Ladataan...

Okei, puolustaudun nyt sillä, että mennyt vuosi on ollut ehkä hieman väsyttävä. Ei mitenkään huonolla tavalla kylläkään. Pikemminkin niin, että nyt, kun se, mitä piti tänä vuonna saada aikaan, on tehty, olen nostanut kädet ylös ja siirtynyt sohvalle. (Olen kyllä sohvan lisäksi kiinnostunut kaikenlaisesta hauskasta, viinistä, brunsseista, matkoista ja sen sellaisesta, mutta mitään hyödyllistä ei huvita tehdä.) Tämä pohjustus siis jälleen uudelle sarjasuositukselle.

Katsoin Netflixistä Keskustytöt-sarjan ensimmäisen tuotantokauden kahdeksan jaksoa (Googlen mukaan niitä pitäisi olla tulossa lisää, jee!). Ihan loistava! Olen selvästi nyt erikoistunut 1920-luvun epookkisarjoihin ja huomannut samalla, että vaikka rakastan tuon aikakauden muotia, olisi ollut melko kamalaa olla nainen silloin. Siitä kertoo Keskustytöt. 

On puhelinyhtiö, jossa puheluiden yhdistämiseen tarvitaan puhelinkeskusta, ja sinne keskustyttöjä. Naisia, jotka ovat päässeet töihin, ja joille jokaiselle työ tarjoaa jonkinlaista itsenäisyyttä ja vapautta miehistä. Miehistä, joiden maailma 1920-luvun Espanja on. Naisilla ei ole oikeuksia, ja isät ja aviomiehet vetelevät heidän elämänsä naruista. Tässä maailmassa naiset ovat olemassa miehiä varten, kotia ja lapsia varten. 

Mutta se maailma on muuttumassa.

Keskustytöt, tai siis Las chicas del cable, on kiehtova kuvaus tuosta ajanjaksosta. Siinä vilisee kauniita naisia, komeita miehiä, niitä ihania vaatteita, polkkatukkia (tahdon!) ja kaikki espanjaksi. Sarja toimii siis hyvin myös kielikylpynä. 

Oletteko katsoneet?

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Ladataan...

Miltä joulun odotus tuntuu sinusta? Onko tämä ihanaa, tunnelmallista aikaa, jona teet hauskoja joulujuttuja ja tapaat ystäviä? Vai stressaatko lahjoista ja ruoista ja siitä, kenen luona joulu tänä vuonna vietetään ja loukkaantuuko joku taas?

Voisitko pysähtyä hetkeksi? Hengittää syvään. Miettiä, miten sinä tahtoisit joulun viettää, miltä tahtoisit sen tuntuvan? Onko lahjat pakko hankkia kauppojen ryysiksestä (ja onko niitä pakko hankkia aikuisille ollenkaan)? Voisitko antaa jotain aineetonta? 

Onko kodin oltava putipuhdas? Täytyykö ruoat tehdä itse? Miksi?

Joulusta tulee helposti suorittamista: iso näytelmä, jossa keskitytään kulisseihin, eli lahjoihin ja ruokaan, ja unohdetaan olennainen. 

Joulun tarkoitus on muistuttaa rakkaudesta. Lisätä sitä maailmaan, rauhoittua, pysähtyä ja unohtaa huolet hetkeksi. Eikä siihen tarvita lahjakasaa ja täydellistä joulupöytää. Läsnäolo riittää. Rakkaus riittää. 

Minä en aio ostaa mitään muita kuin aineettomia lahjoja, tänä viikonloppuna menen ystävien kanssa joulukonserttiin ja laulamaan kauneimpia joululauluja. Ostan kotiin pari hyasinttia ja muutamia havuja, vaihdan sänkyyn raikkaat lakanat, katselen jouluvaloja, poltan kynttilöitä ja juon ehkä vähän glögiä. 

Ihanaa viikonloppua ja muistathan pysähtyä!

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Ladataan...

Joulukuu herättää minussa vähän ristiriitaisia tunteita. Toisaalta se tuntuu yllättävän kivalta, tunnelmalliselta. Sitä tunnetta olen kaivannut monena menneenä joulukuuna. Olen yrittänyt tavoittaa joulun taikaa ja tuntenut vain kiirettä ja tyhjyyttä. Joulun suhteen siis, en elämän. Tänä vuonna tuntuu toiselta, hieman maagiselta, pimeys kietoutuu ympärille ja siellä täällä vilkkuu valoja. Keskitalven juhla, valon juhla. 

Samaan aikaan pimeys on saanut minusta otteen. Haluaisin vetäytyä talviunille kuin karhu konsanaan ja heräillä helmikuussa kantohankiin ja kirpeisiin aurinkoisiin pakkaspäiviin. Tämä on tunne, jonka koen joka vuosi tähän aikaan. Pimeys ja jatkuva matalapaine ovat minulle vaikeita kestää, olen auringon lapsi.

Tänä vuonna jokin on kuitenkin erilailla. Syytän taas joogaa. Hyväksyn, että energiatasoni on heikompi kuin muina vuodenaikoina, ja annan sen olla. Entisaikaan ihmiset kai nukkuivat auringon mukaan. Se tuntuu jokseenkin järkevältä idealta näin joulukuun keskellä.

Joulukuun teemani onkin pysähtyminen. Paketoin vuoden mielessäni, päästän siitä vähitellen irti. Annan joidenkin asioiden mennä sen mukana, jotain otan mukaani. Nyt ei ole uuden aika, suunnitelmat odottakoon ensi vuotta ja uutta energiaa. 

Kun katselee vastaantulijoita, näkee paljon mustaa ja harmaata. Minulle talvi ei kuitenkaan ole väritöntä aikaa, vaikken olekaan voimakkaimmillani. Juuri nyt tarvitsen entistä enemmän ylleni jotain kaunista. Siksi piiloudun pörrötakkiin, siinä on hyvä olla, tuntuu, että se suojaa vähän kaikelta. Viininpunainen lierihattu korvaa pipon, siinä tunnen itseni astetta puetummaksi. Hatut. Mikä ihana idea!

Mitä teille kuuluu?

takki Samsoe & Samsoe, hattu second hand, villapaita Hollannista ja vanha, hame Lindex, kengät Zio

Kuva Sari Kilpiäinen

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Pages