Ladataan...

Mietin joulukuun lopulla, pitäisikö osallistua tänä vuonna Vegaanihaasteeseen, mutta tulin samaan tulokseen kuin edellisenäkin vuonna ja samasta syystä. Joulusuklaat. Niitä on iso rasia keittiön kaapissa, ja aion todellakin syödä ne juuri silloin, kun huvittaa. 

Älkää ymmärtäkö väärin: Vegaanihaaste on mielestäni ihan mahtava juttu. On ihanaa, että niin moni osallistuu siihen ja syö kuukauden kasvisruokaa tai vähentää kuukaudeksi eläinperäisten tuotteiden syömistä. Se on myös todella hyvä startti, jos haluaa alkaa syödä vegaanisemmin. Oma tieni juustoaddiktista nykyisyyteen alkoi Vegaanihaasteesta vuoden 2015 syksyllä.

En osallistu enää itse Vegaanihaasteeseen, koska syön tammikuussa ja helmikuussa ja maaliskuussa ja niin edespäin 90 prosenttia ajasta vegaanisesti. En tarvitse siihen haastetta, se on elämäntapa. En myöskään halua kieltää itseltäni niitä joulusuklaita, hyviä juustoja tai satunnaista kalasushia, sillä olen empiiristen tutkimusteni perusteella havainnut, että minulla on ylväitä periaatteita, mutta ei lainkaan itsekuria. Ehdoton kieltäytyminen johtaa kohdallani vain ärsyyntymiseen ja epäonnistumiseen, eikä tee hyvää onnellisuudelleni.

En osallistu Vegaanihaasteeseen, sillä uskon nykyään sääntöjen ja rajoitusten sijaan kokonaisvaltaiseen tapojen muuttamiseen, kieltämisen sijaan paremman vaihtoehdon tarjoamiseen. Haluan elää kestävällä tavalla, mutta haluan sen kestävän elämäntavan olevan niin kiehtova ja hurmaava, että se ei tunnu luopumiselta vaan voittamiselta. 

 

Vegaaniruokaa oli yllättävän helppo löytää myös Lissabonista.

 

VAIKKEN USKO, että totaalikieltäytyminen on minulle tie vegaaniksi, voi silti olla, että minusta vielä joskus tulee vegaani. Ja voi olla, että ei. Ennustan kuitenkin edellistä, sillä tämä maailma on oikeasti alkanut muuttua. 

Olin kasvissyöjä kauan ennen kuin siitä tuli trendikästä. Kauan ennen kuin Nyhtökaura tai Härkis keksittiin ja Helsinkiin alkoi ilmestyä supertrendikkäitä kasvisruokapaikkoja kuin sieniä sateella. Jos et ole vielä käynyt, niin suosittelen ehdottomasti ainakin Roots Helsinkiä, Yes Yes Yesiä ja Goodio Caféta.

 

Roots Helsinki on vegaaninen kahvila Helsingin Kalliossa ja yksi suosikeistani. 

 

Kasvissyönti on muutaman viime vuoden aikana muuttunut äärettömän helpoksi, ja tämän trendikkään helsinkiläiskuplani sisällä asenne lihansyöntiä kohtaan on vaihtunut välinpitämättömyydestä tiedostavaksi. Yhä useampi luopuu lihasta joko kokonaan tai pitää sitä vain herkkuna, jota syödään silloin tällöin. Eli suhtautuu asiaan vähän samoin kuin minä juustoon tai joulusuklaaseen. 

Eikä tämä kehitys näy vain nuorehkojen naisten keskuudessa. Aloin oikeasti vakuuttua muutoksesta vasta, kun kulinaristiveljeni ilmoitti, ettei hän syö lihaa enää juuri ikinä ja kun äitini (jonka mielestä kasvissyönti on aina ollut vaarallista terveydelleni) sanoi syövänsä enää vain riistaa ja silloin tällöin kanaa. Nyt vain odottelen, milloin isäni luopuu makkarasta! 

Tiedostan kyllä eläväni kuplassa. Edelleen järjestetään esimerkiksi lehdistötilaisuuksia, joissa ainoa ruokavaihtoehto on kinkkusämpylä. Toisaalta olen ollut monessa tilaisuudessa, joihin ilmoittautuessani olen kysynyt vakiokysymykseni: Olisiko mahdollista saada kasvisruokaa? Ja saanut vastaukseksi: Ei meillä muuta olekaan. Eikä nyt puhuta pienistä pehmeän arvomaailman yrityksistä, vaan jäteistä.

 

Aamiainen erään urheiluvaatejätin lehdistötilaisuudessa kesän lopulla.

