Ladataan...

 

 

Hei tyypit, oletteko vielä siellä?

Pahoittelut parin viikon hiljaisuudesta. Paljon tapahtui, ja tahdoin pienen hengähdystauon. Lensin Lissaboniin ja takaisin, otin junan Portoon, nukuin monta yötä pastellitalossa, söin aamiaiseksi croissantteja ja vaaleaa leipää, join hirveän määrän kahvia ja aika monta viiniäkin (se siitä ayurvedasta).

Netissä en juuri ollut. Se oli ihanaa, kauhean vapauttavaa. Kurkkasin pari kertaa päivässä, mitä ihmisilleni kuuluu, muuten puhelin oli jossain laukun pohjalla. Menin nukkumaan myöhään ja heräsin myöhään, rakastin sitä.

Sitten tulin Suomeen, säädin itseni työrytmiin, katselin ikävöiden Instagram-kuvia jyrkistä kaduista ja karkinvärisistä kaakeleista ja avasin opinnäytetyön. Se on melkein valmis, vaikka vielä kesällä meinasin heittää hanskat tiskiin ja jättää koko homman sikseen. Niin työläältä se hetkittäin tuntui, ja niin kiehtovalta sitten toisinaan. Vähän kuin elämä itsessään, tuo opiskelu.

Voisin sanoa nyt, että siksi en ole ollut täällä. Koska Lissabon ja koska koulu. Mutta silloin en olisi ihan rehellinen. 

 

 

Toki myöhäisiin iltoihin ja pitkiin aamuihin ja kuumilla tuulisilla kaduilla haahuiluun, kahvin- ja viininjuontiin, portugalilaisten koirien rapsutteluun, leivonnaisten syöntiin ja kulkuneuvoissa istumiseen meni aikaa. Olin sitä paitsi vähän poikki. Menolennon nojasin päätäni ikkunaan kuulokkeet korvissa enkä edes ehtinyt tylsistyä, niin hyvin viihdyin ajatuksissani. Tahdoin olla vain, leijua elämän mukana ja olla hetken ihan tuottamaton. Ja se opinnäytetyökin otti osansa, toki. 

Vaan totuus on, että tarvitsin vähän aikaa miettiäkseni vastausta kysymykseen: Mitä sä Anna oikein haluat. 

Nyt se alkaa olla selvillä. Lopetan tällaiseen ärsyttävään cliffhangeriin ja sanon vain, 

ihanaa olla täällä. Olikin jo ikävä.

 

Kuva minusta: Saara Helkala

 

Lue myös:

Currently under construction

Kotona maan äärissä

 

BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM

 

 

 

Share

Ladataan...

 

Kun ottaa Lissabonista junan, jossa lukee Sintra, päätyy 40 minuutissa vihreiden kukkuloiden ympäröimään kylään. Niillä kukkuloilla kohoaa satumaisen näköisiä huviloita ja palatseja, ja kaikkea vahtii maurien pari tuhatta vuotta sitten perustama linnoitus. 

Miten sinne pääsee, kysyimme alhaalla kylässä. Bussilla, taksilla tai voitte kävelläkin. Siihen menee puolitoista tuntia.

Niin varmaan, tuhahdimme ja lähdimme matkaan. 

Ensin tie kulki kapeana talojen välissä ja ohi ajava bussi meinasi liiskata meidät seinään. Sitten näimme portaat viidakkoon.

Kuinka kaunista voi olla, miten näistä puista kasvaa köynnöksiä, mikä täällä tuoksuu?

Siihen meni puolitoista tuntia. Kultaisissa sandaaleissa, viidakkona rönsyilevän puutarhan keskellä. Kävelin siellä pitkässä punaisessa mekossa, berliiniläiseltä kirppikseltä hankittu koru kaulassa ja Nykistä ammoin ostettu kassi olalla. Se oli hurmaavin kävelyretki, jonka pystyn muistamaan.

Jos menet joskus Sintraan, etsi tämä polku ja kävele. 

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

 

Share

Ladataan...

 

Luin Johanna Elomaan Säästä ajatuksesi eläviä varten. Tuli mieleen Eat, Pray, Love. Taas kysyin, kuka voisi vastustaa naista, joka lähtee seikkailemaan maailmalle ja tahtoo muuttaa elämänsä?

Kirja kertoo tarinan Elomaan omasta elämästä. Hänen pikkuveljensä hyppää parvekkeelta Vietnamissa, pitkä parisuhde kohtaa loppunsa ja hektinen työ mediatalossa ahdistaa. Niinpä suunta kohti Intian jooga-ashrameita, Borneon orankeja ja tietenkin Balia (ymmärrätte ehkä Eat, Pray, Love -vibat).

”Olin miettinyt ainoastaan asioita, joihin en voinut vaikuttaa. Olin etsinyt ratkaisua henkeäni haukkoen ympäriltäni. Sitten minulta loppui happi. Päätin, että miettisin jatkossa vähän vähemmän menneiden hetkien uudelleenjärjestämistä ja tulevaisuuden saavutuksia. Pohtisin vähän vähemmän sohvatyynyjen sävyjä ja vähän enemmän sitä, mitä tapahtui juuri nyt minussa itsessäni.”

Kuinka helppo onkaan kadota niihin sohvatyynyihin, menneeseen tai tulevaan. Vaikka on vain nyt.

”Jos näet itsesi epävarmana, voimattomana ja kelpaamattomana, sinusta myös tulee särkyvää.”

Sillä on merkitystä, millaista tarinaa kerrot itsellesi.

”Jos toivomme ulkoisten asioiden tai ihmisten tekevän meistä onnellisia, joudumme pettymään. Uuden takin sisällä on sama ihminen, uusissa kengissä on samat jalat, uudessa autossa sama kuski ja uudessa suhteessa sama sinä.”

Ihan itse pitää onni tehdä.

”Rakasta itseäsi ja tee itsestäsi sellainen kuin tahdot toisesta. Sillä aina saat peilin, itsesi heijastuman.”

Itseään voi muuttaa, muita ei.

”Kun olet auki ja vapaa, et saa ainoastaan yhtä asiaa. Saat elämääsi kaiken, mitä uskallat pyytää.”

Vetovoiman laki.

Tämä kirja sai tahtomaan Intiaan ja viidakoihin, seikkailemaan ja maistamaan hetkeksi erilaista elämää. Balillekin, toki, mutta se ei ole kirjan ansiota. Sinne olen halunnut kauan. 

Ennen kaikkea tämä kirja kuitenkin sai ajattelemaan,

että elämää kannattaa elää omalla tavallaan,

kannattaa uskaltaa, 

kannattaa uskoa itseensä.

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

 

 

Share

Pages