Ladataan...

Kreettan ja Meri-Tuulin stailaama asetelma.

 

Osallistuin eilen valokuvaaja Kreetta Järvenpään ja kokki, ruokastylisti ja -kirjailija Meri-Tuuli Lindströmin ruokakuvaus-workshopiin. Aivan huippujuttu! Opettelimme kuvaamaan puhelimen VSCOcam-sovelluksella, pohdimme valaistusta ja harjoittelimme sommittelua. Juuri jotain tällaista tarvitsin.

Ilmoittauduin workshoppiin noin kymmenessä sekunnissa kuultuani siitä, sillä valokuvaaminen saa minut välillä epätoivon partaalle. Olen jo pitkään tahtonut oppia siinä paremmaksi, enkä nyt tarkoita ainoastaan teknistä puolta. Tahdon oppia kuvaamaan kauniisti ja tallentamaan sen tunteen, jonka mielessäni näen ja jonka haluaisin välittää.

Rakentamani kuvat jäävät usein valjuiksi, kylmiksi tai teennäisiksi. Tämä koskee erityisesti ruokakuviani. Mitä enemmän yritän, sitä huonompia niistä tuntuu tulevan.

Toki teksteissänikin mättää usein jokin. Mutta niiden viat tunnistan. Kuvista en aina osaa erottaa ongelman syytä, tiedän vain, että jotain on pielessä.

Kuvani saavat minut usein hermostumaan myös siksi, etten pysy niiden suhteen päätöksissäni. Sanon itselleni, että lataan Instagramiin yhden kuvan päivässä, ja olkoon se hyvä ja kaunis kuva. Sellainen, jossa on jotain erityistä ja joka sopii feediini. Sitten räiskäisen sinne viisi täysin suunnittelematonta kuvaa jostain hauskasta päivästä ja ärsyynnyn, kun profiilini on sekava eikä siinä ole punaista lankaa.

Se on vähän typerää. Se ärsyyntyminen siis.

Kuvaan nimittäin siksi, että se tuottaa minulle valtavasti iloa. Minusta on ihanaa tallentaa tätä maailmaa. Pieleen alkaa mennä vasta sitten, kun alan miettiä, mitä kuvieni ehkä pitäisi olla. Pitäisi. Yksi inhottavimpia sanoja, tiedättekö?

Oikeastihan kuvieni ei pidä olla yhtään mitään. Eikä varsinkaan täydellisiä. Täydellisyyden tavoittelu on varma tie pahaan mieleen. Sitä paitsi täydellisyys on epäkiinnostavaa. Kiinnostavuus tulee elämästä, pienestä rososta. Jostain, mihin samaistua. Jostain, mille voi kuvitella tarinan. 

Ehkä jonain päivänä keksin, mitä Instagram-feedini on tarkoitus kertoa. Ehkä siitä tulee harmoninen ja alan rajata kuvat aina samanmuotoisiksi valkoisilla reunuksilla. Tai sitten en. Yhden asian kuitenkin tiedän varmasti jo nyt: tahtoisin oppia kuvaamaan jännittäviä kuvia, vähän satumaisia ja mielikuvituksellisia kuvia, mieluummin värikkäitä ja tummia kuin valkoisia ja haaleita kuvia. Kreettan ja Meri-Tuulin neuvojen jälkeen olen vähän lähempänä niitä.

Osa Kreettan ja Meri-Tuulin rekvisiitta-astioista.

 

WORKSHOPISSA OPITTUA

1. Edes ammattivalokuvaaja ei välttämättä tahdo kuvata luonnonvalossa marras-, joulu- ja tammikuussa. Valoa on vain liian vähän. Ei siis kannata masentua, jos omat kuvat eivät näytä ihan siltä kuin toivoisi.

