Ladataan...

Pääsiäinen. Neljä päivää, joina voi juoda punaviiniä terassilla, hymyillä kevätauringolle, ajatella, kirjoittaa, hengittää hetken. Nähdä tärkeitä ihmisiä, syödä suklaata sohvalla ja katsoa HBO:n sarjoja maratonina. Kietoutua The Villatakkiin, jota joskus neuloin. Ehkä muistatte vielä? Se valmistui aika päiviä sitten, mutta jotenkin se ei ole nyt tuntunut niin tärkeältä. Tässä se kuitenkin on.

Uusimmassa Trendissä oli ihan tajuttoman hyvä juttu sisustamisesta. Siitä, miten kauniista kodista haaveileminen on melkoisen turvallinen haave tässä epävarmassa maailmassa, jossa meiltä odotetaan täydellisyyttä vähän joka alueella. Sinne valkoisten lautalattioiden, tuoksuvien tulppaaneiden ja design-huonekalujen keskelle on mukava tuudittautua. Ja se on ihan ok. Jos se vain on se oikea unelma.

Vielä puoli vuotta tai vuosi takaperin käytin uskomattoman määrän energiaa täydellisen sisustuksen pohtimiseen, täytin pääni kynttilälyhdyillä ja leikkokukilla. Eipä tarvinnut mahduttaa sinne juuri muuta. 

Palaan aina uudelleen Saku Tuomiseen, ehkä siksi, että omat ajatukseni kiteytyvät hänen tekstissään niin hyvin. Täydellinen koti voi toki olla ihan oikea unelma. Mutta se saattaa olla myös varjo, korvike, jota tavoittelee siksi, että sen oikean unelman metsästäminen on niin vaikeaa ja pelottavaa. Sen, mitä se todella on, tietää vain jokainen itse.

Olen myös jostain syystä kuunnellut lähiaikoina paljon Haloo Helsinkiä:

”Meil ei oo sormuksii, ei taulutelkkarii, jotka kuuluu siihen kulissiin, jota peloissaan kodiksi kutsutaan ja jonne haaveet haudataan...”

Jännää, että kun kiinnittää huomiota johonkin asiaan, siihen törmää pian joka puolella.

Elämässä on niin paljon muutakin kuin sisustuslehtiä ja pullantuoksua. Maailma on tehty meitä varten.

Share

Ladataan...

Eilen ulkona satoi. Se sade pörrötti huolella kiharretut hiukset ja tervehti Aussie Blog Awardsin vieraita, antoi oman märän suudelmansa gaalakansalle.

Sisällä Kellohalli täynnä kauniita naisia, miehiäkin kourallinen, hurmaavia asuja, tuttuja kasvoja blogien takaa. Joillekin kävin esittäytymässä, toiset tunnistin, mutten sanonut mitään. On jotenkin epätodellista nähdä niin monta ihmistä, joita ei oikeastaan tunne, mutta joiden elämää on seurannut blogin kautta ehkä pitkäänkin.

Tänään heräsin myöhään, söin aamupalaksi suklaata ja mietin, että voisi olla hyvä idea käydä joskus kaupassa. Keittiössä tuoksuivat Aussien tuotelahjat, tulppaanit nuokkuivat maljakossa janosta kärsien. Tunsin sympatiaa niitä kohtaan.

Ulkona on kylmä, mutta kevät. Nyt on krookusten hetki, niiden juhlat jatkuvat vielä.

Eilen palkituissa blogeissa oli kaikissa jotain spesiaalia, jotain, jota muissa ei ole. Vaan niin on meissä jokaisessa - ihan niin kuin Jolien seinältä bongattu viisaus muistuttaa.

Share

Ladataan...

Aurinko. Olen valon lapsi. Kaikki, ihan kaikki, tuntuu paremmalta auringonpaisteessa.

Blogi. Aina välillä mietin, haluanko tosiaan kirjoittaa ajatuksiani suurimmaksi osaksi kasvottomalle yleisölle. Sillä te siellä toisella puolella olette minulle tuntemattomia, lähes jokainen. En tiedä, keitä olette, mitä ajattelette, miksi luette. Voin vain arvata. Olette silti hyvin tärkeitä. Ilman teitä tässä ei olisi mitään järkeä.

Sitten on se pieni osa teistä, te ihanat, jotka kommentoitte ja kerrotte olemassaolostanne. Te vasta tärkeitä olette. Olen löytänyt blogimaailmasta niin mielettömän mahtavia tyyppejä, etten olisi koskaan voinut sitä kuvitella. Kiitos, te kaunokaiset. Ja komistukset.

Ennen kaikkea tämä blogi on kuitenkin tässä minua varten. Tämä on paikka ajatuksilleni, paikka, johon saan kirjoittaa, mitä ikinä haluan. Minun paikkani.

