Ladataan...

Luin Kate Atkinsonin Elämä elämältä -romaanin. Se kertoo tarinan Ursulasta ja erilaisista valinnoista, jotka muovaavat hänen elämänsä joka kerta erilaiseksi. Tarina alkaa aina uudestaan. Kuinka käy tällä kertaa? Miten yksi suudelma voi muuttaa kaiken? Miten kaatuminen? Miten kävely kujalla juuri sillä hetkellä?

Kirja on koukuttava ja saa miettimään, miten omat valinnat ovat vaikuttaneet tai tulevat vaikuttamaan elämän kulkuun. Mitä jos olisikin jäänyt siihen tuttuun ja turvalliseen työhön ja suhteeseen? Mitä jos olisi parikymppisenä jättänyt palaamatta Suomeen Englannista? Mitä jos ei olisi koskaan vastannut siihen hymyyn? Mitä jos olisi ottanut sen yhden työpaikan?

Missä silloin olisi? Kenet olisi kohdannut? Olisiko ollut jossain tietyssä paikassa tiettyyn aikaan ja olisiko elämä muuttanut muotoaan?

Me emme koskaan tiedä, mitä tuleva tuo ja miten valintamme siihen vaikuttavat. Mitä tahansa voi tapahtua milloin tahansa, eikä tästä hetkestä katsottuna voi ennustaa, mikä vaikuttaa mihinkin. Epäonnikin voi lopulta osoittautua onnelliseksi asiaksi, huono päivä johtaa johonkin hyvään.

Tämä kirja sai myös ajattelemaan, että vaikkei lopputulos ole koskaan täysin hallussamme, täällä kannattaa elää mahdollisimman aidosti. Kannattaa kuunnella sydäntään ja tehdä rohkeita valintoja. Silloin ainakin tekee parhaansa, eikä antaudu avuttomana kohtalon vietäväksi.

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Ladataan...

”Pitkällä tähtäimellä maratonin juokseminen tekee onnellisemmaksi kuin suklaakakun syöminen. Lapsen kasvattaminen tekee onnellisemmaksi kuin konsolipelin pelaaminen läpi. Ystävien kanssa yhdessä perustettu pieni yritys tekee onnellisemmaksi kuin uuden tietokoneen ostaminen. Kaikki ensin mainitut hankkeet ovat stressaavia työläitä ja tuntuvat usein ikäviltä. Ne edellyttävät myös sitä, että suostuu kohtaamaan ongelman toisensa jälkeen…ja silti ne tuovat tullessaan osan elämän merkityksellisimmistä hetkistä ja suurimmista riemuista.”

Luin Mark Mansonin Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan: nurinkurinen opas hyvään elämään -kirjan. Se opettaa valitsemaan taistelunsa ja arvot, joiden eteen kannattaa taistella. Jaa, että miksi? Siksi, että se on avain merkityksellisyyden kokemiseen.

Manson kirjoittaa, että ”Juju on valita itselleen hyviä arvoja ja arviointikriteereitä, sillä silloin mielihyvä ja menestys seuraavat itsestään. Ne ovat hyvien arvojen sivutuotteita, jotka ainoaksi päämääräksi korotettuina tuovat vain merkityksettömiä säväreitä, väliaikaista hyvää oloa.”

En voisi olla enempää yhtä mieltä.

Olen itse aikoinaan kokenut, miten tyhjältä ulospäin täydellinen elämä saattaa tuntua. Tyhjyys alkoi kadota vasta, kun tein isoja muutoksia ja aloin selvittää, mitä oikein tässä elämässä haluan ja mikä minulle todella merkitsee.

Tämä ajatus ei ole erityisen originelli, mutta se lienee yksi aikamme isoimmista ongelmista. Tavoittelemme onnea materiasta ja ulkoisen menetyksen mittareista ja unohdamme kuunnella sisintämme. Lopputulos on arvattava.

Manson repii kappaleiksi myös jälleen ajallemme yleisen uskomuksen, että jokaisesta pitäisi tulla jotain erityisen hienoa, oman elämänsä sankari nyt vähintään, kaikkihan on meille periaatteessa mahdollista. Ja voi, kuinka suurta tuskaa se tuottaa, jos sitten osoittautuukin ihan tavalliseksi tyypiksi.

