Ladataan...

Urapolkuni ei ole kulkenut kovinkaan suoraan – ja olen kiitollinen kaikista sen monista mutkista. Ne ovat vieneet minua kiehtoviin paikkoihin, ympäri maailmaa ja moniin seikkailuihin. Olen seurannut nenääni, joka on aina osoittanut sinne, missä kuvittelen onnen sijaitsevan. Määränpääni ei ole siintänyt ihan kirkkaana, jos sillä tarkoitetaan sitä, mitä konkreettisesti aion elämässäni tehdä. Eikä se siinnä edelleenkään. Yhdestä asiasta olen kuitenkin varma: nenäni on tiennyt aika hyvin, missä suunnassa näkyy onnellisuutta. Kuljen sitä kohti myös tulevissa uravalinnoissani. Uraoivallus 1: pyri tekemään sitä, mikä tekee sinut onnelliseksi. Etsi työpaikka, jonne menet hyvillä mielin maanantaina. Hanki työ, jossa et elä viikonloppuja ja lomia varten. Silloin olet oikealla tiellä.

Minulle on aina merkinnyt työn sisältö huomattavasti enemmän kuin titteli tai asema. En ole myöskään ikinä tehnyt uramuuveja pelkkä rahankiilto silmissä. Toki haluan saada työstäni kunnon korvauksen, mutta jos tekisisin uravalintani etupäässä rahan ehdoilla, tulos olisi luultavasti kannaltani kehno. Päätyisin ehkä rahan ja aseman asettamaan vankilaan. Tarkoitan, että jos tienaa liian hyvin ja status merkitsee kovin paljon, saattaa jäädä työhön, josta ei nauti, koska ei pysty luopumaan saavutetuista eduista. Minulle se olisi hirveä kohtalo, koska arvostan itseni toteuttamista ja vapautta. Uraoivallus 2: mieti, mikä sinulle työssä merkitsee, ja tavoittele sitä. Titteli ja kova palkka eivät välttämättä tee onnelliseksi, jos työn sisältö ei miellytä. (Toki ne voivat tehdä, puhun nyt vain omasta puolestani.)

En ole koskaan ymmärtänyt kyynärpäätaktiikkaa, vaan uskon, ettei muiden menestys ole minulta pois. Päin vastoin. Kun joku toinen menestyy, se kertoo, että menestyminen on mahdollista. Oikeasti vahvat ihmiset tukevat toisia, eivätkä tallo heitä tieltään. Kaikki tuntemani aidot girlbossit ovat empaattisia, ystävällisiä ja innostavia ihmisiä, jotka eivät koe toisten menestystä uhaksi itselleen. Uraoivallus 3: menestyäkseen ei tarvitse kovettaa itseään. Kovuus kertoo pelosta. Oikeasti itsevarmat ihmiset ovat ystävällisiä. Voit olla yhtä aikaa kiva ja silti ammattimainen, jämäkkä ja arvostettu.Vittumaisuutta ei tarvita mihinkään.

Olen vuosien saatossa tutustunut mielettömään joukkoon inspiroivia ihmisiä ihan vain avaamalla suuni ja olemalla kiinnostunut heistä. Olen myös puhunut urahaaveistani vaikka kenelle. Sitä kautta eteeni on avautunut uusia tilaisuuksia. Uraoivallus 4: ole kiinnostunut muista ihmisistä, puhu haaveistasi, verkostoidu. 

Opiskelin alun perin aivan toista alaa kuin mille päädyin. Silti pääsin erilaisten sivupolkujen kautta unelma-alalleni. Se vaati lisää opiskelua, hirveästi aivan ilmaista työtä ja päättäväisyyttä: kieltäydyin luovuttamasta. Uraoivallus 5: väärä koulutus ei nosta urapolkuasi pystyyn, jos olet valmis näkemään vaivaa unelmiesi eteen ja jollet sitten halua lääkäriksi tai lakihenkilöksi, missä tapauksessa joudut tietenkin opiskelemaan koko tutkinnon. Uraoivallus 6: tee paljon työtä, usko itseesi, äläkä luovuta. 

 

Mikä on auttanut sinua urallasi?

Kuva: Satu Nyström

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

 

 

Share

Ladataan...

Olen aika varma, että tulevaisuuden työpaikkani näyttää suunnilleen tältä: läppäri, puhelin (ja tietenkin kahvia). Onko se kiva juttu vai ei, se on kai lähinnä asenteesta kiinni. 

Kun on alalla, joka muuttuu niin nopeasti kuin media-ala tällä hetkellä muuttuu, miettii väkisinkin välillä, että mitähän seuraavaksi? Viekö robotti työni ja sitä rataa.

