Ladataan...

Olin ennen jouluihminen. Se, joka alkoi kuunnella joululauluja viimeistään marraskuussa, ripusteli valosarjoja sisään ja ulos, teki itse kortit, leipoi piparit ja kärsi lahjastressistä. Järjestimme eksäni kanssa aikoinaan ainakin yhden joulun meillä. Silloin tein ruoatkin. 

Sitten jotain tapahtui. En ole moneen vuoteen tavoittanut sitä ihanaa joulunodotustunnelmaa, eikä joulu ole tuntunut miltään. Se on syvältä. 

Niinpä tänä vuonna päätin tehdä jotain toisin ja yrittää löytää joulutunnelman jälleen. Koska onhan se ihanaa, tunnelmoida tämän pimeän vuodenajan keskellä. Toivon, että joulufiilis löytyy näillä:

1. Joulukonsertti. Hihkuin kyllä, kun ystäväni kysyi, mennäänkö mieskuoron joulukonserttiin. Tällaisista paikoista joulutunnelma ihan varmasti löytyy. Helsingissä järjestetään konsertteja pitkin joulukuuta. 

2. Tuomaan markkinat 2.-22.12. Rakastan katsella Tuomiokirkkoa ihan kaikkina vuoden hetkinä, mutta täydellisintä on, kun sen edusta täyttyy markkinakojuista ja jouluvaloista ja kaiken keskellä pyörii karuselli. 

3. Joulukahvi. Jos aamun aloittaa jouluisten mausteiden tuoksuisella kahvilla, luulisi senkin auttavan.

4. Riisipuuro. 2 dl puuroriisiä, 2 dl vettä, 1 l mantelimaitoa (käytän tavallista, en sokeroimatonta). Vesi kiehautetaan, riisit sekaan, ja kun vesi on imeytynyt niihin, on mantelimaidon vuoro. Keitä noin tunti hiljalleen ja mausta suolalla. Syön muuten arkisin riisipuuron marjojen, banaanin ja mandariinien kanssa. Ehkä heitän päälle vähän pähkinöitäkin. Ja tietenkin kanelia.

5. Kynttilät. Okei, itsestäänselvyys. Mutta toimii.

6. Jouluradio. 

7. TRE Christmas Market ja X-Mas Garage. Aion hankkia tänä vuonna lähinnä aineettomia lahjoja. Mutta jos ostan jotain fyysistä, olkoon ne kauniita, laadukkaita esineitä. 

8. Joulubaletti. Haluaisin mennä katsomaan Pähkinänsärkijän, jos suinkin ennätän. 

9. Blossan glögi. Jokavuotinen must. Oletteko maistaneet ja jos olette, mitä tykkäsitte? Itse en ole vielä ehtinyt. 

10. Kukat. Ensimmäinen amaryllis kukkii jo. Pian hankin hyasinttejä, ja sitten täällä tuoksuu joulu. 

11. Meinasi unohtua: joululeffat. Ei ole Holidayn voittanutta. Jostain syystä myös Taru Sormusten Herrasta kuuluu mielestäni jouluun. Paha vain, että osaan kaikki kolme elokuvaa ulkoa. 

Miten te aiotte odottaa joulua?

PS Pöydällä on kirja, jonka suosittelen lukemaan, jos et ole lukenut (Disneyn piirrettyjä tai muitakaan leffoja ei lasketa): Rudyard Kiplingin Viidakkokirja. Minulla on siitä vuoden 1965 painos, jonka olen varmaan saanut jommaltakummalta vanhemmistani joskus aikoinaan. Olen lukenut sen aika monta kertaa, ja se on ollut hallussani kauan päätellen sen ensimmäiselle lehdelle harjoittelemistani nimikirjoituksista. Huh. 

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Ladataan...

Helsingin historia on aina kiinnostanut minua. On jännittävää lukea ajoista, joina maailma oli erilainen ja tutut kulmat vasta nousemassa tai pelkkää tuulista kallioniemeä. Kun lisäksi rakastan Senaatintorin ympäristöä, Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungissa oli melkein pakollinen luettava.

Olen monet kerran miettinyt Engeliä kävellessäni noilla kulmilla. Pysähdyn lähes joka kerta katsomaan Tuomiokirkkoa, kun ohitan sen. Se on vain niin kaunis. Nikolainkirkko, alun perin. Keisarin mukaan, tietenkin. Sata vuotta sitten nimi muutettiin itsenäistymisen seurauksena Suurkirkoksi. Ja myöhemmin Tuomikirkoksi. Mutta nyt eksyn asiasta.

