Ladataan...

 

Olen ihastunut valkopapuihin. Ne ovat niin mietoja, että sopivat proteiiniksi melkein mihin tahansa kasvisruokaan. Pastan lisäksi ripottelen niitä esimerkiksi sosekeittoihin ja pyttipannuihin. 

Proteiini on minulle kasvissyönnissä se vaikea pala. Tai siis, sanon toisin: elelisin täysin tyytyväisenä leivillä, sosekeitoilla ja erilaisilla itämaisilla ruoilla suomatta proteiinille ajatustakaan. Mutta kun sitä proteiinia pitäisi kuitenkin kuulemma saada ja mahdollisimman monipuolisesti vielä, lisään jokaiseen lämpimään ruokaan jotain kasvisproteiinin lähdettä. Käytännössä se tarkoittaa tofua, Härkistä ja papuja. Nyhtökaura pääsisi mielellään listalle, jos onnistuisin saamaan sitä käsiini jostain. Nythän kauppoihin on tullut myös Nyhtöherne, mutten ole vielä ehtinyt maistamaan.

Mutta takaisin asiaan. Tein yhtenä päivänä pastaa, johon tulee valkopapujen lisäksi muitakin suosikkiruoka-aineitani: valkosipulia, herkkusieniä ja persiljaa.

Lisäsin mukaan myös parapähkinöitä tuomaan sellaista pehmeyttä ja kermaisuutta, jonka juusto yleensä tekee. Toimivat mielestäni aika hyvin ja ovat sitä paitsi todella terveellisiä: parapähkinät ovat luonnon paras seleenin lähde. Seleeni vaikuttaa maksaan, silmiin, hiuksiin ja ihoon. Supertärkeä aine siis. Kannattaa kuitenkin muistaa, että parapähkinöitä ei suositella syötäväksi kuin pari kappaletta päivässä. Ei siis kannata tehdä tällaista pastaa joka päivä.

 

Tässä vielä ohje:

Pähkinäinen papu-herkkusienipasta kahdelle (sopii myös perunoiden kanssa, vink vink)

täysjyväspagettia tai muuta pastaa

1 rasia herkkusieniä

3-4 valkosipulinkynttä

1 tölkki kypsiä valkopapuja

2 dl kaurakermaa

10 parapähkinää

persiljaa

suolaa

mustapipuria

oliiviöljyä

Laita pasta kiehumaan suolalla maustettuun veteen. Viipaloi herkkusienet ja silppua valkosipulit. Rouhi 6 parapähkinää murskaksi. Kuullota valkosipulit. Lisää sienet ja paista niin, että ne saavat väriä. Lisää valkopavut, kerma ja rouhitut pähkinät. Mausta suolalla ja pippurilla ja anna hautua, kunnes pasta on kypsää. Rouhi loput pähkinät ja ripottele annosten päälle yhdessä persiljan kanssa.

 

Lisää vegaaniruokaa:

Oppeja keittiömestarilta ja vegaanipyttis

10 minuutin Härkis-pasta ja vähän ruokapuhetta

Vähän liikaa, tarpeellinen kirja ja hyvä keitto

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Ladataan...

 

Olen nyt joogannut noin vuoden verran jokusen kerran viikossa. Kesällä tosin en joogannut yhtään kuukauteen, kun seilailimme  Ahvenanmerellä. Sitten tulin kotiin ja kaivoin maton taas sohvan alta.

Ja vähitellen jotain on alkanut tapahtua.

 

HARRASTIN KYMMENISEN vuotta sitten astangajoogaa noin kahden vuoden ajan. En koskaan oikein lämmennyt sille. Saman sarjan toistaminen päivästä ja vuodesta toiseen on mielestäni tylsää. Ja tiedän, että nyt joku sanoo, että näin ajatellessani tarvitsen juuri sitä saman sarjan toistamista vuodesta toiseen. Ehkä niin. Mutta kun elämän kuuluu olla kivaa, tiedättekö. Samoin liikkumisen. 

Astangatunneilla on (tai oli ainakin siihen aikaan, en ole käynyt astangassa tuon ajanjakson jälkeen) hiljaista. En oikein tykkää siitäkään. Olen aina halunnut liikkua musiikin kanssa. Saan siitä voimaa, ja se auttaa mieltäni keskittymään harjoitukseen. Kyllä, mieleni harhailee. Sillä on sellainen tapa. 

Kolmanneksi astangatunnit olivat kivuliaita. Tämä oli sitä aikaa, kun treenasin muutenkin paljon ja kovaa. Kroppani oli nykyistä lihaksikkaampi – ja täysin jumissa. Suuri osa astangan liikkeistä sattui. Soturit tuntuivat niskassani (joo, huolestuttavaa), ja lepoasento alaspäinkatsovakoira oli täyttä tuskaa jumiutuneille hartioilleni. Asiaa ei auttanut se, että aina kun olin jotenkin väkkyrällä, tuli ohjaaja ja yritti vääntää minut oikeaan asentoon. 

Ohjaaja tietenkin tarkoitti hyvää, mutta minä en tuohon aikaan voinut sanoa hänelle, että nyt sattuu. En voinut myöntää, etten pysty johonkin fyysiseen suoritukseen. Halusin olla hyvä tai mieluiten paras kaikessa.

Lopputulos tästä kaikesta oli se, että tunsin itseni vähän huonoksi. Ja se ei ole lainkaan joogan tarkoitus.

 

 

VUOSI SITTEN kokeilin joogaa uudestaan ihan vahingossa. Tein töissä juttua netin treenivalmennuksista, ja niissä oli mukana joogaa. Se teki oudon hyvää. Aloin odottaa joogapäiviä.

