Ladataan...

 

”Pelkään, että tuntisin olevani pohjattoman yksin ja irrallaan, jos lähtisin itsekseni matkalle vieraaseen kaupunkiin.”

Tämä ystäväni pelko oli mielessäni, kun lähdin viime kesänä ensimmäistä kertaa yksin matkalle. Päässäni pyöri monia muitakin järjellisiä ja järjettömiä kauhukuvia: entä jos on tylsää, entä jos tahdon vain kotiin, entä jos eksyn, entä jos jotain sattuu, entä jos minut ryöstetään, entä jos myöhästyn paluulennolta, entä jos hotellivaraukseni on kämmätty, entä jos en löydä hotellia...

Nyt kahden yksinmatkan jälkeen pelkään, että en enää halua matkustaa kenenkään muun kuin itseni kanssa. Se on ihanaa.

Yksin suuressa kaupungissa on irrallaan ja yksin – mutta ei lainkaan yksinäinen. Kun on itse vastuussa ihan kaikesta, kun kukaan muu ei paikallista sinua kartalta puolestasi, kun kukaan muu ei selvitä, missä ovat ne kivat kahvilat, miten niihin pääsee, mistä saa junalipun, milloin kirppis aukeaa...silloin ei todellakaan ole aikaa tuntea katselevansa haikeana maailmaa sivusta. 

Jos mietit yksin matkustamista, niin kannattaa vain tehdä se. Sittenhän sitä tietää. Myös näistä neuvoista voi olla apua:

1. Valitse kohde, jossa yksin oleminen on luonnollista. Älä matkusta perinteiseen turistikohteeseen, missä on paljon lapsiperheitä tai rakastuneita pariskuntia. Mene kaupunkiin tai jonnekin, missä on paljon reppumatkailijoita. Minä olen valinnut tähän mennessä kohteikseni kaupungit, joissa pystyn sulautumaan paikallisten joukkoon: Amsterdamissa ja Berliinissä kukaan ei arvannut minua turistiksi ennen kuin avasin suuni. Se on parasta isoissa kaupungeissa. On niin paljon erilaisia ihmisiä, ettei kukaan kiinnitä sinuun erityistä huomiota.

2. Hanki turvasatama. Varmista, että majoituspaikkasi on sellainen, johon voi paeta, kun kaikki uusi ja vieras alkaa väsyttää. Minä suosin hyviä hotelleja, sillä ne olivat kaukaisina lentoemäntäaikoinani toinen kotini (ei ole huono asia, jos vieraassa paikassa on jotain ennalta-arvattavaa). On puhdasta, hiljaista, huonepalvelu ja varmasti lämmintä vettä. Hyvässä hotellissa on myös concierge, jonka tehtävä on auttaa sinua ja joka osaa neuvoa, miten oikeasti löydät perille jonnekin: kävele tuon puiston läpi, osta päivälippu automaatista, nouse aseman toiseen kerrokseen, ota juna numero 1 keskikaupungin suuntaan. Yksityiskohtaisista ohjeista on paljon iloa suuressa kaupungissa, jos suuntavaistosi ei ole mitä parhain. Hyvän hotellin hinta on, no hinta. Minä olen mieluummin lyhemmän aikaa reissussa kuin tingin majoituksestani, mutta tämä ei toki ole mitenkään välttämätöntä. Majoitut sitten hotelliin, hostelliin, jonkun kotiin tai jonkun sohvalle, varmista vain etukäteen, että siellä on hyvä hengähtää.

 

 

3. Kysele etukäteen vinkkejä ihmisiltä, jotka tuntevat sinut ja joiden makuun luotat. Niin vieras paikka tulee etukäteen hieman tutuksi ja tuntuu helpommin hallittavalta. Ja kun sitten et kohteessa tiedä, mistä aloittaa, voit ottaa listan esiin.

