Ladataan...

Olisi ihanaa olla sellainen vahva nainen. Girl Boss. Oman elämänsä sankaritar, kyllä te tiedätte.

Se ei vain aina ole ihan helppoa. 

Ne oman elämänsä sankarittaret,

Ne uskaltavat olla haavoittuvaisia, sillä ne tietävät selviävänsä. Miten ikinä kävi. Siksi ne kokevat elämässä paljon. 

- Mutta mitä jos epäonnistun? Mitä jos se ei tykkääkään? Mitä jos sattuu?

- Pitää vain uskaltaa. Ja jos sattuu, niin kyllä siitä selviää. Pahempi on jos ei koskaan uskalla. Mieti sitä vähän.

Mitä enemmän ne kokevat, sitä enemmän ne uskovat itseensä.

- Mutta mitä jos tämä onkin erehdystä, ehkä oonkin ihan huono, en mä mitään osaa, muutkin sen kohta varmaan tajuaa.

- Kas, huijarisyndrooma. Siitä kärsii moni nainen. Ja ne naiset ovat aina tosi päteviä.

Mitä enemmän ne uskovat itseensä, sitä enemmän ne uskaltavat ottaa riskejä. Siksi ne menestyvät.

- Oishan se ihanaa, mutta en mä nyt voi. On asuntolaina ja lapset ja koirat, kolmikymppisen elintaso ja taakka. 

- Jos et nyt voi niin koska sitten? Elämässä on harvoin oikeaa aikaa. Eikä siitä edes tiedä, onko aikaa ollenkaan. 

Materia ei ole niille kauhean tärkeää. Ja täydellisyys ei varsinkaan. Itse asiassa ne uskaltavat olla ihan hyviä, keskinkertaisia jopa. 

- Löysin ihan täydellisen neuleen. Pakko saada se. Sitten mun vaatekaappi on taas vähän täydellisempi, puuttuu enää se silkkipaita, vintagefarkut, designlaukku, ne korkkarit...niin ja sitten on jo kevät ja miten ikinä mulla on rahaa lähteä reissuun?!?

- Oot varmaan tosi onnellinen siinä täydellisessä silkkipaidassa täällä Suomessa, kun tuskailet, mitä kaikkea vaatekaapistasi vielä puuttuu.

Ne tahtovat hyvää muille ja auttavat muita menestymään. Ne myös uskaltavat pyytää apua ja puhua unelmistaan. Siksi ne saavat apua muilta.

- Kannattaakohan mun nyt kertoa tuolle siitä meidän avoimesta paikasta ollenkaan. Mitä jos se onkin tosi hyvä, mua parempi. Mitä jos se ylennetään? Mitä jos mua ei enää sitten tarvita?

- Tai mitä jos se suositteleekin sua siihen sun unelmien työpaikkaan, kun vinkkasit tästä työstä sille?

Niillä on hyvä itsetunto, eivätkä ne vertaa itseään muihin. Siksi ne osaavat arvostaa sitä, mitä niillä on. Ja itseään. Just sellaisena. 

- Hitsit, kun tää mun kämppä on tällainen. Miksei mulla ole integroituja kodinkoneita niin kuin sillä? Ja sen asukin oli niin kiva, ei kukaan varmaan huomaa mua sen rinnalla. Mun reidetkin on niin paksut.

- Eilen sä tykkäsit sun vaatteista ja kodista ja muodokkaista reisistä...

Koska ne osaavat arvostaa sitä mitä niillä on, ne muistavat, että toisinkin voisi olla. Siksi ne pitävät huolta läheisistään ja jaksavat taistella hyvien asioiden puolesta. Ne eivät luovuta, vaan uskovat, että taisteleminen kannattaa. 

- Mitä tässä nyt enää taistelemaan. Trumpista tuli presidentti ja turkistarhaus sen kun jatkuu. Ihan sama.

- Ai että sun teoilla ei ole merkitystä? Muista, mitä Hilary sanoi: ”Never stop believing: fighting for what's right is worth it.”

Ne eivät jätä elämäänsä heitteille. Ne kantavat vastuunsa, eivätkä anna muiden päättää tärkeistä asioista.

