Ladataan...

Vaikka liputankin rennon syömisen puolesta, se ei tarkoita, etten lainkaan kiinnittäisi huomiota ruokavaliooni. Toki kiinnitän, en vain stressaa siitä.

Uskon, että kehoni ja mieleni kertovat, jos jokin on ruokavaliossani pielessä. Hermostuneisuus voi kertoa siitä, että tuli juotua liikaa kahvia, voimattomuus, että olen syönyt liian vähän, hiilarihimo usein siitä, että olen syönyt liikaa sokeria ja leipää (en ihan ymmärrä, mikä tämän kaava on, mutta jotenkin näin se kohdallani menee). 

Toisaalta kaikki tämä voi johtua myös mielestä, lähinnä stressistä tai unenpuutteesta. Ajattelen, että keho ja mieli ovat aika kiinteässä yhteydessä toisiinsa, ja jos toinen voi huonosti, se heijastuu myös toiseen. 

Uskon myös, että mielialaansa voi parantaa syömällä oikein ja tiettyjä ruoka-aineita. Ja että kyse ei ole pelkästä kalorimatematiikasta. Toiset runsaskaloriset ruoka-aineet eivät mutu-tuntumani perusteella lihota. Ai mitä ne sellaiset ovat? Ainakin avokado, hyvät öljyt ja pähkinät. Ja oikea suklaa. Ne piristävät, täyttävät ja pitävät pitkään kylläisenä. Ei ole koko ajan nälkä, mieliala ei heittele, eikä tarvitse syödä välipaloja. 

Kaiken taustalla onkin tasapaino. Kun keho ja mieli saavat tarpeeksi terveellistä ravintoa, eli kasviksia, hyviä rasvoja ja sopivasti proteiinia, ne voivat hyvin, osaavat pitää itsensä balanssissa, eivätkä oireile satunnaisesta herkuttelusta. 

Jos niille taas antaa paljon tyydyttynyttä rasvaa, lihaa tai vaaleita viljoja, niin huonostihan siinä näyttää usein käyvän. 

 

 

Helppo tapa vaikuttaa kehon ja mielen hyvinvointiin, onkin kääntää ruokavaliotaan hyvään suuntaan: korvata jokin huono tapa hyvällä – tai hieman epäilyttävä ruoka-aine terveellisemmällä. Te tiedätte, etten ole mikään ehdoton kieltäytyjä, mutta toki jokin roti pitää tässäkin asiassa mielestäni olla. Otetaan esimerkiksi suklaa.

Syön lähes joka päivä palan kaksi suklaata. Lempparini oli pitkään jääkaappikylmä Fazerin Sininen (tiedän, että jääkaappi jakaa mielipiteitä, mutta minusta suklaa on parasta kylmänä). Noh, Fazerin Sininen on pääasiassa maitoa ja sokeria. On vähän epäloogista, että syön maitosuklaata, kun kuitenkin muuten välttelen maitoa. Lisäksi maitosuklaasta taitaa valitettavasti puuttua suurelta osin se suklaan hyvää tekevä raaka-aine: kaakao. 

Kaakao on aine, joka muun muassa edistää aivoterveyttä, parantaa insuliinin toimintaa, parantaa tarkkaavaisuutta ja laskee sydän- ja verisuonitautien riskiä. Lisäksi siinä on jotain taikaa. Jos yhtään väsyttää tai on mieli maassa, pari palaa kunnon suklaata naamaan, ja maailma tuntuu äkkiä taas ihan siedettävältä paikalta. Siinä monta hyvää syytä syödä suklaata, kohtuudella, tietenkin. 

Sain loppuvuodesta kasan Goodion ja CocoVin raakasuklaita. Ihan kiva juttu, ajattelin, mutta tuskin silti hylkään Fazerin Sinistä. Raakasuklaa on näes ollut mielestäni aina hieman liian voimakkaan makuista, hyvää, muttei kyllä maitosuklaan veroista.

No, kun keittiöstä löytyy raakasuklaalevy jos toinenkin, niin pitäähän niitä maistella. Tuntuu myös älyttömältä ostaa kotiin maitosuklaata, kun kaappi on täynnä suklaata valmiiksi. Niinpä olen nyt pari kuukautta vedellyt pelkkää raakasuklaata. Ja kääntänyt kelkkani totaalisesti. 

