Ladataan...

Sattuipa erään viikon aikana ihan vähän aikaa sitten seuraavaa:

Rikoin selkäni (vanha vaiva, ei siis vakavaa) ja elin pari päivää lihasrelaksantin ja vahvan Buranan voimin. (huonoa)

Sain opinnäytetyöstä paremman arvosanan kuin odotin. (JEE!)

Ulkoilutin koiria tunteja vesisateessa. (ikävähköä)

Saimme juuri avatusta ja ihan täydestä Yes Yes Yesistä pöydän kävelemällä sisään. (onnekasta)

Isänpäivän vegaaninen juustokakkuni meni pieleen. (turhauttavaa)

Veljeni teki meille ihanaa sienipastaa ja juustokakku korvattiin jätskiannoksilla, jotka onnistuivat hienosti (taidan jatkossa jättää leipomisen muille ja keskittyä näihin). (nautittavaa)

Nukuin viikonloppuna ihan liian vähän, josta johtuen olin hetken vähän ikävässä, väsyneessä mielentilassa (en ymmärrä, miten ikinä selvisin lentoemäntänä univelkoineni). (rasittavaa)

Siinä ikävässä, väsyneessä mielentilassa sain viestin kaveriltani. Hän oli löytänyt kirppisryhmästä juuri sellaisen täydellisen vanhan peilin, jota olin etsinyt. Nyt se on minun. (Universumi, tykkään susta sittenkin!)

Välillä on päiviä ja hetkiä, joina asiat menevät pieleen. Ja sitten on päiviä ja hetkiä, joina asiat menevät aika täydellisesti.

Aina on jotain tulossa, eikä mikään ole pysyvää.

Se on elämän ihana kamala epävarmuus. 

 

Jos et usko, että jotain on aina tulossa, ehkä haluat lukea myös tämän: Don't wait darling. Ja muista huulipuna.

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Ladataan...

Olen lähiaikoina ollut kiinnostunut pääasiassa elämän keveistä puolista. Olen lukenut hyviä kirjoja, suunnitellut hiustenleikkuuta, kokeillut uusia vegereseptejä ja mallaillut sohvatyynyjä toisiinsa. Olen löytänyt uuden suosikkihuulipunan ja muistanut taas, että hiuksiin saa aamuksi kivat laineet, kun ne pyörittää hieman kosteina nukkumaan mennessä yhdelle tai kahdelle nutturalle. Tietenkin olen ajatellut myös syvällisiä, mutten ole pukenut ajatuksiani sanoiksi muille kuin läheisille ystävilleni.

Elämässä on erilaisia kausia, minulla on nyt kai tällainen kausi. Ei kiinnosta ärhennellä oikein mistään, eikä ole isoa ajatusta, jonka tahtoisin avata. Niitä vanhoja vain. Se, miten moni asia on omasta asenteesta kiinni. Miten kannattaa yrittää seurata sydäntään. Miten oudoista ja kurjistakin tapahtumista löytyy usein jälkeenpäin merkitystä.

Tiedän, ettei elämä ole pelkkiä kimmeltäviä sisustuskuvia tai nättejä auringonlaskuja. Mutta se on niitäkin. Ja juuri nyt tykkään ajatella sitä näin, kevyenä. Ehkä siksi, että sydämeni ei ole tänään palasina mistään. Tai ehkä siksi, että se on.

Kepeys sopii kumpaankin hetkeen.

Istun kahvilassa, taustalla soi jonkinlainen rockin sekainen jazz, jos sellaista nyt on, juon kauralattea tukka kerrankin enemmän sekaisin kuin ajatukseni ja mietin,

kaikki on hyvin.

Siinä se, elämän kepeyden salaisuus. Kaikki on hyvin.

 

Kuvat: Saara Helkala

Share

Ladataan...

Tykkään tästä marraskuusta yllättävän paljon. Edellisiä noin kuutta tai seitsemää marraskuuta olen vihannut syvästi. Sitä ennen olin vielä lentoemäntä, enkä kauheasti kärsinyt pimeästä vuodenajasta, koska olin jatkuvasti sellaisissa paikoissa kuin Bangkok ja Intia.

Olin henkisesti valmistautunut vihaamaan tätäkin marraskuuta. Mutten sitten vihannutkaan. Oudosti olen vähän jopa nauttinut hämärästä, tihkusateestakin ja puiden oksia katkovista tuulista. Tuossa hämyssä on jotain kivaa.

Olen vuorannut sohvan valkoisen, luumun ja harmaan sävyillä (en ehtinyt kuvata vielä, joudutte odottamaan hetken), sytytellyt kynttilöitä ympäri kotia ja lukenut kirjoja (sekä aika monia sisustuslehtiä) villahuopaan kääriytyneenä.

