Ladataan...

Olen lähiaikoina syönyt järkyttävän määrän pitsaa. Syy: löysin makuyhdistelmän, joka vain on ihan mahtava. Ja koska en ollut tehnyt pitsoja aikoihin, en ihan muistanut, missä suhteessa täytteitä ja kastiketta kannattaa sellaiseen laittaan. Ensimmäisestä pitsasta tuli hyvänmakuista muusia, loput kolme ovat olleet aika oivallisia yksilöitä. 

Olen syöttänyt tätä pitsaa itseni lisäksi isälleni ja kahdelle ystävälleni. Hyvin upposi, joten uskallan jakaa reseptin teillekin. Teen tästä kahta versioita. Parempaan tulee kaksi mozzarellapalloa, arkiversioon (joka maistuu kylllä oikeasti hyvälle sekin) tulee vain yksi. 

 

 

MUNAKOISO-VUOHENJUUSTOPITSA (1 pellillinen)

Pohja: jauhopakkauksen ohjeen mukaan (hiivaa ja jauhoja). Muista varata aikaa kohottamiseen 30 + 30 min.

 

Tomaattikastike: 1 tölkki Muttin tomaattimurskaa

4 valkosipulinkynttä

oliiviöljyä

punaviinietikkaa

Litistä valkosipulinkynnet ja pilko sitten pieniksi. Kuullota öljyssä. Lisää tomaattimurska, loraus öljyä ja samanlainen punaviinietikkaa. Anna hautua hetki.

 

Täyte:

1 viipaloitu munakoiso

puolitettuja kirsikkatomaatteja

1 prk levittyvää vuohenjuustoa

2 luomumozzarellapalloa

 

Kun kastike valmistuu ja pitsapohja on kohonnut, itketä munakoisot. Paista niitä pannulla öljyssä, kunnes ne menevät kasaan. Kun tomaattikastike on valmis, levitä sitä ohut kerros pohjan päälle. Huom. kaikkea kastiketta ei käytetä! Muuten tulee mössöä. Levitä tomaattikastikkeen päälle vuohenjuusto ja viipaloitu mozzarella ja päällimmäiseksi munakoisonviipaleet ja puolitetut kirsikkatomaatit. Paista 250 asteessa noin 12-15 minuuttia. 

Vinkki: Paistan yleensä pohjaa, jolle levitetty tomaattikastike, 5 minuuttia ennen kuin lisään loput täytteet. Näin pitsasta ei tule liian kostea.

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Ladataan...

 

Tämä kuva on parin viikon takaiselta sunnuntailta. Olin aika väsynyt, koska olin nähnyt edellisenä päivänä ystäviäni, juonut kuplivaa ja nukkunut vähän huonosti sen seurauksena. Minulla oli deadline, joten tiesin jo lauantaina, että tulen käyttämään sunnuntain kirjoittamiseen. Istuin viisi tuntia koneella, katselin ulkona paistavaa aurinkoa ja kiroilin, miksi minun pitää suostua tällaisiin ylimääräisiin duuneihin?

Syy: koska rakastan sitä, mitä teen aina silloin, kun en ole väsynyt ja juonut edellisenä päivänä kuplia.

Minulta pyydettiin vähän aikaa sitten postausta siitä, kannattaako uran eteen tehdä ilmaista työtä. Vastaan, kuten Ina Mikkola uusimmassa Trendissä: 

”En koskaan käytä sanaa 'ura'. Mieluummin ajattelen, että teen asioita, joihin tunnen intohimoa.”

Mielestäni tässä elämässä kannattaa ylipäätään pyrkiä niitä asioita kohti, jotka tuovat iloa ja tehdä niitä asioita, joita kohtaan tuntee paloa. 

Olen itse tehnyt vaikka miten paljon ilmaista työtä aikoinani, kun halusin siirtyä lentoemännästä toimittajaksi. Se ei ollut ihan helppoa, ja kohtasin aika pitkään vähän hymähtelyä. Samaa hymähtelyä olen muuten kuullut bloggaamiseen liittyen, vaikka olin ensin toimittaja ja sitten vasta bloggaaja. Minulle on jopa sanottu, että lehtijuttujen kirjoittaminen ei ole ihan sama juttu kuin bloggaaminen. Pitää paikkansa, mutta olin tosiaan kirjoittanut aika monta lehtijuttua ennen tämän blogin perustamista. 

Lentoemäntämenneisyyttänikään ei siis ole pidetty pelkästään hyvänä asiana, vaikka oikeasti lentoemännät ansaitsevat hurjasti enemmän arvostusta kuin saavat. Kyseessä on fyysisesti raskas ala, jolla pitää jaksaa aina hymyillä ja olla joka hetki valmiina auttamaan sairastuneita, huolehtimaan matkustamon turvallisuudesta ja pahimmassa tapauksessa evakuoimaan kone. Tämä kaikki usein pahasti univelkaisena ja näännyksissä. Minä olen esimerkiksi kohdannut vakavia sairastapauksia, muutaman ylösvedon ja kerran sekakäyttäjän, joka alkoi riehua koneessa. Lentoemäntäystäväni pelasti äskettäin matkustajan hengen. Moni pitää lentoemäntiä nätteinä tarjoilijoina, mutta se ei todellakaan ole totuus. 