”Olen luvannut Charlottelle, että olemme Helsingissä kuusi vuotta. Sen verran uskon uudelleenrakentamisen vievän ja sen verran on kirjattu sopimukseen. Lupausta ei ole vaikea pitää, sillä tämä on luotaantyöntävin paikka, minne matkani on koskaan vienyt. Voidaankin sanoa, että kun jotakin työnnetään syrjään, se työnnetään Helsinkiin.”

 

 

Saksalainen Carl Ludvig Engel saapuu vuonna 1816 perheineen rakentamaan keisarin käskystä suuriruhtinaskunnalle uutta pääkaupunkia, Helsinkiä. Jukka Viikilän teos on Engelin kuvitteellinen yöpäiväkirja. Se kertoo Engelin (kuvitteellisista) ajatuksistaan vuodesta 1816 vuoteen 1840, jolloin hän kuoli. Hän ei koko aikana opi rakastamaan Helsinkiä ja pohtii päiväkirjassaan, oliko oikein tuoda perhe tänne kylmään, syrjäiseen kolkkaan. Samalla kaupunki rakentuu ympärillä. 

”Bulevardilta ostamalleni tontille, ikään kuin vastapainoksi rakennustyön hallittavuuden ja järjestelmällisyyden vaatimuksille, olen rakentanut puutarhan. Puutarha on ensimmäinen Helsingissä, ja se herättää kaupunkilaisissa epäilyksiä ja kummeksuntaa. On sanottava, että kallioinen ja käytännöllinen kaupunki ei ole tottunut kauneuteen kukkien muodossa, eikä – jos suorasanaisia ollaan – oikein muussakaan. Tontti on kuitenkin erinomainen löytö. Bulevardin korkeiden kallioiden ympäröimä laakso on viljavin paikka kapungissa.”

Enpä olekaan ennen ajatellut Bulevardia viljavana laaksona. Juuri siksi tämä kirja on niin kiehtova. Se kertoo Helsingistä ennen kuin siitä tuli Helsinki. 

Engel (tai Viikilä) avaa kirjassa myös muita ajatuksiaan, pohtii olemassaoloaan ja yhteiskuntaa.

”Koska en ole lähimainkaan yhtä elossa kuin tapaamani naiset, minun on rakennettava kaupunki, jotta ohut ja vähäinen olemassaoloni levittyisi pidemmälle ajanjaksolle ja olisi siten kokonaisuutena saman painoinen. Miksi olen näinä päivinä niin kateellinen naisille? Heiltähän puuttuu niin paljon. Mistä tämä patetia, joka heti tuntuu vääristelyltä?”

”Hain aamulla räätäli Palmqvistilta uuden talvitakkini. Kun sovitin sitä peilin edessä, en kokenut minkäänlaista uudistumista. Takki painotti piirteitä, joista luulin päässeeni jo eroon.”

Hmm, Engelkin ilmaisi identiteettiään vaatteilla!

Akvarelleja Engelin kaupungista voitti viime vuonna Finlandia-palkinnon (tietenkin heti, kun kirjoitan, etten yleensä lue yleisesti arvostettuja kulttuurikirjoja, niin sitten luen juuri niitä...) ja suosittelen sitä, jos Helsingin historia ja sen rakennusajan kuvaus kiinnostaa. Kirja on helppo- ja nopealukuinen, kieli runollista, mutta ei koukeroista. Tykkäsin. Ja nyt katson Senaatintoria, Kaivaria ja Tähtitornia toisin silmin. 

 

Jos kaipaat Helsingin sijaan maailmalle, ehkä luetkin mieluummin tämän: Säästä ajatuksesi eläviä varten

Kuva on vanha, Tuomaanmarkkinoita odotellessa. <3

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Ladataan...

Syyskuun puolivälin paikkeilla istuin ystäväni kanssa lissabonilaisessa kahvilassa. Koska siellä oli wifi, yritin käyttää tilaisuutta hyväkseni ja julkaista kuvan Instagramiin. Paha vain, etten keksinyt mitään sanottavaa. Ystäväni nappasi huomaamattani tämän kuvan (tällaiset vahinkokuvat ovat muuten ihan parhaita!), postasi sen Instaan ja kirjoitti kuvatekstiin: ”I'm a writer but instagram captions are the hardest.” Sitten hän ratkaisi kuvatekstiongelmani lainaamalla minulle kirjan. 

 

 

Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin on niitä kirjoja, jotka pitäisi lukea. Siis niitä, jotka kaikki kultturellit ystäväni lukevat niiden ilmestyessä ja joita minä boikotoin. Minulla on ajatus, että jos jotain kirjaa arvostetaan yleisesti, se ei ole viihdyttävä. 

