Ladataan...

Kulissit olivat korkeat ja tummat. Ne muuttivat arkisen jäähallin toiseksi maailmaksi, jännittäväksi ja salaperäiseksi. Niiden välistä saattoi varovasti kurkistaa, mutta katsojia ei silti oikein nähnyt. Katsomo oli pimeänä, kaikki valo suunnattu jäälle. Ilmassa oli odotuksen tuntu.

Rakastin taitoluistelussa kaikkein eniten näytöksiä. Esitin orjaa ja lumihiutaletta ja ties mitä muuta, mitä en enää edes muista. Sain ylleni esiintymispuvun, kasvoni maskeerattiin, olin osa kertomusta, joka katsojille kerrottiin. Siellä, espoolaisen jäähallin kulisseissa minuun tartutettiin rakkaus esityksiä kohtaan. 

Olinkin innoissani, kun pääsin tällä viikolla muutaman muun bloggaajan kanssa kurkistamaan perjantaina ensi-iltansa saaneen Kenneth Greven Kalevalanmaa-baletin kulisseihin ja kuulemaan sen pukujen tarinan ne suunnitelleelta pukusuunnittelijalta Erika Turuselta. Voitteko kuvitella, että Kalevalanmaassa on 500 pukua! Tai että Helsingin Oopperatalossa, missä Kalevalanmaata esitetään, työskentelee 30 ihmisen puvustusosasto. Siellä on ompelijoita, värjääjiä, korujentekijä. Kaikki tämä Oopperatalon uumenissa. 

Puvut olivat upeita! Oli Pohjanakkaa, Minna Canthia, Marimekkoa ja 1950-lukua. Kalevalanmaa ei kerro Kalevalasta, vaan sukeltaa Suomen historiaan ja suomalaisuuden ytimeen. Sisukin on mukana. Meille kerrottiin, että hän on pieni poika (tuossa yhdessä kuvassa), jolla on kiinnostava kampaus. 

Pukujen lisäksi pääsimme mukaan kävelykierrokselle Oopperatalon kulisseihin. Siellä kohtasimme esiintymisasuisia tanssijoita, jotka esittivät osaansa meistä piittamatta. Oli kuin olisi ollut osa esitystä. Ja tietenkin pääsimme myös näyttämölle! Kävelimme sen poikki, näimme montussaan soittavan orkesterin ja kaiken tekniikan, mikä esiripun taakse piiloutuu. Mikä parasta: tekin voitte päästä kulisseihin. Näitä kävelykierroksia järjestetään ennen Kalevalanmaan esityksiä, ja ne kuuluvat lipun hintaan. 

Varasin jo oman lippuni, sillä tämä kurkistus kulisseihin sai minut taas muistamaan, miten ihanaa tällaisia spektaakkeleita on käydä katsomassa. Onko joku teistä tulossa?

 

Kuvat Saara Salmi / Kansallisooppera

 

Share

Ladataan...

Hyviä asioita nyt: urbaaniviidakkosisustustrendi (mikä sanahirviö), messinki ja se, kun isot kosmetiikkabrändit kiinnostuvat luonnollisemmista tuotteista. 

ALOITETAAN VIIDAKOSTA. Tehän tiedätte, että rakastan luontoa ja kukkia. Rakastan myös viherkasveja, ja kotonani onkin niitä melkoisen monta. Tässä asiassa olen sitä mieltä, että enemmän on enemmän. Kasvit nimittäin paitsi näyttävät kauniilta myös kosteuttavat ilmaa ja jopa poistavat siitä epäpuhtauksia.

Uuteen kotiini, jonne muutan toivottavasti kevättalvella, aionkin luodan jonkinlaisen urbaanin viidakon. Visioissani on amppeleita ja seinille kiinnitettyjä kasveja. Saas nähdä, lupaan näyttää sitten, kun se on ajankohtaista. Siihen asti haen inspiraatiota Pinterestistä ja kirjoista. Lueskelen parhaillaan Susanna Venton ja Riikka Kantinkosken Green Home Bookia ja Car Langtonin ja Rose Rayn Vihreä valtaa kodin -kirjaa. Molemmat keskittyvät vihersisustukseen ja antavat kasvien hoito-ohjeita.