- Pakko sen on ymmärtää, miltä musta tuntuu. Kai se nyt sen verran osaa lukea mua. Ja ihan varmaan pomo tajuaa, että ansaitsen palkankorotuksen. Ei mun tartte sitä pyytää, eihän?

- Meillä on kuule tämä kieli viestintäkeinona just siksi, ettei tarvitsisi arvuutella. Enkä ole ihan varma, että uskonko telepaatteihin.

Jotta ne osaisivat päättää itse, ne opettelevat tuntemaan itsensä ja toiveensa. Ja ne tajuavat, ettei kaikkea voi saada.

- Jos me viideltä mennään kahville, kuudelta joogaan, seiskalta lenkille, kasilta kirjoitan blogia, ysiltä pussaillaan, kympiltä luen kirjaa, sitten pitää siivota ja maalata se pöytä ja ai niin ne illanistujaiset...

- Ne ei myöskään suorita elämäänsä.

Koska ne tuntevat itsensä ja osaavat priorisoida, ne pystyvät tavoittelemaan oikeita asioita.

Ja sitten niiden unelmat toteutuvat.

Ja kun elämässä on oikeat asiat ja niitä osaa arvostaa,

on aika helppo olla onnellinen. Sellainen sankaritar.

(Tosin suklaa ja Netflix ja uudet presidentinvaalit saattavat myös auttaa.)

Kuva Hannele Salmi

Share

Ladataan...

 

Minä ilman meikkiä.

---

Meikkitaiteilija Jenny Jansson sanoo uusimmassa Trendissä näin:

En usko kliseeseen, että nainen olisi kauneimmillaan saunan jälkeen, mutta olen shokissa Kardashian-trendistä, jossa naiset näyttävät toistensa tällätyiltä klooneilta. Kaikilla on sama contouring-meikki, ripsienpidennykset ja huulitäytteet.

JES. JOKU SANOO TÄMÄN ÄÄNEEN. 

Janssonin tavoin minäkään en usko, että nainen on kauneimmillaan saunan jälkeen. Minä ainakin olen silloin lähinnä punainen. Kyllä meikillä on paikkansa, meikkaan itsekin lähes päivittäin. Mutta meikki pitää myös laittaa omalle paikalleen. 

Tuo kuva on purjehdusreissultamme, jolla ei tietenkään ollut mitään järkeä meikata. En ole siinä mielestäni kauneimmillani, mutta ihan kivannäköinen kuitenkin. Ja ennen kaikkea olen MINÄ ihan sataprosenttisesti. 

Olen miettinyt, millaista on olla nuori nainen tänä aikana, kun omat ripset, hiukset, huulet tai tissit eivät muka riitä. Millaista on olla niin nuori, ettei ole vielä ihan valmis. Niin nuori, ettei itsetunto ole ehtinyt vahvistua, ei osaa vielä täysin arvostaa itseään ja on altis vaikutuksille.

Tuntuuko silloin, ettei itse riitä?

(Silloin kun minä olin niin nuori, muotia oli langanlaiha Kate Moss, ja minä sairastuin lievään syömishäiriöön. Mutta se on ihan toinen tarina.)

Ja jos jotain nyt kiinnostaa, niin minä täytän tällä viikolla 35.

Kyllä, naiselta saa kysyä ikää. Sillä jos ei saa, niin eikö se tarkoita juuri sitä, että uskoo naisen olevan parhaimmillaan nuorena ja kypsymättömänä? Eikö se tarkoita, että uskoo näihin barbieleikkeihin? 

Kaikkihan me sen oikeasti tiedämme: nainen on parhaimmillaan ja kauneimmillaan silloin, kun hän viihtyy omissa nahoissaan ja uskoo itseensä. Se vaatii yleensä vähän ikää ja elämänkokemusta, ei niinkään meikkiä. (Sitä paitsi vanhemmilla naisilla on lähes aina parempi tyyli.) 

Tarvitseeko sitä edes lisätä? Nainen ei todellakaan välttämättä ole parhaimmillaan eikä kauneimmillaan ripsien- ja hiustenpidennyksillä, huulitäytteillä ja vahvalla contouring-meikillä paranneltuna. 

Epävarmuus näkyy (ja ne lisäkkeet usein vasta näkyvätkin). Ja se on hyvin epäseksikästä.

