Ladataan...

Hyviä syitä asua yksin: kukaan ei valita, jos ostat uusia sohvatyynyjä – tai että tyynyjä olisi liikaa (ihan kuin muka voisi olla). 

Päivitin siis sohvan talveen ja muutenkin uuteen. On asioita, jotka eivät tästä kodista seuraa mukanani, kun muutan helmikuussa. Osa on sisustusasioita, kuten värikkäitä sohvatyynyjä, osa enemmän henkisiä. Täältä ei muuta pois sama tyyppi, joka muutti tänne 3,5 vuotta sitten. Se tyyppi oli jotenkin aika paljon nuorempi ja epävarmempi, mietti uudelleen paikkaansa maailmassa, kantoi mukanaan syyllisyyttä erosta ja pelkäsi, että kaikki vielä rysähtää ja kunnolla. 

Kolmessa vuodessa ehtii tapahtua paljon. Niin sohvatyynyissä kuin päässäkin. Onneksi. 

Pakkailen vähän jo henkisesti ja fyysisestikin. Olen vienyt vaatteita keräykseen, siivonnut vinttiä ja katsellut tavaroitani sillä silmällä, mikä pääsee mukaan ja mikä menee myyntiin. Konmaritan vähän, vaikken koskaan saanutkaan kyseistä opusta luettua loppuun.

Se on samaan aikaan ihanaa ja haikeaa. Tulen kaipaamaan tätä saarta. Vaikka eihän sitä tiedä, ehkä palaan joskus.

Tuntuu, että yksi osa elämästäni on päättymässä, niin käy aina välillä, elämä kulkee kausissa, sykleissä. Mitä uusi tuo mukanaan, sitä en tiedä. Toivon, että paljon hyvää.

Tulin kirjoittamaan sohvatyynyistä ja onnistuin päätymään elämänkausiin. Oh well, joskus käy näin.

 

Ai mikä uusi koti? Lue täältä: Kotiuutisia

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

 

 

Share

Ladataan...

Tykkään tästä marraskuusta yllättävän paljon. Edellisiä noin kuutta tai seitsemää marraskuuta olen vihannut syvästi. Sitä ennen olin vielä lentoemäntä, enkä kauheasti kärsinyt pimeästä vuodenajasta, koska olin jatkuvasti sellaisissa paikoissa kuin Bangkok ja Intia.

Olin henkisesti valmistautunut vihaamaan tätäkin marraskuuta. Mutten sitten vihannutkaan. Oudosti olen vähän jopa nauttinut hämärästä, tihkusateestakin ja puiden oksia katkovista tuulista. Tuossa hämyssä on jotain kivaa.

Olen vuorannut sohvan valkoisen, luumun ja harmaan sävyillä (en ehtinyt kuvata vielä, joudutte odottamaan hetken), sytytellyt kynttilöitä ympäri kotia ja lukenut kirjoja (sekä aika monia sisustuslehtiä) villahuopaan kääriytyneenä.

Ylläni on rento kotihaalari, neulomani valkoinen pehmeä villatakki ja jalassani pehmoiset kotitossut. Uusimmassa Trendissä oli juttu chicistä kotipukeutumisesta. Olen täysin samoilla linjoilla. Mielestäni kotona (tai mökillä tai ylipäätään missään) ei tarvitse pukeutua kulahtaneisiin verkkareihin. Pukeutuminen vaikuttaa ainakin minun fiilikseeni ihan joka paikassa. Kivoissa kotivaatteissa tuntuu – no kivemmalta. Hankintalistallani on kokovalkoinen silkkipyjama. Se vasta kotitunnelmaa kohottaisikin.

Niitä sisustuslehtiä olen maanisesti selaillut syystä, että muutto lähestyy. Muuttopäivä on varmistunut, se on helmikuun puolivälissä, ja sisustussuunnitelmani ovat ehtineet heittää häränpyllyä sitten viime kirjoituksen. Tajusin näet jossain vaiheessa, että jokin niissä mättää. Vaikka tykkään vaaleista puuterisävyistä ja pastelleistakin, niin jotenkin ne eivät ihan tunnu omilta. Juuri tietynlainen söpöys, vaaleanpunaiset sohvatyynyt ja sen sellaiset, on se asia, jonka haluan uudesta kodista poistaa. Niinpä olen etsinyt inspiraatiota ylellisistä blogeista, joissa vilisee marmoria, designhuonekaluja ja metallia. Ja ollut entistä enemmän hukassa. En ole ihan tuo luksustyyppikään. 

Oudosti uuden kodin sisustamisesta on tullut pieni identiteettikysymys.

Kun muutin tänne nykyiseen kotiin, olin juuri eronnut ja sisustaminen ei oikeastaan voinut vähempää kiinnostaa. Halusin vain jotain ihan erilaista kuin se rivari, josta tänne muutin. Hankin välttämättömät huonekalut, sulloin väliaikaratkaisuna osan kirjoista omenalaatikoihin ja kärräsin loput vintille.

Ja aloin elää elämääni.

Sisustus jäi ihan kesken, ja väliaikaratkaisusta tuli monivuotinen. Vaikka täällä on aina ollut ihana fiilis, niin sisustus ei ole ihan tyydyttänyt minua koskaan. Se on ollut vähän sekava ja viimeistelemätön. Kuten elämänikin, kun tänne muutin. Nyt elämä ei kuitenkaan enää ole yhtä solmussa, joten sisustuksenkaan ei tarvitsisi olla.