MESSINKI. Siinä vasta lämpöinen ja kivan glamöröösi lisä sisustukseen. Tykkään kovasti siitä, että lämpöiset metallit ovat nyt in. Sinänsä minulle on kyllä ihan sama, mikä on in, mutta kun jostain asiasta tulee trendi, sitä on myös helpommin saatavilla.

Olen joskus ennenkin kertonut, etten varsinaisesti ole minimalistisen skandidesignin ystävä, vaikka sitä arvostankin, ja se näyttää mielestäni kauniilta. Viehätyn jännittävistä, mutta harmonisista kodeista, joissa on vanhaa ja uutta sekaisin, joiden esineisiin liittyy tarinoita, joissa on murrettuja värejä ja ehkä hieman sellaista vanhan maailman taikaa. Haluaisin siis pitsihuvilan tai vähintäänkin kakluunilla varustetun kaupunkiasunnon. Sen sijaan olen muuttamassa vuoden 2018 uudiskohteeseen. Mutta ehkä sinnekin voi tuoda ripauksen tätä henkeä. Ehkä. Lissabonilaiselta kirppikseltä löytynyt messinkipapukaija ainakin pääsee mukaan. Ken tietää, mitä sekin on elämässään nähnyt. Himoitsen myös sellaista isoa, vanhaa peiliä, jossa olisi näyttävät kullatut kehykset. Mistä sellaisen löytäisi, onko ideoita?

LUMENEN HARMONIA. Olin viikko sitten Lumenen lehdistötilaisuudessa, missä esiteltiin heidän uusi luonnollinen ihonhoitosarjansa Harmonia. Katja Kokko olikin jo tutkinut sarjan inci-listat, eli jos tarkemmat tiedot raaka-aineista kiinnostavat, käykää lukemassa Katjan postaus. Lyhyesti tiivistettynä Harmonia on 95-99 prosenttisesti luonnollinen, ja sarjan kaikki tuotteet ovat vegaanisia. Raaka-aineet tulevat pitkälti Suomen luonnosta: on turveuutetta, pakurikääpää ja lähdevettä. Parabeeneja, silikonia, synteettisiä hajusteita tai väriaineita ja natriumlauryylieetterisulfaatteja ei tuotteista löydy.

Olen ehtinyt kokeilla kunnolla vasta Turvenaamion, johon tartuin heti, koska iholleni on lähiaikoina ilmestynyt hieman epäpuhtauksia. Turve tunnetaan ihoa puhdistavista ominaisuuksistaan. Levitin siis naamion kasvoilleni yhtenä iltana. Sen jälkeen iho tuntui pehmeältä. Seuraavana aamuna suupieleeni ilmestynyt finni oli poissa.

Mahtavaa, että Suomen suurin ja tunnetuin kosmetiikkabrändi Lumene on tarttunut luonnonkosmetiikkatrendiin! Tällaiset lanseeraukset tekevät minut erittäin iloiseksi, sillä se, että kosmetiikkajätit tuovat markkinoille omat luonnonkosmetiikkasarjansa, kertoo siitä, että liike todella on iso ja tullut jäädäkseen. Jee, hyvä Lumene!

Oletteko te ehtineet kokeilla Harmoniaa?

 

BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM

Share

Ladataan...

Aloin pari vuotta sitten miettiä, että voisinko vaihtaa antiperspirantin alumiinittomaan deodoranttiin. Jos ero ei ole teille tuttu, niin antiperspirantin toiminta perustuu  alumiininkloorihydraattiin. Se on aine, joka tunnetaan paremmin alumiinina, ja se estää hikirauhasten toiminnan. Siksi kainalot pysyvät kuivina. Alumiinittomat deodorantit eivät estä hikoilua. Niissä on usein ruokasoodaa ja eteerisiä öljyjä, jotka poistavat hien hajun. 