Ylläni on rento kotihaalari, neulomani valkoinen pehmeä villatakki ja jalassani pehmoiset kotitossut. Uusimmassa Trendissä oli juttu chicistä kotipukeutumisesta. Olen täysin samoilla linjoilla. Mielestäni kotona (tai mökillä tai ylipäätään missään) ei tarvitse pukeutua kulahtaneisiin verkkareihin. Pukeutuminen vaikuttaa ainakin minun fiilikseeni ihan joka paikassa. Kivoissa kotivaatteissa tuntuu – no kivemmalta. Hankintalistallani on kokovalkoinen silkkipyjama. Se vasta kotitunnelmaa kohottaisikin.

Niitä sisustuslehtiä olen maanisesti selaillut syystä, että muutto lähestyy. Muuttopäivä on varmistunut, se on helmikuun puolivälissä, ja sisustussuunnitelmani ovat ehtineet heittää häränpyllyä sitten viime kirjoituksen. Tajusin näet jossain vaiheessa, että jokin niissä mättää. Vaikka tykkään vaaleista puuterisävyistä ja pastelleistakin, niin jotenkin ne eivät ihan tunnu omilta. Juuri tietynlainen söpöys, vaaleanpunaiset sohvatyynyt ja sen sellaiset, on se asia, jonka haluan uudesta kodista poistaa. Niinpä olen etsinyt inspiraatiota ylellisistä blogeista, joissa vilisee marmoria, designhuonekaluja ja metallia. Ja ollut entistä enemmän hukassa. En ole ihan tuo luksustyyppikään. 

Oudosti uuden kodin sisustamisesta on tullut pieni identiteettikysymys.

Kun muutin tänne nykyiseen kotiin, olin juuri eronnut ja sisustaminen ei oikeastaan voinut vähempää kiinnostaa. Halusin vain jotain ihan erilaista kuin se rivari, josta tänne muutin. Hankin välttämättömät huonekalut, sulloin väliaikaratkaisuna osan kirjoista omenalaatikoihin ja kärräsin loput vintille.

Ja aloin elää elämääni.

Sisustus jäi ihan kesken, ja väliaikaratkaisusta tuli monivuotinen. Vaikka täällä on aina ollut ihana fiilis, niin sisustus ei ole ihan tyydyttänyt minua koskaan. Se on ollut vähän sekava ja viimeistelemätön. Kuten elämänikin, kun tänne muutin. Nyt elämä ei kuitenkaan enää ole yhtä solmussa, joten sisustuksenkaan ei tarvitsisi olla.

Sisustaminen on kuitenkin mielestäni huomattavasti vaikeampaa kuin pukeutuminen. On vaikea nähdä kokonaisuus ja se, miten eri esineet lopulta sopivat yhteen ja tilaan. Lisäksi mieleni on kovin muuttuvainen. Pukeudun yhtenä päivänä mustaan ja valkoiseen, toisena kirkkaanpunaiseen. Pukeutumisessa se ei haittaa, mutta sisustamisessa olisi hyvä päättää jonkinlainen linja ja pitää kiinni värimaailmasta.

Siitä kriisi. En ole pystynyt päättämään, minkälaisen tyylin haluan. Tiesin, että se on vaalea ja selkeä ja sen pitää olla myös jotenkin kodikas. Mutta kuulostaa kauhean tylsältä!

Yhtenä aamuna sitten tajusin sen. En ihan tiedä, mistä ajatus tuli, mutta kirjoitin Googleen hygge interiors. Ensimmäisenä ruutuun lävähti kuva, josta tiesin heti: tämä se on. Vaaleita ja maanläheisen värisiä sävyjä, pehmeitä tekstiilejä, rosoista puuta, pellavaa, samettia. Lämpöistä, rouheaa ja silti modernia ja selkeää yhtä aikaa. HYGGE.

Olen palannut vanhan rakkauteni pariin, ostanut Nougat Helsingistä hirveän kasan Tine K:n (rakkaus!) tyynyjä sekä messinkilyhtyjä ja paper bageja ja tajunnut samalla, että sisustusbudjettini ei silti tule karahtamaan. Täällä on jo lähes kaikki tarvittavat huonekalut, ja niiden tyyli on oikea. En siis olekaan ollut niin hukassa kuin kuvittelen. Muutama juttu puuttuu vielä (veikkaan, että sinne uuteen pääsee kyllä ainakin yksi Eamesin DSW) ja stailausta.

Tuntuu kuin olisin tullut kotiin. 

Share

Pages