Sisustaminen on kuitenkin mielestäni huomattavasti vaikeampaa kuin pukeutuminen. On vaikea nähdä kokonaisuus ja se, miten eri esineet lopulta sopivat yhteen ja tilaan. Lisäksi mieleni on kovin muuttuvainen. Pukeudun yhtenä päivänä mustaan ja valkoiseen, toisena kirkkaanpunaiseen. Pukeutumisessa se ei haittaa, mutta sisustamisessa olisi hyvä päättää jonkinlainen linja ja pitää kiinni värimaailmasta.

Siitä kriisi. En ole pystynyt päättämään, minkälaisen tyylin haluan. Tiesin, että se on vaalea ja selkeä ja sen pitää olla myös jotenkin kodikas. Mutta kuulostaa kauhean tylsältä!

Yhtenä aamuna sitten tajusin sen. En ihan tiedä, mistä ajatus tuli, mutta kirjoitin Googleen hygge interiors. Ensimmäisenä ruutuun lävähti kuva, josta tiesin heti: tämä se on. Vaaleita ja maanläheisen värisiä sävyjä, pehmeitä tekstiilejä, rosoista puuta, pellavaa, samettia. Lämpöistä, rouheaa ja silti modernia ja selkeää yhtä aikaa. HYGGE.

Olen palannut vanhan rakkauteni pariin, ostanut Nougat Helsingistä hirveän kasan Tine K:n (rakkaus!) tyynyjä sekä messinkilyhtyjä ja paper bageja ja tajunnut samalla, että sisustusbudjettini ei silti tule karahtamaan. Täällä on jo lähes kaikki tarvittavat huonekalut, ja niiden tyyli on oikea. En siis olekaan ollut niin hukassa kuin kuvittelen. Muutama juttu puuttuu vielä (veikkaan, että sinne uuteen pääsee kyllä ainakin yksi Eamesin DSW) ja stailausta.

Tuntuu kuin olisin tullut kotiin. 

Share

Ladataan...

Yhteistyössä Sukhimatot

Meillä oli jonkin aikaa hankala tilanne: pehmeitä, koirankokoisia mattoja oli vain yksi. Ja sehän tarkoitti, että joku joutui makaamaan lattialla. Melko kurjaa, se. Vaan nyt on pulma ratkennut: meillä on kaksi Sukhimattoa! Nanalle oma. Ja Nessille oma.

Tosin, kun uusi matto saapui, molemmat otukset yrittivät parkkeerata sen päälle. Uutuudenviehätystä ehkä, sillä nyt valkoinen Beni Ourain -matto on taas yhtä lailla suosiossa.

 

 

Koirat tykkäävät tunnusta, emäntä tykkää ulkonäöstä ja eettisyydestä. Toki nuo matot ovat ihanan pehmeitä ihmisenkin jalan alla. 

Tuo valkoinen Beni Ourain -matto on nimeltään Naima. Sen tarinan voit lukea täältä. Kiinnostavaa Naimassa on muuten se, että se on edelleen valkoinen. Olin hieman huolissani tästä alkuun, sillä meillä oli ennen valkoinen tekokuidusta valmistettu samanhenkinen matto. Se pinttyi parissa kuukaudessa ihan kamalaksi, sillä koirien mukana kotiin nyt vain tulee kuraa. Villa kuitenkin hylkii likaa. Naima on edelleen ihan saman värinen kuin tullessaan, vaikka sen päällä nukkuu joka päivä joku.

 

 

Uuden palmikoidun villamattomme nimi on Kayum, ja se on palmikoitu käsin Intiassa 100-prosenttisesta villasta. Kun se saapui, siirsin olohuoneen ison puuvillamaton makkariin, ja nyt täällä on vain kaksi pientä mattoa. Vähän arvoin, kummin päin matot laitan, enkä ole ihan päättänyt vieläkään. Kivalta ne näyttävät mielestäni oli järjestys mikä tahansa. Hauskaa on myös se, että täällä näyttää nyt selvästi avarammalta. Pieneen tilaan siis kannattaa harkita yhden ison maton sijaan kahta pientä. Toimii ainakin meillä.

 

 

Molemmat matot ovat ihanan harmonisia ja tuovat tänne pehmeyttä. Ulkonäkö ei kuitenkaan ole ainoa syy, miksi Sukhi on suosikkini. Näiden eettisten mattojen takana on nimittäin inspiroiva nainen ja hyvän mielen filosofia.

Sukhin perustaja on nuori hollantilainen tekstiilisuunnittelija Nasia Burnet. Hän kiinnostui perinteisistä käsityötekniikoista ja luonnonmateriaaleista opiskeluaikoinaan. Matkat Nepaliin, Intiaan ja Marokkoon vahvistivat hänen visiotaan ekologisista matoista, joiden värjäyksessä ja käsittelyssä ei käytetä atsovärejä ja allergeeneja. 

Toinen Nasian missio oli maksaa matontekijöille kunnon palkkaa. Sukhin artesaanit, joista suuri osa on naisia, saavat työstään kunnon korvauksen, joka oikeasti riittää elämiseen. 

Kuinka inspiroiva nainen! Jälleen yksi todellinen girlboss

 

 

Sukhilta on juuri ilmestynyt uusi mallisto, käy kurkkaamassa täällä!

Matot saatu Sukhilta. Kiitos! <3

 

 

BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM

Share

Pages