Ladataan...

DAY 1

DAY 2

DAY 3

DAY 4

DAY 5

DAY 6

 

Pukeuduin kuusi päivää samaan paitaan, eikä kukaan huomannut...tai ainakaan huomauttanut. (Viimeisten päivien välissä leikkasin hiukseni. Sitäkään ei kukaan huomannut.) 

Hmm, mitähän tästä pitäisi päätellä? Jos aamulla on asukriisi, ja eilinen asu oli hyvä: pukeudu siihen. Kukaan ei huomaa kuitenkaan. 

Jep, jep. 

Olen vakaasti päättänyt perustaa vaatekaappini lempivaatteille. Jotta se olisi mahdollista, pitää selvittää, mitä ne lempivaatteet oikein ovat.

Koska olen melkoinen vaateaddikti, pieni tutkimusmatka omaan vaatekaappiin voisi olla hyödyllinen, mietin, ja aloin katsella vaatteitani sillä silmällä. 

Missä vaatteissa on aina hyvä olla?

Missä näytän aina hyvältä?

Mikä tuntuu minulta?

(Uusien vaatteiden kohdalla, vanhojen suhteen toivo on menetetty: Mitä tämä vaate tekee maailmalle? Enemmän hyvää vaiko pahaa?)

Olen se tyyppi, joka ihailee erikoisia ja värikkäitä pukeutujia, se jonka sisäinen maailma on ehkä aika satumainen, se joka katsoo värikästä paljettitakkia ja näkee tanssivansa kuunvalossa se yllään. Ja joka oikeasti rakastaa mustia pillifarkkuja, lohtuvillapaitoja ja farkkupaitoja.

Olen oikeasti aika tylsä pukeutuja, oli sisäinen maailmani mitä tahansa. Ja arvatkaa: sen myöntäminen on oikeastaan tosi helpottavaa. Siteeraan vähän Hyvän mielen vaatekaappia:

”Sinun ei erityisesti tarvitse pyrkiä ilmaisemaan identiteettiäsi tai persoonallisuutesi monia puolia vaatteilla. Voin vakuuttaa, että ne tulevat riittävissä määrin ilmaistua yrittämättäkin.”

Huh, miksei kukaan kertonut tätä aiemmin?

Sillä tiedän kyllä, mitä sille paljettitakille kävisi. Käyttäisin sitä kerran kaksi ja sitten ripustaisin sen näkyvälle paikalle vaaterekissäni ja ihalisin sitä siinä. En nimittäin tunne oloani mukavaksi kovin erikoisissa vaatteissa. 

Niinpä se farkkupaita. Pukeuduin siihen kuusi päivää, kukaan ei huomannut tai ainakaan huomauttanut, ja minä olen löytänyt yhden varman lempivaatteen. 

Mikähän pääsee testiin seuraavaksi...

 

Kuvat Hannele Salmi 

Share

Ladataan...

Keskitalven juhlien jälkeen tuntuu, että on aika antaa keholle jotain muitakin rakennusaineita kuin punaviiniä ja suklaata. Olen keittänyt kahvin sijaan vihreää teetä, lisännyt viherpirtelööni avokadon ja päärynän lisäksi Puhdistamon vehnänorasjauhetta ja Vegekaupasta tilaamaani hamppuproteiinia. Lopputulos on hyvin vihreä ja maistuu yllättävän hyvälle.

Tämä paukkupakkanen saa värisemään. Vanha talo ei jaksa lämmetä, ja sinipunervat kynnet on peitettävä kynsilakalla. Essien Madison Ave-hue on sopivan kylmä ja tumma pinkki, eikä liian söpö. Nyt ei nimittäin tunnu kovin söpöltä, mutta silti epäilen, että värit alkavat palata vaatekaappiini. Onneksi niitä löytyy sieltä ennestään. Olen näes vakaasti päättänyt, etten osta koko vuonna kuin tarkkaan harkittuja vaatekappaleita ja niitäkin harvoin. Kirppislöytöjä tai kavereiden vanhoja ei tosin lasketa, ne on joku jo käyttänyt, eivätkä ne ole lisää materiaa tähän maailmaan.

Taistelen flunssakautta vastaan verigreipin voimin ja muistin vastauksen talven tyylipulmaan. Sen sijaan että ostaisin lämpöisen parkatakin, jota en ihan oikeasti halua, puenkin kevyttoppatakin villakangastakin alle. Rahat säästyvät ja pidän kokonaisuudesta enemmän kuin siitä parkasta.

Luulenkin, että tätä vuotta tulee määrittämään harkinta. Ja rauhoittuminen ja keskittyminen ja se lempeys, josta jo viimeksi kirjoitin. Lempeys itseä ja maailmaa kohtaan, sen arvostaminen, mitä elämässä on, ja avoimuus mutta myös kriittisyys uutta kohtaan. 

Aina ei tarvitse hypätä pää edellä, joskus voi olla parempi laskeutua hitaasti portaita pitkin.

(Sen kun vain muistaisi.)

Share