California. Me tapaamme joskus. Lupaan. Ehkä silloin en enää pelkää haita, ehkä silloin uskallan vaihtaa lumilaudan surffilautaan, ehkä silloin ratsastan aalloilla. Ehkä.

Dekkarit. Tykkään erityisesti niistä vanhemmista, joiden jännitys on psykologista ja joissa veri ei juuri roisku. Kymmenen pientä neekeripoikaa on ehkä pelottavin kirja ikinä.

Elämä. Sellainen, jota eletään täysillä, kaikilla aisteilla. Ollaan elossa, nauretaan, itketään, tanssitaan pöydillä, nukutaan tähtien alla, kiivetään puihin ja juostaan täysillä ihan vain, koska voidaan. Ei kuolla, kun vielä eletään.

Farao. Egypti ja pyramidit. Yksi niistä paikoista, joiden kanssa kohtaamme vielä.

Game of thrones. Rakastan fantasiaa silloin kun se on tällaista. Jännittävää, koskettavaa, traagista, arvaamatonta. En useinkaan kaipaa kirjoilta tai leffoilta realismia, en varsinkaan mitään raadollista kurjuutta tai ankeutta. Seikkailut ovat paljon mielenkiintoisempia.

Huvikumpu. Sellainen vanha, värikäs puutalo, jonka lattiat narisevat ja jonka sisällä nauretaan ja leikitään.

Iso-Britannia. Asuin kerran pienessä kylässä nimeltä Clapham. Siellä oli vanha kartano, hovimestari kuin suoraan Agatha Christien romaanista, kello vitjoineen ja kaikki. Siellä oli ystäviä maailman eri puolilta, pitkiä päiviä, pidempiä öitä. Siellä on Cambridge, Oxford, Lontoo. Siellä on aaltoilevia nummia ja puolikkaita tuoppeja. Se tuntui kodilta.

Ja eli &. Ajatus siitä, että mikään ei ole ikuista, mutta aina on jotain tulossa. 

Kirjoittaminen. Vähän kuin ruoka tai uni. Tarpeellista. Henkireikä.

Luovuus. Lupasin kerran, etten uhraa sitä uralle, en rahalle. Enkä aio tehdä niin.

Muste. Jotain, josta olen haaveillut jo aika kauan ja nyt se tapahtuu.

N & N. Tassukaverit.

Outous. Olen vähän omituinen, mutta niin me kaikki. Ja se on ihanaa.

Puutarha. Ehkä joskus asun vanhassa puutalossa, jota ympäröivät vanhat omenapuut, tuoksuvat syreenit ja ruusutarhat. Tai sitten en. Tällä hetkellä haaveilen lähinnä jugend-kerrostalosta, mutta eihän sitä tiedä. Kukkia rakastan varmasti aina.

Q. Se James Bond -leffojen keksijätyyppi. 

Rakkaus. ”Siis kauneutta on. Rakkautta on. Iloa on.” Joka kerta, kun luen Sinin blogia, näen nämä Eeva Kilven sanat. Joka kerta ne koskettavat minua yhtä paljon.

Suo. Yksi maailman parhaista tuoksuista.

Tähtipöly. Me olemme kaikki tähtipölyä, aikaa sitten kuolleiden tähtien lapsia. Se on jotenkin aika lohdullinen ajatus.

Unelmat. Tehty toteutettaviksi.

Valokuvaus. Menee kausissa. Välillä kannan järkkäriä mukana, pohdin valoitusta, käsittelen kuvia, otan kymmeniä ruutuja samasta jutusta. Toisinaan menee pitkiä aikoja, jolloin ainoa kamerani on kännykässä ja Instagram parasta, mihin pystyn.

Wow. Vau hienommin sanottuna. 

X niin kuin aarre. Siellä se jossain odottaa etsijää.

Ystävät ja yksin. En selviäisi päivääkään ilman ystäviäni. Olette rakkaitta.

Silti tarvitsen ihan omaa aikaa enkä kestä, jos en saa olla välillä yksin. Mietin joskus, että ehkä olen salainen introvertti, vaikka sitä ei ehkä heti uskoisi. Ahdistun välillä, jos ympärilläni on liikaa ihmisiä, enkä ole mielelläni suuren joukon keskipisteenä.

Zzz. Uni. Minua ei kannata nähdä liian lyhyiden unien jälkeen tai aamulla ennen kahvia.

Åland. Tahtoisin hypätä pyörän selkään, pakata mukaan teltan ja eväät ja polkea Ahvenanmaan ympäri.

Är. Minulla oli pienenä ärrävika. Se katosi, kun minulle selitettiin, miten R muodostetaan kielellä. Moni pulma ratkeaa, kun saa vähän apua ja antaa itselleen aikaa.

Örkki. Ne Tolkienin pahat tyypit. Tykkään saduista.

Share

Pages