Uusiin makuihin tottuu, kun niitä vain sitkeästi syö. Minulla on käynyt samoin muidenkin ruoka-aineiden kanssa. En nykyisin enää pidä lehmänmaidon mausta, sillä olen juonut niin pitkään kauramaitoa. Edes punainen maito ei voita Oatlyn kahvimaitoa. Syön pelkkää tummanvihreää salaattia. Vaalea salaatti ei siihen verrattuna maistu enää miltään. Raakakakut voittavat nykyisin tavalliset. Juuston on korvannut avokado. Ja tosiaan, syön pelkkää raakasuklaata. Tavallinen suklaa maistuu nyt liian kesyltä, sokerilta. 

Näiden pienten muutosten avulla ruokavaliossani on enemmän vitamiineja, hyvä rasva on korvannut huonoa, enkä tunne enää mitään huonoa omatuntoa herkuttelusta. En edes runebergintortuista tai laskiaispullista, sillä kaipaan niitä vain harvoin. Ja silloin kun sitten niitä syön, nautin täysillä.  

Eli se pointti: kun kerran tottuu terveellisempiin ruoka-aineisiin, jossain vaiheessa mieli tai keho eivät enää ikävöi niitä vanhoja, epäterveellisiä vaihtoehtoja. Itsensä voi totuttaa aika moneen asiaan, niin hyvässä kuin pahassakin. 

Oletko sinä vaihtanut jonkun epäterveellisen ruoan terveellisempään vaihtoehtoon? 

Suklaat saatu. Kiitos!

Lue myös: Mielen ja kehon yhteydestä (osa 1)

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Ladataan...

Sitä huomaa elävänsä alkuvuotta viimeistään siitä, että joogatunneille pääsee vain se, joka varaa ne speedygonzalesin vauhdilla (olen hieman katkera, myönnetään), ja aika monen ruokavalioon on lisätty jokin -ton pääte: sokeriton, kofeiiniton, viljaton, tipaton.

Se saa miettimään, että onko pakko olla niin ehdoton? Vai riittäisikö monelle vähän vähempi. Se, että vain vähentäisi sokerinkäyttöä, lisäisi ruokavalioon niin paljon kasviksia, ettei vatsaan enää mahtuisi ihan kauheasti leipää, joisi päivässä pari kuppia kahvia, jos enemmästä tulee huono olo. Ja mitä jos jatkaisi tätä myös alkuvuoden jälkeen, ihan sinne jouluun asti ja sen ylikin. Liikkuisi koko vuoden säännöllisesti, kohtuudella. Mitä jos silloin tammikuun koittaessa ei ehkä tarvitsisi ryhtyäkään mihinkään toimenpiteisiin, voisi keskittyä ihan muuhun kuin ruokaan ja treeniin?

Tätä blogia pidempään seuranneet tietävät, että karsastan kaikenlaisia ruokarajoitteita. Pääasiallinen syy on se, että syömisten vahtaaminen vei aikoinaan ilon elämästäni. Toinen syy on se, että mielestäni nykymaailmassa keskitytään ruokaan oudon paljon ja aika huonoin tuloksin. Mitä enemmän miettii sitä, mitä saa syödä ja mitä ei, sitä vaikeampi usein on kuunnella omaa kehoaan ja antaa sille sitä, mitä se oikeasti tarvitsee. 

Minulla on ruokafilosofia, jota kutsun pariisilaiseksi, koska luin joskus ammoin kirjan nimeltä Miksi ranskattaret eivät liho. Kirjan otsikko lupailee, että ranskattarissa on jotain erityistä, koska he eivät liho. Salaisuus ei kuitenkaan piile ranskalaisten geeneissä, vaan yksinkertaisesti asenteessa. Ranskattaret eivät liho, koska he eivät kiellä itseltään mitään ja syövät kohtuudella, mitä tekee mieli. 

Suunnilleen näin olen itse syönyt siitä asti, kun kahdeksisen vuotta sitten lopetin kalorien laskemisen ikuisiksi ajoiksi. Siitä asti olen miettinyt, että hitsit, voiko se olla näin yksinkertaista? Ei tarvitse tehdä muuta kuin syödä sitä, mitä tekee mieli. Tai oikeammin: mitä kehon tekee mieli. 

