Ladataan...

 

Olen suunnilleen aina kärsinyt vakavasta vapaa-ajan ahdistuksesta. Se menee näin: lomalle tai muulle vapaa-ajalle on kauheasti kaikkea kivaa tekemistä ja sitten on niitä hommia, jotka eivät ole niin kivoja, mutta jotka kannattaisi hoitaa lomalla. Ja sitten ei vain huvita yhtään mikään. 

Niin kävi tämänkin kesäloman ensimmäisinä päivinä. Pääni oli täynnä kaikkia mahtavia lomajuttuja, ihania kesäpaikkoja, joissa olisi kiva käydä, juhlia, joogia ja sitten vielä olisi se vintin siivous ja yksi opinnäytetyö. Toisena lomapäivänä istuin ystäväni kanssa piknikillä ja valitin, että mikään ei tunnu miltään, en halua tehdä mitään ja olen ihan huono, kun en edes osaa LOMAILLA.

Sitten joimme skumppaa ja meni myöhempään kuin oli tarkoitus (olinhan varannut kalenteriini joogan seuraavaksi aamuksi). Jossain sen illan kuluessa tajusin sen taas. Suoritan lomaani. Siitä tämä kauhea tyhjyys ja haluttomuus tehdä yhtään mitään.

Niin minä sitten päätin. Tällä lomalla ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Ei mennä ulos, vaikka aurinko paistaisi. Ei siivota vinttiä. Ei käydä kivoissa kesäpaikoissa, ei tehdä opparia tai blogia tai mitään muutakaan hyödyllistä. Saan maata vaikka koko loman sohvalla gameofthrones-maratonin kanssa, jos huvittaa.

Ensimmäisen viikon tein suunnilleen sitä.

Toisella viikolla oli kaikkea hauskaa. Kävin kivoissa kesäpaikoissa, piknikeillä ja tanssin kolme päivää festareilla.

Kolmannella viikolla avasin läppärin ja aloin kirjoittaa opinnäytetyötä. Joogasin myös.

Ja kaikki se oli ihanaa! Koska mitään ei ollut pakko tehdä.

Se pakko, kiltintytön tapa keksiä itselleen asioita, joita pitää tehdä ollakseen hyvä, jotta loma olisi hyvä, jotta tekisi asiat oikein. Se on vihoviimeistä. 

Jos jotain olen tässä elämässä oppinut, niin sen, että pakko vie ilon myös hauskoista asioista. Tiukka aikataulu estää nauttimasta mistään, vaikka kaikki mitä siinä aikataulussa on, olisi nautittavaa. Pään sisällä tykyttävä ajatus siitä, mitä seuraavaksi pitää tehdä, estää elämästä yhtään hetkeä täysillä.

Joten seuraavan kerran, kun vapaa-ajan ahdistus iskee, heitän taas kaikki suunnitelmat mäkeen, päästän irti kaikesta. Sitten vain kuulostelen oloani ja menen sen mukaan. Sillä sitä on vapaa-aika, sitä on 

VAPAUS. 

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Ladataan...

 

Kirjoitin vähän aikaa sitten tänne näin:

Valitse elämääsi ne ihmiset, joiden kanssa on helppo olla onnellinen, joiden seurassa olet paras sinä, joiden seurassa riität aina ja jotka tahtovat sinun nousevan mahdollisimman korkealle.

Sain kommentteja: Mitä jos niitä ihmisiä ei ole löytynyt elämään?

Vastaus: Sitten pitää jatkaa etsimistä. 

Uskon, että kaikille on olemassa oma heimo, ne parhaat ihmiset. Toiset löytävät heidät varhain, toiset myöhemmin. 

Jos heitä ei ole vielä tavannut, niin tässä maailmassa on yksi tosi yksinkertainen tapa vetää puoleensa oikeita asioita, niin ihmisiä kuin mitä muuta tahansa.

