Ladataan...

Uusi taso elämässä vaatii uudenlaisen version sinusta. Uskotko? Minä uskon. Saavuttaakseen jotain uutta, on yleensä tehtävä jotain eri lailla. Pitää olla valmis muuttumaan ja kasvamaan.

Mutta mitä jos ei pysty siihen? Mitä jos ei tiedä, miten siksi uudenlaiseksi versioksi tullaan? Mitä jos kokee olevansa jo ihan hyvä ja ainakin just niin hyvä kuin mihin kykenee, mutta haluaisi silti eteenpäin?

Ehkä silloin ei ole valmis uudelle tasolle. 

Tai sitten oikeasti pystyykin paljon enempään kuin mihin heikkona hetkenä kuvittelee pystyvänsä. Tähän uskon. 

Monilla meistä on tapana vähätellä itseämme. Pelkäämme olevamme huijareita, että kaikki saavuttamamme on vain onnekantamoista ja kohta varmasti paljastumme. Muistamme kaikki epäilevät sanat, jotka muut ovat koskaan meistä sanoneet. Ja unohdamme ne hienot asiat, joihin olemme jo pystyneet. Sen kaiken eletyn, mahtavan elämän, joka on tuonut tähän hetkeen. 

Hetkeen, jossa olemme nyt ja josta jatkamme taas eteenpäin. Sille seuraavalle tasolle. 

Sillä siellä se on, odottaa. Ja sen saavuttaa kyllä, kun vain uskaltaa ponnistaa.

Uskalletaan, jooko?

 

Kuva lainattu Pinterestistä

 

BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM

Share

Ladataan...

On taas se aika vuodesta, kun kannattaa katsoa talvitakin karvoihin. Tiesittekö, että suurin osa turkiksista käytetään karvahuppuihin? Tai että hupun kaunis karvareunus voi olla pienessä häkissä elämänsä viettäneen ketun lisäksi esimerkiksi kissaa, koiraa tai jalkaraudoilla pyydettyä kojoottia (Case Canada Goose, jos joku ei vielä tiennyt). 

Turkisten epäeettisyys tiedostetaan onneksi myös muotialalla. Yhä useampi muotiketju sitoutuu turkittomuuteen. Animalian mukaan näitä yrityksiä on jo 750, joista viimeisimpänä mukaan on liittynyt Net-A-Porter. Mukana ovat myös H&M-ketju ja Inditex, eli Zaran, Massimo Duttin, Pull & Bearin ja Bershkan emoyhtiö. Jee! 

Valitettavasti asia ei kuitenkaan ole näin selkeä. Animalia tiedotti viime viikolla, että Suomessa myydään yleisesti tuotteita, jotka sisältävät aitoa turkista, mutta joiden tuotemerkintä antaa ymmärtää turkissomisteen olevan tekstiiliä. Eikä kuluttaja voi mitenkään tietää, kummasta on kyse. 

Minulla on Zarasta hankittu takki, jossa on tekoturkishuppu. Tai siis toivon todella kovasti, että kyseessä on tekoturkis. Takki menee nyt myyntiin. Oli karva sitten mitä tahansa, en halua kulkea päälläni jotain, joka edes voi olla aitoa turkista. On myös totta, että tekoturkisten ja ns. eettisten turkisten (auton alle jääneiden tai metsästettyjen eläinten turkisten) käyttäminen lisää yleistä turkismyönteisyyttä. Siinä en tahdo omilla teoillani olla mukana.

Täältä voi lukea lisää Animalian turkisselvityksestä.

 

BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM

 

Share

Ladataan...

Aloitin sen eräänä iltana Helsingissä. Jatkoin aamukuudelta lentokentällä, jonka hämyisessä pöydässä nuokuin ylihinnoiteltu aamiainen edessäni. Luin sitä portolaisella rantakadulla lasi portviiniä kädessäni, kuuntelin baarissa soivia vanhoja rockbiisejä ja mietin, keitä olivat ne ihmiset, jotka kävelivät ohitseni. Lissabonin junassa se alkoi käydä vähiin, ja olin melkein tyytyväinen, kun ystäväni ei ehtinyt kanssani lounaalle ja sain olla sen kanssa vielä hetken. Käänsin viimeisen sivun korkealla kukkulalla katutaiteilijan temppuilessa kuppi parin euron cappucinoa seuranani. 

Tunsin sitä haikeutta ja tyhjyyttä, joka seuraa, kun on pakko repäistä itsensä irti maailmasta, jossa on viettänyt tunteja ja tunteja tietäen, ettei voi jatkaa enää. Kirja loppui.

Kyllä, halusin kertoa teille vähän lomastani, mutta myös tuosta nautinnollisesta kirjasta. Sen nimi on Paluu Rivertoniin, sen kirjoitti Kate Morton ja sen takakannessa lukee: Tenhoava (mikä ihana sana!) tarina murhasta, rakkaudesta ja salaisuuksista.

 

 

Vuonna 1924 nuori runoilija Robbie Hunter tekee itsemurhan Rivertonin kartanon mailla. 75 vuotta myöhemmin kaikki asiaan sekaantuneet ovat kuolleet, lukuun ottamatta 98-vuotiasta Gracea. Kun Rivertonista aletaan tehdä elokuvaa, menneet salaisuudet palaavat hänen mieleensä. 

”Oli vuosi 1924, ja olin jälleen Rivertonissa. Talon kaikki ovet olivat selkoselällään ja silkkiverhot aaltoilivat kesätuulessa. Kukkulalla vanhan vaahteran alla soitti orkesteri, viulujen sielukkaat sävelet kohosivat raukeina lämpimään ilmaan. Kaikkialta kuului kirkkaita ääniä ja raikuvaa naurua ja taivaan sinessä oli sävy, jonka me luulimme sodan hävittäneen ikuisiksi ajoiksi. Miespalvelija tyylikkäässä mustavalkoisessa asussa kaatoi samppanjaa ylimpään torneiksi kootuista laseista, ja kaikki taputtivat nauttien tuosta ihanasta tuhlauksesta.”

Tulee mieleen Downton Abbey, eikö? Mutta kuten siellä, myös tässä vanhassa englantilaisessa kartanossa tapahtuu tragedioita, ja kaiken yllä leijuu synkkä salaisuus.

”Se oli Hannah hääpuvussaan, jonka ruusuaplikointeihin oli roiskunut mutaa. Varjo peitti osan hänen kasvoistaan, jotka näyttivät kalpeilta, kun hän nosti katseensa minuun. Hänen äänensä sai vereni hyytymään. 'Sinä tulet liian myöhään.'”

Mitä on tapahtunut? Miksi nuori runoilija riisti hengen itseltään? Ja mikä kohtalo odotti kartanon kahta eloisaa tytärtä, joista kumpikaan ei ole enää elossa?

Se sinun pitää lukea itse. 

Kiitos matkaseurasta, Kate Morton!

 

Lue myös:

Rakkautta, kutsuja ja kukkahaalari

Big Magic

 

BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM

Share

Pages