Ladataan...

 

Sitten marraskuussa, kun kaikki on vähän ankeaa ja kesän valo unohtunut, silloin katson tätä kuvaa ja muistan, että yhtäkkiä voi kääntyä jostain kulmasta ja päätyä violettien jakarandojen reunustamalle aukiolle ja kaikki on niin kaunista, että henkeä salpaa.

Muistan sen myös niinä henkisinä marraskuun hetkinä, kun tuntuu, ettei mistään tule mitään. Silloin katson tätä kuvaa ja ajattelen, että yhtäkkiä jonkun ihan arkisen kulman takaa voi päätyä violettien jakarandojen keskelle.

Veikkaan, että maailmassa on enemmän kaunista odottamassa kuin osaat kuvitella. 

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Ladataan...

 

Arvatkaa, mitä nykyisin teen, jos minun on vaikea uskoa itseeni? Seison päälläni. 

Opettelin päälläseisonnan tämän kevän ja kesän aikana. Olin jo pitkään halunnut oppia sen, mutta vähän kyllä epäilin, tulenko koskaan onnistumaan. Aluksi se nimittäin tuntui täysin mahdottomalta ja lisäksi aika pelottavalta. Pelkäsin, että satutan niskani ja romahdan alas. Tosin pitkään oli suuria vaikeuksia ylipäätään saada jalkoja ylös.

Olen kuitenkin hyvin sitkeä halutessani. Lisäksi muistin, että opin vetämään leukojakin pari vuotta sitten. Sekin tuntui alkuun täysin luonnon- tai ainakin kehoni vastaiselta. Noin kuukauden ähelsin, en päässyt puoliväliä korkeammalle vaikka kuinka yritin. Ja sitten yhtenä iltana vedin leuan. Sen jälkeen olen osannut. Kehoni vain tarvitsi aikaa ymmärtääkseen, mitä siltä odotetaan. 

Ihan sama kävi päälläseisonnan kanssa. Pari kuukautta treenasin monta kertaa viikossa. Ensin en osannut lainkaan. Sitten pysyin hetken päälläni jalat vatsaa vasten. Sitten pysyin pidempään. Ja juhannussunnuntaina nostin jalat suoraan ylös ja pysyin siinä. 

Kerron teille tästä, sillä jonkin itselle vaikean taidon oppiminen on ihan mahtava tapa kohottaa itsetuntoa. Minulla on aina ollut tiettyjä merkkipaaluja, joihin palaan, kun usko meinaa loppua. Ne eivät ole vain fyysisiä suorituksia, vaan joitain aikoinaan jännittäviä tai vaikeita asioita, joista olen selvinnyt kunnialla. Kuten ensimmäinen lentoni matkustamon esimiehenä, se kun pyöritin käytännössä yksin kokonaisen vuoden ajan isoa sisustuslehteä tai vaikka se, kun lähdin ensimmäistä kertaa yksin reissuun. 

Itseään kannattaa haastaa. Koska kun selviää jostain haastavasta, itseluottamus kasvaa. Silloin uskoo itseensä taas enemmän ja uskaltaa kokeilla jotain uutta haastetta. Ja pian vain taivas on rajana, jos sekään. 

Seison päälläni monta kertaa viikossa. Seuraavaksi aion oppia lisää käsitasapainoiluja. Aina kun pitää olla jokin uusi haaste meneillään. 

Uskokaa itseenne, murmelit!

Share

Ladataan...

 

 

Olisi aika kiva asua vanhassa palatsissa, mietin, kun selailin Lissabonin hotelleja. Olisin päässyt ystäväni sohvalle tai halvemmalla johonkin Airbnb-asuntoon, mutta en tahtonut. Olen hotellimuija, ainakin jos siihen on varaa.

Hotellit olivat pitkään toinen kotini, joten totuin niihin ja viihdyn niissä. Sisälläni on sellainen luksusta kaipaava tyyppi, joka nauttii jonkun muun tekemistä aamupaloista ja prässätyistä lakanoista. Koska en ole maailman paras nukkuja, sohvasurffaaminen ei ole niin mieleeni.

 

Näkymä huoneeni ikkunasta.

 

Palatsissa asumisesta jouduin kuitenkin luopumaan. Ihan niin luksusmuija en näes lompakkoni puolesta ole. Muuten kyllä olisin (kuuletko, universumi?).

Löysin kivan, pienen hotellin Principe Realista, ihan Bairro Alton vierestä. Sen nimi oli Casa do Jasmim, ja sinne pääsi sisään soittamalla ovikelloa. Se sijaitsi jyrkällä kauniilla kadulla, Rua do Jasmimilla. Jos tykkää kävelemisestä, suunnilleen kaikki on sieltä kävelymatkan (1–3 kilsaa) päässä.  

 

 

Jos en olisi muuten tykännyt siitä, olisin tykännyt, koska ruokasalissa oli Tolixeja ja värikkäistä laudoista koottuja pöytiä. Ihan mun näköistä. Rentoa ja kaunista ja sellaista, että on helppo olla.

 

 

Aamiainen maksoi 8 euroa, mikä on Lissabonin hinnoissa aika paljon. Otin sen silti, koska tingin sentään jo palatsista. Vaaleaa leipää, rasvaista juustoa, paksua luonnonjugurttia, tuoreita hedelmiä, vahvaa kahvia. Täydellistä. 

Lissabonissa on muuten aika helppo olla kasvissyöjä, vegaanius voisi olla vaikeampaa. Suunnilleen joka paikassa on jokin kasvisvaihtoehto, ja täällä on itse asiassa myös uusi laki, jonka mukaan kouluissa ja julkisissa virastoissa on aina oltava kasvisvaihtoehto tarjolla. Jee!

 

Kotikulmani näyttivät tältä.

 

Kun pääsin hotelliini ja huoneeseeni, taputin itseäni henkisesti päähän. Olen mielestäni aika hyvä varaamaan näitä majoituksia. Tykkäsin tästä hotellista. Se oli täydellinen koti muutaman päivän ajaksi. Tosin ystävä sanoi, kun kehuin miten hyvän diilin olin tehnyt:

No, Lissabonin hintatasolla maksoit kyllä aika paljon. 

Ups. 

 

 

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Pages