Ladataan...

Ruotsalainen luonnonkosmetiikkabrändi Estelle & Thild on ollut yksi suosikeistani pitkään. Tykkään varsinkin merkin voiteista, sillä ne ovat ihanan kermaisia, imeytyvät hyvin ja hinta on edullinen. 

Tänä syksynä brändiltä tuli markkinoille myös meikkisarja. Olen testannut sarjan puuteria, poskipunaa ja ripsiväriä. Tykkään!

Käytän puuteria vähän kapinallisesti. Monet meikkiguruthan sanovat, että puuteria ei oikeastaan tarvita lainkaan, meikkivoide riittää. Ja ihon taputtelu ihan mattaiseksi ei ole trendikästä. Minun ihoni ei kuitenkaan mielestäni tarvitse meikkivoidetta lainkaan, joten jätän sen useimmiten väliin. Talvella käytän sitä välillä suojaustarkoituksessa. Yleensä kuitenkin sipaisen iholle kosteusvoiteen jälkeen vain kevyesti puuteria, sillä en tahdo sen kiiltelevän. Estelle & Thildin Silky Finishing Powder 122 on ihan täydellinen keltaiseen taittavalle iholleni.

Poskipunassa on todella hyvä pigmentti – melkein liiankin hyvä oikeastaan. Sen kanssa kannattaa siis olla varovainen, jottei vahingossa näytä siltä kuin minä parikymppisenä: selkeästi punaposkiselta (tai siihen aikaan näytin kyllä oranssiposkiselta, käytin nimittäin väärän sävyistä aurinkopuuteria.) Tässä asiassa vähemmän on siis enemmän.

Ripsiväri on paras, jonka olen luonnonkosmetiikasta löytänyt! Useimmat luomuripsarit varisevat ripsiltäni, leviävät rasvaisille luomilleni tai lopputulos on ihan liian luonnollinen makuuni. Haluan näyttävät ripset, kiitos. Ripsiväri on muuten asia, joka todellakin jakaa ihmisiä ja jonka lopputulos riippuu aika paljon ripsistäsi.

Annan tälle ripsarille 8,5. Sillä tulee oikeasti tuuheat ripset, se ei varise eikä leviä. Paitsi sateella. Siitä tulee miinusta.

Oletteko te ehtineet kokeilla Estelle & Thildin meikkejä?

Share

Ladataan...

- Kuule, jos mulle leikattaisiin polkka ja ehkä otsis, niin luuletko, että se olisi enemmän chic pariisilainen vai vaan supertylsä?

- Hmm, ehkä ensimmäinen. Mutta sä oot sanonut, etten enää ikinä saa leikata sulle polkkaa – tai otsista. Sä tykkäät siitä kuukauden ja sit alat kasvattaa. Aina käy samoin. 

---

Viikon päästä.

- Tiedätkö, ehkä perutaankin se leikkausaika, sullahan oli kiirettäkin.

- Kyllä mä ehdin sun hiukset leikata.

- Tota, mulla on tänään hyvä hiuspäivä.

- Sun kanssa!

- Joo, niin ehkei sit leikatakaan. 

---

Viikon päästä.

- Löydettäisiinkö me joku uusi hiustenleikkausaika?

 

Haaveilen vähän polkasta, mutta olen vannottanut kampaajiani koskaan tarttumasta saksiin, kun alan unelmoida polkasta tai otsiksesta. Syy: saatan haaveilla seuraavalla viikolla pitkästä tukasta. Jotain tälle kuontalolle olisi kuitenkin tehtävä, olen kyllästynyt kuiviin oransseihin latvoihin ja muutenkin ehkä tarvitsen jotain vähän uutta.

Saas nähdä. 

 

Kuvat Pinterestistä.

BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM

 

 

Share

Ladataan...

 

Miltä näyttää pari vuotta sitten värjätty hius?

Vastaus: paremmaltakin voisi näyttää, haha.

No ei vaisinkaan, olen oikeastaan ihan tyytyväinen hiuksiini. Latvat tosin kärähtivät edelliskesän purjehduksella auringon ja meriveden yhteisvaikutuksesta, eivätkä ole toipuneet ja tuskin toipuvat. Lääke olisi tässä kohtaa sakset, mutta niihin en ainakaan vielä tahdo tarttua. Tästä muuten näkee tosi hyvin auringon vaikutuksen: suojasin tuolla reissulla ihoni tosi tunnollisesti, hiuksia en lainkaan. Iho pysyi hyvänä, hiuksiin ilmestyi vaaleita raitoja, jotka katkesivat keskeltä kahtia. 

