Ladataan...

Uusi taso elämässä vaatii uudenlaisen version sinusta. Uskotko? Minä uskon. Saavuttaakseen jotain uutta, on yleensä tehtävä jotain eri lailla. Pitää olla valmis muuttumaan ja kasvamaan.

Mutta mitä jos ei pysty siihen? Mitä jos ei tiedä, miten siksi uudenlaiseksi versioksi tullaan? Mitä jos kokee olevansa jo ihan hyvä ja ainakin just niin hyvä kuin mihin kykenee, mutta haluaisi silti eteenpäin?

Ehkä silloin ei ole valmis uudelle tasolle. 

Tai sitten oikeasti pystyykin paljon enempään kuin mihin heikkona hetkenä kuvittelee pystyvänsä. Tähän uskon. 

Monilla meistä on tapana vähätellä itseämme. Pelkäämme olevamme huijareita, että kaikki saavuttamamme on vain onnekantamoista ja kohta varmasti paljastumme. Muistamme kaikki epäilevät sanat, jotka muut ovat koskaan meistä sanoneet. Ja unohdamme ne hienot asiat, joihin olemme jo pystyneet. Sen kaiken eletyn, mahtavan elämän, joka on tuonut tähän hetkeen. 

Hetkeen, jossa olemme nyt ja josta jatkamme taas eteenpäin. Sille seuraavalle tasolle. 

Sillä siellä se on, odottaa. Ja sen saavuttaa kyllä, kun vain uskaltaa ponnistaa.

Uskalletaan, jooko?

 

Kuva lainattu Pinterestistä

 

BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM

Share

Ladataan...

 

Jos minulla olisi tytär,

Kertoisin hänelle vahvoista naisista, jotka toteuttivat unelmansa, eivätkä suostuneet jäämään valmiiseen muottiin. Sellaisista kuin Paola Suhonen, Coco Chanel tai Madonna

Lukisin ja näyttäisin hänelle kertomuksia tytöistä, jotka tekivät oman päänsä mukaan ja olivat rohkeita. Sellaisista kuin Peppi Pitkätossu ja Pikku Myy ja Buffy Vampyyrintappaja. En kertoisi hänelle prinsessoista, jotka odottavat pelastavaa prinssiä tekemättä mitään. En varmasti kertoisi naisista, jotka alistuvat kohtaloonsa ja antavat muiden kohdella heitä huonosti tai nukkuvat ruusuaidan takana elämän mennessä ohi.

Tutustuttaisin hänet ystäviini. Oman elämänsä girlbosseihin. 

Soittaisin hänelle musiikkia, jossa lauletaan, miten tytöt pyörittävät maailmaa. Sellaista, jota laulaa vaikka Beyoncé.

Who run the world? Girls! Who run this motha? Girls!


Näyttäisin hänelle, mihin kaikkeen ihan tavalliset naiset ja tytöt pystyvät. Kertoisin siitä, joka vaelsi yksin tuhansia kilometrejä, siitä joka matkasi koiravaljakolla kylmässä erämaassa ja siitä, joka purjehti yksin maailman ympäri 16-vuotiaana. Ja sitten veisin hänet seikkailemaan.

Opettaisin hänelle sen, mitä itse opin uraäidiltäni. Naisen ei tarvitse olla pullantuoksuinen ja pyörittää kotia (mutta hän saa, jos haluaa). Naisella on ihan yhtä suuri oikeus tehdä uraa kuin miehelläkin. Naisella on ihan yhtä suuri oikeus toteuttaa omat unelmansa. Ja hän pystyy siihen ihan itse.

Koska minulla ei ole tytärtä, kerron näitä tarinoita itselleni. Ja kertoisin, vaikka olisi. Meille molemmille, kaikille naisille. 

Who run the world?

GIRLS.

(Tai pikemminkin ihmiset. Se, joka uskaltaa.)

 

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

 

Share

Ladataan...

 

Kutsun jooga-asenteeksi sellaista seesteistä, kirkasta tunnetta. Sitä kun on varma ja tietää, että kaikki järjestyy, eikä mitään huolta ole. Niinä päivinä ei jumiudu huonoihin ajatuksiin, ei kuvittele tarvitsevansa täydellistä messinkihanaa tai mekkoa tai matkaa tai yhtään mitään tullakseen onnelliseksi, ei elä huomisen murheita, ei kiukuttele maailmalle tai itselleen.

Tiedättekö ne päivät ja hetket? Niinä luottaa. Universumiin ja itseensä.

Niin kuin pitäisikin. 

Sillä jos pysähtyy tähän hetkeen, ihan just tähän, niin kaikki on hyvin. Ne huolet ja kiireet ja stressit ovat tulevaisuudessa, vanhat surut eilisessä.

Jooga-asenne on myös sitä, että tykkää itsestään, kokonaan. Kaikista hassuista ominaisuuksistaan, iloisuudestaan ja äkäisyydestään, siitä tyypistä, jolle maailma on avoinna ja joka menestyy, koska on niin pätevä ja ahkera ja ihana. Ja siitä toisesta tyypistä, jonka pitää soittaa ystävälleen voidakseen uskoa olevansa pätevä ja ahkera ja ihana.

Se kokonainen tyyppi, se ei ole yhtään täydellinen, eivätkä sitä kiinnosta messinkihanat (vaikka uuteen kotiinsa se sellaisen hankkikin). Sillä on joskus likainen tukka, luomille levinneet kajalit ja liian kireät farkut, se tykkää jääkaappikylmästä suklaasta ja vaaleasta leivästä, eikä se koskaan valitse salaattia lounaaksi. Instagramissa sillä on hipsteriaamiaisia ja maustehyllyssä kanelin ja pippurin välissä aski tupakkaa. Ihan vain varmuudeksi.

 

 

Se jooga-asenne:

se on sitä, kun on kokonainen vaikka onkin epätäydellinen, sitä, kun kaikki on hyvin vaikkei olisikaan.

Se on rauha.

 

 

Kuvat ovat Roots Helsingistä, missä on joogaa, niitä hipsteriaamiaisia ja jonka sisustus on myytävänä. Istuin siellä lauantaina aamujoogan jälkeen ystäväni kanssa tuolilla, jonka päällä oli vaaleansininen samettityyny. Ajattelin, että tahdon ostaa sen tyynyn. Söin vegaaniaamupalaa ja raakakakkuja (tuo piparminttu oli törkeän hyvää) ja selitin, miten aion kirjoittaa enemmän vain vinkkejä, ei mitään oivallushöpinää enää, kiitos.

Ja sitten kirjoitin teille jooga-asenteesta.

 

Lue myös:

Vähän liikaa, tarpeellinen kirja ja hyvä keitto

Miten oman elämän sankarittareksi tullaan?

Jos uskoo ihmeelliseen

 

Bloglovin, Facebook, Instagram

Share

Pages