4. Lataa Suomessa puhelimeen Maps.me tai Google Maps -sovellus. Niin olet aina kartalla näyttämättä turistilta. 

5. Varaudu ongelmiin. 1. Ota passista kopio. 2. Pidä yhtä luottokorttia tai sopivaa rahasummaa vaikka takin taskussa lompakon sijaan (Jos joutuisit ryöstetyksi, sinulla on silti jotain jäljellä). 3. Ota matkavakuutus. 4. Printtaa lentoliput ja hotellivaraukset. Et tahdo olla pelkän kännykän varassa. 5. Pakkaa selviytymispaketti matkustamoon ottamaasi kassiin siltä varalta, että matkalaukkusi hukkuu jonnekin: tärkeimmät meikit, kosteusvoide, meikinpoistoliinoja, yöpuku, hammasharja. 6. Selvitä, missä hotellin hätäuloskäynti sijaitsee ja nuku sellaisessa asussa, jossa voit tiukan paikan tullen poistua huoneesta nopeasti (lentoemäntäkurssin opetuksia...). Molemmilla yksinmatkoillani hotellissani tuli palohälytys. Ei onneksi keskellä yötä, sillä olen vähän huono noudattamaan jälkimmäistä kohtaa.

6. Pysähdy vain kahviloihin ja ravintoloihin, joissa on wifi. Niin voit syödessäsi päivittää Instagramia ja tehdä muuta ”tärkeää” – et tunne olevasi yksin, sillä kaikki ystäväsihän ovat siellä kännykässä.

 

 

7. Tee matkastasi mahdollisimman mukava. Jos yksin matkustaminen ahdistaa ja nukut stressaantuneena huonosti, älä valitse kukonlaulun aikaan lähteviä lentoja. Väsyneenä ahdistus moninkertaistuu. Lennä mieluummin myöhemmällä lennolla ja nauti vaikka yksi lasi skumppaa kentällä (enemmästä seuraa vain pöhnä ja laskuhumala siinä vaiheessa, kun sinun pitäisi olla skarppina ja löytää tiesi vieraassa paikassa). Pukeudu lennolle vaatteisiin, joissa on mukava matkustaa ja joissa tunnet olosi itsevarmaksi. Plussaa on myös se, jos et joudu tiukkaan turvatarkastusyyniin, koska asusi metalliosat piippaavat. Vetoketjuton mekko, mukavat sukkikset, lämmin neule (lentokoneessa on kylmä) ja korottomat nilkkurit tai ballerinat ovat hyvä valinta. Niissä jaksat kävellä ja raahata matkalaukkua, mutta näytät silti huolitellulta. Meikkaa. Ja ota matkustamoon huulipuna, jota voit lisätä juuri ennen laskeutumista. Laita hiukset kiinni, niin ne pysyvät siisteinä matkan ajan. Osta lentokentältä vesipullo ja jotain pientä syötävää yllättävän janon ja nälän varalta. Mieti myös, mihin haluat käyttää energiaasi: jos taksi lentokentältä hotelliin ei ole kauhean hintainen, voi olla hyvä idea valita se, eikä lähteä säätämään monella julkisella kulkuneuvolla (kuten Berliinissä olisi pitänyt tehdä).

8. Ole avoin, mutta älä liian. Juttele vieraiden ihmisten kanssa ja sano kyllä seikkailuille, mutta ole varovainen ja luota intuitioosi. Amsterdamissa istuin yhtenä päivänä yksin kanavan varrella ja mietin, mitä tehdä seuraavaksi. Sitten paikalle kaartoi kaksi kolmikymppistä jenkkirokkaria vuokraveneellä. Tyypeillä oli mukana viinipullo, ja veneajelu vaikutti mielestäni ihan hyvältä idealta (luotan ihmistuntemukseeni). Ja veneajelu olikin hyvä idea: jos ikinä menen Chicagoon, käyn moikkaamassa noita poikia. Se viinipullo sen sijaan...Erään sillan kohdalla toinen pojista sai kuningasajatuksen ja yritti kiivetä sillalle liikkuvasta veneestä. Ei onnistunut. Hän rojahti veneen pohjalle ja suoraan jalkani päälle. Loppuillan nilkutin ja mietin, että onneksi ei murtunut mitään.

