Ladataan...

Suhtaudun selluliittiin vähän samoin kuin kaloreiden laskemiseen: en laske kaloreita, enkä ajattele selluliittia. Olen nykyisin sitä mieltä, että minulla on sileät reidet ja muutenkin kaunis vartalo. Se johtuu siitä, että useimpina päivinä en etsi vartalostani virheitä. Koska se ken virheitä etsii, se virheitä löytää.

Jos takareisiäni katsoo kriittisesti kirkkaassa valossa, niin eiväthän ne ihan sileät ole. Minulla, kuten lähes jokaisella naisella, on selluliittia. Sitä pahista, jota vastaan meidät on opetettu taistelemaan. Ja mehän taistelemme – tai nuorempi minä ainakin taisteli.

Olen kuivaharjannut ihoani, levittänyt sille litroittain selluliittigeeliä ja laihduttanut itseni liian pieneksi. Selluliitti ei kadonnut mihinkään edes silloin, kun painoindeksini oli 19 ja näytin melko pahalta.  

Kummallista on itse asiassa se, että ainoa asia, mikä sellulliittia on takareisissäni vähentänyt, on ikä: minulla on nykyisin sileämmät reidet kuin koskaan ennen. Suurin selluliitinpoistaja löytyy nimittäin mielestäni. 

Selluliitti on päänsisäinen ongelma. Se on juuri niin suuri haitta kuin minkä siitä tekee. Jos sitä etsii itsestään tai muista, niin varmasti löytää. Lähes jokaisella naisella kun on sitä. Joillain miehilläkin muuten. Se ei myöskään ole mikään uusi ilmiö, sitä on ollut kaiketi aina. Katso vaikka Rubensin kuuluisia maalauksia naisvartalosta. Hoikkia? Ei. Sileitä? Ei. 

Selluliittia vastaan taisteleminen on sukua korseteille, typistetyille jaloille, ylilaihalle kauneusihanteelle, rinta- ja peppuimplanteille, poistetuille kylkiluille ja ties mille muulle. Sen demonisoinnin sanoma on, että naisen vartalo (ja nainen!) ei kelpaa sellaisena kuin on, sille pitää tehdä jotain. Mutta miksi?

Ehkä siksi, että naiset keskittyisivät taistelemaan selluliittia vastaan ja jättäisivät tärkeämmät taistelut taistelematta. Miksi naisvartaloa ylipäätään on aina haluttu muokata, miksi aina on ollut mahdottomia kauneusihanteita? Ei ainakaan naisten voimauttamiseksi.

Typistettyihin jalkoihin verrattuna selluliitti ei kuulosta kovin pahalta jutulta. Mutta se kuitenkin estää monia meistä hyväksymästä itseään sellaisena kuin olemme. 

Minä en aio haaskata yhtään hetkeä elämästäni kehoni haukkumiseen ja selluliitin etsimiseen. Tai edes kuivaharjaamiseen. 

Minulla on sellulliittia, ja niin luultavasti sinullakin. Useimmilla meistä on. Mutta mitä siitä. Ollaan ylpeitä vartaloistamme ja rakastetaan niitä, jooko? Ja keskitetään voimavaramme vaikka maailman pelastamiseen tai hyvän elämän elämiseen. 

Trendi ja Lily haluavat kumota selluliittiin liittyvän stigman. Siksi aloitamme #MuhkuraManifesti-kampanjan, jolla kannustamme kaikkia tulemaan selluliittikaapista. Lue lisää Toimituksen blogista. 

Katso myös video aiheesta!

 
Ja jos kehonkuva ja vartalo mietityttävät muuten, haluat ehkä lukea myös tämän: Kun ruoasta tulee vankila ja urheilusta uskonto.
 
Kuva Saara Helkala
 
BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share