Ole se ihminen, jonka itse tahtoisit tavata. Ole onnellinen ja paras versio itsestäsi. Hakeudu niiden asioiden luokse, jotka tuntuvat omilta ja niihin paikkoihin, jotka kutsuvat.

 

Sen ihmisen muutkin näes haluavat tavata. Ja niissä paikossa hengailee samoista asioista kiinnostuneita tyyppejä.

Jotta voisi olla onnellinen, oikeissa paikoissa ja paras versio itsestään, täytyy tietenkin ensin selvittää, mikä tekee onnelliseksi, mikä kutsuu ja mikä se paras versio itsestä on. Eikä se ole välttämättä niin helppoa kuin kuvittelisi.

Moni meistä on vähän sekaisin kaikista ympäristön paineista ja omista odotuksistaan. Täällä voi vaivatta elää koko elämänsä oikein tuntematta itseään ja ihmetellen sitä outoa tyhjyyttä, joka sisällä välillä kumisee. Mutta jos ei oikein tiedä, kuka on, on vähän vaikea vetää puoleensa ne ihmiset, jotka ovat itselle parhaaksi. Silloinhan ei tiedä, mitä haluaa.

Jos elämästä puuttuu oikeita ystäviä, kannattaa siksi kääntyä sisäänpäin hetkeksi, keskittyä itseensä. Miettiä, millainen on, mikä saa oikeasti sydämen lyömään nopeammin, millaisissa paikoissa on hyvä olla, mikä on oma kutsumus tai mikä tuntuu ainakin johdattavan sen suuntaan. Entä millaiset ihmiset viehättävät ja miksi? Tahtoisitko ehkä itse olla samanlainen? Ja mikset ole?

Kun on onnellinen ja tuntee olevansa oikeassa paikassa, vetää lisää onnea puoleensa. Ja kun on onnellinen jo valmiiksi, ei myöskään tarvitse ketään toista tekemään itseään onnelliseksi. Silloin uskaltaa sanoa ei väärille tyypeille.

Tämä kuulostaa raskaalta, jos on onneton ja väärässä paikassa, mutta silloin on vain matkalla sitä oikeaa, hyvää paikkaa. Luota siihen. 

 

Näin olen tutustunut kivoihin tyyppeihin:

1. Hymyile ja moikkaa, kun näet tuntemattomia tai puolituttuja esimerkiksi työpaikalla tai harrastuksissa. Yllättävän moni alkaa jutella, kun näytät helposti lähestyttävältä.

2. Juttele itse rohkeasti. Minä puhun melkein vieraille (ja ihan vieraillekin) ihmisille vaikka mitä. Jotkut oudoksuvat sitä, mutta useimmat juttelevat takaisin ja haluavat tutustua. Älä lannistu, jos ei heti onnistu. Joku kyllä vastaa kivasti, ihan varmasti.

3. Etsiydy paikkoihin, joissa voi olla samanhenkisiä ihmisiä tai kokeile uutta harrastusta tai vaihda unelmiesi alalle (jälkimmäinen vaatii joo vähän vaivaa, mutta hei: saat unelmaduunin kaupan päälle). Tapaat samoista asioista innostuneita tyyppejä.

4. Ole kiinnostunut ihmisistä. Mikään ei ole suurempi turn off kuin tyyppi, joka puhuu vain itsestään eikä kysy toisilta mitään. Pätee myös treffeihin.

5. Ole avoin. Kerro itsestäsi, anna itsestäsi jotain. Ole inhimillinen, älä piilota kaikkia heikkouksiasi. Jos haluat syvempiä ihmissuhteita, sinun on uskallettava päästää ihmisiä lähelle ja luotettava siihen, että saat olla epätäydellinen. (Älä silti toki paljasta suurinta salaisuuttasi tai pahimpia puoliasi ensi tapaamisella tai kenelle tahansa.)

