Ladataan...

Maaliskuu.

Auringonlaskujen, tyynen meren, tuulen ja räntämyrskyjen kuu.

Kuu, jona kävin Tukholmassa ja luin kirjoja.

Kuu, joka toi lupauksen keväästä.

Kuu, joka vei sen.

Kuu, jona metsän polut paljastuivat lumen alta.

Kuu, joka toi eteen uutta. Kuu, joka käski olla rehellinen.

Kaunis kuu.

Share

Ladataan...

Ajattelen, että on hirveän tärkeää seurata omaa tähteään, eli:

1. Elää sellaista elämää, jota itse haluaa elää.

2. Elää sitä sellaisena kuin ihan oikeasti on ja jollainen haluaa olla.

3. Elää niiden ihmisten ympäröimänä, jotka oikeasti elämäänsä tahtoo.

Jotta se olisi mahdollista, on oltava aika rohkea.

Mikään ei ole helpompaa (ja tavallaan myös vaikeampaa) kuin elää elämänsä mukavuusalueellaan. Se on turvallinen paikka, jossa eteen ei tule haasteita tai seikkailuja. Se on paikka, jossa ei tarvitse kasvaa eikä kehittyä. Siksi se on myös paikka, missä moni hieno juttu jää kokematta. Sillä tiedättehän: jos jotain tahtoo muuttaa, on tehtävä jotain erilailla.

Kauneimmat kukat kasvavat usein epämukavuusalueella. Siellä kaikki ei ole totutussa järjestyksessä, siellä joutuu tutkiskelemaan itseään ja selvittämään omia rajojaan. Siellä on ehkä vähän villimpi ja sydämessään vapaampi kuin eläessään tuttujen kaavojen mukaan.

Se on paikka, missä taiat tapahtuvat.

”The thing about chaos, is that while it disturbes us,
it too, forces our hearts to roar in a way we secretly find magnificent.”

Minua jännittää uusissa tilanteissa usein aika tavalla. Silloin mukavuusalue houkuttelee hurjasti, vaikka oikeasti haluan mennä eteenpäin, kohti uutta. Sellaisina hetkinä mietin, kumpaa mahdollisesti katuisin enemmän: sitä, että jäisin turvapaikkaani vai sitä, että poistun sieltä. Niinpä nostan pään pystyyn, laitan kirkasta huulipunaa, kuuntelen jonkun voimabiiseistäni ja pakotan itseni astumaan eteenpäin askel kerrallaan. Tapaan näet mieluummin uudet mahdollisuudet kädet ja ääni täristen tai sanon kyllä asioille, joissa onnistumisesta ei ole takeita, kuin mietin vanhana: ”Mitä jos?”

Sitä ei ole vielä koskaan tarvinnut katua.

Ollaan siis rohkeita, kokeillaan ja uskalletaan.

Pus!

Lainaus Christopher Pointdexter

Share

Ladataan...

Ennen kuin muutin tänne, en tiennyt pitäväni pinkin ja keltaisen yhdistelmästä. Oikeastaan en kauheasti tykännyt kummastakaan väristä. Mutta ne ovat vain niin vastustamattoman iloinen pari! Miten ne nähdessään voisi muuta kuin hymyillä?

Täällä alkaa olla aika valmista. Matto vain puuttuu, ja senkin olen jo tilannut.

Ketuissa on jotain, josta tykkään hirveästi. Harkitsin yhdessä vaiheessa jopa kettu-tatuointia. Epäilen kuitenkin, että saattaisin katua sitä mummona. Ehkä.

Olin yhtenä päivänä vähän hermostunut koko asuntoon. Mikään ei näyttänyt silmissäni oikein hyvältä. Kaikkea oli joko liikaa tai liian vähän. Sitten siivosin, siirtelin tavaroita, järjestelin ne uusiksi. Ja nyt tuntuu kuin kevät olisi tullut käymään täällä sisällä: on valoa ja väriä. Hyvä energia.

Ehkä aika moni asia on kiinni vain pienestä hienosäädöstä, mitä luulette?

Koska on kevät, kauris menetti valonsa. Se katselee nyt seinältä ylhäisessä yksinäisyydessään. Kodin henki.

Ostin naamion joskus Roomasta. Kahdeksan vuotta sitten suunnilleen. Edellisessä kodissani se ei koskaan saanut olla esillä, mutta tänne se tuntuu kuuluvan. Kuten minäkin.

Siirsin olohuoneen valosarjan yölampuksi ja makuuhuoneen valot olohuoneeseen. Ostin uudet lakanat, käänsin peiton sängylle poikittain ja petasin pajan suojaksi pellavaisen helmalakanan. Sängystä tuli kuin uusi. 

Koira on kuvausrekvisiittaa. Tämä EI ole sallittua. (Näin se opetetaan pahoille tavoille: kutsu sängylle, napsi kuvia ja palkkaa juustolla. Odota sen jälkeen koiran ymmärtävän, että sänky on kielletty paikka. Arvaatkaa toimiiko?)

Pajunkissat ikkunalla, maaliskuun auringon kalpeat säteet verhojen takana, odotus uudesta. Valon vuodenaika.

Puss!

Share

Pages