Ladataan...

Tuntuu kuin olisin tehnyt ison ympyrän ja palannut takaisin, mutten silti ihan samaan paikkaan. Tarkoitan: olen leiponut. Asia, josta muutama vuosi sitten päätin luopua ikuisiksi ajoiksi, uusi jännittävä elämä ja sillai, ei siinä ollut tilaa piirakoille.

Jotain on kuitenkin muuttunut, sillä olen lähiaikoina tuntenut vastustamatonta halua upottaa sormet taikinaan. Kai se jotain kertoo, jos ihmisen bucket listiltä löytyy raparperipiirakka? Se siitä jännittävästä elämästä. 

On vapauttavaa keskittyä hetkeksi täysin siihen, mitä tekee käsillään, miltä taikina tuntuu, miten kypsyvän raparperin, sokerin ja vehnäjauhon seoksen tuoksu leijailee nenään. 

Kun en ole leiponut, olen kulkenut kameran ja koirien kanssa siirtolapuutarhassa ja kuvaillut salaa aitojen yli. Kauniita kukkia vain. Sisälläni asuu henkinen mummo, joka tahtoisi istua kesäillat omenapuun varjossa portviinilasi kädessä ja hyvä kirja edessä. Joku vanhan ajan dekkari tai muu sellainen. Juuri nyt luen vuosien jälkeen uudelleen Kuin surmaisi satakieltä. Olin unohtanut, miten hyvä se on.

Suunnittelen, että kaivaisin syksyllä puikot esiin, neuloisin taas jotain. 

Niin, sisimmältäni mummo, ainakin välillä. Kai se on vain sitä, että nautin kauniista, rauhallisista asioista. Silloin siis, kun en kaipaa seikkailuja ja janoa jotain tapahtuvaksi. Ristiriitaisia me kaikki, tai minä ainakin. Ja ihan hyvä niin, tylsäksihän se muuten kävisi.

Raparperipiirakan resepti on täältä. Korvasin ranskankerman kermaviilillä, hyvin toimi.

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Ladataan...

Ihminen voi tulla onnelliseksi aika pienistä asioista. Olemme kävelleet monena iltana metsässä, pelloilla ja rannoilla, ja olen miettinyt, mikä onnekas paskiainen olenkaan saadessani asua täällä. 

Luonto ei ole kovinkaan mediaseksikäs aihe, mutta sen pitäisi olla. Viikottainen metsäretki tekisi varmasti hyvää aika monelle ihmiselle. Olen ainakin omalta osaltani varma, että jos en liikkuisi niin paljon luonnossa, olisin varmasti aika paljon hankalampi ja kärttyisämpi tapaus. 

Metsä rauhoittaa ihmistä, vähentää stressiä, hidastaa sydämen sykettä. Siellä on helppo hengittää, ja samalla kun hengittää, saa sisäänsä aimo annoksen terveellisiä mikrobeja. Metsä parantaa vastustuskykyä tarjoamalla immuunipuolustuksellemme töitä. Niin se oppii taistelemaan pahiksia vastaan ja voittamaan ne. 

Tämän takia ulkoilu karaisee, ja paljon ulkoilevat ihmiset ovat usein melko terveitä yksilöitä. Tein aiheesta jutun, johon haastattelin bakteriologian professoria, eli en keksinyt tätä omasta päästäni. Tosin omakohtaistakin kokemusta löytyy. Lakkasin näet itse sairastamasta jatkuvia flunssia, kun Nessi saapui taloon kahdeksan vuotta sitten, ja vaihdoin jumpat metsäpolkuihin. Nykyisin olen kipeänä maksimissaan kerran vuodessa, tänä talvena en ollut kertaakaan. Vahva suositus metsälle. 