 

KOIRANKOULUTTAJAT TIETÄVÄT, että koira tekee sen, mistä se saa parhaan palkan. Uskon, että sama pätee ihmisiin. Maailma muuttuu, ja minä uskon, että se muuttuu niin, että hyvä korvataan paremmalla. 

Kerron esimerkin. Olin pitkään varma, etten koskaan pysty luopumaan juustoleivistä, koska juusto oli mielestäni tajuttoman herkullista. Yritin sinnikkäästi kieltää sen itseltäni, eli pyrin tavoitteeseeni negatiivisen kautta. 

Vaihdoin juuston tilalle hummusta, kasvistahnoja, tahinia, tofua, vegaanijuustoja. Jaksoin kuukauden pari, ja sitten ostin lempigoudani Alepasta. Sitten omatuntoni (ja järkeni, maitorasva tukkii verisuoneni, mistä en oikein tykkää) alkoi kolkuttaa ja kielsin juuston itseltäni jälleen. Kahden kuukauden kuluttua löysin itseni taas juustotiskiltä. 

Toimi siis yhtä hyvin kuin karkkilakko. Aivot eivät ymmärrä kieltoa. Eli jos ajattelet: en saa syödä juustoa tai karkkia, aivot tajuavat vain sanan juusto tai karkki. Lopputuloksena päädyt kuolaamaan juuri sen asian perään, jonka yrität itseltäsi kieltää. Tämän takia en ole enää kieltänyt itseltäni juustoa.

Viimeisen vuoden aikana en ole kuitenkaan syönyt kovinkaan montaa juustoleipää. Arvatkaa, mikä muutti asian?

Avokado. Ennen lempiaamiaiseni oli kaksi juustoleipää. Nykyisin lempiaamiaiseni on kaksi ruisleivänpalaa oliiviöljyllä, avokadolla ja tomaatilla. Päälle ripautan vähän hyvää suolaa. NAM.

Pystyin luopumaan juustoleivistä vasta, kun löysin juustolle sellaisen vaihtoehdon, joka maistui mielestäni oikeasti yhtä hyvälle, oli terveellinen ja sopii arvomaailmaani paremmin, joten olisi älytön veto vaihtaa siitä takaisin juustoon. Avokadoleipä tuntuu palkinnolta, ei rangaistukselta.

(Tiedän toki, ettei avokadokaan ole mikään varsinainen ekoteko. Avokadokilon tuottamiseen kuluu 1000 litraa vettä. Mutta verrattuna juustoon, se voittaa kisan: juustokilon tuottamiseen kuluu 3200 litraa vettä. Lisäksi juusto on täysin kytköksissä lihantuotantoon, ja naudanpihvikilon tuottamiseen kuluu 15 400 litraa vettä. Lisäksi ovat tietenkin eläinoikeudet: sonnivasikat menevät teuraaksi, lypsylehmät elävät muutaman vuoden, jonka jälkeen nekin teurastetaan.)

 

MINUSTA TULEE luultavasti muutaman vuoden sisään vegaani, koska luotan vakaasti ruokavisionäärien ja tiedemiesten kykyyn kehittää hurmaavammat versiot juustolle, nigireille ja maitosuklaalle. Ehkä syön viiden vuoden päästä laboratoriossa valmistettua graavilohta tai sitten kasvisjuustoon saadaan lopulta oikea juustoinen maku ja koostumus aitojen juustomikrobien avulla. Tai luultavammin molemmat tulevaisuudenennusteeni toteutuvat.

Varmaa on, että vegetrendi jatkaa suosiotaan. Sen on pakko, koska tämä maailma ei kestä muunlaista kehitystä. Ihmisetkään eivät kestä: runsas punaisen lihan ja imeväisten ravinnoksi tarkoitetun maitorasvan syöminen tuhoavat terveyden.

Kolme vuotta sitten harva olisi uskonut, että vuonna 2018 kasvisproteiinit ovat se juttu, Valio on lanseeraamassa kauramaidon ja puoli maailmaa viettää #Veganuarya. Kehitys näyttää vihdoin toiveikkaalta kasvissyöjälle, eläimille ja maailmalle. Se on ihana juttu. 

 

LÄHTEITÄ:

Ilmasto-opas

WWF

Vegaaniliitto

Helsingin Sanomat

Ruokakolmio

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Ladataan...

Date & Kalen lämmin kookoscurry. Tykkäsin. 

 

Vuonna 2035 olen vegaani, me kaikki olemme. Nykyisenkaltainen ruokavalio ei ole riittänyt ruokkimaan 10 miljardiin kasvanutta maapallon väestöä. Ruokaa ei kasvateta enää pelloilla vaan suljetuissa kasvihuoneissa, jotka tuottavat toisilleen energiaa. Ne sijaitsevat avaruudessa, ja pellot on annettu luonnolle takaisin. Minulla on edessäni hampurilainen. Se maistuu ja tuntuu lihalta, mutta se ei ole koskaan eläintä nähnytkään. 

