Ladataan...

 

 

Hei tyypit, oletteko vielä siellä?

Pahoittelut parin viikon hiljaisuudesta. Paljon tapahtui, ja tahdoin pienen hengähdystauon. Lensin Lissaboniin ja takaisin, otin junan Portoon, nukuin monta yötä pastellitalossa, söin aamiaiseksi croissantteja ja vaaleaa leipää, join hirveän määrän kahvia ja aika monta viiniäkin (se siitä ayurvedasta).

Netissä en juuri ollut. Se oli ihanaa, kauhean vapauttavaa. Kurkkasin pari kertaa päivässä, mitä ihmisilleni kuuluu, muuten puhelin oli jossain laukun pohjalla. Menin nukkumaan myöhään ja heräsin myöhään, rakastin sitä.

Sitten tulin Suomeen, säädin itseni työrytmiin, katselin ikävöiden Instagram-kuvia jyrkistä kaduista ja karkinvärisistä kaakeleista ja avasin opinnäytetyön. Se on melkein valmis, vaikka vielä kesällä meinasin heittää hanskat tiskiin ja jättää koko homman sikseen. Niin työläältä se hetkittäin tuntui, ja niin kiehtovalta sitten toisinaan. Vähän kuin elämä itsessään, tuo opiskelu.

Voisin sanoa nyt, että siksi en ole ollut täällä. Koska Lissabon ja koska koulu. Mutta silloin en olisi ihan rehellinen. 

 

 

Toki myöhäisiin iltoihin ja pitkiin aamuihin ja kuumilla tuulisilla kaduilla haahuiluun, kahvin- ja viininjuontiin, portugalilaisten koirien rapsutteluun, leivonnaisten syöntiin ja kulkuneuvoissa istumiseen meni aikaa. Olin sitä paitsi vähän poikki. Menolennon nojasin päätäni ikkunaan kuulokkeet korvissa enkä edes ehtinyt tylsistyä, niin hyvin viihdyin ajatuksissani. Tahdoin olla vain, leijua elämän mukana ja olla hetken ihan tuottamaton. Ja se opinnäytetyökin otti osansa, toki. 

Vaan totuus on, että tarvitsin vähän aikaa miettiäkseni vastausta kysymykseen: Mitä sä Anna oikein haluat. 

Nyt se alkaa olla selvillä. Lopetan tällaiseen ärsyttävään cliffhangeriin ja sanon vain, 

ihanaa olla täällä. Olikin jo ikävä.

 

Kuva minusta: Saara Helkala

 

Lue myös:

Currently under construction

Kotona maan äärissä

 

BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM

 

 

 

Share

Ladataan...

 

Lasipulloon pakattu suihkugeeli palasina lattialla, toinen lasipurkki keittiön laatoilla, rasvatahra kalleimmassa takissa, puhelimen ruutu ehjänä viikon, pitsakastiketta valkoisessa silkkikimonossa...why oh why, miksi juuri nyt, kun en oikein voisi ostaa uutta, kysyn ja sitten kohautan olkiani.

Olen alkanut suhtautua aika filosofisesti materiani hajoamiseen. En jaksa hermostua. Kaipa tämä on universumin tapa näyttää se, minkä sellaisina Jurmo-hetkinä jo tiedän: se on vain tavaraa.

Olen nyt tehnyt pari kuukautta nelipäiväistä viikkoa ja saanut siis viidenneksen huonompaa palkkaa kuin yleensä. Se viidennes on aika paljon, vaikka veroprosentti tuleekin vastaan, kun asuu yksin kaksiossa Helsingissä, ruokkii kahta koiraa ja on addiktoinut kauniisiin esineisiin.

Paitsi että tuo viimeinen ei ehkä olekaan enää totta.

Nyt kun minulla on vähemmän rahaa, suojelen sitä enemmän kuin ennen. Ei tee mieli shoppailla, koska joudun valitsemaan, että shoppailenko vai menenkö vaikka Sidewaysiin. 

 

Tähän väliin kerrottakoon, ettei palkkani ole koskaan mikään superhyvä ollut. Siis suhteutettuna asuinpaikkaani ja siihen, että maksan kaiken yksin. Ei minulla esimerkiksi ole varaa ostaa jotain Arelan neuleita, vaikka kuinka haluaisin (kyllä, haluaisin). Tai sitten en osta kuin kaksi vaatetta vuodessa (mikä ehkä tosiaan olikin se pointti). Olen silti aina pitänyt itseäni ihan kivasti toimeentulevana. Tai pidin, ennen kuin puhuin kahden ystäväni kanssa.

