaa itsensä alttiiksi myös epäonnistumisille. Kuten jo aiemmin sanoin, sen uuden asian ei mielestäni tarvitse olla mitään isoa. Se voi hyvin olla vaikka banaanikakku. Sekin vie pois mukavuusalueelta, kokeilemaan jotain, mitä ei ole aiemmin tehnyt. Banaanikakkua leipoessaankin voi epäonnistua, kakku voi lässähtää tai tarttua kiinni vuokaan, se voi jäädä raa'aksi tai maistua pahalta. Kaikenlaista voi käydä, mutta jos ei ole ennen leiponut banaanikakkua, kokemus on uusi. On vähän jännittävää seurata uutta reseptiä, pohtia, miten oliiviöljy voi sopia kakkuun (kyllä, tässä reseptissä käytetään rasvana oliiviöljyä) ja toivoa, että valmis leipomus maistuu hyvältä ja sen kehtaa tarjota vieraille.

Jotain uutta kokeillessa on aina riski epäonnistua, se kuuluu kokemukseen, seikkailuun. Oli se miten pieni tahansa. Eikä epäonnistuminen ole kivaa. Mutta onnistuminen on. Ja jos ei ota riskiä, ei epäonnistu, muttei myöskään onnistu. Olen vahvasti sitä mieltä, että elämässä kannattaa ottaa riskejä, kaikki ei tietenkään toimi, mutta epäonnistuminen voi joskus johtaa johonkin parempaan ja onnistuminen osoittautua loppujen lopuksi huonoksi jutuksi kokonaisuuden kannalta. 

Uskon myös siihen, että kaikella on tarkoituksensa. Sillä, missä olet nyt, mihin tiesi sinua vie ja kenet tapaat matkallasi. Kaikki kokemuksemme ja tapaamamme ihmiset opettavat meille jotain. Ja se, mitä olemme oppineet ja mihin uskomme ohjaa meitä seuraavaan risteykseen, valintaan.

Ihan lopuksi: jokainen tarvitsee joskus palan kakkua, tai vaikka koko kakun. Ja tämä on aika hyvä kakku, terveellinenkin kaiken lisäksi.

Kauneutta päivään! 

Share

Ladataan...

Taas vähän puikkojuttuja, tällä kertaa ehkä maailman helpoin ja nopein panta. Tiedättekö ne päivät, kun pipo on liikaa, mutta korvia silti paleltaa? Silloin tätä tarvitaan.

Neuloin pannan 7 Veljestä -langasta vitosen pyöröpuikoilla kahdessa tunnissa telkkaria katsoessani. Ilman telkkaria se olisi valmistunut varmasti vielä nopeammin.

Pannassa on 71 silmukkaa ja neuloin helmineulosta, eli vuorotellen oikein, vuorotellen nurin koko matkan. Silmukoiden määrä riippuu tietenkin päästä, mutta kannattaa luoda pariton luku, niin ei tarvitse pohtia kerroksen vaihtumista.

Ja tältä se sitten näyttää:

Hei, aika ihanaa! Nyt on jo torstai ja sitten viikonloppu. Jippii! Onko teillä suunnitelmia?

Kivaa iltaa!

 

Share

Pages