Ladataan...

Oli aika, jolloin luin tosi paljon elämäntaito-oppaita (nykyisin luen lähinnä ruotsinkielisiä dekkareita, fantasiaa ja historiallisia romaaneja. Key word: todellisuuspako). Se oli silloin muutama vuosi sitten, kun olin vähän hukassa, enkä oikein tiennyt, mihin suuntaan lähteä. Silloin yksi kirja auttoi minua enemmän kuin yksikään muu. Se on Saku Tuomisen Hyvä elämä, lyhyt oppimäärä. Kaivan sen edelleen aika ajoin esiin, jotta muistaisin, mitä ihan oikeasti haluan ja millaista elämää tahdon viettää. 

Hyvän elämän lyhyen oppimäärän voisi ehkä kiteyttää näin: Joku aina onnistuu siinä, mitä muut pitivät mahdottomana. Se on kirja, joka kannustaa uskomaan unelmiinsa, muttei mitenkään ällön siirappimaisesti, vaan nokkelasti argumentoiden. Rakastan kirjan kieltä. Ja monesta elämäntaito-oppaasta ei todellakaan voi sanoa samaa.

Avasin kirjan äsken ihan sattumanvaraisesti, ja se aukesi sivulta 48 (tiivistin vähän):

”Haihattelijat. Mitä kaikkea voisikaan tehdä, ellei. 

Miksi siirtyminen unelmista tekoihin on monelle niin vaikeaa? 

Miksi esimerkiksi ihminen, joka koko elämänsä haaveilee ulkomaille muuttamisesta ja myös pystyisi tekemään sen, ei kaikesta huolimatta uskalla ottaa loikkaa? 

Koska hän pelkää, että uusi elämä ei jostain syystä olekaan yhtä hyvää kuin nykyinen. Hän pelkää, ettei pärjää. Ettei saa töitä ulkomailta. Jää yksinäiseksi. Ei saa töitä kun palaa takaisin. 

Pelkojen takia moni ajautuu elämään elämää, josta tuntuu puuttuvan jotain. 

Sanomme, että ”ei se vaihtamalla parane”. 

Tietäen syvällä sisimmässämme, että itse asiassa se saattaisi hyvinkin parantua.”

Auts. 

Toinen rakas hyvän elämän oppaani on Sara Karlssonin ja Pia Sievisen Hyvän elämän anatomia. Rakastin Saran blogia, joka oli joskus ammoin täällä Lilyssä, ja kirja on hieman jatkumoa sille. 

Taas avasin sattumanvaraisesti, ehkä saan näin juuri ne ohjeet, joita nyt tarvitsen. S. 44:

”Saadaksemme aikaan positiivisen muutoksen meidän on tehtävä sopu nykytilanteen kanssa. 

Todellisuutemme muovautumisen kannalta tärkeämpää kuin asia, johon keskitymme - kengät, autot, linnat, lihakset ja rakastajat - on tunnetilamme. Jos metsässä samoilu tai rannalla istuminen tuntuu meistä kutsuvalta ja huojentavalta juuri nyt, tällä hetkellä nuo aktiviteetit vievät meitä hyvää vauhtia kohti tulevaisuutta, jossa meillä on yllin kyllin kenkiä, autoja, linnoja, lihaksia ja rakastajia.”

Keskity hyvään, ja hyvää tulee lisää. Jep. Tarvitsin tätäkin.

Mo Gawdatin Onnellisuuden yhtälöön tartuin ihan vasta. Se odotti lukuvuoroaan aika kauan syystä, että olen mielestäni aika pitkällä tässä onnellisuuden selvittämisessä, enkä kokenut kaipaavani neuvoja. Lisäksi pelkäsin, että se on kirjoitettu yhtä koukeroisesti kuin tällaiset opukset usein. Mutta ehei. Vallan miellyttävä lukukokemus ja sai ajattelemaan todella paljon. Sivu 219:

”Pahantuuliset aivomme on suunniteltu panemaan selviytyminen kaiken edelle. Muista, että olettamus ei ole mitään muuta kuin aivojen kehittelemä tarina. Se ei ole totuus.”

Eli seuraavan kerran, kun mielessä pyrkii pahantuulisia uhkakuvia, STOP. Aivot eivät tiedä tulevasta, siksi ne yrittävät ennustaa sitä olettamusten avulla. Vaikkapa nyt niin, miten Saku Tuominen tuolla ylempänä kuvaa. 

Ai kun tykkään tästä sattumanvaraisesta elämäntaito-oppaiden avaamisesta!

Neljäs kirja on Anna Taipaleen Sydänjuttu: olet parasta, mitä sinulle on tapahtunut. On pakko sanoa, että välttelin kirjan avaamista pitkään ihan vain sen ulkoasun tähden. Se on vaaleanpunainen. Niin paljon kuin tykkäänkin roosista villatakeista, vaaleanpunainen kirja kuulostaa minusta vähän liian söpöltä. Pelkäsin, että sisältö on ällön makeaa. 