No joo, tahdoin siis sanoa, että lentoemännän työ on arvokasta työtä, mutta se sopii parhaiten ihmisille, jotka oikeasti sydämestään nauttivat asiakaspalvelusta myös väsyneenä ja huonoina päivinä. Minä tykkään ihmisistä hyvänä päivänä ja levänneenä. Siksi alanvaihto. 

Arvelin aikoinani, että pelkkä viestinnän opiskelu ei riitä siirtämään minua lentokoneesta toimitukseen. Niinpä kirjoitin jonkin aikaa ilmaiseksi juttuja. Tuohon aikaan olin riemuissani jo siitä, jos joku ylipäätään tahtoi julkaista ne. Vähitellen sain kokemusta. Sitten sain ensimmäisen freetyöni, josta maksettiin, ja sen jälkeen ensimmäisen toimittajan työni. Se oli osa-aikainen, ja palkka oli 1600 euroa kuussa. Olin valmis maksamaan sen hinnan, jotta pääsen alalle. 

Seuraava työni oli jo ihan kunnolla palkattu. Ja nykyisin minulla on mahtava työ ja ihan jees palkka. 

Kannattaako ilmainen tai huonosti palkattu työ? Se pitää jokaisen itse päättää, mutta minä en luultavasti olisi tässä, jos olisi alusta asti vaatinut hyvää palkkaa. Kukaan tuskin olisi palkannut kokematonta toimittajanalkua, jos en olisi tehnyt myönnytyksiä.

Nykyisin en tee ilmaista työtä, mutta sen sijaan käytän vapaa-aikaani kehittääkseni itseäni ja oppiakseni uusia työhöni liittyviä asioita. 

En nyt tarkoita kannustaa ketään huonosti palkattuihin riistoduuneihin, mutta kannustan toteuttamaan unelmia. Aika usein jotain on muutettava ja jotain on uhrattava, jos haluaa mennä eteenpäin. Se, tuntuuko se uhraukselta, on asia erikseen. Minä olin järjettömän onnellinen, että sain kirjoittaa juttuja ilmaiseksi ja että sain sen surkeasti palkatun toimittajan työn. Ne auttoivat minua saamaan jalan oven väliin ja ennen kaikkea sain tehdä sitä, mitä silloin maailman eniten halusin: olla toimittaja. 

Tuon kaiken seurauksena elän nyt ammatillisesti aika pitkälti unelmaani. Muistin nimittäin tuona väsyneenä sunnuntaina jotain, jonka olin hetkeksi unohtanut. Seitsemän vuotta takaperin olisin maksanut mitä tahansa päästäkseni tekemään luovaa ja äärettömän kiinnostavaa työtä omalla läppärilläni.

Niin ne unelmat toteutuvat. Minulla se tarkoitti tiettyjä uhrauksia, mutta ne olivat sen arvoisia. 

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Ladataan...

Luin yhden hyvän ajatuksen, jonka haluan jakaa teillekin. Mitä jos epäonni onkin joskus onnenpotku?

Onko sinulle koskaan sattunut jotain harmillista, joka onkin myöhemmin osoittautunut hyväksi jutuksi? Minulle on vaikka mitä.

Konkreettisin esimerkki on vanha asuntoni. Se oli 42 neliön juuri rempattu kaksio elämääni ajatellen ihan superhyvällä sijainnilla. Alun perin minun ei kuitenkaan ollut tarkoitus muuttaa siihen, vaan 30 neliön yksiöön Krunikkaan. Sinä päivänä, kun olin menossa katsomaan tuota yksiötä, sitä vuokrannut poika soitti minulle ja kertoi vuokranneensa sen sittenkin kaverilleen. Se tuntui siinä hetkessä todella surkealta sattumukselta. 

Kun puhelu tuli, istuin ison valkoisen keittiönpöydän ääressä helsinkiläisessä rivarissa. Halusin kiihkeästi eroon sekä siitä pöydästä että rivarista, sillä olimme eronneet sen tyypin kanssa, jonka omisti niistä toisen puolen. Mitä tehdä? Menin nettiin, sieltähän apu yleensä löytyy.

Minuutin päästä katsoin tulevan kotini vuokrausilmoitusta. Asunto oli juuri tullut vuokralle, se oli vasta remontoitu ja näyttö olisi samana päivänä. Mikä parasta, se sijaitsisi tulevan työpaikkani vieressä ja lähellä olisi paljon luontoa, mikä on kahden paimenkoiran omistajalle aika hyvä juttu (toisin kuin Krunikan jalkakäytävät, mitähän olin oikein edes ajatellut?). Koska en saanut sitä yksiötä, päädyin yli 10 neliötä isompaan kaksioon alueelle, joka sopi elämäntilanteeseeni täydellisesti. 

En saanut sitä, mitä halusin, vaan jotain paljon parempaa. Huono onni olikin hyvää onnea. 

Samaa ajatusta voi soveltaa moneen asiaan elämässä. Menetettyihin työpaikkoihin, särkyneisiin rakkauksiin, bussista myöhästymiseen...

Me emme pysty näkemään ennalta, miten mikäkin tapahtuma elämässä vaikuttaa seuraaviin tapahtumiin tai meihin itseemme. Huono tuuri tai ikävä kokemus saattaakin kääntyä hyväksi ja viedä paikkaan, minne ei koskaan olisi ilman sitä päätynyt. 

Siksi huono onni ei välttämättä ole huonoa onnea lainkaan.

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Pages