Ladataan...

Syyskuu, aamuisin sen tuntee jo.

Pidän syksystä. Kirpeästä ilmasta, maatuvien lehtien tuoksusta, tunnelmallisesta hämärästä, syvistä väreistä ja siitä reippaasta tunteesta jonkin uuden alkamisesta. Kirkkaista päivistä, iloisista kumppareista, vesilätäköistä, ajasta ennen pimeää ja kylmää alkutalvea.

On aika sytyttää ensimmäiset kynttilät, seurata vaahteranlehtien punertumista, keittää termariin höyryävää teetä ja lähteä retkelle. Tässä kuussa kiedotaan ensimmäistä kertaa huvi kaulaan pitkän kesän jälkeen, otetaan käteen puikko ja koukku, piiloudutaan ylisuureen lohdulliseen neuleeseen, syödään omenapiirakkaa ja annetaan poskien punertua. Nyt on metsänvihreän, viininpunaisen ja sinapinkeltaisen hetki.

Olen syksyn lapsi.

 

 

 

Share

Ladataan...

Kävimme toissa viikonloppuna Loviisan Wanhat Talot -tapahtumassa, kuten ehkä jo tiesittekin. Tapahtuman idea on, että ihan oikeasti asutut vanhat talot avaavat päiväksi ovensa vierailijoille. Koska jokainen talo on jonkun koti, elämän jäljet ovat selvästi nähtävissä. Mielestäni se on ihan parasta. 

Inspiraatiota ja sisustusideoita Loviisasta löytäisi vaikka kuinka monen postauksen tarpeisiin, mutta keräsin teille muutaman kauniin yksityiskohdan ja  tilan. Kas tässä.

Ritva Kronlundin keltainen Juhannusruusu-tapetti vasten rosoista hirsiseinää. Toimii, ja keltainen ja valkoinen on ihanan raikas yhdistelmä.

Vihreä kranssi lasiovessa on kaunis ja sopii vanhan talon tunnelmaan.

Pöydän ympärille on kerätty murretun punaisia tuoleja, mutta kokonaisuuden rikkoo kaksi erilaista. Pidän hurjasti tällaisesta eriparisuudesta ja huolettomasta viimeistelemättömyydestä. Kaipaisin sitä myös omaan kotiini. Ja tuo punaisen sävykin on jännä.

Vanhasta tuolista saa uniikin tarttumalla pensseliin.

Kuluneet siniset tuolit omenapuun alla. Pidän tuosta väristä ja lohkeilleesta maalista.

Huomaan keränneeni kuvia sinisistä ja punaisista tiloista ja asioista. Vanhojen talojen värien käyttö viehättääkin itseäni kovasti, välillä jotain muuta kuin valkoista, beigeä ja mustaa.

Valkoiset varjot vasten vihreää puutarhaa. Tarvitseeko tästä edes sanoa mitään?

Tässä ei kuitenkaan ollut vielä ihan kaikki, jätin nimittäin jotain jemmaan, sokerin pohjalle. Siitä toisella kertaa.

Ihanaa iltaa!

Share

Ladataan...

Paljon ulkoilua vielä vihreissä metsissä, niitä vanhoja kauniita taloja Loviisassa, nauravia ja nukkuvia koiria, aurinkoa, muutama sadepisara, pastellityynyjä, pinkkejä pilviä, kaurapuuroa marjoilla ja pähkinöillä, aamupalaveri Café Engelin aamiaisen äärellä. Miksei, jos kerran voi? Pieniä, kivoja hetkiä ei ole koskaan liikaa.

Arkiaamujen kirpeydessä tuntuu jo syksy, aukeilla paikoilla mustikanvarvut punertuvat ja maahan on pudonnut keltaisia lehtiä. Iltaisin tekee taas mieli lämmintä teetä ja sateen kastelemat sormet kaipasivat aamulla sormikkaita. Alkaa olla myös sosekeittojen aika, tein tänään pitkästä aikaa lemppariani, purjo-perunasosekeittoa. Annan reseptin teille toisella kertaa. Posti toi punaiset kumpparit, monet viljapelloista on jo niitetty ja omput odottavat kerääjäänsä.

Suloista sunnuntaita ja energiaa uuteen viikkoon!

Share

Pages