Kun valmennukset loppuivat, jätin ihan mieluusti taakseni hiit-treenit, mutta joogasta en enää voinut luopua. Olin parissa kuukaudessa notkistunut selvästi. Aluksi en pystynyt edes kiertämään jalkojani kunnolla toiselle puolelle maatessani selälleni. Kahden kuukauden kuluttua sama liike oli helppo. 

Jooga siis notkistaa, ei mikään yllätys varmaan kenellekään. Notkeutta enemmän arvostan kuitenkin sitä, miten jooga tuntuu korjaavan kehoani. Asentoni on parantunut. En tiedä, näkyykö se. Mutta se tuntuu. On helpompi olla, istua, seistä, kävellä. Jooga on avannut kehoani ja korjannut ryhtiäni. Myös päänsärkyni ovat huomattavasti vähentyneet. Jotain tässä on. 

 

JOOGAAN TÄLLÄ HETKELLÄ noin kolmesta neljään kertaa viikossa. Kerran tai kaksi niistä käyn flow-joogassa. Se on melko fyysistä joogaa, mutta rennompaa kuin astanga. Liikkeet vaihtelevat joka kerta. Ja tunnilla on musiikkia. Se on ihanaa. 

Kotona joogaan DoYouYogan kanssa. Siellä on todella paljon tuntivaihtoehtoja, ja pidän jenkkiopettajien energiasta. Suosikkejani ovat Jessica Rosen ja Faith Hunterin tunnit. Näistä jälkimmäiset ovat yleensä rankempia. 

Sekä flow-tunneilla että nettijoogassani on välillä tasapainoilua, inversioita (eli asentoja joissa pää on sydäntä alempana ja veri virtaa sinne paremmin) ja käsillä- ja päälläseisontaharjoituksia. Se kiehtoo ja motivoi minua. Harrastin ennen taitoluistelua ja nautin edelleen taitolajeista: siitä, kun kehoni kehittyy ja opin uusia asioita. Jooga on vahvistanut lihaksiani ja parantanut kehonhallintaani. 

 

TOIVOISIN VOIVANI kirjoittaa, että kaikki huoleni haihtuvat ja mieleni seestyy, kun avaan maton. Olen kuitenkin levoton sielu. Toisinaan niin käy, toisinaan mieleni harhailee työasioista sohvakankaan kautta ostoslistaan. Mutta se on ihan ok. Jooga on harjoitus, ja minä olen hyvin alussa tällä polulla. Sallivuus ja hyväksyminen ovat tärkeä osa sitä polkua. On hyväksyttävä se, millainen on, ja arvostettava ja kunnioitettava kehoaan ja sieluaan. 

Ja vähitellen se mieli taitaa väkisinkin seestyä: ”little by little, one travels far”. Sitä jooga on opettanut minulle. Se on auttanut hyväksymään epätäydellisyyttä ja päästämään irti suorittamisesta. Kaksi pahaa vihollistani nämä: perfektionismi ja suorittaminen. Mitä enemmän ja pidempään joogaan, sitä hyväksyvämmin katson elämääni, ympäristöäni ja itseäni.

Se on kai joogan suurin lahja minulle.

 

PS Oletteko huomanneet, että Lidliin on tullut joogamallisto? Nuo vaatteeni ovat sieltä. Vink, vink.

(Lainaus J.R.R. Tolkien)

 

Lue myös:

Paahtoleipien ja samppanjan puolesta

Kun ruoasta tulee vankila ja urheilusta uskonto

Sunnuntai, järjestys ja hyvä olo

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Ladataan...

 

Yksi helppo tapa vaikuttaa mielialaan on tuoksu. Sillä voi rauhoittua, piristyä, saada juhlavan fiiliksen tai tuntea itsensä skarpimmaksi. Ja tietenkin tuoksut kantavat mukaan muistoja. Ne vievät hetkiin, jotka haluaa muistaa (ja ehkä toisiin, joita ei haluaisi). Siksi ne ovat tärkeitä.

Käytän ihan erilaisia tuoksuja iltaisin ja päivisin. Iltatuoksuni saavat olla aika tummia ja vähän jännittäviä, päivätuoksuni tietenkin kevyempiä. Tykkään yleensä myös hieman erikoisista ja maskuliinisistakin tuoksuista, enkä ole yhtään kepeiden kukkaistuoksujen ystävä. Niinpä onkin kummallista, että nyt olen suihkutellut päivisin ylleni 100 bonin Davana & Vanille Bourbonia. (100 bon lausutaan muuten suunnilleen son bon. Minusta on inhottavaa sanoa ääneen nimiä, joita en osaa lausua. Niinpä kerroin tämän nyt teillekin.)

Ehkä selitys on, että tässä tuoksussa ei ole lainkaan sellaista monelle synteettiselle kukkaistuoksulle tyypillistä pistävyyttä. 100 bon on siis luonnonkosmetiikkatuoksusarja ja Davana & Vanille Bourbon on nenääni pehmeä ja jotenkin iloisen pirkahteleva. Myös pullo miellyttää. Siinä on sama idea kuin Byredon tuoksuissa: jokainen pullo on samanlainen, vain sisältö muuttuu.

Tuoksuthan ovat tosi henkilökohtainen juttu. Se mikä tuoksuu toisen nenään ihanalta, on toisesta kamala (kuten vaikka ne synteettiset kukkaistuoksut minun nenääni). Eräs vanhoista tuoksusuosikeistani on Chanelin Misia. Suihkutan sitä aina, kun olen lähdössä juhliin. Mielestäni se on äärettömän sensuelli ja seksikäs.

Ystäväni mielestä se tuoksuu mummolta.

Onko teillä luomutuoksusuosikkeja?

 

Lisää kauneusasiaa:

Luomumeikkipohjat testissä

Kerro, kerro kuvastin

Luomupunat testissä

 

BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM

Share

Pages