Ladataan...

 

 

Olisi aika kiva asua vanhassa palatsissa, mietin, kun selailin Lissabonin hotelleja. Olisin päässyt ystäväni sohvalle tai halvemmalla johonkin Airbnb-asuntoon, mutta en tahtonut. Olen hotellimuija, ainakin jos siihen on varaa.

Hotellit olivat pitkään toinen kotini, joten totuin niihin ja viihdyn niissä. Sisälläni on sellainen luksusta kaipaava tyyppi, joka nauttii jonkun muun tekemistä aamupaloista ja prässätyistä lakanoista. Koska en ole maailman paras nukkuja, sohvasurffaaminen ei ole niin mieleeni.

 

Näkymä huoneeni ikkunasta.

 

Palatsissa asumisesta jouduin kuitenkin luopumaan. Ihan niin luksusmuija en näes lompakkoni puolesta ole. Muuten kyllä olisin (kuuletko, universumi?).

Löysin kivan, pienen hotellin Principe Realista, ihan Bairro Alton vierestä. Sen nimi oli Casa do Jasmim, ja sinne pääsi sisään soittamalla ovikelloa. Se sijaitsi jyrkällä kauniilla kadulla, Rua do Jasmimilla. Jos tykkää kävelemisestä, suunnilleen kaikki on sieltä kävelymatkan (1–3 kilsaa) päässä.  

 

 

Jos en olisi muuten tykännyt siitä, olisin tykännyt, koska ruokasalissa oli Tolixeja ja värikkäistä laudoista koottuja pöytiä. Ihan mun näköistä. Rentoa ja kaunista ja sellaista, että on helppo olla.

 

 

Aamiainen maksoi 8 euroa, mikä on Lissabonin hinnoissa aika paljon. Otin sen silti, koska tingin sentään jo palatsista. Vaaleaa leipää, rasvaista juustoa, paksua luonnonjugurttia, tuoreita hedelmiä, vahvaa kahvia. Täydellistä. 

Lissabonissa on muuten aika helppo olla kasvissyöjä, vegaanius voisi olla vaikeampaa. Suunnilleen joka paikassa on jokin kasvisvaihtoehto, ja täällä on itse asiassa myös uusi laki, jonka mukaan kouluissa ja julkisissa virastoissa on aina oltava kasvisvaihtoehto tarjolla. Jee!

 

Kotikulmani näyttivät tältä.

 

Kun pääsin hotelliini ja huoneeseeni, taputin itseäni henkisesti päähän. Olen mielestäni aika hyvä varaamaan näitä majoituksia. Tykkäsin tästä hotellista. Se oli täydellinen koti muutaman päivän ajaksi. Tosin ystävä sanoi, kun kehuin miten hyvän diilin olin tehnyt:

No, Lissabonin hintatasolla maksoit kyllä aika paljon. 

Ups. 

 

 

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Ladataan...

 

Ihastun aika harvoin, mutta sitten aina välillä joku vie sydämeni.

Muistatteko vielä, kun käräytin nahkani Lissabonissa? No, tulin Suomeen, iho punoitti ja kirveli, joten kolusin kylppärin kaappini läpi. Omistan melkoisen purkkiarsenaalin, joten arvelin, että apu löytyy näinkin läheltä. Ja se löytyi.

Pelastaja oli Tata Harperin Revitalizing Body Oil. Kuten kuvasta näkyy, aika hyvin on käytetty. Elvyttävä ja uudistava öljy poisti kirvelyn melkein heti ja punoituskin laski päivässä. Olisi varmasti laskenut ihan ilman öljyäkin, mutta hieno juttu tässä on, että ihoni ei kuoriutunut pois eikä edes hilseillyt yhtään. Ja näytin siis paluumatkalla lentokoneessa just siltä turistilta, joka käyttää auringossa suojakertoimen kaksi porkkanaöljyä. Melkein hävetti.

Nyt olen sitten kauniin ruskea. En kyllä silti suosittele ihan tätä menetelmää (istu suoraan polttavassa auringossa tunti lisäämättä aurinkorasvaa) kenellekään!

 

Lue myös:

2 x paras luomuaurinkovoide

Parasta nyt: ihmissuhdedraama tuli ja itseruskettavaneitsyys meni

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Ladataan...

 

 

- Ai sä tahdot kävellä? No käyhän se, sinne on kyllä ehkä kolme kilsaa.

Ja niin me kävelimme. Ylös ja alas Lissabonin kauniita, rähjäisiä katuja. 

- Tuollaisessa talossa olisi ihana asua.

- Noissa taloissa asuu mummoja, jotka käyttävät talvella sisällä toppatakkeja. Niissä on niin kylmä. 

 

 

- Kukat on täällä jotenkin erilaisia kuin Suomessa. Voimakkaita, huutavat olemassaoloaan. 

- Suomen kevät on niin hennonvihreä. Kaunis. Täällä ei ole hentoja värejä.

- Ei, on keltaista ja violettia ja vihreää ja vaaleanpunaista. Kaikkialla on väriä. Miksi Suomessa on niin harmaata?

 

 

- Olikohan vähän turhaa ottaa takki mukaan?

- Aww, se silta on tossa! Ihana.

 

 

- Mitähän vegeä täältä saa? Toastia tai pestopastaa, käykö sulle? Pitsaakin ois, muttei ehkä tänään, kun eilenkin syötiin sitä.

- Eikä! En kestä. Täällä soi Manu Chao. Palasin just jotain 15 vuotta taaksepäin. 

 

 

- Täällä on mageet julkiset vessat.

- Mä en pääse yli tästä Manusta.

 

 

- Miksei tää hissi liiku? Ai jaa, ovi oli auki.

- Mikä ihana baari! Nyt sitä skumppaa! 

- Huomasikohan toi baarimikko, et mäkin tahdon tilata jotain?

- Uuuh, kreisi tuuli! Ihan kuin se olisi vihainen jostain. 

 

 

- Pakko laittaa joku Facebook-päivitys siitä Manu Chaosta. 

- Tää silta. Oon rakastunut.

 

Kuvat minusta: Saara Helkala

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Pages