9. Pysähdy, kun näet kivan kahvilan tai kiinnostavan kaupan. On parempi syödä silloin, kun ruokaa on tarjolla mukavassa ympäristössä kuin silloin, kun verensokeri on tipahtanut jonnekin liian syvälle ja kaikki ahdistaa ja kiukuttaa. Silloin ei koskaan tule vastaan mitään ihanaa paikkaa, trust me. Ja jos et heti mene siihen kauppaan, et ehkä löydä sitä enää uudemman kerran.

10. Kanna mukanasi (kevyttä) kirjaa. Yksin syöminen on jotenkin helpompaa, kun voi piiloutua kirjan taakse. Ja jos et tahdo mennä illalla ravintolaan, syö hotellissa (näin tein Damissa) tai nappaa kadulta pikaruokaa huoneeseen (Berliinin falafelit, nam). Se on ihan sallittua. Tärkeintä on, että matkasi tuntuu hyvältä.

Share

Ladataan...

Mitä kertoisin teille Amsterdamista? Kuvailisinko kapeita, kanaville kumartavia taloja, pyöräruuhkia, coffee shoppien täyttämää keskustaa ja naisia ikkunoissa Punaisten lyhtyjen alueella? Vai kertoisinko tunteesta; Siitä, miten oudointa oli se, että yksinmatkustaminen ei ollut outoa.

Kun raahasin matkalaukkuni ulos päärautatieaseman merenpuoleisista ovista, en voinut kuin virnistellä leveästi. Satoja ja satoja pyöriä, eksynyttä ufoa muistuttava Eye Film Institute ja rannassa kelluvat alukset. Matkustamisessa parasta on se, kun tuntee joka solullaan olevansa poissa kotoa.

Hotellini nimi oli Good Hotel, hyvä hotelli. Kävellen kymmenen minuuttia rautatieasemalta pitkin läntistä merenrantaa Westerdokiin, vähän nopeammin kauneimpien kanavien rantaan, Jordaan kulman takana. Vedessä kelluva bunkkeri, jossa kannattaa vierailla pian, jos aikoo. Ensi vuonna se nimittäin lähtee Rio de Janeiroon ja jää sinne.

Aamiaisella oli avokadotoasteja, seiniä koristivat riolaisten katutaiteilijoiden teokset, kylpyhuoneen saippua oli valmistettu reilun kaupan sokerista ja ravintolassa soivat vuoroin Bob Marley ja James Blunt. Huone oli pieni, mutta muuta ei luvattukaan enkä muuta odottanut. Se oli mukava, näytti hyvältä, peitto oli lämmin ja pimennysverhot pitivät auringon ulkona.

Reissun parhaan neuvon sain, kun olin ensimmäisenä iltana syömässä avokado-kvinoasalaattia hotellin ravintolassa. Tarjoilija kaatoi 3,5 euron lasillisen viiniä ja pudisteli säälivästi päätään: ”Kukaan ei kävele Amsterdamissa, tarvitset pyörän. Niin pääset ravintoketjun huipulle.”

Kaikki polkevat Damissa ja kaikki väistävät pyöriä. Pyörät eivät väistä ketään, eivät edes toisia pyöriä. Kukaan ei käytä kypärää, vauhti on ehkä tuplat helsinkiläisiin verrattuna ja punainen valo on vain ehdotus.

Etukäteen pelkäsin eniten, että istun jossain kahvilassa yksinäisenä, ahdistun ja kaipaan kotiin. Niin ei käynyt kertaakaan. Matkan suurimpiin huoliin en sen sijaan osannut lainkaan varautua: a) miten muistaa, minne jätin pyörän b) kuinka olla tiputtamatta pyörän lukkoa tai vähintään sen avaimia kanavaan, kun kytkee sen aina rautakaiteisiin, joiden alla kimmeltää vesi.

