Ladataan...

 

Oi miten rakastan näitä uusia aikoja! Vielä pari vuotta sitten vegaanijätski tarkoitti jotain ankeaa soijavalmistetta tai sorbettia (mikä ei ole jätskiä). Mutta nyt, nyt on taivas auki. 

Jäätelö on niitä ruokia, joissa ei ole mielestäni enää mitään järkeä valita eläinperäistä vaihtoehtoa. Miksi, kun ihania kasvisversioita on pakasteallas pullollaan. 

Olen maistellut niitä ihanuuksia aika ahkerasti ja löytänyt muutaman suosikin. 

Kolmen kaverin piparminttusuklaa ja Jymyn minttusuklaa. En osaa päättää, kumpi on parempi. Täydellinen suklainen raikas mintunmaku kummassakin, vähän kuin After Eightiä pakastettuna. Ja sitähän rakastan.

Kun kaipaa suklaakakun korviketta, Ben & Jerry'sin Chocolate Fudge Brownie on se juttu. 

Oatlyn kauravanilja. Klassikko, tätä oli saatavilla silloin entisaikoinakin. Yllättävän hyvää, kun sekoittaa pariin lusikalliseen hyvää kaakaojauhetta (mun suosikki on Clipperin violetti purkki). Toimii myös mansikoiden kanssa jopa kulinaristi-sekaani-pikkuveljeni mielestä. Ja tämä tyyppi valittaa, etten osaa keittää perunoita oikein. 

Tötterön aika jännä vadelma-chili-salmiakki ja mansikka-raparperi. Edellinen on outoudessaan ihana, jälkimmäinen sellainen turvallinen valinta, jos tykkää marjajätskeistä. 

Mutta yksi puuttuu. Missä on täydellinen vegaaninen lakritsijäde?

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

 

Share

Ladataan...

 

Olen tuuminut mielen ja kehon yhteyttä. Miten kaikki vaikuttaa kaikkeen, eikä ihminen ole kokoelma irrallisia osasia, jotka toimivat itsekseen. 

Ehkä joogan myötä, ehkä elämän, olen oppinut herkemmäksi itselleni. En ohita kaikkia särkyjä, jomotuksia tai pahantuulenpuuskia elämään kuuluvina, vaan olen miettinyt, mitä niiden takana on.

Olen tiennyt aina, että nälkä tekee kiukkuiseksi. Mutta nyt viime aikoina olen tajunnut, ettei se kiukkuun lopu. Kun fyysinen energiani alkaa kulua loppuun, samoin käy mielelleni. Siitä tulee uupuneempi, alakuloinenkin joskus. Siitä tiedän, nyt pitää syödä ja levätä. Tehdä iso annos tuorepuuroa, ripotella päälle mansikoita, pähkinöitä ja banaania. Banaani, siinä vasta mielialan nostattaja. Muista se myös krapulassa, muistathan. 

Jos kehoni ei jaksa, mieleni ei jaksa. Ja toisinpäinkin se toimii. Kun kuormaa on paljon, kilometrit tuntuvat pitkiltä, raajoissa ei ole voimaa, kun päässä ei enää ole. Silloin pitää levätä, jättää ajatukset hetkeksi, käpertyä sohvalle täkin alle ja katsoa gameofthroneseja tai vastaavia. 

Joskus joogan jälkeen tuntuu rauhalliselta, mutta vähän kyyneleiseltä. Sanotaan, että keho varastoi tunteita eri osiinsa. Kaikki tietävät, että kireät hartiat pitävät sisällään pahoja tunteita, mutta että pakarat, takareidet, lonkatkin ja maksa. Kun aloin joogata, lonkkani eivät taipuneet mihinkään, takareiteni eivät tahtoneet suoristua, eikä vartaloni kiertyä. Tänään menee paremmin, on keyempi olo. Silti välillä on vaikea hengittää, kun yritän kiertyä taakse. Jokin siellä ottaa vastaan, onko se tunne? Kun ei saa happea, ahdistaa, itkettää. Vaikka luulin, että ne itkutunteet varastoituvat pakaroihin. Mutta ehkä jonnekin muuallekin, ken tietää.