Filosofiani selittyy ehkä sillä, että olen nuorempana lukenut vinon pinon klassikoita, joista moni oli mielestäni hieman puuduttava. En myöskään pidä kauhean kummallisista kirjoista. Esimerkiksi Oneiron ja Vegetaristi olivat vain liian outoja, jotta olisin voinut pitää niistä. Nyt siis tiedät kirjamakuni. 

Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin sai kehut monelta ystävältäni muutama vuosi sitten. Minä ajattelin, että kertomus naisesta, joka lähtee tutkimaan tuhat vuotta sitten eläneen hovinaisen kirjoittamaa kirjaa Japaniin, kuulostaa hyvin kultturellilta eikä kovinkaan jännittävältä. Voi kuinka väärässä olinkaan!

Rakastan Kankimäen tapaa kirjoittaa. Tuon tuhat vuotta sitten eläneen hovinaisen nimi on Sei, ja Kankimäki juttelee hänelle läpi kirjan.

(matkalla Japaniin)

”Sinä, Sei, et kyllä olisi lentoemäntänä pärjännyt. Törmään nimittäin toistuvasti mainintoihin siitä, miten sinä olit hyvin epätyypillinen nainen, etkä ainoastaan epätyypillinen, vaan myös jotenkin ärsyttävä ja epähyväksyttävä. Vaikka olit kova huomauttamaan muiden tyylivirheistä, et ilmeisesti itse käyttäytynyt lainkaan niin kuin olisi pitänyt. Olit liian äänekäs, liian kärkäs, liian aktiivinen, liian itsenäinen, liian itsevarma, liian sanavalmis. Levittelit kiinantaitojasi ja oppineisuuttasi. Haastoit vastaasi osuneet miehet, pilkkasitkin heitä, nautit, kun pääsit osoittamaan älyllisen ylivertaisuutesi. Makuuhuoneeseesi miehet kyllä kelpasivat, ainakin, jos osasivat käyttäytyä vaatimustesi mukaan - aika monetkin miehet, muistetaan aina mainita, ilmeisesti useammat kuin olisi ollut soveliasta.”

Aloin heti tykätä Seistä! Itsenäinen, omapäinen nainen aikana, jolloin se tuskin todellakaan oli normi. Mahtavaa!

Ja sitten hän vielä pelasti ne Instagramin kuvatekstini. Kas näin:

”Sopimattomia asioita:

Ruma käsiala punaisella paperilla.

Komea mies ruman vaimon kanssa.

Asioita joita ei haluaisi kuulla:

Sellaisen henkilön ääni, joka puhuu samalla kun mustaa hampaitaan.

Asioita jotka herättävät mieluisan muiston menneisyydestä:

Kun löytää palasen syvän violettia tai viinirypäleen väristä kangasta, joka on talletettu muistikirjan sivujen väliin.

Sataa ja sitä on ikävystynyt. Aikaa kuluttaakseen sitä alkaa käydä läpi vanhoja papereita. Käteen sattuu kirjeitä mieheltä, jota aikoinaan rakasti.

Asioita, jotka ovat parempia yöllä:

Syvänvioletin silkin hehku. Joku joka ei näytä kummoiselta, mutta jolla on miellyttävä luonne. Hototogisu-käki. Vesiputouksen ääni.

Harvinaisia asioita:

Hopeiset pinsetit, jotka ovat hyvät karvojen nyppimiseen.

Ja niin edelleen. Kuinka paljon voikaan sanoa yhdellä lyhyellä lauseella, joka alkaa: Asioita jotka...

Okei, Sei vaikuttaa, hmm hieman pisteliäältä, mutta kiinnostavalta tyypiltä. Hän eli niin kovin erilaisena aikana, mutta silti moniin hänen ajatuksiinsa on helppo samaistua. Vai mitä sanotte:

”Asioita jotka haluaa mahdollisimman nopeasti nähdä tai kuulla: kirje mieheltä, jota rakastaa.”

Sei oli myös selvästi oman aikansa feministi:

”Kun ajattelenkin, millaista olisi olla yksi niistä naisista, jotka asuvat kotona ja palvelevat uskollisesti miehiään - naisista, joilla ei ole ainuttakaan jännittävää tulevaisuudennäkymää odotettavissaan ja jotka silti kuvittelevat olevansa aivan onnellisia - tunnen halveksuntaa. He ovat usein hyväsyntyisiä, mutta siltikään heillä ei ole mahdollisuutta nähdä maailmaa. Toivoisin, että he voisivat elää edes hetken täällä hovissa, vaikka sitten hovinaisina, niin että saisivat nähdä millaisia iloja tällainen elämä tarjoaa.

En voi sietää miehiä, joiden mielestä palatsissa palvelevat naiset ovat kevytmielisiä ja käyttäytyvät sopimattomasti.”

Jos et ole vielä lukenut, suosittelen.

Kuva minusta Saara Helkala

Share

Pages