2. Jos valo sisällä ei riitä, tee siirreltävä tausta ja vie se ulos. Siellä valoa on enemmän.

3. Vältä kirkasta aurinkoa ja kovia varjoja. Harmaa sää on hyvä kuvaussää.

4. Testaa varjo kätesi avulla: jos siitä lankeaa raskas varjo valkoiselle pohjalle, valo ei ole hyvä kuvaamiseen. Parasta on, jos käden varjo on heikko.

5. Käsittele kuva ensin muuten valmiiksi, lisää filtteri vasta viimeisenä.

6. Säädä filtteriä pienemmälle. Niin kuvasta tulee luonnollisempi.

7. Älä tee ruokaa täysin valmiiksi ennen sen kuvaamista. Jätä esimerkiksi yrtit lisäämättä, ja viimeistele annos vasta, kun muu sommittelu on valmis.

8. Ruoka näyttää kiinnostavammalta, kun et asettele sitä niin kuin olisit juuri alkamassa syömään.

9. Asettele kuvaan ensin pääasia ja lisää rekvisiittaa vähitellen, jos tarve. Se on helpompaa kuin sommitella koko kuva heti valmiiksi.

10. Jätä kuvaan jotain epätäydellistä. Niin se näyttää elävämmältä.

Ensin ajattelin kuvata asetelmani näin. Vähän tylsää. Näyttää peruskattaukselta. Missä on tarina?

Taustalle lisättiin kaikenlaista. Ei silti oikein toimi.

Kreetta tuli apuun ja näin siinä sitten kävi: vähän kuin Ihmemaan Liisa olisi teekutsuilla Hullun Hatuntekijän kanssa. Tai niin on tarkoitus. Kuvassa on paljon asioita, jotka saavat miettimään, mitä siinä oikein tapahtuu. Siitä ei tullut vieläkään kovin hyvä, ja tausta loppui kesken, siitä vinous, mutta jotain tännepäin ja lopputulos voisi olla aika jännä.

 

Kannattaa ehdottomasti osallistua tähän workshopiiin, jos niitä tulee lisää. Oli tosi opettavaista seurata, miten ammattilaiset stailaavat ja kuvaavat asetelmia. Sain monta oivallusta, joita aion yrittää käyttää omissa kuvissani. Ainoa miinus tulee siitä, että workshop ei kestänyt pidempään. Olisin voinut harjoitella vaikka koko yön!

Seuraa Kreettaa ja Meri-Tuulia täällä:

Kreettan blogi: Gretchen Gretchen ja Instagram: @kreettakreetta

Meri-Tuulin Instagram: @merdulainen

Workshopin hastagit Instassa: #työhuoneovi10 #10ruoka

Share

Ladataan...

Metsä on nyt talven valtakuntaa, Lumikuningatar ja Pakkasukko tanssivat siellä valssia jäisissä saleissaan. Kirkkaalla säällä puhkuvat kuuranhenget, pilvistä leijailee maahan lumettaria juhlapuvuissaan. Kaikki on kaunista ja armotonta, satumaa, jossa mitä vain voi tapahtua.

Share

Ladataan...

 

Tiesittekö, että sydämen syke hidastuu, hengitys rauhoittuu ja verenpaine laskee metsässä? Ihminen mukautuu luonnon rytmiin.

Metsällä on voima rauhoittaa, voima ihastuttaa, voima vahvistaa, voima parantaa. Se on hyvä muistaa varsinkin nyt, kun tuntuu, että koko maailma on saatava valmiiksi ennen joulua. Annamme itse merkityksen asioille, päätämme mihin haluamme panostaa ja mistä stressata. Syvällä metsän siimeksessä, siellä missä älypuhelin ei toimi ja missä tuoksuu havuille, siellä missä ainoa ääni on tuulen humina ja puissa kisailevien oravien säksätys, tassujen töminä maata vasten, siellä on helppo olla onnellinen ja laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Ymmärtää se, millä oikeasti on merkitystä.

Kaunista iltaa muruset! Menkää metsään.

Share

Pages