Ladataan...

 

Olen ollut mahtavilla treffeillä ja tavannut tosi kiinnostavia ihmisiä, jotka ovat sanoneet hyviä juttuja. Ja sitten olen ollut toisenlaisilla treffeillä:

 

”Vaikka olet tuollainen itsenäinen nainen, niin etkö kuitenkin oikeasti vain haluaisi löytää aviomiehen ja jäädä kotiin perheen kanssa?”

(No words. Paitsi että näytän kai potentiaaliselta vaimo- ja äitimateriaalilta.)

 

”En tykkää koirista, mutta haluaisin viedä sut treffeille.”

”Yks juttu mua mietityttää: noi koirat.”

”Kuinka kauan sun koirat elää?”

 (Koirista ei vissiin saa lisäpisteitä.)

 

”Mä oon pelimies. Mutta haluisitko sä olla mun Helsinki-heila?”

”Mun terapeutti on sanonut, että mun kannattaa tapailla montaa naista yhtä aikaa.”

”Niin, on mulla vaimo.”

 (Näytän sittenkin potentiaaliselta rakastajattarelta.)

 

”Ai miksi tahdoin tavata sut? No sun ulkonäön takia tietenkin.”

(Jaa, se ei sitten ollutkaan mun ihana persoona...)

 

Sitten on ollut niitä, jotka ovat tarjonneet viinin ekoilla treffeillä ja minä sitten seuraavilla ja toisia, jotka ovat toisenlaisesta treffikulttuurista:

”Olisi loukkaus minua kohtaan, jos maksaisit oman alkuruokasi, pääruokasi ja viinisi.” (australialainen ja amerikkalainen) 

 

Ja sitten niitä kolmansia:

”Anteeksi, tarjoilija. Tahdomme puolittaa tämän laskun, joka sisältää kaksi kuppia kahvia.”  

”Ai me juotiinkin eilen sun viinisi. No, mä voisin viedä sen tuomani viinipullon mennessäni.” 

 

Ja sitten vielä ystävälleni tapahtunutta:

”Lompakko jäi (taas) kotiin. Sun täytyy (taas) maksaa.” (Mies, joka kutsui naisen (taas) brunssille ja tienaa 4000 e.)

 

 

Lue myös:

10 asiaa, jotka opin 35 vuodessa

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAMYOUTUBE

Share

Ladataan...

 

Mieti, jos olisit täällä vain synnyttämässä lapsia? Jos sinulla ei olisi muuta arvoa, vain se. 

Katson HBO:lta Margaret Atwoodin kirjaan perustuvaa The Handmaid's Tale -sarjaa. Se on samaan aikaan kieroutunut, oksettava ja koukuttava. 

En ole lukenut yhtään Atwoodin kirjaa, sillä olen aina takakannen perusteella päätellyt niiden maailman olevan vähän liian synkkä. Oikeassa olin. Mutta  tämän jälkeen aion kyllä tarttua kirjoihinkin (ei mitään logiikkaa, tiedän). 

The Handmaid's Tale kertoo ajasta jälkeen Tinderin, jossa Amerikkaa hallitsee vanhoillisten miesten johtama sotilasdiktatuuri. Suurin osa maailman ihmisistä on hedelmättömiä. 

Naisten pankkitilit on mitätöity, he eivät saa käydä töissä, eivät pukeutua tahtomallaan tavalla ja naistenlehdet on kaikki poltettu (tärkeä pointti, jos on sellaisessa töissä). Hei eivät tarvitse mitään omaa, edes omia ajatuksia, koska miehet SUOJELEVAT heitä. 

Osa naisista on naimisissa vallanpitäjien kanssa ja elää kotirouvan elämää. Osa palvelee: kokkaa ja siivoaa. Harvat hedelmälliset naiset taas on orjuutettu johtajamiesten orjiksi. Ei edes seksiorjiksi, vaan ainoastaan synnytyskoneiksi.

Tämä sarja sai kiittämään siitä, että maailma on täällä kuitenkin jollain tavalla radallaan: että voin vaikka huomenna mennä jonkun tyypin kanssa deiteille, jos haluan. Jonain toisena aikana tai toisessa maassa en voisi. 

Se sai myös miettimään, miten äärettömän raivostuttavaa on, että täälläkin naisia edelleen määritellään lapsiluvun (tai luvuttomuuden) mukaan. 

Kuten eräs ystäväni sanoi kiukkuisena:

Kun saat lapsia, moni näkee sinut ennen kaikkea äitinä. Olen hirveän paljon muutakin kuin äiti. En tahdo, että minut lokeroidaan sen mukaan, olenko synnyttänyt lapsia.

 

Word.

Kuva netistä.

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Ladataan...

 

Minulla on äiti,

 

joka antoi katsoa telkkaria vain harvoin mutta täytti lapsuudenkotini kirjoilla,

joten opin rakastamaan lukemista ja kirjoittamista. 

Minulla on äiti, 

joka käski aina ottaa myös salaattia,

joten opin syömään kasviksia. 

Minulla on äiti, 

joka ei vienyt minua shoppailemaan mutta vei Afrikkaan ja Karibialle,

joten opin kaipaamaan kaukomaita ja seikkailuita (jotenkin kummasti opin kyllä shoppailemaankin).

Minulla on äiti,

joka tavoitteli omaa unelmaansa ja uraansa ja teki sen eteen hulluna töitä eikä suostunut luovuttamaan ja sitten saavutti unelmansa,

joten opin sisukkaaksi ja uskomaan unelmiini. 

Minulla on äiti,

joka on aina korostanut että ulkoinen kauneus on katoavaista,

joten opin tavoittelemaan sitä sisältä.

Minulla on äiti,

joka on rasittavan suoraselkäinen,

joten opin että pitää olla rehellinen ja tekojensa takana on seistävä.

Minulla on äiti,

jonka kanssa kävimme retkillä Porkkalassa ja Nuuksiossa ja Evolla, 

joten opin kunnioittamaan luontoa. 

Minulla on äiti,

joka ei koskaan epäillyt etten pärjäisi,

joten opin uskomaan että pärjään.

Minulla on äiti,

joka on itsenäinen, vahva nainen,

ja joka opetti minulle sen.

 

Kiitos, äiti.

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Pages