Ladataan...

(Sisältää arveluttavia neuvoja.)

 

Elämänfilosofiani kuuluu suunnilleen näin: kunhan on kivaa.

Mielestäni täällä kannattaa tehdä niitä asioita, jotka tuottavat hyvää mieltä ja oloa. Aikansa on paras antaa niille jutuille, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin tai rakentavat elämästä parempaa. Ympärilleen on fiksua kerätä sellaisia ihmisiä, joiden seurassa on hyvä. 

Mutta voiko hyviä ja kiinnostavia juttuja niitäkin olla joskus liikaa? Elämässäni on ruuhka, niin kuin varmaan monella muullakin. On työ, koulu, blogi, ystävät, koirat...olisi kauhean kiva mennä myös joskus fiiliksen mukaan. Kuukausi eteenpäin aikataulutettu kalenteri ahdistaa.

 

VIIME VUOSINA olen myös seurannut monen nuoren naisen uupuvan. Ensin he tekevät täysillä ja vähän enemmän. Sitten jossain vaiheessa tulee romahdus. 

Näin ei toki käy kaikille. On sellaisia yli-ihmisiä, jotka jaksavat kaiken. Olen aika varma, että minä en kuitenkaan kuulu siihen joukkoon.

Siksi olen viime aikoina kuulostellut oloani tavallista tarkemmin. Noteeraan sydämentykytykset (ne, jotka eivät tule parrakkaista, tatuoiduista miehistä), aivojumit ja haluttomuuden tarttua toimeen. Herätessäni tuntia ennen kellonsoittoa hieman väsyneenä tiedän, että jos näin jatkuu, on pakko hidastaa.

Olen vähän harmissani keholleni ja mielelleni. Eivätkö ne nyt vain voisi suoriutua mallikkaasti? Miksi en ole niitä ihmisiä, jotka nukkuvat sikeästi pahassakin stressissä? Miksi ajatukseni haahuilevat, enkä pysty olemaan tehokas 12 tuntia päivässä?

Jep. Jarrut pohjaan, heti nyt.

 

MITÄ ENEMMÄN TÄLLAISIA stressioireita ja ajatuksia elämääni tulee, sitä enemmän yritän tehdä rentouttavia asioita.

Joogaan enemmän. Sillä on ihmeellinen rauhoittava vaikutus.

Kun lähdemme lenkille koirien kanssa, emme välttämättä kävele kovin lujaa ja pitkälle. Sen sijaan olemme ulkona kauan. Tallustelemme. Kuuntelemme luontoa. Otan mukaan frisbeen ja heittelen sitä Nessille. On oudon rentouttavaa nähdä toisen ilo ja leikkiä, vaikka tuo otus hyppiikin kuratassuillaan minua vasten eikä suostu luovuttamaan saalistaan takaisin. Luulen, että me aikuiset leikimme liian vähän.

Tai sitten lähden vaikka skumpalle tai parille jonkun ystävän kanssa. Ihan paras yhdistelmä. Tuossa kuvassa kesälomani on juuri alkanut. Olemme piknikillä, ja minulla on hirveä stressinpurkautumishedari. Olisi pitänyt vissiin ottaa kaveriterapia ja kuplajuoma kehiin vähän aiemmin. 

Olen myös päättänyt, että yhtenä päivänä viikossa en tee koulua, en blogia enkä töitä. Joku raja.

 

NÄIDEN LISÄKSI on vielä yksi apukeino, se vähän epäilyttävä. Se on sarjamaraton. Kun alkaa tuntua pahasti siltä, että nyt menee ihan liian lujaa, heitän kaiken päiväksi sikseen ja katselen HBO:ta tai Netflixiä peiton alla. 

Juu, totaalisen hyödytöntä toimintaa maata vapaapäivä sohvalla ja katsella jotain jenkkisarjaa. Voin kuulla hiljaisen paheksuntanne. Mutta juuri se onkin pointti. 

Silloin kun elämässä on liikaa kaikkea tuottavaa, joskus on parasta päästää irti kaikesta hyödyllisestä ja olla hetken täysin tuottamaton.

Olen vakuuttunut, että suoratoistokanavat pelastavat minut tulevaisuudessakin burn outilta. Juuri nyt olen koukussa Big Little Liesiin ja The Magiciansiin (Tykkään fantasiasta. Ja jos sä et tykkää, jaat mielipiteen lähes kaikkien ystävieni kanssa, heh.) 

Mitä te katsotte?

 

Mikä ihmeen ruuhkaelämä? Lue tästä:

Suunta hukassa?

Takaisin kouluun osa 1, eli ajatuksia matkoista ja luopumisesta

Puhutaanpa rahasta

 

BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM

Share