Koti on aika valmis ja sisustaminen tauolla. Jossain vaiheessa hankin olohuoneen kattoon ehkä vanhan kattokruunun ja ikkunoihin valkoiset laskosverhot. Muuten kaikki näyttää juuri siltä kuin tahdonkin. Onnistuin jotenkin kaikesta epäröinnistä ja säätämisestä huolimatta tekemään tästä kodista ihan itseni näköisen. Se muistuttaa, että vaikka välillä palaset tuntuvat olevan ihan hukassa ja palapeli sekaisin, jossain vaiheessa ne sittenkin loksahtavat paikoilleen. Jos sisustuksen suhteen, niin miksei sitten muunkin. 

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Ladataan...

Olen viime aikoina miettinyt paljon, millaisia asioita haluan päästää elämääni. Aloin ajatella asiaa, kun heräsin yhtenä yönä painajaiseen, jossa zombie ajoi minua takaa. Olen katsonut aika paljon ihan kauheaa sarjaa nimeltä Fear the Walking Dead. Se on dystopia, jossa kuolleet ihmiset muuttuvat ihmissyöjäzombeiksi ja harvat jäljelle jääneet ihmiset ovat hekin aika ilkeitä tapauksia (minulla on ajoittain 15-vuotiaan gootin sarjamaku).

Joka kerta, kun katsoin sarjaa, siitä jäi jäljelle vain paha olo. Kun sitten näin vielä painajaisia, tuli mieleen, että ehkei minun kannattaisi katsoa koko ohjelmaa. 

Pari viikkoa myöhemmin aloin lukea synkkää dekkaria. Jälleen tuloksena oli vain pahaa mieltä. 

Kun olin äsken muutaman päivän hiihtämässä Lapissa, pidin samalla vahingossa yhtä pitkän Facebook-lakon. Oli aika ihanaa olla neljä päivää näkemättä kenenkään avautumisia tai fiidiini ilmestyviä ikäviä ja surullisia uutisia ympäristöön ja eläimiin ja maailmaan liittyen. En tarkoita, että pitäisi olla uutispimennossa, mutta monelta tiedolta välttyisin ihan mielelläni. Olen esimerkiksi aikoinani lukenut niin paljon eläintenoikeuksista, että tiedän ilman lisäinfoakin sydäntäraastavan paljon. 

No, tästä kaikesta johtuen olen alkanut miettiä, mitä haluan päästää elämääni. Lopetin sen sarjan katsomisen ja synkkien dekkarien lukemisen ja otin tilalle kirjoja, joista saan hyvää mieltä. Juuri nyt luen Sarah Knightin Viis veisaamisen elämänmullistavaa taikaa, Richard Adamsin klassikkoa Ruohometsän kansaa ja Meri Mortin Lumoava nainen -kirjaa. Suosittelen kaikkia.

Facebookia välttelen. Viikonloput ajattelin pitää siitä täydellistä taukoa. 

Juuri nyt saan iloa kukista, sulavasta lumesta, koirista, ystävistä ja värikkäistä vaatteista. Suunnittelen kodin sisustusta vähän lisää ja nautin kevätauringosta. Jotenkin nautin myös tällaisesta huolettomasta ei niin justiinsa -meiningistä kodin ja blogin ja kaiken suhteen, josta olen lähiaikoina höpissyt aika paljon. Yritän kuunnella itseäni ja antaa asioiden virrata niin kuin ne haluavat. Olla pakottamatta (mistä syystä näette kuvissa lähinnä collieta, bortsu kun inhoaa kameraa). Ja seuraavan kerran, kun maailma alkaa tuntua ankealta paikalta, palaan tähän listaani.

Mieti:

- mitä katsot?

- mitä luet?

- mitä selaat?

- ketä seuraat somessa?

- ketä tapaat?

- kenen neuvoja kuuntelet?

- millaisiin väreihin ja vaatteisiin pukeudut?

- mitä kuuntelet?

Se, mitä päästämme lähelle muokkaa tunteitamme, ajatuksiamme, käytöstämme ja siis lopulta ehkä elämäämme. Siksi on tärkeää, ettei päästä mieleensä ja sydämeensä ihan mitä tahansa.

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Pages