Ladataan...

 

 

Ihan hyvin menee vielä.

Ennen lakon aloittamista tilaamani espadrillokset saapuivat. Aion palauttaa ne.

Katselin kaverin Birkenstockeja sillä silmällä. Näyttäisivät hyviltä jaloissani.

Vanhat Raybanit tuskastuttavat. Tahtoisin sellaiset isot ja mustat glamourlasit, jotka peittävät puolet kasvoista. Näyttäisin hyvältä niissä. Itse asiassa omistin jo sellaiset. Ostin ne toukokuussa ketjuliikkeestä. Kahdessa viikossa niistä lähti sanka irti. Universumin kosto?

Lasketaanko asusteet mukaan lakkoon? Kengät ainakin lasketaan. Ja laukut. Onneksi en osta jälkimmäisiä käytännössä koskaan. Ainakin jokin osa tästä lakosta on helppo toteuttaa. Huoh. 

Vietin pari päivää Lissabonin Bershkasta vuosi sitten ostamassani mustassa haalarissa, asustin sen vain eri tavoin. Haalari on periaatteessa ihana, mutta valitettavasti tämä on niitä vaatteita, joissa hinta näkyy. Sillä huonolla tavalla. Haalari on vuodessa venynyt ja vanunut, sitä ei voi enää käyttää pelkästään. Sen yläosa valuu tarkoitettua alemmas, ja lopputulos on melkoisen siveetön. Kangas on nuhjaantunut ja sitä laatua, joka kerää kaikki koirankarvat. Se on muuten jännää. Toiset mustat kankaat ovat ihan mahdottomia tässä suhteessa, toisiin ei tartu mikään. 

En ole ihan varma noista punaisista korviksista. Toisina päivinä tykkään niistä, toisina ne ovat vähän liikaa. 

Nuden värisistä avokkaista kysytään jatkuvasti. Ne ovat Zarasta. Tekonahkaa ja kauniit, mutta natisevat kävellessä ja puristavat varpaista. Käytän niitä silti koko ajan. Ovathan ne nätit.

Shoppailulakko alkoi viikko sitten sunnuntaina, alkuviikolla käytin näitä asuja. Asut löytyvät myös Instagramin kohokohdista nimellä Päivän asut. Kerään sinne kaikki lakon aikana käyttämäni eri asukokonaisuudet. 

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Ladataan...

Kaupallinen yhteistyö: Värisilmä ja Vintro

Maalasin perjantaina makuuhuoneen päätyseinän vaaleanpunaiseksi Värisilmältä saamallani Vintro-kalkkimaalilla. Visioni oli vähän rouhea ja epätasainen seinä, ja valitsin siksi kalkkimaalin. Kalkkimaalilla maalatessa siveltimen vedot jäävät näkyviin, ja pinnasta tulee elävä.

 

 

Ennen kuin ryhdyin maalaamaan, kysyin työpaikkani lavastajalta neuvoa (kysy aina siltä, joka tietää parhaiten, muistattehan). Hän sanoi, että havittelemani eläväinen maalipinta maalataan leveällä pensselillä ja vähintään kahdella eri maalisävyllä. Sain Värisilmältä kaksi eri sävyä, vaaleanpunaisen Madame de Pompadourin ja valkoisen Crystalin. Maalia oli yhteensä viisi litraa, ja seinäni on noin 3 x 3 metriä. Maalimäärä olisi riittänyt kolmeen seinään. 

 

 

Maalasin seinän kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla vedin siihen pelkkää vaaleanpunaista sävyä. Vintro-kalkkimaali on päällemaalauskuiva neljän tunnin kuluttua, eli sain maalata toisen kerroksen saman päivän aikana. 

 

 

Toisen kerroksen maalasin sekoittamalla valkoista ja vaaleanpunaista sävyä keskenään noin 50/50 suhteessa. Olen aika suurpiirteinen tällaisissa asioissa, joten ihan tarkkaa suhdetta en pysty teille antamaan. 

Maalatessa huomasin, että pinnasta tulee rouheampi, kun maalaa melko kuivalla pensselillä. Niin alempi maalikerros jää kuultamaan läpi. En siis peittänyt ensimmäistä kerrosta kokonaan, vaan sudin vaaleampaa maalia sen päälle melko rennolla otteella (pikkutarkempi tyyppi ei ehkä hyväksyisi maalausmetodiani...).

 

 

Rennosta tyylistäni huolimatta seinä näytti mielestäni toisen kerroksen jälkeen liian tasaiselta (ensimmäisen jälkeen se oli mahtavan rouhea). Niinpä vetelin siihen pelkällä vaalenapunaisella, eli tummemmalla sävyllä, vielä vähän kontrastia. 

 

 

Vintro-kalkkimaali on ekologinen ja myrkytön maali, ja se ei haise maalatessa lainkaan. Kuivuva maali haisee ihan vähän, mutta haju hälvenee muutamassa tunnissa täysin. Sillä operointi on hyvin helppoa myös siksi, että pensselit puhdistuvat vaivatta pelkällä vedellä. Moni maalihan on oikeasti vaikea saada irti pensseleistä, ja ainakin allekirjoittaneella maalia on ennen jämähtänyt myös ihoon aika pahasti. 

Jännitin etukäteen aika paljon, että tuleeko seinästä liian herkkä. Se on kuitenkin mielestäni aivan ihana ja sopii makkarin sisustukseen kuin nenä päähän. Tämä huone onkin nyt valmis, ja on aika siirtyä olkkarin kimppuun, kunhan hetken levähdän. Kolmemetrisen huoneen maalaaminen käy näes melkoisesta rappu- ja käsitreenistä. Seuraavaksi pitäisikin päättää olkkarin värimaailma: vaaleanpunainen, vaalea harmaa vai vaaleanharmaanvihreä?