6. Pyydä kiinnostavaa tyyppiä kahville tai skumpalle tai vaikka joogaan. Ja jos joku pyytää sinua, sano kyllä. Olen saanut ystäviä myös niin, että olen lähtenyt melko vieraan ihmisen kanssa lounaalle tai aamiaiselle, sitten toiselle, ja loppu onkin historiaa.

7. Muista, että olet ihana ja kiehtova ihminen. Kun tiedät sen itse, muutkin huomaavat sen. 

8. Tiedä arvosi ja uskalla olla kokonainen. Päästä irti niistä ihmisistä, jotka hyväksyvät vain osan sinusta. Niin elämääsi tulee tilaa oikeille ihmisille. Niille, joiden kanssa saat olla sinä, jotka toivovat sinulle hyvää ja pysyvät rinnallasi.

 

We all start as strangers.

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Ladataan...

 

Oletko joskus toivonut kristallipalloa? Halunnut vilkaista tulevaan, jotta tietäisit, miten joku asia tulee menemään? Jotta voisit olla varma.

No, kerron salaisuuden. Mitään varmuutta et koskaan tule saamaan. Se ei ole elämän luonne. Täällä voi tapahtua ihan mitä tahansa ihan milloin tahansa, etkä sinä voi monellekaan niistä tapahtumista yhtään mitään. Voit kyllä stressata, yrittää hallita elämää ja maailmaa sekä ahdistua epävarmuudesta. Tai sitten voit nojata taakse ja nauttia, antaa elämän kuljettaa, mihin se nyt onkin sinut kuljettamassa. Sitähän et voi tietää. Aika ihana ajatus, eikö?

Olen lähiaikoina ollut oudon ihastunut elämän arvaamattomuuteen. Olen kai lopulta kyllästynyt arvailemaan, mitä tuleman pitää ja pakottamaan maailmaa mieleisekseni. Niinpä olen vain ajelehtinut päivien mukana, tehnyt fiiliksellä. Jos tuntisitte minut ja näkisitte kalenterini, ymmärtäisitte, että se ei ole luontoni.

Samalla olen hitusen luopunut ajatuksesta, että jotain, ylipäätään mitään, täytyy tapahtua. Ajatellut, että mistään ei oikeastaan tarvitse tulla mitään, ja kaikki on silti ihanaa ja hyvin. Olen opetellut luottamaan maailmaan ja elämään. Koska vaikka mitään ei tarvitse tapahtua, jotain kuitenkin lopulta tapahtuu. Joku meitä johdattaa. 

Tulin toissayönä kotiin piknikiltä, joka venähti puolilleöin ja sisälsi kaikkea, mitä juuri sinä päivänä tarvitsin: huolettomuutta, viisaita sanoja ja vähän skumppaa. Olin onnellinen ja mietin, että tämän takia kannatti kyllä uhrata seuraavan aamun jooga. Sitten yritin perua sen joogan. 

Ei onnistunut. Aikaa oli vielä kuusi minuuttia, mutta varausjärjestelmä ei antanut peruutuslinkkiä. 

Päätin mennä fiiliksen mukaan. Jos heräisin aamulla itsekseni tarpeeksi ajoissa, menisin joogaan. Jos en, niin sitten se olisi sen piknikin hinta. So be it. 

Arvelin, etten todellakaan herää.

Heräsin pirteänä puoli kahdeksalta. 

Siellä joogassa tapasin lapsuudenystäväni, jota en ollut nähnyt vuosiin. Hän sanoi vaistonneensa, että minä tulen sille tunnille. 

Menkööt huruiluksi, mutta olen varma, että minun kuului mennä tuolle joogatunnille. Siksi en saanut peruttua tuntia, siksi heräsin aikaisin. 

Ja jos pienissä asioissa, miksei isoissakin. 

Kun mikään ei ole varmaa, kaikki on mahdollista.

Ihana, epävarma elämä, eikö olekin?

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Pages