Ladataan...

Lähes jokainen aamuni alkaa näin. Leipää, avokadoa ja tomaattia, niiden alla oliiviöljyä, päälle ripaus suolaa. Kauralattea ja viherpirtelöä. 

Ajattelen, että jokaisesta aamusta, ihan siitä tavallisesta maanantaista tai tiistaistakin, kannattaa tehdä mahdollisimman kaunis. Niin päivästäkin ehkä tulee kauniimpi, tai jos ei, niin ainakin sait herkullisen aamiaisen. 

Kun syön näitä leipiä, juon kahvia ja heräilen, luen tai katson yleensä samalla jotain hyvää. En uutisia, ne säästän työmatkalle. En halua aloittaa aamua mahdollisilla ikävyyksillä, en myöskään somella. Joku viisas sanoi, että sosiaalista mediaa kannattaisi vilkaista vasta sitten, kun on kunnolla herännyt ja aloittanut päivänsä ja ajatellut itse ensin jotain. Niin ei mene koko päivää ulkoa ohjautuen. 

No, minä siis luen yleensä päivän Shinen tai Minutesia (joka on Sara Karlssonin englanninkielinen blogi). Joskus myös vain selailen Pinterestiä. 

Näin päivä alkaa kevyesti ja saan sen alkuun hyvää ajateltavaa. 

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Ladataan...

Kaupallinen yhteistyö: Familon

Kun muutin tänne uuteen kotiin, päätin, että tämä paikka on kaunista elämää varten. Lupasin, etten helli itseäni vain lomilla vaan ihan joka päivä. Halusin, että se näkyy täällä.

Niinpä raivasin kaapeistani kaikenlaiset vanhat virttyneet verkkarit, eripariset lakanat ja kulahtaneet pyyhkeet ja vein ne keräykseen. Tilalle hankin tekstiilejä ja kotiasuja, joita rakastan. 

Silkkipyjamasta olette kuulleet varmaan vähän liikaakin, mutta nyt sillä on seuralainen. Tiedättehän ne hotellien valkoiset kylpytakit, joihin on ihana kietoutua? Niissä on jotain yhtä aikaa kotoisaa ja ylellistä. Nyt minulla on sellainen, ja väitän, että aamukahvi maistuu erilaiselta valkoisessa kylpytakissa ja kristallilasista nautittuna kuin verkkareissa ja vanhasta mukista. Jep, myönnetään: olen vähän hurahtanut arjen luksukseen. 

Nämä keinoni kohottaa tavallisia päiviä vähän uudelle tasolle, ovat kuitenkin oikeasti tosi pieniä ja melko edullisiakin. Kaunis lasi ei maksa juuri mitään, ja kylpytakkikin on satsaus, jota ei tarvitse kovin usein tehdä. Epäilen, että tuollainen takki on aika ikuinen, jollei sille sitten kaada punaviiniä tai sählää jotain muuta. 

 

 

Kun puolitoista vuotta sitten vietin suuren osan kesästä purjeveneessä, rakastuin hamam-pyyhkeisiin, jotka kuuluivat veneen varustukseen. En ollut tajunnut, miten noin kevyt pyyhe voi oikeasti kuivata. Mutta niin se vain tekee. Sen kesän jälkeen en ole oikein ollut innoissani perinteisistä pyyhkeistä. Joten nyt minulla on kaksi hamam-pyyhettä, ja vanhat froteepyyhkeet palvelevat kuratassujen kuivaajina. 

 

 

Kylppärissäni ei ole myöskään rumia markettisuihkugeelejä tai muuta roinaa. Kaikki on piilotettu kaappiin ja koreihin, ja se mikä on näkyvillä, miellyttää silmääni. Olen aika ihastunut Granitista löytämääni luomusuihkusaippuaan. Siinä on sellainen hieman jännä, raikas tuoksu, joka aina vetää minua puoleensa. En ole makeiden kukkaistuoksujen ystävä, vaan pidän jopa hieman maskuliinisista tuoksuista. Mia Höytö taas on ollut luottokosmetiikkaani vuosia. 

 

 

Kävin myös ostamassa ison kimpun tulppaaneita, sillä tahdon elvyttää vanhan tapani: tässä kodissa on aina maljakossa tuoreita leikkokukkia. 

Nämä kaikki kauniit asiat tekevät minut aika onnelliseksi. Pinnallista ehkä, mutta olkoon. Olen sitä mieltä, että olen tämän kaiken kauniin arvoinen. Niin sinäkin.

 

Kylpytakki ja pyyhkeet saatu Familonilta. Kiitos!

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Ladataan...

