Ladataan...

Tiedättekö sen tunteen, kun yrittää juosta mörköjään karkuun, mutta tietää koko ajan, että ne saavat vielä kiinni. No, vähän niin kävi tänä vuonna.

Olen joutunut vuoden aikana kohtaamaan tunteita, jotka olen yrittänyt piilottaa itseltäni, muista nyt puhumattakaan. Olen ihan kirjaimellisesti törmäillyt niihin erinäisten ihmisten ja asioiden muodossa ja oppinut ehkä viimein sen, että jotkut asiat on vain pakko sanoa ja jotkut tunteet on käsiteltävä loppuun, jos niiltä haluaa rauhan. 

Kun pari muutakin juttua meni sitten vähän pieleen, olen ollut hieman kiukkuinen universumille. Kiitti vaan näistä sitruunoista, mutta riittäisitkö jo? 

Mutta sitten tajusin jotain. 

When life gives you lemons, make lemonade, sanotaan. Mitä jos ikävyyksistä löytäisikin jonkin hopeareunan? 

En nyt väitä, että kaikessa mitä meille tapahtuu, olisi jotain hyvää. Mutta monessa asiassa on, vaikkei alkuun tunnu siltä lainkaan. Jos ei muuta, niin niistä voi kasvaa, ja se taas saattaa tuoda elämään tulevaisuudessa ihan erilaisia asioita. Sellaisia, joita ei olisi koskaan kohdannut, jos ei olisi joutunut miettimään itseään ja elämäänsä. Tai sitten voi vain tajuta, miten hyvin kaikki lopulta onkaan. 

Ajatellaan vaikka, ettet saa unelmiesi työpaikkaa, vaikka yritit kaikkesi. Aika ikävä juttu, todellakin. Mutta mitä jos sen seurauksena alat yrittäjäksi, kuten olet aina salaisesti halunnut, yrityksesi menestyy ja elämästäsi tulee paljon parempaa kuin koskaan ennen? 

Tai ehkä olet ihastunut ihmiseen, joka ei halua olla kanssasi. Ehkä se saa sinut miettimään, mikä siinä tyypissä oli niin ihanaa ja ymmärtämään jotain itsestäsi. Ja ehkä se oivallettuasi kohtaatkin ihmisen, joka on paljon sopivampi sinulle ja tulet onnellisemmaksi kuin olisit koskaan voinut tulla sen toisen kanssa.

Tai ehkä vuokranantajasi irtisanoo ihanan kotisi vuokrasopimuksen. Sen seurauksena päätät ottaa työn ulkomailta, eihän se ihana koti enää sido sinua Suomeen. Ja siellä tapaat elämäsi rakkauden ja rakennat hänen kanssaan yhteisen kodin. 

Tai sitten mogaat verotuksesi ja saat samaan aikaan kasan isoja laskuja. Mutta ehkä ymmärrätkin sen kautta, että raha on vain rahaa, ja olet hirveän onnekas, kun sinulla on niitä laskuja, joita maksaa, koska ne liittyvät tärkeisiin asioihin. Ja olet hirveän onnekas myös sen tähden, että sinulla on työ, josta saamallasi palkalla voit maksaa niitä veroja.

Mitä ikinä elämässäsi tapahtuukin, voisiko siitä löytää jotain hyvää? Voisiko sitruunoista tehdäkin limua, voisiko ihan kaikesta huolimatta pitää mahdollisimman paljon hauskaa ja elää mahdollisimman kepeästi?

En tiedä teistä, mutta niin itse ajattelin tehdä.

 

hattu second hand, takki Samsoe & Samsoe, villapaita Hollannista ja vanha

Kuva Sari Kilpiäinen

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Ladataan...

(Sisältää arveluttavia neuvoja.)

 

Elämänfilosofiani kuuluu suunnilleen näin: kunhan on kivaa.

Mielestäni täällä kannattaa tehdä niitä asioita, jotka tuottavat hyvää mieltä ja oloa. Aikansa on paras antaa niille jutuille, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin tai rakentavat elämästä parempaa. Ympärilleen on fiksua kerätä sellaisia ihmisiä, joiden seurassa on hyvä. 

Mutta voiko hyviä ja kiinnostavia juttuja niitäkin olla joskus liikaa? Elämässäni on ruuhka, niin kuin varmaan monella muullakin. On työ, koulu, blogi, ystävät, koirat...olisi kauhean kiva mennä myös joskus fiiliksen mukaan. Kuukausi eteenpäin aikataulutettu kalenteri ahdistaa.

 

VIIME VUOSINA olen myös seurannut monen nuoren naisen uupuvan. Ensin he tekevät täysillä ja vähän enemmän. Sitten jossain vaiheessa tulee romahdus. 

Näin ei toki käy kaikille. On sellaisia yli-ihmisiä, jotka jaksavat kaiken. Olen aika varma, että minä en kuitenkaan kuulu siihen joukkoon.

Siksi olen viime aikoina kuulostellut oloani tavallista tarkemmin. Noteeraan sydämentykytykset (ne, jotka eivät tule parrakkaista, tatuoiduista miehistä), aivojumit ja haluttomuuden tarttua toimeen. Herätessäni tuntia ennen kellonsoittoa hieman väsyneenä tiedän, että jos näin jatkuu, on pakko hidastaa.

Olen vähän harmissani keholleni ja mielelleni. Eivätkö ne nyt vain voisi suoriutua mallikkaasti? Miksi en ole niitä ihmisiä, jotka nukkuvat sikeästi pahassakin stressissä? Miksi ajatukseni haahuilevat, enkä pysty olemaan tehokas 12 tuntia päivässä?

Jep. Jarrut pohjaan, heti nyt.