Mitäs tykkäätte makkarista?

 

PS. Eikö ole ihana makrame? Ostin sen ihan omin rahoin Kaarna knottingilta (IG: @kaarnaknotting). Sen takana on ihana Laura, joka solmii makrameita tilauksesta. Minun seinälläni makrame ei ole pelkkä koriste, vaan peittää alleen lattialämmityksen säätimen ja valokatkaisijan, jotka ihana rakennuttajani oli asentanut keskelle seinää... 

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Ladataan...

Minulla on pitkään ollut unelma, jonka olen pelännyt toteuttaa. Vaan nyt se toteutuu, sillä päätin alkaa luottaa siihen. 

Olen suuren osan ajasta täysi pelkuri. Kaipaan turvallisuutta ja mietin kaikkea, mikä voi mennä pieleen. Sanon itselleni, että eikö olisi sittenkin parempi vain löytää onni siitä, mitä jo on sen sijaan, että jahtaisi unelmiaan? Mitä jos syy onkin minussa, mitä jos en vain osaa olla tyytyväinen?

Niin kauan kuin ajattelen näin, en tee unelmieni eteen mitään. En vain uskalla. Sillä jos ei tiedä, mitä tahtoo, ei kannata tehdä mitään. 

Näin jatkuu, kunnes tulee päivä, jona jokin muuttuu. Se päivä tulee aina, mutta vasta sitten, kun aika on oikea. 

Pari kuukautta sitten aloin yhtäkkiä uskoa enemmän unelmaani. Tapasin ihmisiä ja puhuin siitä ympäriinsä. Aloin olla suunnilleen puolet ajasta sen kannalla, mutta edelleen se tuntui hieman epätodelliselta. En kai mä nyt voi tällaista tehdä? 

Sitten meni muutama viikko ja aloin epäillä. Olenhan nyt todella kiittämätön ja typerä, jos lähden jahtaamaan sitä. Vaaka kallistui 30/70 unelmaa vastaan. 

Olin kaivannut kirkasta varmuutta siitä, että näin pitää tehdä. Sitä varmuutta ei tullut. 

Kunnes pari viikkoa sitten tapahtui jotain, tuli se päivä, jona tiesin. Vaaka kallistui 70/30 unelman puolelle. Nyt se on jo 80/20. Edelleen ajattelen 20 prosenttia ajasta, että kreisi nainen, tämä vielä kostautuu, tyydy nykyiseen, se on turvallista. Vaan en ole koskaan ollut ihminen, joka tyytyy. Sitä paitsi onnellisuuden kannalta ei ole kovinkaan turvallista jättää unelmansa heitteille.

Olen kirjoittanut tänne blogiinkin monesti parin viime vuoden aikana, että suuntani on pahasti hukassa. Se on ollut. Olen elänyt pari vuotta odottaen varmuutta siitä, mitä tehdä. Välillä olen kadottanut uskon täysin. Olen ajatellut, että ehkä minusta on tullut ihminen, joka ei vain oikein tiedä, mitä tahtoo. 

Tänä vuonna asiat alkoivat yhtäkkiä loksahdella paikoilleen. Ensin muutin tänne, ihanaan kotiini, joka näyttää enemmän minulta kuin yksikään koti aiemmin. Leikkasin hiukseni, koska minä halusin, enkä tuntenut itseäni ihan itsekseni pitkähiuksisena. Pitkähiuksisena olin enemmän sitä, mitä kuvittelin, että muu maailma haluaa minun olevan. Olen myös lakannut etsimästä turvaa miehistä. Sen jälkeen, kun erosin neljä vuotta sitten pitkästä suhteesta, olen seurustellut jonkin aikaa ja muun ajan deittaillut lähes tauotta. Aina, kun yksi suhde karahti, etsin uuden. Nyt se ei tunnu tarpeelliselta. Se on elämässäni täysin uutta. Uskon, että elämääni tulee oikea ihminen, kun on sen aika. Minun ei tarvitse väkisin etsiä.

Uskon, että asiat tapahtuvat elämässä yleensäkin ajallaan. Oma elämäni on siitä hyvä esimerkki. Minun on pitänyt kasvaa henkisesti aivan valtavasti (ja kasvettavaa on edelleen vaikka kuinka), jotta olen päässyt tähän pisteeseen. En ole mikään vanhana syntynyt sielu, vaan olin pitkään hyvin epäkypsä, en luottanut itseeni ja etsin onneani itseni ulkopuolelta. Jouduin muuttumaan sen tähden, että tuo tie ei tehnyt minua onnelliseksi. Samalla kun minä aloin kuunnella sydäntäni, myös elämäni alkoi muuttua. Ei tosin siihen tahtiin kuin olisi halunnut, vaan ajallaan. 

Niin, aika. Oikeasti aika ei vain ollut unelmalleni aiemmin oikea, en olisi ollut valmis.

Nyt tuntuu ihmeellisesti siltä, että vihdoin olen. Uskon, että tämä on se suunta, johon minun kuuluu mennä. Tai ehkä pikemminkin tunnen sen. Tunnistan oikeat asiat aina siitä, että ne tuntuvat kirkkailta. Silloin kun löydän sen kirkkauden, alan todella uskoa. Ja silloin, kun alan oikeasti uskoa johonkin, pystyn suunnilleen mihin vain. 

Valitettavasti tämä teksti ei pääty siihen, että paljastan teille unelmani. Joudutte vielä vähän odottamaan. Sen sijaan sanon: usko unelmiisi ja luota, että jonain päivänä varmuus tulee. 

Sitten unelma pitää enää toteuttaa.

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Pages