Ihan alkuun sanottakoon, että kauneus ei mielestäni katso kokoa, ei muotoa, ei väriä, ei ikää. Eikä auta, vaikka keho olisi kuinka kaunis tai komea, jos sielu on ruma. Kauneus ei katso tarkkaan määriteltyjä muotteja, ja vartaloaan kannattaa parhaansa mukaan rakastaa, oli se minkä mallinen tahansa. Tiedän myös, että se voi olla vaikeaa, sillä olen itse kamppaillut nuorempana asian kanssa, laskenut kaloreita hulluna ja treenannut enemmän kuin on terveellistä. Vain saavuttaakseni täydellisen vartalon. 

Ratkaisin aikoinani tilanteen päättämällä, että lopetan kalorien laskemisen ja kehoni tarkkailun. Päätin, etten suostu elämään vartaloihanteiden ehdoilla ja käyttämään järkyttävää määrää energiaa täydellisen vartalon tavoitteluun. Päätin, että vartaloni on hyvä ja that´s it. Siitä lähtien olen pitänyt siitä huolta parhaani mukaan ja keskittynyt ajattelemaan muuta. Mielestäni ongelma ei nimittäin ole vartalo lainkaan. Vaan se, mitä siitä ajattelee ja mihin elämässään keskittyy.

Tästä syystä olen melkoisen kyllästynyt hastagiin #bodypositivity, eli kehopositiivisuus. Jep, ajatus on hyvä ja tärkeä, mutta taas keskitytään vartaloon. Kun voitaisiin keskittyä johonkin kiinnostavaan, kuten vaikka planeettojen tutkimiseen tai universumin ymmärtämiseen. 

Olen luultavasti itse joskus kirjoittanut suunnilleen näin: ”Rakastetaan vartaloitamme selluliitista huolimatta.” Tässä ajatuksessa on mielestäni kuitenkin tarkemmin ajateltuna jotain pahasti pielessä. Oikea lause kuuluu näin: ”Rakastetaan vartaloitamme selluliitista huolimatta (ja keskitytään sitten johonkin muuhun).” Sanat selluliitista huolimatta antavat ymmärtää, että jos onnistuu rakastamaan vartaloaan, vaikka siinä on selluliittia, rakastaa vartaloaan, vaikka siinä on virhe. Mutta onko siinä? 

Onko nainen erityisen rohkea tai sinut itsensä kanssa, jos hän esiintyy bikineissä sosiaalisessa mediassa ja tägää kuvaan #bodypositivity? Vai onko hän vain nainen, joka on pukeutunut bikineihin? 

Onko bikinikuva lisättynä hastagilla #bodypositivity kehopositiivisuutta? Vai saattaako se sittenkin vahingossa vahvistaa juuri niitä kulahtaneita kauneusihanteita, joita vastaan se taistelee, kiinnittämällä huomion sanaan kehopositiivisuus? Eli viestiikö se, että kuvan vartalo ei ole ihanteen mukainen, ja se on silti kaunis, kuten myös vartalo, jota rakastamme selluliitista huolimatta? Ja eikö tuon ajatuksen pitäisi olla itsestäänselvyys? 

Miksi niin monen naisen on vaikea rakastaa omaa kehoaan? Miksi vartalon ulkonäkö on meille näin äärettömän tärkeä? Ja ennen kaikkea: mitä näille ajatuksille voi tehdä?

Olen tekemässä isompaa juttua aiheesta ja kuulisin erittäin mieluusti teidän mielipiteenne. Oletko sinut oman vartalosi kanssa ja miksi olet tai miksi et ole? Voimauttaako #bodypositivity? Ärsyttääkö #bodypositivity? Luoko sosiaalinen media paineita kehonkuvaan liittyen? Luoko #bodypositivity paineen sanoa tykkäävänsä vartalostaan, vaikkei oikeasti tykkää? Onko vartaloon keskittyminen niin hyvässä kuin pahassa mennyt jo yli? Onko kyse vartalosta lainkaan vai sittenkin itsetunnosta tai ikiaikaisista naisiin kohdistetuista odotuksista? 

Mitä muuta haluaisit kysyä kehonkuvaan keskittyneeltä asiantuntijalta aiheeseen liittyen? Jos kommentteja tulee, aion hyödyntää niitä haastattelussa. Olisin kiitollinen, jos kertoisit mielipiteesi. Minulla ei ole näitä vastauksia, siksi tätä juttua tehdään. 

Tulen jakamaan jutun teidän kanssanne, kun se valmistuu. Joten stay tuned! 

Lue myös aiheesta muualla Lilyssä:

#bodypositivity

Kuuluuko bodypositive hoikille?

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Pages