Olin viime torstaina Jalotofun järjestämässä kasvisruokaseminaarissa, missä puhuttiin tulevaisuuden ruoasta. Ja ylipäätään siitä, millainen tulevaisuus on ja onko sitä. Se sai ajattelemaan paljon.

Aloin yläasteella kasvissyöjäksi puhtaasti siksi, että rakastin eläimiä. En halunnut syödä niitä. Tosin ajatukseni eläimistä ja kasvisruoasta oli hieman omituinen. Katkarapupasta oli lempiruokaani, enkä pitänyt kanaa eläimenä. Sehän on lintu.

No, noista ajoista on tultu aika pitkälle, ja myös syyt kasvissyöntini takana ovat hieman muuttuneet. Rakastan eläimiä edelleen, mutta lisäksi olen alkanut yhä enemmän huolestua ympäristöstä. Karjatalous tuottaa enemmän ilmastopäästöjä kuin liikenne, ja suuri osa maailman soijasta ja viljasta kasvatetaan tuotantoeläinten rehuksi. Se on juuri sitä soijaa, jonka takia sademetsiä kaadetaan.

Maailman ruokavarat ovat jakaantuneet epätasaisesti. Meillä ylipaino on iso ongelma, jossain muualla ihmiset näkevät nälkää ja lähtevät vaeltamaan ruoan ja paremman elämän perässä. Mieti Syyriaa. Jos nykyinen meno jatkuu, Syyrioita tulee varmasti lisää. Toisaalta, jos kaikki eläinten rehuksi kasvatettu ruoka annettaisiin ihmisille, meillä olisi kaikilla tarpeeksi. 

Lisätään siihen eläinten elämän arvon unohtaminen, tungetaan ne tehtaisiin, tuotetaan niitä kuin tavaroita ja teurastetaan ne sitten raa'asti. Karjataloudessa ei ole mielestäni yhtään mitään järkeä. Se tuhoaa elämiä monella tavalla, se tuhoaa tätä maapalloa. Ja tämä maapallo on ainoa, joka meillä on. 

Ihminen eroaa muista tämän planeetan asukkaista siinä, että meillä on mahdollisuus muuttaa asioita. 

 

Voimme tehdä hirveästi pahaa. Tai voimme tehdä hirveästi hyvää. Kumpi voittaa, jää nähtäväksi.

 

Ruokavallankumous-seminaarissa syötiin suomalaisesta soijasta tehtyä tempeä ja Jalotofun uutta Vegeström-punajuuripihviä.

 

Paljon hyvääkin tapahtuu koko ajan. Tiesittekö, että Suomessa viljellään jo soijaa? Hyvin vähän, mutta kuitenkin. On kehitetty lajikkeita, jotka pärjäävät täällä pohjoisessa. Ne eivät ole yhtä tuottoisia kuin etelän lajikkeet, mutta satoa saadaan. Saimme maistaa Arolan luomutilalla viljellystä soijasta tehtyä tempeä. Se on ehkä tulevaisuutta. Toivon, että se on.

Biotekniikan tohtori ja tutkija Lauri Reuter puolestaan visioi pellottomasta tulevaisuudesta. Maatalous tuhoaa ympäristöä, ja ympäristö vastaa takaisin ilmasto-ongelmilla ja sään ääri-ilmiöillä. Tulee kuivuutta, tulvia, myrskyjä, kasvuolosuhteet muuttuvat. Noidankehä on valmis. 

Mutta jos kasvien viljely siirretään suljettuihin biofarmeihin, ongelma poistuu. Ympäristö ei vaikuta niihin, eivätkä ne ympäristöön. 

Reuter puhui myös siitä, miten mikrobeilla ja bakteereilla voidaan tulevaisuudessa tehdä vegaanipihvi, joka maistuu ihan pihville. Eli laboratoriossa luodaan täysin oikea koostumus tutuille eläinperäisille ruoille, mutta eläimet jätetään rauhaa. Vegaanista vai ei, kas siinä kysymys.

Henkilökohtaisesti minua ei lainkaan haittaa, jos vegaaniruoka maistuu tai muistuttaa lihaa tai maitotuotteita. Minulla ei ole koskaan ollut mitään niiden makua vastaan, en vain tahtoisi, että kukaan joutuu kuolemaan vuokseni. Pärjään toki myös ilman niitä makuja, mutta monille ihmisille juuri se tuntuu olevan kynnyskysymys. Halutaan se verinen pihvi, ei mitään kasviproteiinista valmistettua korviketta. Tulevaisuudessa se on mahdollista.