”Kulttuuriin on pesiytynyt yleistä hyväksyntää nauttiva uskomus, että jokaisen kohtalo on osoittautua jollain aivan erityisellä tavalla poikkeukselliseksi.”

”Harva uskaltaa hyväksyä tavanomaisuuden, koska se tuntuu kuin hyväksyisi samalla sen, ettei koskaan saavuta mitään, ei pääse elämässä eteenpäin eikä elämällä ole merkitystä. Vaarallinen ajattelutapa. Jos nimittäin hyväksyy lähtökohdaksi sen, että elämällä on merkitystä vain, jos on kiistattoman merkillepantava ja mahtava, hyväksyy samalla ajatuksen, että suurin osa ihmiskunnasta (ko. ihminen itse mukaan lukien) on arvottomia ja surkeita pellejä.”

Sosiaalinen media vahvistaa juuri tätä ajatusta. Siellähän näkee jatkuvasti täydellisiä ihmisiä elämässä täydellistä elämää (vaikkakin kuinka lavastettua). On aika inhimillistä alkaa miettiä, että pitäisikö itsekin olla jotain enemmän. Samalla myös suhteellisuudentaju voi pahasti hukkua.

Juttelin yhtenä päivänä naisen kanssa, jolla oli parikymmentätuhatta Instagram-seuraajaa. Hän ei ollut tyytyväinen, miten niitä saa lisää, kysyi. Parikymmentätuhatta ihmistä! Jos minulta kysytään, se on valtava määrä.

Someseuraajien määrään keskittyminen on myös jälleen yksi esimerkki siitä, miten omaa elämää arvotetaan ihan vääristä lähtökohdista. Jos kytkee tyytyväisyytensä siihen, miten suosittu on muiden ihmisten keskuudessa, ihmisarvo saattaa sekoittua tykkäysten määrään. Siinä ei ole yhtään mitään järkeä, ja tekevätkö ne sydämet oikeasti onnelliseksi? Niihin jää koukkuun, kyllä. On kiva saada vertaistukea, kyllä. Mutta antavatko ne elämälle merkitystä? Epäilen.

”Ne harvat, joista todella tulee jotain ennennäkemätöntä, menestyvät nimenomaan siksi, että he eivät pidä itseään poikkeuksellisina. Päinvastoin: he kukoistavat, koska he suhtautuvat itsensä kehittämiseen intohimoisesti.”

Valitse siis hyvät arvot, jotka oikeasti merkitsevät sinulle paljon. Älä yritä olla poikkeuksellinen, vaan keskity kehittymään niissä asioissa, joihin suhtaudut intohimoisesti. Äläkä piittaa paskaakaan mistään turhasta. Suunnilleen niin eletään hyvää elämää.

Suosittelen tätä kirjaa! Se auttaa kirkastamaan, mikä oikeasti on elämässä tärkeää ja minkälaiset asiat, ajatukset ja tavat tekevät elämästä surkeaa – ja miten ne voi kääntää tekemään elämästä parempaa.

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Ladataan...

Minulla on pitkään ollut unelma, jonka olen pelännyt toteuttaa. Vaan nyt se toteutuu, sillä päätin alkaa luottaa siihen. 

Olen suuren osan ajasta täysi pelkuri. Kaipaan turvallisuutta ja mietin kaikkea, mikä voi mennä pieleen. Sanon itselleni, että eikö olisi sittenkin parempi vain löytää onni siitä, mitä jo on sen sijaan, että jahtaisi unelmiaan? Mitä jos syy onkin minussa, mitä jos en vain osaa olla tyytyväinen?

Niin kauan kuin ajattelen näin, en tee unelmieni eteen mitään. En vain uskalla. Sillä jos ei tiedä, mitä tahtoo, ei kannata tehdä mitään. 

Näin jatkuu, kunnes tulee päivä, jona jokin muuttuu. Se päivä tulee aina, mutta vasta sitten, kun aika on oikea. 

