Ladataan...

 

Sain vähän aikaa sitten hymähtelevän kommentin, kun olin maininnut Pinterestin lukuisia kertoja tässä tekstissä. No, se ei ollut vahinko. Se Pinterestin mainitseminen siis. 

Pinterest on näes helppo tapa selvittää, mistä oikein tykkää. 

Tässä maailmassa on paljon kaunista ja niin monta tapaa elää. Ihania vaatteita, kivoja sisustuksia, paratiisisaaria ja suurkaupunkeja. Miten niiden joukosta osaa valita omansa?

Vastaus: Tunnustelemalla, mikä tuntuu oikealta.

Siinä Pinterest auttaa. Niinä aikoina, kun olen ollut vähän hukassa kaikista ärsykkeistä sun muusta, olen mennyt sinne. Selaillut fiidiä, tutkinut taulujani. Tajunnut taas: ah, rakastan puuterisia samettisohvia, haluaisin roadtripille surffipakulla ja tahdon syksyksi viininpunaisen maksimekon. 

Kuulostaa ehkä pinnalliselta, mutta jos suunta on kadoksissa, sitä voi olla helpoin lähteä etsimään pienistä asioista. Minkälaisista vaatteista tykkää, mikä on sisustustyyli, millaisista matkoista haaveilee. Oudosti siinä samalla nimittäin selviävät myös ne isommat linjat. Puhumattakaan siitä, kuinka paljon energiaa, aikaa, rahaa ja ympäristöä säästyy, kun ei tee noissa ensin mainituissa virheostoksia.

Selvitettyäni ensin tykkääväni samettisohvista, roadtripeistä ja maksimekoista, muistin tietenkin myös sen jutun, mitä oikeasti lähdin Pinterestistä etsimään:

Mikä saa sydämeni lyömään nopeammin, sillä hyvällä tavalla. 

Että sillai. Siksi käytän paljon Pinterestiä. Ja olen ihan ylpeä siitä. 

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

 

Share

Ladataan...

 

Yksi parhaista rentoutumiskeinoistani on epäilemättä todellisuuspako. Ei niin, etten tykkäisi todellisuudestani, mutta välillä on kiva kadota johonkin toiseen maailmaan hetkeksi. 

Olen myös aina ollut mestari siinä. Antakaa käteeni kirja tai katsottavakseni sarja, jossa taivaalla lentää lohikäärmeitä ja maailma pitää pelastaa, ja minä unohdan deadlinet, opinnäytetyöt ja kaikki pienet ärsytyksen ja stressin aiheet, joita meillä kaikilla on. 

Jos nyt vielä jäi jotenkin epäselväksi: rakastan fantasiaa. Ja olen löytänyt kaksi uutta fantasiatrilogiaa. Genrellehän on siis ominaista, että tarina jatkuu kirjasta toiseen. Ihanaa ja kamalaa yhtä aikaa. Aina on uutta odotettavaa, mutta se odottaminen. Ei kuulu vahvuuksiini. 

Luin Brandon Sandersonin Usvasyntyinen-trilogian ensimmäisen osan. Viimeinen valtakunta kertoo maailmasta, jossa tuhka peittää maan, kasvit ovat ruskeita ja suurin osa väestöstä orjuutettu. Valtaa pitävät aateliset, joista osalla on taikavoimia. Heistä kaikkein voimakkaimpia ovat usvasyntyiset. 

Kirja oli viihdyttävä, nopealukuinen seikkailu, jossa fantasialle tyypillisesti käydään taistelua hyvän ja pahan välillä. Mutta onko pahassakin hyvää ja ovatko asiat niin mustavalkoisia? Entä hyväksymmekö me maailman tilan pitkälti sen mukaan, mitä meille on opetettu ja kerrottu? 

Toinen parhaillaan lukemani trilogia on Erika Vikin Kaksosauringot-sarja. Sen ensimmäinen osa on nimeltään Hän sanoi nimekseen Aleia, jonka luin keväällä. Nyt sain juuri käsiini seuraavan osan, Seleesian näkijän, joka on lukulistallani seuraavana. 

Oletko lukenut viime aikoina jotain kiinnostavaa? Vinkkaa, jos olet. Ei tarvitse olla fantasiaa. Sisäistän, että suurin osa kolmikymppisistä naisista tuskin jakaa tätä palaa kirjamaustani. Mutta tiedättehän te: ei sillä niin väliä, kunhan itse tykkäät.

 

Kirjat saatu luettavaksi, kiitos Jalava ja Gummerus!

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Ladataan...

 

Olen suunnilleen aina kärsinyt vakavasta vapaa-ajan ahdistuksesta. Se menee näin: lomalle tai muulle vapaa-ajalle on kauheasti kaikkea kivaa tekemistä ja sitten on niitä hommia, jotka eivät ole niin kivoja, mutta jotka kannattaisi hoitaa lomalla. Ja sitten ei vain huvita yhtään mikään. 

Niin kävi tämänkin kesäloman ensimmäisinä päivinä. Pääni oli täynnä kaikkia mahtavia lomajuttuja, ihania kesäpaikkoja, joissa olisi kiva käydä, juhlia, joogia ja sitten vielä olisi se vintin siivous ja yksi opinnäytetyö. Toisena lomapäivänä istuin ystäväni kanssa piknikillä ja valitin, että mikään ei tunnu miltään, en halua tehdä mitään ja olen ihan huono, kun en edes osaa LOMAILLA.

Sitten joimme skumppaa ja meni myöhempään kuin oli tarkoitus (olinhan varannut kalenteriini joogan seuraavaksi aamuksi). Jossain sen illan kuluessa tajusin sen taas. Suoritan lomaani. Siitä tämä kauhea tyhjyys ja haluttomuus tehdä yhtään mitään.

Niin minä sitten päätin. Tällä lomalla ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Ei mennä ulos, vaikka aurinko paistaisi. Ei siivota vinttiä. Ei käydä kivoissa kesäpaikoissa, ei tehdä opparia tai blogia tai mitään muutakaan hyödyllistä. Saan maata vaikka koko loman sohvalla gameofthrones-maratonin kanssa, jos huvittaa.

Ensimmäisen viikon tein suunnilleen sitä.

Toisella viikolla oli kaikkea hauskaa. Kävin kivoissa kesäpaikoissa, piknikeillä ja tanssin kolme päivää festareilla.

Kolmannella viikolla avasin läppärin ja aloin kirjoittaa opinnäytetyötä. Joogasin myös.

Ja kaikki se oli ihanaa! Koska mitään ei ollut pakko tehdä.

Se pakko, kiltintytön tapa keksiä itselleen asioita, joita pitää tehdä ollakseen hyvä, jotta loma olisi hyvä, jotta tekisi asiat oikein. Se on vihoviimeistä. 

Jos jotain olen tässä elämässä oppinut, niin sen, että pakko vie ilon myös hauskoista asioista. Tiukka aikataulu estää nauttimasta mistään, vaikka kaikki mitä siinä aikataulussa on, olisi nautittavaa. Pään sisällä tykyttävä ajatus siitä, mitä seuraavaksi pitää tehdä, estää elämästä yhtään hetkeä täysillä.

Joten seuraavan kerran, kun vapaa-ajan ahdistus iskee, heitän taas kaikki suunnitelmat mäkeen, päästän irti kaikesta. Sitten vain kuulostelen oloani ja menen sen mukaan. Sillä sitä on vapaa-aika, sitä on 

VAPAUS. 

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Pages