Kun on viitisen päivää itsekseen eikä edes laita Tinderiä päälle tai sohvasurffaa, joutuu väkisinkin tulemaan toimeen itsensä kanssa. Kun aamulla herää, on ihan itse päätettävä, mitä haluaa tehdä. Kun tulee nälkä, on mentävä syömään, kun alkaa väsyttää, on istahdettava kahville tai viinille, kun ei ole nälkä eikä väsytä, voi vain mennä, katsella, polkea, imeä itseensä vieraan kaupungin energiaa.

Niin helppoa, niin vapauttavaa, niin voimauttavaa.

Päällimmäinen ajatukseni tällä matkalla oli, että miten ison asian teinkään jostain, joka on näin yksinkertaista. Oli ihanaa olla muutaman päivän ajan ulkopuolinen, seurata elämää vierestä joutumatta sotkeutumaan sen sekaan kunnolla. Kun ei tunne ketään eikä kukaan tunne sinua, on suloisen irrallaan. Kun netti ei toimi kuin silloin tällöin, ei voi turvautua puhelimeen, ei kadota sen taakse ja ottaa etäisyyttä maailmaan.

Kun ei odota mitään eikä suunnittele tutustuvansa kehenkään, voi istua rauhassa kanavan varrella ja miettiä, mitä tekisi seuraavaksi. Voi katsella lähestyvää venettä ja seurata, kun se tekee u-käännöksen ja vastata chicagolaisenglannilla esitettyyn kutsuun: ”Haha, why not?”. Sitten voi seilailla pitkin kanavia kahden amerikkalaisen kanssa, sukeltaa veneen pohjalle, kun seuraava silta onkin niin matala, että vene juuri ja juuri mahtuu lipumaan sen ali, ottaa hetkeksi ruorin käsiinsä ja tuntea itsensä kanavan valtiaaksi – kunnes eteen tulee seuraava silta ja haluaakin äkkiä luovuttaa ohjausvastuun jollekin pätevämmälle.

Mitä kertoisin teille Amsterdamista? Sen, että jos tahdot matkustaa yksin, matkusta. Älä huoli turhista, kaikki järjestyy eikä se oikeastaan ole kovin kummoista. Ihan samanlaista kuin reissaaminen muutenkin, vapaampaa vain. Itsenäisempää. Suuntavaisto paranee, kun sen on pakko parantua. Lataa puhelimeen Maps.me-sovellus, niin olet aina kartalla myös ilman wifiä. Ihmisiin tutustuu aivan varmasti, jos tahtoo tutustua – ja vaikkei edes erityisesti tahtoisi.

Jos menet Amsterdamiin, niin näistä tykkäsin:

9 streets. Yhdeksän kivaa katua Western Canals -alueella. Suunnilleen täältä löytyvät suloiset kahvilat Pluk ja Ree7, Wolwenstraat 23, josta saa viiden euron nuudelikeiton, kun budjetti on pamahtanut, Vanilia-putiikki, joka on syy siihen pamahtamiseen, samoin kuin We Are Labels (sama vaikutus kuin edellisellä) ja paljon pieniä lifestyle- ja sisustuskauppoja. Matkalla tänne Westerdokin suunnasta on söpö vintagea ja siitä inspiroituneita vaatteita myyvä I Love Vintage.

Vondelpark. Suuri puisto museoalueen lähellä. Toi mieleen Central Parkin ja sen ympäri pystyi pyöräillä lujaa.

Rijksmuseum. Siellä oli mielenkiintoiset näyttelyt varhaisista muotilehdistä ja vanhoista kiinalaisista valokuvista. Plus tietenkin Rembrandtit, Vermeerit ja Van Goghit. Rakennus on itsessään vähän kuin satulinna, ja sen ali voi pyöräillä. Se on myös valtava, varaa aikaa.

Anne Frankin talo. Hmm, ulkoa. En käynyt sisällä, sillä jono oli ihan joka kellonaikaan satoja metrejä. Ja lue tietenkin Anne Frankin päiväkirja ennen reissua, jos et ole ennen lukenut.