Mielihalujensa mukaan syöminen ei toki tarkoita, että pitsaa ja karkkia napaan joka päivä. Väitän, että jos oikeasti kuuntelee itseään, pitsaa ja karkkia ei halua syödä joka päivä. Keho kyllä kertoo. Kun esimerkiksi joulun aikoihin söin muutamana päivänä vähän normaalia enemmän ja raskaammin, niin heti alkuvuodesta alkoi tehdä mieli viherpirtelöitä ja raikkaita salaatteja. Söin niitä ja nyt kaipaan välillä salaattia, välillä pastaa.

Olen kuitenkin aika varma, että jos jostain oudosta syystä saisin päähäni laittaa itseni vaikka sokerittomalle dieetille (not gonna happen sanoo hän runebergintorttu vatsassa), tämä balanssi häiriintyisi, ja päätyisin ahmimaan puolen kilon karkkipussin alta aikayksikön. Kielletyt asiat tuntuvat usein kiehtovan sallittuja enemmän ja pyörivät päässä lakkaamatta. Kun karkki ei ole kiellettyjen listalla, ei se välttämättä kauheasti myöskään kiinnosta.  

Luotan siihen, että jos vain kuuntelen kehoani, osaan syödä oikean määrän sitä, mitä se kaipaa. Luotan myös siihen, että se tasapainottaa itse itsensä. Jos syön yhtenä päivänä liikaa herkkuja, seuraavana kaipaan melko varmasti runsaasti kasviksia. 

Se ruokafilosofiani siis: syö mitä haluat, kun on nälkä. Aika tylsä, jep, mutta halusin jakaa tämän, koska ehkä joku siellä kamppailee samanlaisten syömisongelmien kanssa kuin minä aikoinani. Ehkä joku siellä ei uskalla luottaa kehoonsa ja on alkanut pitää ruokaa vihollisena. Ehkä joku ajattelee ruokaa ja itse asettamiaan ruokarajoitteita jatkuvasti, on uupunut ja nälissään, muttei anna itsensä syödä. 

Ei sen kuulu mennä niin. Ruoka on ystävä. Sen on tarkoitus antaa meille energiaa elämiseen, ei viedä sitä. 

Mietin tässä, että jos elän vanhaksi, tahdon olla se mummo, jolla on aimo kasa jännittäviä tarinoita kerrottavanaan, koska se eli kiehtovan, epätäydellisen elämän, söi bebeleivoksia, kuten oma mummuni, joi samppanjaa voisarvien painikkeeksi brunsseilla ja mutusteli paahtoleipää hillolla silloin, jos tuntui siltä. Koska se ei keskittynyt syömiseen, se ehti pitää valtavasti hauskaa ja seikkailla pitkin maailmaa. 

Se kuulostaa korviini hyvältä elämältä.

 

Psst. Lue aiheesta myös Kauneus & Terveyden juttu. Se sai minut hihkumaan innosta, koska Patrik Borg vahvistaa sen, mitä olen tuumaillut jo kauan. 

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Ladataan...

 

Vinkki 1, jonka antoi kukkakauppiaani: Lisää leikkokukkien veteen pari pisaraa kloriittia (joo, sitä pesuainetta), niin vesi ei samene eikä ala haista.

Tässä taas yksi hyvä syy ostaa kukat sieltä eikä marketista. Muita syitä on ainakin se, että kukkakaupasta ostetut kukat kestävät yleensä huomattavasti pidempään kuin tavallisesta kaupasta ostetut. Ja kolmanneksi vielä se, että tahdon tukea pieniä kivijalkaliikkeitä, jottei kaikkialla olisi pian pelkkiä ketjuja ja automarketteja. 

 

 

Vinkki 2, jonka pöllin somesta: lakritsitaatelit. Juu, tiedän, että tämä on jo melkein vanha juttu, mutta löysin nämä vasta. Voi tehdä joko itse pyörittelemällä taateleita lakritsijauheessa tai ostaa kaupasta. Nam. 

 

 

Vinkki 3, jonka sain eräältä kauneustoimittajagurulta: säilytä kynsilakat jääkaapissa. Olin heittänyt monta kokkareiseksi muuttunutta lakkaa roskiin ennen kuin kuulin tästä jekusta. Nyt laitan kynsilakan aina pariksi tunniksi jääkaappiin ennen lakkaamista. Jääkaappi siis pelastaa myös ne lakat, joiden koostumus on jo mennyt piloille. 

Tykkään muuten erityisesti näistä Treat Collectionin lakoista. Myrkyttömämpi koostumus ja ihania sävyä. Treatilla on myös maailman paras kynsilakanpoistaja, joka oikeasti hoitaa kynsiä. Vink, vink. 

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Pages