Kuuntelin aiheesta ihan sairaan hyvän podcastin, josta halusin vinkata teille. Sen nimi on Steal My Job, sitä vetää Marjaana Toiminen ja se kertoo työn tulevaisuudesta. Haastateltavina ovat muun muassa guruni Saku Tuominen, tulevaisuudentutkija Risto Linturi (olen ihastunut kaikkeen tulevaisuusvisiointiin) ja Ellun Kanojen Kirsi Piha

Hyvää kuunneltavaa, lupaan! Steal My Job pelasti sitä paitsi synkeimmät iltalenkkini juuri ennen pakkasia. On paljon inspiroivampaa kävellä puolitoista tuntia tuolla pimeydessä, kun joku puhuu kiinnostavia kuulokkeissani. 

En tiedä, miltä tulevaisuuden työni näyttää, mutta olen satavarma, että se näyttää kiinnostavalta. Innostavalta! Huiman hienolta!!

Uskon, että tulevaisuuden työ on luovaa ja haastavaa. Työ ei katoa, mutta se muuttaa muotoaan. Ajan myyminen rahaa vastaan ehkä katoaa ainakin tällaisilla aloilla. Onhan nyt melko kummaa maksaa ajasta, kun voisi maksaa tuloksesta. 

Visioin myös, että tulevaisuuden työ on aika paljon nykyistä vapaampaa. Mutta vapautta seuraa myös suurempi vastuu. On pystyttävä johtamaan itseään. Suurempi vapaus ei tarkoita laiskottelua, vaan mahdollisuutta tehdä työtä, josta nauttii sellaisina aikoina ja sellaisissa paikoissa, jotka itse valitsee. 

Voin toki olla väärässäkin. Sehän tässä jännää on!

Luotan kuitenkin aika vakaasti siihen, että itseään pitää kehittää jatkuvasti, jos haluaa pärjätä tulevaisuuden töissä. Mutta oikeastaan sana pitää on ihan väärä. Itsensä kehittäminen on aika ihanaa, minusta ainakin. Mikä olisi siistimpää kuin se, että innostuu jostain ihan uudesta, oppii jotain, mitä ei ennen osannut? 

Minulla on hyvä tunne tästä vuodesta, epäilen, että jotain uutta on tulossa. Jos ei muuten, niin ainakin pääni sisälle. Missioni on oppia tänä vuonna uutta. Mennä jotain sellaista kohti, jota en jo osaa. Uskaltaa kokeilla ja epäonnistua, jos niikseen tulee. 

Juuri nyt menen sitä kohti kuuntelemalla podcasteja, opettelemalla visuaalista ilmaisua (huh, tarkoitan kuvankäsittelyä sun muuta sellaista) ja lukemalla dekkareita ruotsiksi. 

Kun oppii jotain uutta (tai muistaa vanhaa, taisin vuonna 2000 kirjoittaa ruotsista ihan hyvän arvosanan), saa enemmän itsevarmuutta ja into oppia lisää kasvaa. 

Ja kun olemme itsevarmoja, taitavia ja innoissamme, 

meitä ei pidättele mikään. 

 

Mitä sinä ajattelet työn tulevaisuudesta? Ja hei: jos tiedät jonkun hyvän podcastin, ilmianna se!

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Ladataan...

Seuraamassani Ne kesät Intiassa -sarjassa eräällä päähenkilöistä on ikävä aviomies. Yhdessä kohtauksessa tuo ilkimys vähättelee vaimoaan ja painaa tätä alas sanoen: Sinulla on taas sitä aivosumuasi. 

Arvatkaas mitä? Samoin minulla. 

Olen kesästä asti ollut hieman hukassa suuntani kanssa. Olen yrittänyt keskittyä ja keksiä, mihin oikein haluan mennä. Kysynyt itseltäni: Mitä sä Anna oikein haluat?

Vastaus: -

Se, ettei tiedä, mitä elämässään haluaa, ei ole varmasti kovinkaan harvinaista. Mutta minä en pysy tyytyväisenä, jos pysyn pitkään paikallani. Tahdon kehittyä ja kasvaa, kaipaan säännöllisesti uusia haasteita, ja olen lähes aina tiennyt, mikä on seuraava askeleeni. Olen halunnut jotain ja tavoitellut sitä sitten. 

Siksi olen ollut niin hämmentynyt tästä tilastani. Miten niin en tiedä? En ole päättämätön ihminen, ja minussa on on- ja off -kytkimet: olen yleensä joko innoissani asioista tai sitten minua ei kiinnosta vähääkään. Nyt en näe mustaa ja valkoista vaan harmaata. Mikään ei ole tuntunut kauhean kiinnostavalta, muttei kauhean epäkiinnostavaltakaan. Miten sellaisessa tilassa voi saavuttaa mitään? 