Jordaan. Entinen köyhä alue, nykyisin luovan luokan suosiossa.

Damstraat pyörällä. Sitä voi polkea Punaisten lyhtyjen -alueelle keskustan Dam-aukiolta.

Kanavat vesillä. Vuokraa oma vene, jos uskallat. Tai mene kanavaristeilylle. Tai yritä lifatata jonkun toisen veneeseen.

Pus!

Share

Ladataan...

Olenkohan kertonut teille, miksi tahdon matkustaa yksin? Nyt kerron.

Kun erosin vähän yli vuosi sitten, pelkäsin kolmea asiaa: miten selviän taloudellisesti, miten selviän yksin koirien kanssa, mitä teen lomina ja juhlina, jotka olen vuosien ajan viettänyt poikaystäväni kanssa.

Silloin minulta kyseltiin jatkuvasti: Etkö pelkää olevasi yksinäinen? Mutta yksinäisyys ja yksin oleminen eivät ole synonyymejä.

En oikeastaan ikinä pelännyt yksinäisyyttä, sillä parisuhteessa on vain kaksi ihmistä. Ympärilläni on niin paljon muita, tärkeitä, rakkaita ihmisiä, joiden tiedän pysyvän elämässäni, oli parisuhdestatukseni sitten mitä tahansa. En pelännyt yksinäisyyttä. Pelkäsin, että minulta jää asioita tekemättä siksi, että olen yksin.

Siksi tahdon matkustaa yksin. Jotta tietäisin pystyväni siihen. Tässä jutussa on kyse erityisesti itseni voittamisesta, itsenäistymisestä ja voimaantumisesta. Siitä, ettei minulta jää asioita tekemättä siksi, että kaikki muut saattavat olla kiireisiä. Siitä, että elämäni on minun käsissäni ja minun vastuullani.

Lähtiessäni yksin reissuun astun vahvasti epämukavuusalueelleni ja etsin sieltä yhtä palaa rohkeudestani. Olen aina pitänyt itseäni melko rohkeana niissä tilanteissa, joissa on oltava rohkea. Olen ihan hyvä hyppäämään tuntemattomaan ja rysäyttämään elämäni, kuten olette varmaan huomanneet. Mutta yksinmatkustamisessa on kyse toisenlaisesta rohkeudesta. Riippumattomuudesta. 

Voisin ihan hyvin jäädä lomaksi Suomeen, ja melko luultavasti olisin myös saanut jonkun lähtemään kanssani matkalle. Mutta silloin olisin edelleen asteen riippuvaisempi muista, olisin vähän epäitsenäisempi enkä tietäisi, pystynkö tähän. (En kyllä tiedä vieläkään, olen vielä Suomessa.)

Ennen kaikkea yksinmatkustamisessa on minulle kyse kasvamisesta. Siitä, että uskaltaa olla itsensä kanssa ja luottaa omiin kykyihinsä. Jokainen tällainen kokemus kasvattaa itsevarmuutta ja lisää rohkeutta. Sillä kun selviää jostain vähän vaikeasta, uskaltaa seuraavaksi kokeilla jotain vielä hiukan vaikeampaa. Ja niin kokee hienoja juttuja ja kehittyy itse siinä matkalla.

Ajattelen myös, että kun pitää omasta seurastaan ja tietää voivansa tehdä melkein mitä vain myös yksin, ei vedä ihmisiä puoleensa vääristä syistä. Kun ensin viihtyy omissa nahoissaan, on helpompi löytää elämäänsä ne parhaat tyypit. Ne jotka tahtoo elämäänsä vain siksi, että he ovat niin huippuja. Ei siksi, että odottaisi heiltä jotain, toivoisi heidän täyttävän jonkun tyhjiön tai ottavan kantaakseen osan vastuusta.

Jokaisen täytyy tehdä itse itsestään kokonainen. Oltava oman elämänsä sankari, tiedättehän.

Pus!

Share

Pages