Ladataan...

”Make a fairytale and go live in it.”

Mitä enemmän elän ja mitä enemmän ajattelen,
sitä varmempi olen, että kaikki palaa itseen.

Mielenrauha, onni ja kauneus ovat jo meissä.
Ne eivät ole jotain,
jonka joku toinen meille antaa –
tai jonka meiltä ottaa. 

Maailma on juuri niin kaunis ja ihmeellinen
kuin sen ajattelee olevan.
Sisäinen maailmamme heijastuu ulos:
näemme sen, mihin keskitymme.

Vaikka maailma ei juuri nyt näyttäisi satumaiselta,
muista, että kaikki muuttuu.

Voit kertoa itsellesi uuden tarinan.
Sanoa, että kauneutta on, rakkautta on,
taikaa on. Kun sitä tarinaa toistaa, toistaa, toistaa,
se alkaa toteutua. Kun keskittyy kauneuteen,
rakkauteen ja taikaan, silloin näkee
kauneutta, rakkautta ja taikaa.
Niin ne saa elämäänsä.

Kerro siis itsellesi kaunis satu.
Ja elä se sitten.

Lainaus Pinterest, tuntematon

Ladataan...

MINULLA on sortsit, joita kutsun hurjasortseiksi. Ne ovat sellaiset, joista melkein jokaisella on mielipide. Niistä joko pitää tai ei pidä. Minä pidän, kovasti. Ostin ne viime kesänä Kööpenhaminan Topshopista, ja ne ylläni tunnen itseni aina vähän villiksi. Niissä on hyvää energiaa. Sitä paitsi ne on kuvitettu tropiikin viidakolla ja mustalla pitsillä. Ihanan paheellista, vähän kuin vanhan Shanghain salakapat, jos voitte kuvitella sellaisen.

KIRJOITIN jo aiemmin hieman Emmi Itärannan Teemestarin kirjasta. Se on todella hyvä. Kieli on kaunista kuin Murakamin. Maailma, jonka Itäranta kuvailee, on raaka, mutta haikea ja herkkä. Kirja kertoo ajasta paljon omamme jälkeen, jona vesi on vähissä. Maailma on muuttunut ja jäljelle jääneet ihmiset kamppailevat olemassaolonsa puolesta.

”Vesi on kaikista elementeistä muuttuvaisin. Niin isä kertoi minulle päivänä, jona hän vei minut paikkaan, jota ei ole.

Menneiden teemestarien kaiut värähtelivät lävitseni, kun laskin kuplia kattilan pohjalla ja kaadoin vettä pannuihin ja kuppeihin. Ajattelin heidän jälkeään maailman muistissa: heidän liikkeittensä virtaa, jota omani heijastivat, heidän sanojaan, joita toistin puhuessani, vettä joka oli virrannut maassa ja ilmassa silloin, kun he kulkivat kivillä ja ruohonkorsilla, samaa vettä joka yhä työnsi meren hiekkaa rantaan ja pyyhki halki taivaan.”

Suosittelen tätä. Ja jos lukeminen kiinnostaa, suosittelen myös Kirjailijan kanssa -lukupiiriä. Siellä pääsee paitsi lukemaan, tapaamaan suomalaisia kirjailijoita. Ehkä joskus Itärannankin, ken tietää.

HIUKSENI ovat alkaneet kiiltää aiempaa enemmän. En tiedä, johtuuko se Balmainin arganöljystä vai jostain muusta. Mutta ainakin Balmain tuoksuu ihanalle.

MISIA SERT kuului Pariisin boheemiin eliittiin ja oli Coco Chanelin paras ystävä. Hänen nimikkotuoksunsa Misia on hieman erikoinen, mutta koukuttava. Sain sen joululahjaksi ja suihkautan sitä iltamenoihin.

Tiesittekö muuten, että Coco oli melkoinen nainen? Hän oli aikansa feministi, joka oli lähtöisin köyhistä oloista ja jolla oli useita aristokraattisia rakastajia. Hän myös sanoi:

”In order to be irreplaceable, one must always be different.”

Hyvä neuvo.

JOUDUN melkein joka ilta pakottamaan itseni nukkumaan. Ihan sama miten väsynyt olen aamulla tai päivällä, viimeistään yhdeksän aikaan illalla piristyn. Olen selvästi tuotteliain ja luovin myöhäisiin ajankohtiin. Valvoisin usein varmaan pitkälle aamuyöhön, jollei tarvitsisi välittää seuraavasta päivästä. Harmi vain, että jos kirjoitan tai teen jotain muuta luovaa liian myöhään, minun on vaikea nukahtaa. Aivot kai aktivoituvat liikaa.

Niinä aamuina, jotka seuraavat tällaisia öitä, luotan Supermoodin Egoboost Eyes Wide Open -silmänympärysseerumiin. Se kiinteyttää silmänympärysihoa ja sisältää hyaluronihappoa ja pakurikääpää. Silmät näyttävät siis vähän vähemmän turvonneilta.

IHONI on pintakuiva ja käteni ja jalkani kuivuvat helposti, joten tykkään voimaisista tuotteista. The Natural Goods Companyn Shea Butter pelastaa kurttukädet. Patykan Piparminttu-puhdistusgeeli puhdistaa hellästi ja on pakattu ihanaan pulloon.