Mutta sisältö on kaunis. Luen tätä kirjaa arkiaamuina, kun haluan aloittaa päiväni hyvällä ajatuksella usein ikävähköjen uutisten sijaan. Sivu 132. 

”Ajatukseni tai tunteeni eivät ole totuus kaikesta, varsinkaan minusta. Tunteiden, ajatusten ja tilanteiden myötätuntoisesti kohtaaminen avaa oivalluksia siitä, millaisin uskomuksin rajaan elämääni.”

Hmm. Kuulostaako teistäkin näiden kaikkien kappaleiden sanoma hieman samalta?

Jokainen näistä kirjoista muistuttaa siitä, että ihan itse pitää valinnat tehdä, ihan itse pitää onni tehdä, ihan itse pitää nauttia elämästä, ihan itse pitää uskaltaa. 

Ja hyvä niin. Kun onni on omissa käsissä, sille voi tehdä kaikkein eniten, eikös?

Onko teillä lemppareita elämäntaito-oppaiden joukossa?

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM  

 

Share

Ladataan...

Okei, puolustaudun nyt sillä, että mennyt vuosi on ollut ehkä hieman väsyttävä. Ei mitenkään huonolla tavalla kylläkään. Pikemminkin niin, että nyt, kun se, mitä piti tänä vuonna saada aikaan, on tehty, olen nostanut kädet ylös ja siirtynyt sohvalle. (Olen kyllä sohvan lisäksi kiinnostunut kaikenlaisesta hauskasta, viinistä, brunsseista, matkoista ja sen sellaisesta, mutta mitään hyödyllistä ei huvita tehdä.) Tämä pohjustus siis jälleen uudelle sarjasuositukselle.

Katsoin Netflixistä Keskustytöt-sarjan ensimmäisen tuotantokauden kahdeksan jaksoa (Googlen mukaan niitä pitäisi olla tulossa lisää, jee!). Ihan loistava! Olen selvästi nyt erikoistunut 1920-luvun epookkisarjoihin ja huomannut samalla, että vaikka rakastan tuon aikakauden muotia, olisi ollut melko kamalaa olla nainen silloin. Siitä kertoo Keskustytöt. 

On puhelinyhtiö, jossa puheluiden yhdistämiseen tarvitaan puhelinkeskusta, ja sinne keskustyttöjä. Naisia, jotka ovat päässeet töihin, ja joille jokaiselle työ tarjoaa jonkinlaista itsenäisyyttä ja vapautta miehistä. Miehistä, joiden maailma 1920-luvun Espanja on. Naisilla ei ole oikeuksia, ja isät ja aviomiehet vetelevät heidän elämänsä naruista. Tässä maailmassa naiset ovat olemassa miehiä varten, kotia ja lapsia varten. 

Mutta se maailma on muuttumassa.

Keskustytöt, tai siis Las chicas del cable, on kiehtova kuvaus tuosta ajanjaksosta. Siinä vilisee kauniita naisia, komeita miehiä, niitä ihania vaatteita, polkkatukkia (tahdon!) ja kaikki espanjaksi. Sarja toimii siis hyvin myös kielikylpynä. 

Oletteko katsoneet?

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Ladataan...

Okei kaverit, nyt on paras sarajsuositus ikinä: Miss Fisher's Murder Mysteries. Oletteko katsoneet?

Olen pahasti koukussa tähän. Menossa on jo kolmas tuotantokausi, ja joudun käymään kauppaa itseni kanssa: Anna, nyt kirjoitat yhden blogipostauksen, niin sitten saat katsoa yhden jakson. Ja ensin se postaus!

Sarjan tapahtumapaikka on 1920-luvun lopun Australia. Päähenkilö on nimeltään Miss Phryne Fisher, kaunis, rikas ja itsenäinen naisetsivä, joka asuu Melbournessa, harrastaa seksiä komeiden miesten kanssa ja ratkoo murhia. Ja mikä vaatekaappi hänellä onkaan! (Turkiksista en kyllä ole innoissani, mutta menkööt tällä kertaa aikakauden piikkiin.)

Sarja on Australian versio Agatha Christielle, päähenkilö vain on paljon seksikkäämpi. Ja juuri päähenkilön takia se on niin kiehtova, vaikka toki murhamysteeritkin ovat jänniä. Miss Fisher käyttäytyy täysin päin vastoin kuin 1920-luvun naisen kuului. Hän asuu yksin, harrastaa lyhyitä romansseja ja tekee muutenkin ihan mitä lystää. Sarjassa keskustellaankin myös naisen asemasta eri hahmojen kautta. 

Niin ja lisäksi sarjassa on komea rikoskomisario Jack Robinson! Hänen ja Miss Fisherin välillä on mieletön kemia, sellainen aavistus romanssista, josta tietää, että se olisi täydellinen, jos vain saisi mahdollisuuden. Tiedättekö sellaiset?

En kerro enempää, etten vahingossa paljasta juonta. Mutta siis, suosittelen tätä todella!

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Pages