Minut seminaari sai toiveikkaaksi ja jälleen kerran miettimään omia valintojani. En pidä kauhean pahana sitä, että syön vähän maitotuotteita, mutta voisin toki olla ihan tyytyväinen ilmankin. En elä ihan niin kuin uskon pääasiassa omaa laiskuuttani,

ja se ei välttämättä ole ihan paras tapa elää.

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Ladataan...


 

Seuraan Facebookissa monia eläinoikeus- ja ympäristöjärjestöjä. Siitä taas seuraa, että aamukahvini menee välillä väärään kurkkuun feedini kauhutarinoista.

Niin kävi yhtenä aamuna viime viikolla. Kerron teille tämän nyt, mutten jatka kauheuksilla. Lue siis rauhassa, mutta lue tämä pieni pätkä. Se on tärkeää.

Meinasin tuona aamuna tukehtua kahviini, koska eräällä videolla survottiin elävää kanaa silppuriin. Video kertoi kananmunatuotannosta. Valitettavasti kanojen kohtalo ei ole liioittelua, eikä tätä ei tapahdu vain Kiinassa. Suomi ei ole millään tavalla eläinoikeuksien mallimaa. Meilläkin laitetaan kukonpojat silppuriin:

Käytännössä jokaista kanaa kohden kuoriutuu myös yksi kukko. Näillä kukonpojilla ei kuitenkaan ole käyttöä eläintuotannossa. Siksi munantuotantoa varten haudotut untuvikot lajitellaan sukupuolen perusteella pian kuoriutumisen jälkeen. Kanat päätyvät kasvatuskanaloihin, mutta kukkopoikaset tapetaan lain sallimilla tavoilla kaasulla tai silppurilla noin vuorokauden iässä.

Lainaus on Animalian sivulta, koko tekstin voit lukea täältä.

Olen vegaanitieltä repsahdettuani syönyt silloin tällöin luomumunia. Videon katsottuani päätin siltä istumalta, että tähän kotiin ei enää kananmunia osteta. Se on syyskuun hyvä päätökseni. Ja nyt päästään asiaan. 

Noora & Noora -blogissa on kiva haaste. Noorat päättivät syödä kolme kertaa viikossa lounaalla kasvisruokaa ja haastoivat lukijat mukaan. Kolme kasvislounasta viikossa on aika helppo ja vaivaton uusi tapa, eikö? Jos on tottunut syömään paljon lihaa, olo kevenee ihan varmasti ja samalla tulee tehneeksi pienen hyvän teon eläinten ja ympäristön hyväksi.

Ryöstin Noorien idean ja muokkasin sitä hieman. Teen joka kuukausi pienen hyvän vegeilyteon ja haastan teidät mukaan tekemään samalla jonkin omaan elämään ja ruokavalioon sopivan vegemuutoksen. Se voi olla vaikka lounasvegeily, kasvisruokamaanantai, voit korvata maidon kasvismaidoilla tai voidella joka toisen leivän kasvislevitteellä, esimerkiksi kuvassa olevalla Urtekramin Punajuuri-piparjuurella. (Olen ihan koukussa siihen, maistuu punajuuren ja wasabin sekoitukselta.)

Minun tekoni syyskuussa on siis se, etten enää osta kananmunia kotiin. Voin silti edelleen syödä kodin ulkopuolella ruokia, joissa on käytetty munia. Näin päätöksestä ei tule liian hankalaa.

Luulen nimittäin, että juuri liian isot päätökset ja suuret muutokset ovat ne, joihin moni hyvä asia kaatuu. Minä olen luonteeltani nopeasti innostuva, kaikki tänne heti nyt -tyyppi, mutta itsekurini on olematon. Alkuinnostukseni kantoi vegaanihaastetta 2,5 kuukautta. Sitten itsekuri lopahti.

Kun uusia hyviä juttuja omaksuu elämäänsä pikkuhiljaa ja yksi kerrallaan, muutoksista tulee helpommin pysyviä. Uuden tavan oppii parissa kuukaudessa, ja sitten siitä tulee automaattinen valinta. Kerron teille esimerkin. 

Ennen koiria vihasin aamuliikuntaa, enkä koskaan olisi vapaaehtoisesti lähtenyt aamulenkille. Koirien myötä tapa oli pakko muuttaa.

Jo monta monta vuotta olen rakastanut aamulenkkejä.

Nyt ei ole pakko muuttaa mitään, mutta mahdollista se on. Jos innostuit tästä haasteesta, olisi ihana kuulla siitä!

Kivaa viikkoa, murmelit. 

 

Urtekramin levite saatu testiin blogia varten. 

Pages