Mutta asiaan. Värjäsin hiukseni viimeksi vuoden 2016 tammikuussa ja aion pysyä tällä luomulinjallani ainakin toistaiseksi. Sanoisin, että ikuisesti, mutten uskalla luvata kuitenkaan. Ei voi tietää, millä tavalla hiukseni aikanaan harmaantuvat ja päädynkö sitten taas väripurkille. Tosin silloinkin päädyn kyllä aika satavarmasti ekokampaamon väripurkille. 

Lopetin hiusten värjäämisen kahdesta syystä. Ensimmäinen on oma ja ympäristön hyvinvointi. Monissa tummissa synteettisissä hiusväreissä on kemikaalia nimeltä PPD, eli parafenyleenidiamiini, tai sen johdannaisia. Se imeytyy verenkiertoon (!) ja voi ärsyttää ja allergisoida. Vaalennusaineissa PPD:tä ei ole, joten blondaaminen on siinä mielessä turvallisempaa. Se heikentää hiusta, mutta vaikutus jää siihen. 

Huolestuin aiheesta kunnolla muutama vuosi sitten, kun sain lievän reaktion hiusväristä. Olin kampaajalla, ja hiuksiani värjättiin samalla tummalla värillä kuin monta kertaa aiemminkin. Yhtäkkiä päänahkaani alkoi kirvellä ihan hirveästi. Turhamainen kun olen, suurin pelkoni ei tässä kohtaa suinkaan ollut terveyteni. Pelkäsin, että hiukseni tippuvat päästä. Väri pestiin pois ja kirvely lakkasi, mutta pelästyin kuitenkin episodia sen verran, että siirryin hennaväreihin joksikin aikaa. Vähitellen sitten unohdin asian ja palasin kampaamon synteettisiin väreihin.

Hiusvärien turvallisuus mietitytti minua silti aina välillä. Tutkimusten mukaan kampaajilla on  enemmän syöpiä kuin muulla väestöllä. On myös aika hirveä ajatus, mikä määrä kemikaaleja ympäristöön kulkeutuu, kun hiusvärit huuhdotaan päästä viemäriin. Kaiken lisäksi olin harmissani värjäyskierteestä, johon olin joutunut. 

Sitten on kuitenkin vielä toinen syy, kevyempi sellainen. Kun hiukseni värjättiin viimeksi puolitoista vuotta sitten, valitsimme kampaajani kanssa jälleen tummanruskean värin. Olin vuosia ajatellut, että olen hyvin tumma, joten ajatus oli vain korostaa omaa väriäni. No, lopputulos oli kaunis, mutta tosiaan hyvin tummanruskea, melkein musta. Yllättäen huomasin ajattelevani, että hiusteni väri sopi ihonsävyyni paremmin ennen värjäystä. Se kulahtaneeksi muuttunut peruspunaruskea siis, jollainen hiuksieni sävystä aina tulee, kun värjäyksestä kuluu tarpeeksi aikaa.

 

Tässä se vuoden 2016 alun hiusväri. Onhan se tosi kaunis ja huoliteltu, joo pakko myöntää. Mutta aika kaukana omasta väristäni, jos vertaa ylempään kuvaan.

 

Kuukaudet menivät, väri haalistui, mutta en kaivannut kampaajalle. Nyt on kulunut yli puolitoista vuotta, enkä edelleenkään ole tahtonut väriä päähäni. Oikeastaan vähän ihmettelen, että miksi ylipäätään olen värjännyt hiuksiani yläasteikäisestä saakka. Nyt kun oma väri on saanut kasvaa, olen aika tykästynyt siihen. Se ei olekaan niin tumma kuin luulin, mutta ihan kiva, kesäisin vaaleanruskea, talvisin keskiruskea. Latvat ovat toki vanhojen värien jäljiltä lähinnä oranssit, mutta ne kasvavat aikanaan pois. 

Ehkä tässäkin näkyy ikä. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän tykkään niistä asioista, jotka minulle on syntyessä annettu. En halua peittää ihoani paksun meikkikerroksen alle, enkä värjätä omaa väriäni piiloon. Toki ymmärrän olevani aika onnekas. Minulla on hyvä iho ja hiusväri, joka on oikeasti ihan kiva. 

Mitä te ajattelette hiusten värjäämisestä?

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Pages