Entä vatsa sitten! Ymmärsin alkukeväästä, että se ei ehkä olekaan ruisleipä ja kahvi, se ongelmien syy. Olin onnellisesti hiihtämässä Lapissa, ei ollut muuta huolta kuin se, milloin on evästauko ja osaanko laskea tunturin kaatumatta. Ruokavalioni: ruisleipää ja kahvia. Ei ongelmia. Kummastutti. 

Taitoni nukkua muuttuu stressitasoni mukaan, mutta että taitoni sulattaa ruokaakin. Kun olin alkukesästä pahan stressin kourissa, vatsani alkoi näyttää huolestuttavasti siltä kuin olisin raskaana. En voi enää ikinä käyttää makkarankuorimekkoja, ajattelin. Sitten stressi lähti, ei tarvinnut enää olla huolissaan. Vatsa litistyi. 

Joten seuraavalla kerralla, kun vatsasi turpoaa, alakulo valtaa ilman syytä tai hartioita särkee, ehkä vastaus ei olekaan ruokavalio, huono päivä tai selkäjumppa. Ehkä mielesi ja kehosi tahtovat kertoa jotain. 

Kuuntelethan. 

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Ladataan...

 

Oletko joskus toivonut kristallipalloa? Halunnut vilkaista tulevaan, jotta tietäisit, miten joku asia tulee menemään? Jotta voisit olla varma.

No, kerron salaisuuden. Mitään varmuutta et koskaan tule saamaan. Se ei ole elämän luonne. Täällä voi tapahtua ihan mitä tahansa ihan milloin tahansa, etkä sinä voi monellekaan niistä tapahtumista yhtään mitään. Voit kyllä stressata, yrittää hallita elämää ja maailmaa sekä ahdistua epävarmuudesta. Tai sitten voit nojata taakse ja nauttia, antaa elämän kuljettaa, mihin se nyt onkin sinut kuljettamassa. Sitähän et voi tietää. Aika ihana ajatus, eikö?

Olen lähiaikoina ollut oudon ihastunut elämän arvaamattomuuteen. Olen kai lopulta kyllästynyt arvailemaan, mitä tuleman pitää ja pakottamaan maailmaa mieleisekseni. Niinpä olen vain ajelehtinut päivien mukana, tehnyt fiiliksellä. Jos tuntisitte minut ja näkisitte kalenterini, ymmärtäisitte, että se ei ole luontoni.

Samalla olen hitusen luopunut ajatuksesta, että jotain, ylipäätään mitään, täytyy tapahtua. Ajatellut, että mistään ei oikeastaan tarvitse tulla mitään, ja kaikki on silti ihanaa ja hyvin. Olen opetellut luottamaan maailmaan ja elämään. Koska vaikka mitään ei tarvitse tapahtua, jotain kuitenkin lopulta tapahtuu. Joku meitä johdattaa. 

Tulin toissayönä kotiin piknikiltä, joka venähti puolilleöin ja sisälsi kaikkea, mitä juuri sinä päivänä tarvitsin: huolettomuutta, viisaita sanoja ja vähän skumppaa. Olin onnellinen ja mietin, että tämän takia kannatti kyllä uhrata seuraavan aamun jooga. Sitten yritin perua sen joogan. 

Ei onnistunut. Aikaa oli vielä kuusi minuuttia, mutta varausjärjestelmä ei antanut peruutuslinkkiä. 

Päätin mennä fiiliksen mukaan. Jos heräisin aamulla itsekseni tarpeeksi ajoissa, menisin joogaan. Jos en, niin sitten se olisi sen piknikin hinta. So be it. 

Arvelin, etten todellakaan herää.

Heräsin pirteänä puoli kahdeksalta. 

Siellä joogassa tapasin lapsuudenystäväni, jota en ollut nähnyt vuosiin. Hän sanoi vaistonneensa, että minä tulen sille tunnille. 

Menkööt huruiluksi, mutta olen varma, että minun kuului mennä tuolle joogatunnille. Siksi en saanut peruttua tuntia, siksi heräsin aikaisin. 

Ja jos pienissä asioissa, miksei isoissakin. 

Kun mikään ei ole varmaa, kaikki on mahdollista.

Ihana, epävarma elämä, eikö olekin?

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Pages