Toisen mielestä neljän tonnin palkka ei ole kovin kummoinen. (Minä mietin, että jos (kun!) palkkakuitissani joskus lukee moinen summa, niin JEE.) Ystäväni itse luonnollisesti tienaa varmaan kutosella alkavan rahamäärän kuussa. En ole viitsinyt kysyä, koska olemme niin eri aloilla, ettei sillä ole oikeastaan mitään merkitystä.

Toinen ystäväni ansaitsee tällä hetkellä noin 500 euroa enemmän kuin minä normaalisti. Hän aikoo pyytää palkankorotusta.

Ehkä minunkin pitäisi. 

 

Minun nelipäiväisen viikkoni palkka alkaa kakkosella. Se olisi liian vähän, jos tekisin töitä viisi päivää viikossa. Sillä ei voi shoppailla, matkustella, asua kaksiossa, syödä hyvin ja huolehtia koirista. Mutta sillä voi tehdä kaiken tuon, kun jättää ensimmäisen pois. 

Olen huomannut, että raha on vain rahaa.

 

Kunhan tienaa tarpeeksi, että syö ja asuu hyvin ja on varaa tehdä asioita tässä maailmassa, loppu on aika merkityksetöntä onnellisuudelleni. Kakkoselle tippunut palkkani ei ole tehnyt minua piiruakaan onnettomammaksi, sillä sen mukana on tullut yksi päivä lisää viikonloppuun. Vaikka rakastankin työtäni, yksi oma päivä lisää viikossa on ihana. Sinä päivänä ehdin ajatella, seikkailla, joogata, nähdä kavereita, opiskella, kirjoittaa teille.

Sinä päivänä ehdin elää.

 

PS Kaikki on aika suhteellista, tämäkin. Kuva on Lissabonista, missä oli kauhean kaunista, ihanan lämmintä ja kivan rähjäistä (varmaan, koska ei ole varaa korjata taloja). Siellä olin kakkosella alkavalla palkallani the rich bitch

PPS Luithan Julian jutun rahasta? 

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Ladataan...

 

Okei, tunnustus (taas): olen kukka-addikti. Yksi unelma-ammateistani oli ja on puutarhuri. Tosin ei täällä Suomessa.

Kotonani on epämääräinen lajitelma viherkasveja ja lähes aina leikkokukkia. Olen takuuvarma, että ne tuovat mukanaan hyvää feng shuita. Harmi vain, että niihin saa uppoamaan aikalailla rahaa, jos ostaa uuden kimpun kukkakaupasta joka viikko. 

Noh, minullahan on nyt tämä opiskelubudjetti, eikä siihen oikein mahdu plus 50 eurolla kukkia kuussa (jaahas, yksi rahanreikä havaittu). Sitä paitsi, jos haluaa näyttäviä kimppuja, 50 euroa kuussa ei riitä mihinkään.

Oletko joskus miettinyt, että miksi kukkakimppusi näyttävät jotenkin vaatimattomilta? No tähän pätee sama lainalaisuus kuin tyynyihin: hotellien sängyt näyttävät muhkeilta, koska niissä on jättityynyt. Oma sänky ei voi näyttää samalta 50 x 60 cm lituskoissa. Samoin niissä sisustusjuttujen ja -blogien näyttävissä asetelmissa on paljon erilaisia kukkia. Ja sehän tarkoittaa yhtälailla näyttävää hintalappua.

Muuta ei hätää, minulla on jekku. Marketin viiden euron ohuella kimpullakin voi tehdä taikoja:

Älä laita pientä kimppua yhteen isoon maljakkoon. Jaa se sen sijaan moneksi osaksi. Voit käyttää pikkumaljakkoina esimerkiksi kivoja juomalaseja tai pulloja. Kokoa sitten pariton määrä maljakoita lautaselle tai asettele ne ympäri huonetta. Ai miksi pariton määrä? Jostain syystä pariton luku näyttää asetelmissa vain parillista paremmalta. Sama pätee muuten luetteloon tekstissä. Vink, vink.

Voit myös ostaa kukkaupasta yhden ison kukan. Se ei tarvitse muita rinnalleen. Tai vaikka viisi pientä ruusua ja antaa jokaiselle oman pikkumaljakon. Kesällä kannattaa tietenkin hyödyntää luonnonkukkia. Itse saksin myös tienvierustan pensaita ja puita, krhöm. 

 

Lue myös:

Takaisin kouluun osa 1, eli ajatuksia matkoista ja luopumisesta

Takaisin kouluun osa 2: puhutaanpa rahasta

Bloglovin, Facebook, Instagram

Share

Pages