Muistatteko Ihmemaan Liisan, joka on eksyksissä ja kysyy neuvoa kissalta? 

Kissa: Minne haluat mennä?

Liisa: En tiedä.

Kissa: Sitten ei ole väliä, minkä reitin valitset. 

Jos ei tiedä, mihin haluaa mennä, sinne on aika vaikea päästä!

Oudon suunnanpuutteen lisäksi on toinenkin ongelma. Olen jo pidempään tiennyt, että minun on tehtävä jotain keskittymiskyvylleni. Olin aikoinaan ihminen, joka uppoutui kirjaan niin, että luki sitä aamuyöhön tajuamatta ajan kulua. Nykyisin hapuilen kännykkää kesken tunnin mittaisen tv-sarjan jakson. Se on kamalaa. 

Aloin epäillä, että kadonnut suuntani ja kadonnut keskittymiskykyni liittyvät jotenkin yhteen, kun luin Mo Gawdatin Onnellisuuden yhtälö -kirjan ja sen innoittamana päätin alkaa keskittyä töissä yhteen asiaan kerrallaan. Sen sijaan, että tehokkuuden nimissä tekisin haastatteluja sopivissa kalenterirakosissa toimituksessa ja kirjoittaisin sitten ne jutuiksi sopivissa kalenterirakosissa seuraavan viikon aikana, aloin toimia kuten toimin toimittajanurani alussa.

Sovin haastattelut aamupäiväksi kahvilaan. Join hyvää kahvia. Juttelin rauhassa tunnin haastateltavani kanssa. Hän lähti, minä tilasin lounaan, pistin kuulokkeet korviin ja Spotifyn soimaan. Kirjoitin jutun. Siihen meni tunnista kahteen. Kello kahteen mennessä olin takaisin toimituksessa ja tehnyt työn, joka oli ennen helposti seissyt odottamassa useita päiviä, koska seuraava kalenterimerkintä, meili tai jotain muuta tuli kirjoittamisen tielle. 

Tein myös toisen muutoksen: suljin sähköpostin ilmoitukset. Saan päivässä kymmeniä meilejä. Jos jokaisen meilin saapuessa avaan sen ja vastaan siihen, työskentelyni keskeytyy ihan koko ajan. Ei ole kovin yllättävää, että keskittymiskyky kärsii tuolla tavoin toimiessa.

Näiden kahden pienen muutoksen ansiosta työtehoni on valtavasti parempi kuin ennen. Minulla jää jopa aikaa suunnitella asioita! Ajatukseni juoksevat kirkkaammin. Ajattelen paremmin. Olen älykkäämpi.

Aivosumu ei ole silti kokonaan kadonnut. Syy: sosiaalinen media. Kännykkä. Jatkuva tavoitettavissa olo. 

Tässä kohtaa on pakko tunnustaa, että kärsin vakavahkosta someriippuvuudesta. Katson kännykkää ihan varmasti kymmeniä kertoja päivässä, etenkin Instagramia ja Pinterestiä. Teen sen aivottomasti, en oikeastaan edes halua mennä sinne, mutta ennen kuin huomaankaan, olen avannut puhelimen ja selailen kuvavirtaa. 

Pahinta on, etten halua olla siellä kuvavirrassa. Haluan joogata, kirjoittaa, lukea. Kaikkein eniten haluan selvittää pääni ja ajatella kirkkaammin. 

Tästä johtuen vannoin pyhästi, että käyn Instagramissa kolme kertaa päivässä ja Pinterestissä kerran (jotain karkkia piti toki jättää). Olen jälleen alkanut kytkeä puhelimen lentotilaan illalla. 

Kun teen jotain, yritän tehdä vain sitä ja tehdä sen niin hyvin kuin mahdollista. Olla täysin läsnä. 

Se on suurin toiveeni ja tavoitteeni tälle vuodelle: olla tässä, tehdä yhtä asiaa kerrallaan, päästä eroon aivosumusta ja lopettaa multitaskaaminen. Olen ihan satavarma, että se on tapa moninkertaistaa tehokkuuteni ja luovuuteni ja sieltä jostain löytyy myös kadottamani suunta.

Oikeastaan se taitaa näkyä jo. Värit näyttävät kirkkaammilta, innostukseni on palannut. 

Jotain uutta on tulossa, tunnen sen.

 

Kuva Satu Nyström, käsittely minä

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

 

 

Share

Pages