EN JUURI puunaa koiriani, mutta välillä ne on pestävä (tietäisittepä vain...). Less is Moren Limpets-koirasampoo puhdistaa kuraturkit. Ja senkin pakkaus on kaunis.

Ja hei, olette varmaan huomanneet, että on toukokuun puoliväli. Se tarkoittaa, että ihan kohta on kesä. Aurinkolasien aika!

Ihanaa helatorstaita, tyypit.

Pus.

Ladataan...


Ystäväni sanoi vähän aikaa sitten:

”Tahtoisin kaiken olevan täydellistä nyt heti.”

En tiennyt, mitä vastata, sillä en usko täydellisyyteen. Lisäksi ajatus siitä, ettei jokin olisi hyvää, jollei se ole täydellistä, on minusta vähän surullinen – ja hyvin vaarallinen. Elämä ei ole täydellistä, ihmiset eivät ole täydellisiä eivätkä meidän välisemme suhteet ole täydellisiä. Mutta se, että jokin ei ole täydellistä, ei tarkoita, etteikö se voisi olla suloista, hyvää ja onnelliseksi tekevää.

Jos tavoittelee täydellisyyttä, tavoittelee jotain, jota ei ole olemassa ja jolla ei ole edellytyksiä olla olemassa. Silloin pettyy melko varmasti. Jos mikään muu kuin täydellinen ei riitä, tämä kaunis, jännittävä, epätäydellinen maailma ei koskaan voi tyydyttää. Täydellinen on hyvän vihollinen, sanotaan: jos tahtoo täydellisen, ei näe hyvää. Silloin jahtaa aavetta ja näkee vain sen, mikä ei ole hyvin. Sen, mikä ei ole täydellistä. Ei huomaa kadun varren tulppaaninnuppuja, ei tunne keveitä sadepisaroita sumun keskellä, ei näe toista ihmistä ja ymmärrä, kuinka kiehtovia me olemme epätäydellisyydestämme huolimatta – ja varsinkin sen tähden.

Ajattelen, että täydellisyyden tavoittelu on pahaksi onnelle ja sielulle. Sille villille, vapaalle tyypille, joka meidän sisältämme löytyy.

Ehkä täydellisyyden metsästäminen on tavallaan pakenemista todellisuudesta, yritys kontrolloida edes omaa elämäänsä, kun maailma on niin kaoottinen. Kun yrittää tehdä elämästään täydellistä, voi heittää pois hyvän. Silloin ei tarvitse antaa sille mahdollisuutta eikä ottaa riskiä epäonnistua. Ei tarvitse kestää elämän varjopuolia tai omia heikkouksiaan. Mutta silloin ei myöskään voi oppia olemaan armollinen itselleen, silloin ei kasva vahvemmaksi ja paremmaksi, ei opi hyväksymään oikeaa, epätäydellistä itseään.

Olin joskus kovan luokan perfektionisti. Tahdoin täydellisen vartalon, täydellisen parisuhteen ja suuren puutarhan ympäröimän täydellisen puutalon, missä jokainen esine olisi paikallaan ja pöydillä aina tuoreita leikkokukkia.

Päädyin urheilemaan liikaa ja vahtimaan syömisiäni. Aloin epäillä pidänkö sittenkään ruohonleikkuusta, leikkokukat olivat aina väärän värisiä ja särötön parisuhde kumisi tyhjyyttään. Keskityin niin kovasti kasaamaan elämääni kulisseja, että päädyin näyttelemään niihin. Unohdin elää ja kuulostella, mitä oikeasti haluan.

Sitten kulisseille kävi niin kuin kulisseille tahtoo käydä. Ne kaatuivat.

Tiukka ruokavalio ja treenaus lähtivät jo monta vuotta sitten. Yllättäen en lihonutkaan. Lisäksi aloin katsoa itseäni erilailla ja nähdä vartaloni sellaisena kuin se on. Epätäydellisenä, mutta kauniina.

Unelmien puutalon etsimisestä luopuminen oli yksinkertaisesti helpottavaa. En näköjään tahtonutkaan muuttaa kauemmas kaupungista vaan lähemmäs kaupunkia. Hyvästit auton ratti. Miten vapauttavaa onkaan polkea vanhalla pyörällä, jota kukaan ei tahdo edes varastaa!

Tässä kodissa on niin paljon värejä, että on melko sama, minkä värisiä leikkokukat ovat. Vaikka melkein kaikki tärkeät tavarat ovat tämän vuoden aikana löytäneet tänne, on täällä silti vielä aika keskeneräistä. Sekin on vapauttavaa. Keskeneräisyys maistuu elämältä. Ei kulisseilta.

Mitä ihmissuhteisiin tulee, en enää odota niiltä täydellisyyttä. Kaikki me kai olemme jollain tavalla vähän rikki ja rosoisia. Mutta miten kiehtovaa onkaan tutustua toiseen rikkinäiseen ja rosoiseen tyyppiin ja löytää hänen sisältään syvyyttä, kirkkaana loistavaa valoa. Se on parempaa kuin kaikki maailman tyhjä täydellisyys: se, että joku ja jokin tuntuu oikealta, omaan elämään kuuluvalta. Kaikessa epätäydellisyydessään.

Pages