Ladataan...

Silläkin uhalla, että leimaudun lopullisesti hörhöksi (olen ehkä kirjoittanut tämän ennenkin) niin kerrottakoon, että uskon universumiin, jonkilaiseen korkeampaan voimaan ja siihen, että kaikki ei ole tässä. 

Elämänfilosofiani mukaan monella asialla on oikeasti jokin tarkoitus. Sen mukaan maailma on aika ihmeellinen.

Se, onko näin oikeasti, ei ole kovin oleellista tämän kirjoituksen kannalta. Oleellista on se, että kun uskon näin, maailma tuntuu ihmeelliseltä. Eli elämäni on kivempaa. 

Tutkimusten mukaan onnellisuus on pitkälti kiinni siitä, mitä ajattelee elämästä. Ihmisellä voi olla päältä katsoen kaikki, ja hän voi silti olla onneton. Ja päin vastoin. Itsensä voi jossain määrin ajatella onnelliseksi tai onnettomaksi.

Me luomme osittain itse oman todellisuutemme.

Siksi sillä, mihin uskoo, on merkitystä. 

Siksi uskon ihmeelliseen.

Uskotko sinä?

 

Kuva on Sintrasta, joka on maagisimpia paikkoja, joissa olen käynyt. 

 

BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM

Share

Ladataan...

 

 

Hei tyypit, oletteko vielä siellä?

Pahoittelut parin viikon hiljaisuudesta. Paljon tapahtui, ja tahdoin pienen hengähdystauon. Lensin Lissaboniin ja takaisin, otin junan Portoon, nukuin monta yötä pastellitalossa, söin aamiaiseksi croissantteja ja vaaleaa leipää, join hirveän määrän kahvia ja aika monta viiniäkin (se siitä ayurvedasta).

Netissä en juuri ollut. Se oli ihanaa, kauhean vapauttavaa. Kurkkasin pari kertaa päivässä, mitä ihmisilleni kuuluu, muuten puhelin oli jossain laukun pohjalla. Menin nukkumaan myöhään ja heräsin myöhään, rakastin sitä.

Sitten tulin Suomeen, säädin itseni työrytmiin, katselin ikävöiden Instagram-kuvia jyrkistä kaduista ja karkinvärisistä kaakeleista ja avasin opinnäytetyön. Se on melkein valmis, vaikka vielä kesällä meinasin heittää hanskat tiskiin ja jättää koko homman sikseen. Niin työläältä se hetkittäin tuntui, ja niin kiehtovalta sitten toisinaan. Vähän kuin elämä itsessään, tuo opiskelu.

Voisin sanoa nyt, että siksi en ole ollut täällä. Koska Lissabon ja koska koulu. Mutta silloin en olisi ihan rehellinen. 

 

 

Toki myöhäisiin iltoihin ja pitkiin aamuihin ja kuumilla tuulisilla kaduilla haahuiluun, kahvin- ja viininjuontiin, portugalilaisten koirien rapsutteluun, leivonnaisten syöntiin ja kulkuneuvoissa istumiseen meni aikaa. Olin sitä paitsi vähän poikki. Menolennon nojasin päätäni ikkunaan kuulokkeet korvissa enkä edes ehtinyt tylsistyä, niin hyvin viihdyin ajatuksissani. Tahdoin olla vain, leijua elämän mukana ja olla hetken ihan tuottamaton. Ja se opinnäytetyökin otti osansa, toki. 

Vaan totuus on, että tarvitsin vähän aikaa miettiäkseni vastausta kysymykseen: Mitä sä Anna oikein haluat. 

Nyt se alkaa olla selvillä. Lopetan tällaiseen ärsyttävään cliffhangeriin ja sanon vain, 

ihanaa olla täällä. Olikin jo ikävä.

 

Kuva minusta: Saara Helkala

 

Lue myös:

Currently under construction

Kotona maan äärissä

 

BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM

 

 

 

Share

Ladataan...

 

 

Olisi aika kiva asua vanhassa palatsissa, mietin, kun selailin Lissabonin hotelleja. Olisin päässyt ystäväni sohvalle tai halvemmalla johonkin Airbnb-asuntoon, mutta en tahtonut. Olen hotellimuija, ainakin jos siihen on varaa.

Hotellit olivat pitkään toinen kotini, joten totuin niihin ja viihdyn niissä. Sisälläni on sellainen luksusta kaipaava tyyppi, joka nauttii jonkun muun tekemistä aamupaloista ja prässätyistä lakanoista. Koska en ole maailman paras nukkuja, sohvasurffaaminen ei ole niin mieleeni.

 

Näkymä huoneeni ikkunasta.

 

Palatsissa asumisesta jouduin kuitenkin luopumaan. Ihan niin luksusmuija en näes lompakkoni puolesta ole. Muuten kyllä olisin (kuuletko, universumi?).

Löysin kivan, pienen hotellin Principe Realista, ihan Bairro Alton vierestä. Sen nimi oli Casa do Jasmim, ja sinne pääsi sisään soittamalla ovikelloa. Se sijaitsi jyrkällä kauniilla kadulla, Rua do Jasmimilla. Jos tykkää kävelemisestä, suunnilleen kaikki on sieltä kävelymatkan (1–3 kilsaa) päässä.  

 

 

Jos en olisi muuten tykännyt siitä, olisin tykännyt, koska ruokasalissa oli Tolixeja ja värikkäistä laudoista koottuja pöytiä. Ihan mun näköistä. Rentoa ja kaunista ja sellaista, että on helppo olla.

 

 

Aamiainen maksoi 8 euroa, mikä on Lissabonin hinnoissa aika paljon. Otin sen silti, koska tingin sentään jo palatsista. Vaaleaa leipää, rasvaista juustoa, paksua luonnonjugurttia, tuoreita hedelmiä, vahvaa kahvia. Täydellistä. 

Lissabonissa on muuten aika helppo olla kasvissyöjä, vegaanius voisi olla vaikeampaa. Suunnilleen joka paikassa on jokin kasvisvaihtoehto, ja täällä on itse asiassa myös uusi laki, jonka mukaan kouluissa ja julkisissa virastoissa on aina oltava kasvisvaihtoehto tarjolla. Jee!

 

Kotikulmani näyttivät tältä.

 

Kun pääsin hotelliini ja huoneeseeni, taputin itseäni henkisesti päähän. Olen mielestäni aika hyvä varaamaan näitä majoituksia. Tykkäsin tästä hotellista. Se oli täydellinen koti muutaman päivän ajaksi. Tosin ystävä sanoi, kun kehuin miten hyvän diilin olin tehnyt:

No, Lissabonin hintatasolla maksoit kyllä aika paljon. 

Ups. 

 

 

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Pages