Alumiinikloorihydraatti on jo pitkään kuulostanut mielestäni hyvin epäilyttävältä aineelta, varsinkin, kun alumiinista puhutaan rintasyövän yhteydessä. Tutkimuksissa ei ole löydetty yhteyttä näiden kahden välillä, mutta se mietityttää silti. Onko tämä ihan tarpeellista, muokata kehon toimintoja näin?

Kaiken lisäksi minulla on kaksi ystävää, jotka eivät  ole koskaan käyttäneet antiperspiranttia tai deodoranttia, edes alumiinitonta luomuversiota. Kumpikaan ei haise pahalle, ei millekään. Olisiko niin, että he eivät ole tottuneet deodoranttiin? Väitetään nimittäin myös, että alumiiniton deodorantti toimii, kunhan siihen tottuu. 

Aloin miettiä asiaa. Mitä jos alumiinidödö ei olekaan pakollinen tuote, vaan olen vain totuttanut itseni siihen?

Testaamalla se selviää. Olen kokeillut parin vuoden aikana varmaan kymmentä eri luomudödöä tutusta ja turvallisesta Dr. Hauschkasta ylelliseen Fineen, päättänyt heivata alumiinia sisältävät antiperspirantit roskikseen – ja nöyrtynyt sitten kuuman päivän tai hikiliikunnan jälkeen ostamaan Nivean tai Rexonan lähikaupan hyllyltä. 

Kokeilujeni seurauksena olin pitkään sitä mieltä, että luonnonkosmetiikan deodorantit toimivat vain viileällä säällä ja silloinkin vähän varauksella. Kunnes viime kesänä jotain sitten tapahtui. 

Tanssin kokonaiset festarit helteessä kainaloissani luomudödöä.

Joogasin hikisellä flow- ja astangatunnilla kainaloissani luomudödöä. 

Juoksin lenkkejä kainaloissani luomudödöä.

En haissut pahalle. 

Syyskuussa matkustin Lissaboniin, ja siellä oli niin lämmin, etten uskaltanut luottaa alumiinittomaan deodoranttiin. En siis edes antanut sille mahdollisuutta, vaan käytin viikon verran Niveaa. Palattuani Suomeen vaihdoin takaisin luomuun. Viikon tai pari kainaloni kostuivat, sitten se loppui. Luomudödö toimi jälleen.

En osaa selittää tätä ilmiötä millään muulla kuin sillä, että keho tosiaan tottuu alumiinittomaan deodoranttiin. Siihen menee aikaa, ja joudut ensin kärsimään märistä kainaloista ja pitämään synteettistä antiperspiranttia varmuuden vuoksi mukana. Mutta se tottuu.

 

 

Kylppärinkaapissani on edelleen Nivea, ihan just in case. Minulla on nimittäin vieläkin päiviä, joina tarvitsen luomudödöä vahvempaa ainetta. Kova stressi, hyvin huonot unet tai nopea vaihdos lämpimään ilmanalaan saavat minut hikoilemaan enemmän. Mutta 90 prosenttia ajasta Lovefreshin Lavender Tea Tree riittää. Se onkin suosikkini kaikista kokeilemistani luomudödöistä. Toinen ihana on edellä mainittu Fine, mutta en ole ihastunut sen levitystekniikkaan. Se siis levitetään pienellä lastalla tai sormin. Henkilökohtaisesti pidän enemmän puikkomaisesta pakkauksesta.

Mietin, että tottuisikohan kehoni myös elämään ilman deodoranttia. Niihin kokeiluihin en kuitenkaan ole vielä valmis, ajatuskin hikoiluttaa. 

Käytättekö te luomudödöjä?

 

Kuva minusta: Saara Helkala. Eikö muuten ole ihana kimono? Sekin on second hand, sain sen Saaralta. <3

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Pages