Ladataan...

 

Selässä rinkka, edessä polku, taivaalla aurinko, vierellä ystävä ja kolme koiraa. Suljin puhelimen netin, päätin vain elää pari päivää ja olla kertomatta siitä kellekään niiden aikana.

Kun lähtee pois normaalista ympäristöstään, tekee jotain tavallisesta poikkeavaa, on eri tavalla elossa. Vähän kuin lapsi, joka ihmettelee maailmaa ja osaa vielä elää pelkkää hetkeä. 

Me turrumme niin helposti kaikkeen ympärillemme keräämäämme. On pehmeä sänky, hanasta tulee puhdasta vettä, ruoka säilyy jääkaapissa ja valmistuu liedellä. Elämä on vaivatonta. 

Mutta joskus siitä vaivattomasta elämästä on ihana päästä hetkeksi pois. Mietin samaa viime kesän purjehduksella: kun lähdimme Turusta kohti Saaristomerta ja Ahvenanmaata, unohdin päivässä koko arkeni. Elämä muuttui aalloiksi ja tuuliksi, suihku mereksi, olohuone veneen kanneksi, telkkari tähtitaivaaksi. Milloin syödään, mistä saadaan lisää ruokaa ja vettä, mihin rantaudutaan seuraavaksi yöksi, mihin suuntaan tuuli puhaltaa? Äkkiä elämän tärkeät kysymykset olivat jotain ihan muuta kuin mihin olin tottunut.

Nyt ei ollut purjeita eikä merta. Oli metsä ja kaunis järvi, laavu ja nuotio. Iltauinti auringossa, aamu-uinti tihkusateessa. Olen nukkunut lukemattomia öitä autiotuvissa ja teltassakin joskus, laavussa en koskaan ennen. Aina välillä kannattaa tehdä jotain, mitä ei ole koskaan tehnyt. Näin uskon.

Yö metsässä on hiljainen, pimeä. Ilma helppo hengittää, laavun lattia kova mukavuuksiin tottuneelle. 

Olla osa luontoa, edes hetken. Unohtaa kaikki tämä, mihin olemme niin kiintyneet. Olla vain, elää, seikkailla, kokea uutta. 

Se, ystävät, tekee aika onnelliseksi.

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Ladataan...

Yhteistyössä Haglöfs

 

Ennen kuin meille tuli ensimmäinen koira, en kauheasti viihtynyt ulkoilmassa. Tai siis: en tykännyt ulkoilusta yhtään. Ajatus, että olisin vapaaehtoisesti lähtenyt Lappiin hiihtämään moneksi päiväksi...hah, olisin nauranut sille. Siellähän on kylmäkin. Ja tuulee. Ei kiitos.

Nessi on nyt vähän yli seitsemänvuotias, ja noiden seitsemän vuoden aikana jotain on tapahtunut. Jos ottaa itselleen koiran ja vielä paimenkoiran ja niistä bordercollien, hankkii samalla menolipun ulos. Joka päivä, säässä kuin säässä. Ainoat sääilmiöt, jotka rajoittavat ulkoiluamme, ovat paukkupakkanen, ukkosmyrsky, kaatosade ja helle. Vähitellen siihen tottui. Aloin pitää ulkoilmasta.

 

MUUTAKIN TAPAHTUI. Ennen koiria halusin asua kaupungin keskustassa. Parin paimenkoiran kanssa kivikatujen tallaaminen ei kuitenkaan ole erityisen inspiroivaa. Niille kun ei riitä korttelin ympäri kävely. Ei todellakaan. Vähitellen aloinkin kaivata enemmän sinne, missä on vähemmän ihmisiä ja jalkojen alla pehmeitä polkuja. Metsät, pellot, merenrannat. Niistä tuli tuttuja, niistä tuli tärkeitä.

Olen aina halunnut seikkailla ja nähdä uusia paikkoja. Olen nähnyt monia maailman suurimmista kaupungeista, tiedän miltä tuoksuu (haisee) Nykissä, miltä Bangkokin lämmin kostea ilma tuntuu ja paljonko maksaa lauttalippu Hongkongissa. Mutta mitä enemmän olen luonnossa, sitä vähemmän haluan isoihin kaupunkeihin. Niiden sijaan tallennan muistiini kuvia korkeista aalloista, jättiläispuista, kaukaisuuteen jatkuvista erämaista, avarista pelloista, jylhistä aavikoista.

Sisälleni on kasvanut ulkoilmaihminen, joka ei tyydy pelkkiin lähimetsiin. Se on käynyt hiihtovaelluksella ja kolmen viikon purjehduksella, yöpynyt luonnonsatamissa ja kaavaillut vaeltavansa yksin Lapissa. Ties minne se vielä päätyy.

 

JOTTA VOISI VIETTÄÄ pitkiä aikoja ulkona ja erilaisissa sääolosuhteissa, on opeteltava myös pukeutumaan. Seitsemän vuotta sitten pätevä ulkoiluvaatetus oli mielestäni farkut ja tennarit. Seitsemän vuotta myöhemmin pätevä ulkoiluvaatetus koostuu mielestäni seuraavista: lenkkarit, vaelluskengät tai kumpparit, vettä ja tuulta pitävä takki, kevytvanutakki, fleece, vettä ja tuulta hylkivät housut, aluskerrasto. Ulkona ei ole kylmä, ei edes pohjoisessa, kun on pukeutunut oikein. 

Muissa vaatteissa en ole erityisen merkkiuskollinen, enkä niin kauhean tarkka laadun suhteen. Ulkoiluvaatteissa olen. Kirjoitan tätä Lapissa, minne tulimme muutaman päivän hiihtoreissulle. Sain reissua varten vettä hylkivän ja tuultapitävän Gram Comp -kuoritakin Haglöfsiltä. Kun mietin, mitä muita merkkejä ylläni on, tulos oli hämmentävä: housut, fleece ja kevytvanutakki: Haglöfs. Ne kaikki ovat vuosia vanhoja, ja olen itse ostanut ne aikoinaan. Kaikki ovat priimakunnossa. 

Kun kesällä purjehdimme Saaristo- ja Ahvenanmerellä, tuuli nousi välillä kovaksi ja vaikka maissa oli helle, merelle sopiva varustus oli ihan sama kuin tälle hiihtoreissulle. Näillä samoilla vaatteilla voi ulkoilla vuoden ympäri hyvin erilaisissa olosuhteissa, kun vain vähentää tai lisää kerroksia lämpötilan ja tuulen mukaan. 

 

LOPUKSI OLEN hyvin onnellinen, että minusta tuli ulkoilmaihminen. Olen päässyt paikkoihin, joihin en ennen olisi edes ymmärtänyt haluta, en ole juuri koskaan kipeänä sillä ulkoilma karaisee, kaupungin kiireinen rytmi vaihtuu säännöllisesti luonnon rauhallisempaan, ja se jos mikä tekee hyvää. 

Joogasta saa yoga glow'n, mereltä, metsistä, pelloilta ja tuntureilta saa outdoor glow'n. Se on punaiset posket, kirkkaat silmät ja ymmärrys siitä, miten pieni ihminen on ja miten suuri luonto on.

Ja siellä ymmärtää, miten me kaikki olemme yhtä ja miten me olemme osa luontoa ja jos luonto kärsii, lopulta ihminenkin kärsii.

Ulkona paistaa aurinko, räystäästä roikkuu pitkiä jääpuikkoja ja minä suuntaan tuntureille. Menkää tekin ulos.

 

Lue myös:

Elämä tiivistettynä, eli mitä opin merillä

Purjehdin, olen siis olemassa

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share