Ladataan...

Meillä oli eilen Paperikaupan tytön, Jennin, kanssa korupaja. Vol 1. Olisimme nimittäin askarrelleet vaikka millaisen kasan koruja, mutta materiaalit loppuivat, yksi ihana nainen odotti meitä Talossa ja viinipullokin kummasti tyhjeni. Jatkoa siis seuraa.

Minusta askartelu on vallan ihanaa, välillä. Siis silloin, kun minulla on seuraa, joku potkii minut liikkeelle ja tarjoaa punkkua ja keksejä, juustoa sekä itse tehtyä viikunahilloketta. Sitten kun pääsen vauhtiin ja saan omin käsin aikaan jotain kivaa ja kaunista, tunne on suloinen. Olen vähän sitä mieltä, että jokaisen pitäisi joskus nähdä konkreettisesti omien käsiensä jälki. Sillä niin kliseistä kuin se onkin, itse tekeminen on aika ihanaa tässä materian ja kertakäyttökulutuksen täyteisessä maailmassa. 

Nämä korut syntyivät vanhoista nahanpaloista ja muttereista. Peruskorutarvikkeet haimme Sinellistä. 

Ohjeet:

Kolmiokorvikset: Paperikaupan tyttö.

Sulkakorvikset: ideoitu Jennin kaulakorun pohjalta.

Mutterirannekoru: Pinterest

Hapsuriipus: Ohje ilmestynee lähiaikoina Jennin blogiin samoin kuin tarkka ohje mutterikoruunkin.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Ensin oli kaksi kerää paksua sinapinkeltaista lankaa ja suuret pyöröpuikot. Mielessä syksy, kaavana aina oikein. Oli kesä, lämpimät mökkirappuset, aikaa opetella. Kesän kääntyessä lopuilleen ja silmukoiden kasvettua kaulahuiviksi vastaan tuli lehti. Sellainen oikeiden neulojien opas, kannessaan pari maailman suloisimpia lapasia. Ajattelin, että ne neuloo joku taitava.

Aika kului, oikean silmukan rinnalle tuli nurja, palmikot alkoivat kiertyä, neuleet kaventua ja leventyä.

Joululomalla neuloin ne lapaset.

Tiesittekö, että melkein kuka vain voi juosta maratonin kohtuullisen hyvään aikaan, jos vain oikeasti haluaa? Se vaatii totta kai lukemattomia tunteja lenkkipolulla ja tiukkaa kurinalaisuutta, mutta kummallakaan niistä ei tee mitään, jos motivaatio puuttuu. Jos aikoo juosta maratonin, sitä pitää tahtoa oikein kovasti. Vasta silloin siitä tulee mahdollista.

En nyt vertaa lapasia maratonin juoksemiseen, tahdoin vain sanoa, että todella moni asia on ihan mahdollinen. Niistä pitää vain osata unelmoida ja haaveistaan pitää kynsin hampain kiinni. Sen lisäksi täytyy tehdä töitä, usein aika paljonkin. Luovuttaa ei saa.

Neulominen on siitä ihana harrastus, että siinä kehittyy hirmuista vauhtia. Kun kokee usein pieniä onnistumisia, on helppo uskoa itseensä ja unelmiinsa. Haastavaa on pitää se usko mukana silloin, kun maali häämöttää kaukana eikä välietappeja näy tai ne eivät tunnu tarpeeksi isoilta.

Minkä tahansa uuden taidon oppiminen kasvattaa itseluottamusta ja uskoa omiin kykyihin. Kun osaa jonkun ennen haastavalta tai jopa melkein mahdottomalta tuntuneen asian, on helpompi uskoa, että voi oppia jotain muutakin. Jos on kerran oppinut neulomaan kirjoneulelapaset, oppii varmaan myös valokuvaamaan hämärässä. Sama pätee uskallukseen. Mitä useammin astuu oman mukavuusalueensa ulkopuolelle, tuntemattomiin seikkailuihin, sitä mukavammilta ne tuntuvat. Esimmäinen askel on usein se vaikein.

Kun kokeilee uusia juttuja ja oppii uusia asioita, silloin pysyy vahvasti elossa, uskoo itseensä ja omiin taitoihinsa. Ja kun unelmoi, uskaltaa ja tekee, melkein mikä vain on mahdollista.

Ihanaa viikonloppua tyypit!

 

Share

Ladataan...

Jes, lahjat paketoitu taas hyvissä ajoin aattonaattona! Mietin näitä leimaillessani ja musteen tahriessa pöydän ja sotkiessa kirjaimet, miten hyvä onkaan päästää irti täydellisyyden tavoittelusta. Ei se ole niin vakavaa, vaikkei kaikki olisi aina ihan tip top. Sitä paitsi matka on se tärkein, se ajatus, tekeminen, idea. Ei lopputulos. Ja pieni roso tekee usein asioista paljon kiinnostavampia.

Tässä vielä viisaus aiheesta Pinterestin syövereistä:

”Don't let perfect be the enemy of the good.”

Ihanaa ja rauhallista joulua rakkaat! Blogi viettää nyt pari päivää joululomaa, nähdään taas pyhien jälkeen.

 

Share

Pages