 

MITÄ ENEMMÄN TÄLLAISIA stressioireita ja ajatuksia elämääni tulee, sitä enemmän yritän tehdä rentouttavia asioita.

Joogaan enemmän. Sillä on ihmeellinen rauhoittava vaikutus.

Kun lähdemme lenkille koirien kanssa, emme välttämättä kävele kovin lujaa ja pitkälle. Sen sijaan olemme ulkona kauan. Tallustelemme. Kuuntelemme luontoa. Otan mukaan frisbeen ja heittelen sitä Nessille. On oudon rentouttavaa nähdä toisen ilo ja leikkiä, vaikka tuo otus hyppiikin kuratassuillaan minua vasten eikä suostu luovuttamaan saalistaan takaisin. Luulen, että me aikuiset leikimme liian vähän.

Tai sitten lähden vaikka skumpalle tai parille jonkun ystävän kanssa. Ihan paras yhdistelmä. Tuossa kuvassa kesälomani on juuri alkanut. Olemme piknikillä, ja minulla on hirveä stressinpurkautumishedari. Olisi pitänyt vissiin ottaa kaveriterapia ja kuplajuoma kehiin vähän aiemmin. 

Olen myös päättänyt, että yhtenä päivänä viikossa en tee koulua, en blogia enkä töitä. Joku raja.

 

NÄIDEN LISÄKSI on vielä yksi apukeino, se vähän epäilyttävä. Se on sarjamaraton. Kun alkaa tuntua pahasti siltä, että nyt menee ihan liian lujaa, heitän kaiken päiväksi sikseen ja katselen HBO:ta tai Netflixiä peiton alla. 

Juu, totaalisen hyödytöntä toimintaa maata vapaapäivä sohvalla ja katsella jotain jenkkisarjaa. Voin kuulla hiljaisen paheksuntanne. Mutta juuri se onkin pointti. 

Silloin kun elämässä on liikaa kaikkea tuottavaa, joskus on parasta päästää irti kaikesta hyödyllisestä ja olla hetken täysin tuottamaton.

Olen vakuuttunut, että suoratoistokanavat pelastavat minut tulevaisuudessakin burn outilta. Juuri nyt olen koukussa Big Little Liesiin ja The Magiciansiin (Tykkään fantasiasta. Ja jos sä et tykkää, jaat mielipiteen lähes kaikkien ystävieni kanssa, heh.) 

Mitä te katsotte?

 

Mikä ihmeen ruuhkaelämä? Lue tästä:

Suunta hukassa?

Takaisin kouluun osa 1, eli ajatuksia matkoista ja luopumisesta

Puhutaanpa rahasta

 

BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM

Share

Ladataan...

 

Luin Héctor Garcían ja Francesc Mirallesin kirjan: Ikigai – Pitkän ja onnellisen elämän salaisuus japanilaisittain (Gummerus, 2017). 

”Japanilaisten mukaan jokaisella on ikigai. Ranskalaiset kutsuisivat sitä nimellä raison d'être. --- Okinawan saarella on keskimäärin eniten satavuotiaita maailmassa, ja siellä ajatellaan, että ikigai on syy nousta aamulla vuoteesta.”

Ikigai on elämäntarkoitus, se syy, miksi olet täällä. Kun sen löytää, löytää elämänilon. Ja elää ehkä pitkään ja onnellisena.

Minulla kesti aika kauan löytää oma ikigaini. Olin nuorena aika sekaisin, enkä todellakaan tiennyt, mitä tahdoin. Mutta itsensä etsiminen kai kuuluukin nuoruuteen – tai ihmisyyteen. 

Jossain vaiheessa aloin kuitenkin vähitellen ymmärtää, mitä tahdon ja mikä saa minut nousemaan aamulla innoissani vuoteesta. Tajusin, että tahdon kertoa tarinoita. Ikigai. 

Ikigain ei tarvitse olla työtä. Se voi olla vaikka puutarhan hoito tai muiden auttaminen. Pääasia on, että se tuottaa elämäniloa.

Kun sen löytää, siitä kannattaa pitää kiinni:

”Selvän ikigain harjoittajat jatkavat intohimoaan, vaikka mitä sattuisi. Vaikka elämä kuinka koettelisi, he eivät anna periksi vaan taistelevat. --- Se ei ole pelkästään sisua ja sinnikkyyttä. Se on myös asenne, jonka avulla elämässä keskitytään kielteisten tunteiden tai kiireen sijaan tärkeisiin asioihin.”

Varsin hyvä neuvo, väittäisin.

Flow-tila, kevyt liikunta, riittävä uni, kasvispainotteinen ruokavalio, stressinhallinta. Niissäkin kirja neuvoo. 

Ehkä paras ohje, jonka heti adoptoin omaan elämääni, oli tämä:

”Yhteen asiaan keskittyminen on kenties tärkein vaatimus flow-tilan saavuttamiseksi.”

Minulla on paha tapa suhata asiasta toiseen. Se on melko tehotonta, jos ideana on kuitenkin saada jotain valmiiksi.

Niinpä kirjan luettuani olen tehnyt muutoksia. Työskentelen nykyisin vain yhden asian parissa kerrallaan. Kirjoitan esimerkiksi 40 minuuttia ja pidän sen jälkeen selkeän tauon. Poistun työpisteeltäni. Sitten jatkan seuraavat 40 minuuttia ja pidän tauon. Sama pätee kotona. En esimerkiksi vilkuile somea ja tee ruokaa samalla kun kirjoitan tätä. (Niinkin voi tehdä ja ruoalle saattaa muuten käydä silloin huonosti. Kokeiltu juttu.)

Olen viime viikkoina saanut hyvin paljon aikaan.

 

Lue myös:

Rakkautta, kutsuja ja kukkahaalari

Villi vaellus

Kirja vedestä ja hurjasortsit

BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM

Share