Laitoin tänne meikittömän ja luonnollisen kuvani siksi, että tahdoin kertoa yhden asian:

SINÄ RIITÄT.

Share

Ladataan...

 

Tykkään usein enemmän ketjuliikkeiden vaatteista kuin suomalaisten muotisuunnittelijoiden asuista. Kuvan farkut ovat Leviksen, paita, sandaalit ja laukku Zarasta. (Häpeällistä, tiedän.)

Hipsteri-keitin Chemexillä tulee suodatinkahvia. Ja se maistuu just siltä.

Voitelen leivän Becelillä enkä luomuvoilla, sillä voi on epäterveellistä. Ei varmaan tarvitse mainita kookosrasvaa, eihän?

Uskon siis ennemmin virallisia ravintosuosituksia kuin ravintoguruja. 

Kun Löylyssä soi viikonloppuna ysärihittejä, olin noin sata kertaa enemmän innoissani kuin Sidewaysin uudesta suomiräpistä. 

 

 

Ihminen ei tarvitse niin paljon proteiinia ja salitreeniä kuin väitetään. Olen syönyt yli 10 vuotta kasvisruokaa ja kävin salilla viimeksi vuonna 2006. Silti minulla on hyvä lihaskunto ja korkea hemoglobiini.

Meditointi on tylsää. Sinkkuelämää on paljon parempi rentoutumiskeino. 

Soijajugurtti on pahaa.

Niin ovat mimosatkin. Mehu mehuna ja skumppa skumppana.

J.K. Rowling peittoaa Haruki Murakamin mennen tullen. Tosin Murakamilta voi lainata parempia sitaatteja.

 

 

Epäilen että tiukalla ruokavaliolla on yhteys pahaan mieleen.  

Rakastan paahtoleipää.

Ja hilloa. 

En jaksanut lukea Kon Maria loppuun.

Töihintuloaika ei ole ahkeruuden mittari.

Kuuntelen juuri Ace of Basea, koska inspiroiduin noista ysärihiteistä.

En usko, että yksikään Instagramin ihana ruokakuva on aito. 

Yövyn mieluummin hotellissa kuin jonkun kotona. 

Näytän usein parhaalta selfieissä.

En jaksa olla koko ajan niin helvetin täydellinen, hyvä ja cool.

En jaksa, koska vähempikin riittää. Tai siis: vähemmällä tulee onnellisemmaksi.

Vielä yksi:

Elämän kuuluu olla kivaa.

 

 

Tuleeko siitä kivaa, jos on cooli kahvinkeitin, coolia musiikkia, coolit vaatteet ja coolit mielipiteet? Tuleeko siitä kivaa, jos uuvuttaa itsensä liian suuren työmäärän alle, jos tarkkailee syömisiään ja jos kehittää itseään paremmaksi silloinkin, kun tekisi mieli vain katsoa sitä Sinkkuelämää?

Enpä usko. 

Hyvässä, kivassa elämässäni ostan joskus halpismekkoja, koska tykkään niistä. En tunne huonoa omatuntoa, sillä se on loputon suo. Sen sijaan hankin nahkaa hyvin harvoin, tuen luonnon- ja eläinsuojelutyötä, syön pääosin kasvisruokaa, en omista autoa, asun kerrostalossa, avaan ovia mummoille ja juttelen koiria rapsuttaville vanhoille sedille. 

Hyvässä, kivassa elämässäni on paljon ystäviä ja hauskoja päiviä, joina ei tehdä yhtään mitään tuottavaa. On myös vapaapäiviä, joina siivoan, joogaan ja kirjoitan blogia. Ehkä pesen ikkunatkin. Siinä rakastan naisellisia vaatteita ja kotiani, joka ei näytä hyvältä Instassa. Luen uskomuksista ja odininlapsista, pyöräilen paljon ja aina siihen sopimattomissa vaatteissa, ja kun liikaa väsyttää, otan taksin, en Uberia. Siinä opin juuri keittämään kahvia mutteripannulla ja vaikka se on hyvää, olen vähän laiska ja juon aamulla pikaespressoa.

Joten, mitä jos ei tarvitsisi olla cool, täydellinen ja aina hyvä. Voisiko elämä olla aika kivaa,

mitä luulette? 

PS Kiitti otsikkoideasta Trendi! Pus.

Share

Pages