Ladataan...

Oletteko koskaan ajatelleet, että jotkut ihmiset ovat kuin peilejä – ja me olemme peilejä muille ihmisille?

Ehkä meille tärkeät ihmiset heijastavat kaikki jotain meistä. Ehkä tunnistamme heissä jotain itsestämme, ajatuksistamme tai unelmistamme. Ehkä he tavallaan ovat palasia sielustamme.

Eri ihmiset saavat meistä erilaisia puolia esiin ja heijastavat meistä eri asioita. Yhden kanssa on riehakas, toisen kanssa rauhallisempi, kolmannessa kiehtoo sama synkkyys, jonka on piilottanut jonnekin syvälle sisälleen. Ehkä rikkova rakkaus onkin osoitus omasta rikkinäisyydestämme. Ehkä juuri siksi rakastamme joskus sitä, mikä satuttaa.

Ja ehkä toiset ihmiset tuntuvat niin hyviltä, koska he saavat oman hyvän olomme esiin. Näyttävät, miten onnellinen voi olla. Ehkä he ovat onnen peilejä. Niitä jotka vahvistavat onnellista sutta sisällämme, heijastavat auringonsäteitä, kuvastavat onnea ja rauhaa. 

Mitä jos niitä kaikkein tärkeimpiä ihmisiä, varsinkin niitä pulmallisia, katsoisi kerran kuin kuvajaistaan? Miettisi, mitä omasta itsestä hän heijastaa ja miksi. Jos hän satuttaa, niin lähteekö kipu hänestä vai itsestä. Jos tekee onnelliseksi, mistä se johtuu.

Sitten voisi yrittää riisua pois ne kaikki ajatukset, odotukset, kivut ja unelmat, joita kantaa mukanaan ja jotka näkee heijastuksena.

Lopuksi voisi katsoa toista kunnolla. Nähdä hänet.

Share

Ladataan...

Olen alkanut ajatella, ettei elämää kannattaisi suunnitella kovin kauheasti. Unelmat ja suuret suuntaviivat ovat tärkeitä, mutta yksityiskohtaisista suunnitelmista en ole yhtä varma. Asiat kun eivät tunnu ikinä menevän aivan niin kuin odottaisi. Ne eivät useinkaan mene lainkaan huonommin. Vain erilailla.

Vähän kuin elämä tahtoisi olla hieman jännittävää. Sumentaisi kristallipallon pelkkää veijarimaisuuttaan.

Muistatteko vielä sen kerran, kun olin menossa katsomaan yhtä ihanaa kotia? En saanut sitä, mutta seuraavana päivänä sain toisen vielä ihanamman.

Viime talvena hain erästä työpaikkaa. Kun minua ei valittu, olin surullinen. Puoli vuotta myöhemmin aloitin samassa talossa tehtävässä, joka on minulle paljon parempi. Taaskaan suunnitelmani ei toiminut. Suuret suuntaviivat toimivat.

Entä kuinka monta kertaa olet kovasti toivonut kohtaavasi jonkun? Melko suurella todennäköisyydellä niin ei juuri sinä hetkenä käy. Mutta sellaisena päivänä, jona ajatukset ovat jossain ihan muualla, yllätyksiä on varmasti luvassa. 

Maailmaa ei voi kontrolloida, se pyörii juuri niin kuin sitä huvittaa. Ja me pyörimme mukana, jokainen omassa henkilökohtaisessa karusellissaan. Vaikka kuinka yrittäisi, tulevaisuutta ei voi ennustaa. Se on avoin, muovautuu elämämme mukaan, valintojemme, haaveidemme ja kohtaamiemme asioiden mukana.

Miten voisi tietää, missä on kymmenen vuoden päästä, kun ei voi tietää, millainen tyyppi on silloin? Tai sitä, millainen tyyppi on niinä kaikkina kymmenenä vuotena matkalla tulevaisuuden minäksi.

En olisi puoli vuotta sitten tiennyt olevani tänään tällainen, ajattelevani näin, tuntevani näin. Jos joku olisi kertonut, en olisi uskonut.

Tämä suloinen, jännittävä, epävarma elämä.

Ihanaa viikkoa, murmelit!

 

 

Share

Ladataan...

Kävelin eilen illalla kotiin mustassa tihkusateessa. Mietin viikonloppua, jona oli lunta. Illallisella Ragussa syömääni maailman parasta leipää. Kynttilänvaloa ja proseccoa. Sitä, miten joku toinenkin kuuntelee jo Michael Bublén joululevyä. Tiedättehän, että nyt sitä kuuluu soittaa tauotta suunnilleen seuraavat 33 päivää (ja sitten unohtaa se taas 11 kuukaudeksi).

Tulin kotiin. Vaihdoin korkkarit kumppareihin, valkoisen takin mustaan, sitaisin hiukset ponnarille ja lähdin pimeään meren rantaan koirien kanssa. Ajattelin, miten erilaisista palasista elämäni koostuu. Ja miten hauskaa se on. Ei tarvitse olla yhdenlainen, ei elää joka päivää samalla lailla.

Ehkä nyt ymmärrän, mitä Tove Jansson tarkoitti.

”Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi.”

Puss.

 

 

Share

Pages