Pari kuukautta sitten aloin yhtäkkiä uskoa enemmän unelmaani. Tapasin ihmisiä ja puhuin siitä ympäriinsä. Aloin olla suunnilleen puolet ajasta sen kannalla, mutta edelleen se tuntui hieman epätodelliselta. En kai mä nyt voi tällaista tehdä? 

Sitten meni muutama viikko ja aloin epäillä. Olenhan nyt todella kiittämätön ja typerä, jos lähden jahtaamaan sitä. Vaaka kallistui 30/70 unelmaa vastaan. 

Olin kaivannut kirkasta varmuutta siitä, että näin pitää tehdä. Sitä varmuutta ei tullut. 

Kunnes pari viikkoa sitten tapahtui jotain, tuli se päivä, jona tiesin. Vaaka kallistui 70/30 unelman puolelle. Nyt se on jo 80/20. Edelleen ajattelen 20 prosenttia ajasta, että kreisi nainen, tämä vielä kostautuu, tyydy nykyiseen, se on turvallista. Vaan en ole koskaan ollut ihminen, joka tyytyy. Sitä paitsi onnellisuuden kannalta ei ole kovinkaan turvallista jättää unelmansa heitteille.

Olen kirjoittanut tänne blogiinkin monesti parin viime vuoden aikana, että suuntani on pahasti hukassa. Se on ollut. Olen elänyt pari vuotta odottaen varmuutta siitä, mitä tehdä. Välillä olen kadottanut uskon täysin. Olen ajatellut, että ehkä minusta on tullut ihminen, joka ei vain oikein tiedä, mitä tahtoo. 

Tänä vuonna asiat alkoivat yhtäkkiä loksahdella paikoilleen. Ensin muutin tänne, ihanaan kotiini, joka näyttää enemmän minulta kuin yksikään koti aiemmin. Leikkasin hiukseni, koska minä halusin, enkä tuntenut itseäni ihan itsekseni pitkähiuksisena. Pitkähiuksisena olin enemmän sitä, mitä kuvittelin, että muu maailma haluaa minun olevan. Olen myös lakannut etsimästä turvaa miehistä. Sen jälkeen, kun erosin neljä vuotta sitten pitkästä suhteesta, olen seurustellut jonkin aikaa ja muun ajan deittaillut lähes tauotta. Aina, kun yksi suhde karahti, etsin uuden. Nyt se ei tunnu tarpeelliselta. Se on elämässäni täysin uutta. Uskon, että elämääni tulee oikea ihminen, kun on sen aika. Minun ei tarvitse väkisin etsiä.

Uskon, että asiat tapahtuvat elämässä yleensäkin ajallaan. Oma elämäni on siitä hyvä esimerkki. Minun on pitänyt kasvaa henkisesti aivan valtavasti (ja kasvettavaa on edelleen vaikka kuinka), jotta olen päässyt tähän pisteeseen. En ole mikään vanhana syntynyt sielu, vaan olin pitkään hyvin epäkypsä, en luottanut itseeni ja etsin onneani itseni ulkopuolelta. Jouduin muuttumaan sen tähden, että tuo tie ei tehnyt minua onnelliseksi. Samalla kun minä aloin kuunnella sydäntäni, myös elämäni alkoi muuttua. Ei tosin siihen tahtiin kuin olisi halunnut, vaan ajallaan. 

Niin, aika. Oikeasti aika ei vain ollut unelmalleni aiemmin oikea, en olisi ollut valmis.

Nyt tuntuu ihmeellisesti siltä, että vihdoin olen. Uskon, että tämä on se suunta, johon minun kuuluu mennä. Tai ehkä pikemminkin tunnen sen. Tunnistan oikeat asiat aina siitä, että ne tuntuvat kirkkailta. Silloin kun löydän sen kirkkauden, alan todella uskoa. Ja silloin, kun alan oikeasti uskoa johonkin, pystyn suunnilleen mihin vain. 

Valitettavasti tämä teksti ei pääty siihen, että paljastan teille unelmani. Joudutte vielä vähän odottamaan. Sen sijaan sanon: usko unelmiisi ja luota, että jonain päivänä varmuus tulee. 

Sitten unelma pitää enää toteuttaa.

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Pages