Ladataan...

 

Olen ollut mahtavilla treffeillä ja tavannut tosi kiinnostavia ihmisiä, jotka ovat sanoneet hyviä juttuja. Ja sitten olen ollut toisenlaisilla treffeillä:

 

”Vaikka olet tuollainen itsenäinen nainen, niin etkö kuitenkin oikeasti vain haluaisi löytää aviomiehen ja jäädä kotiin perheen kanssa?”

(No words. Paitsi että näytän kai potentiaaliselta vaimo- ja äitimateriaalilta.)

 

”En tykkää koirista, mutta haluaisin viedä sut treffeille.”

”Yks juttu mua mietityttää: noi koirat.”

”Kuinka kauan sun koirat elää?”

 (Koirista ei vissiin saa lisäpisteitä.)

 

”Mä oon pelimies. Mutta haluisitko sä olla mun Helsinki-heila?”

”Mun terapeutti on sanonut, että mun kannattaa tapailla montaa naista yhtä aikaa.”

”Niin, on mulla vaimo.”

 (Näytän sittenkin potentiaaliselta rakastajattarelta.)

 

”Ai miksi tahdoin tavata sut? No sun ulkonäön takia tietenkin.”

(Jaa, se ei sitten ollutkaan mun ihana persoona...)

 

Sitten on ollut niitä, jotka ovat tarjonneet viinin ekoilla treffeillä ja minä sitten seuraavilla ja toisia, jotka ovat toisenlaisesta treffikulttuurista:

”Olisi loukkaus minua kohtaan, jos maksaisit oman alkuruokasi, pääruokasi ja viinisi.” (australialainen ja amerikkalainen) 

 

Ja sitten niitä kolmansia:

”Anteeksi, tarjoilija. Tahdomme puolittaa tämän laskun, joka sisältää kaksi kuppia kahvia.”  

”Ai me juotiinkin eilen sun viinisi. No, mä voisin viedä sen tuomani viinipullon mennessäni.” 

 

Ja sitten vielä ystävälleni tapahtunutta:

”Lompakko jäi (taas) kotiin. Sun täytyy (taas) maksaa.” (Mies, joka kutsui naisen (taas) brunssille ja tienaa 4000 e.)

 

 

Lue myös:

10 asiaa, jotka opin 35 vuodessa

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAMYOUTUBE

Share

Ladataan...

 

Älkää nyt vihatko minua, mutta olen pitkään vähän hymyillyt Instagramin smoothiekulhoille ja muille ruokakuville, joissa hedelmät ja pähkinät on aseteltu kauniisti riviin ja kaikki on niin nättiä.

Mietin, että tosi kivalta näyttää, mutta mä en kyllä jaksaisi. 

Ja sitten jouduin pyörtämään puheeni.  

Tahdon opetella syömään tiedostavammin, ja sillä en nyt tarkoita eettisesti ja ekologisesti tiedostavaa syömistä. Se on aika hyvin hallussa. Tarkoitan, että haluan keskittyä siihen, mitä syön ja arvostaa sitä.

Minulla on paha tapa ajatella ruokaa usein polttoaineena, jonka avulla jaksan tehdä asioita tässä maailmassa. Lentoemäntämenneisyyteni on myös jättänyt jälkensä ruokailunopeuteeni: syön edelleen välillä tosi nopeasti, vaikka nykyisin kukaan ei paukahda keittiööni vaatimaan olutta tai kaipaa ekstratyynyä ruokataukoni aikana. 

Samaan aikaan arvostan kuitenkin elämää valtavasti ja haluan elää kauniisti. Ruoasta nauttiminen on yksi osa kaunista elämääni. 

Niinpä sitten kiehautin kattilassa Urtekramin valmista chia-kookos-puurosekoitusta, kaadoin sen vaaleanpunaiselle lautaselle ja viipaloin päälle kiiviä, banaania ja manteleita. Tuntui aika ihanalta, vähän kuin olisi iltapalalla jossain trendikahvilassa.

 

Puuro saatu testiin blogia varten.

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAMYOUTUBE

 

Share

Ladataan...

 

Päätin perjantaina, etten avaa Instagramia tai Facebookia aikavälillä lauantaiaamu-maanantaiaamu. Se oli niin ihana kokemus, että aion pysyä tällä tiellä ainakin suurimmaksi osaksi.

 

Olen vähän addiktoitunut sosiaaliseen mediaan. Käsi harhailee jatkuvasti kohti puhelinta, vaikkei oikeasti edes tee mieli selailla sitä. Käyn ihan vain nopeasti katsomassa, kuinka monta sydäntä taas sain.

Ihan kuin sillä olisi mitään väliä. 

Jatkuva puhelimen selaaminen saa elämään jotain muuta kuin tätä hetkeä. Se on älytöntä. Miksi tahtoisin tuijottaa jotain pientä ruutua, kun katseltavana on koko maailma. Ne ihmiset, jotka oikeasti kuuluvat elämääni, ovat siinä kyllä ihan livenä mukana. Ne jotka ovat vain puhelimessa...ihan kiva juttu joo, mutta ei ehkä sittenkään niin tärkeää.

Kuvittelin, että kahden päivän somelakko olisi vaikeaa. Luulin, että olisin vähän tuskissani, kun en ole nähnyt viikonlopun fiidiäni. Että maanantaiaamuna tarttuisin innoissani puhelimeen ja saisin jotain tyydytystä avatessani sen taas.

Mitä vielä. Viikonlopun somelakko tuntuu vapauttavalta. Kuinka siistiä on, kun ei tarvitse päivittää tekemisiään yhtään minnekään, eikä katsella muiden tekemisiä. Ei tule sellaista paitsijäämisen pelkoa: että pitäisi olla jossain muualla kuin missä on. Ei tarvitse laskea sydämiä. 

Voi olla vaan.

Elää.

Ihan yksityisesti.

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAMYOUTUBE

 

Share

Pages