Ladataan...

Edellisestä kollaasista on jo aikaa. Sen jälkeen tuli lumi, tuli aurinko, tuli pakkanen. Ihania tyyppejä, kaikki kolme.

Olen vetänyt pipon syvälle päähän, hupun sen päälle, nostanut hartiat korviin ja antanut viiman puhkua voimaansa. Kävelin metsässä sinisen hetken aikaan, toisessa auringon värjätessä puut violetilla. Kirkkaina iltoina vain kuu luo lumelle haaleita varjojaan. Eräänä iltana kävelimme pimeässä, ja äkkiä maisema valaistui. Ihan kuin joku olisi sytyttänyt lampun. Tiedättekö, mistä oli kyse? Minä en tiennyt ennen kuin aloin kävellä pimeän aikaan lumisissa metsissä.

Vaikka lumi loi maailmasta taas omanlaisensa, kauniin ja armottoman, olen ollut vähän surullinen.

Näin kolme metsäkaurista, ne loikkivat siroilla koivillaan hakkuuaukean poikki paikalla, jossa vielä hetki sitten kasvoi kaunis, vanha satumetsä. Keväällä siellä kukki sadoittain valkovuokkoja ja pikkuisia vanamoita, ikivanhoja puita pitkin kiipeili sammalta ja köynnöksiä. Nyt metsää ei enää ole ja minua surettaa. Ne puut myytiin jollekin metsäyhtiölle, tilalla on vain muisto ja vaaleita, vastasahattuja kantoja kuin arpia kauniissa maisemassa.

En halua asua siinä kivikylässä, mikä Helsingistä on tulossa. Huomaan kaipaavani koko ajan enemmän maalle, jonnekin, missä olisi vielä laajoja peltoja ja metsiä, missä ei rakennettaisi kerrostaloa toisensa viereen, halkaistaisi maisemaa yhä uusilla teillä. Kaipaan tilaa, happea, vähemmän ihmisiä, enemmän luontoa.

Se vanha puutalo olisi myös plussaa. Vaikka tiedän, ettei se ole juuri nyt ajankohtaista, minusta tuntuu koko ajan enemmän, että ehkä se silti joskus on. Eksyin ihanille sivuille, Aamu omenatarhassa -blogiin, ja haaveilen taas vähän lisää.

Suloista iltaa, muruset! Kävelkää kuunvalossa, hengittäkää pakkasilmaa ja voikaa hyvin!

 

Share

Ladataan...

Ensilumi satoi perjantaina tänne eteläänkin ja muutti maiseman valkoiseksi satumaaksi. Tuolla kollaasin vasemmassa ylänurkassa on sama järvi viikon välein kuvattuna, talvi tuli nopeasti. Lumisella sänkipellolla viiletetään hurjaa vauhtia ja pakkanen antaa energiaa.

Jouluun on enää kaksi viikkoa ja sitä ennen pitäisi saada valmiiksi aika paljon. Sain kuningasidean neuloa kaikki joululahjat ja nyt haluaisin pilkkoa puikot pieniksi päreiksi ja heittää lankakerät koirien leluiksi. Joudun kyllä tinkimään tavoitteestani, mutta jos saisin valmiiksi edes ne, jotka jo aloitin. Lisäksi olohuone on remontissa. Eilen lähti tapetti yhdeltä seinältä, seuraavaksi pitäisi jotenkin tilkitä ruuvinreiät ja tehdä jotain muovitulpille, jotka ovat jääneet seinään kiinni. Ideoita? Miten ne saa pois sieltä seinän sisästä? Ja kun tylsät hommat on tehty, sitten maalataan, jippii! Ja sohvakin saa ylleen jotain uutta. Näytän sitten, jos joskus tulee valmista.

Nyt lumisen metsän kautta haistelemaan Loviisan joulutunnelmia. Kaunista adventtia muruset!

Share

Ladataan...

Inspiroiva viikko. Ja tavallaan vähän epämukava.

Olen miettinyt sitä, miten helppoa on vain kellua omalla, turvallisella mukavuusalueellaan. Siellä, missä ei joudu antamaan itsestään kovin paljon, mutta missä ei myöskään juuri tapahdu mitään. Ei ole yllätyksiä, ei riskejä, muttei myöskään suurta innostusta ja flow'ta.

Jostain syystä ajatus epämukavuusalueesta seuraa minua. Uskon, että asiat joita jatkuvasti kohtaamme elämässä, ovat niitä, jotka meidän on tarkoitus huomata. Mukavuusalue on mukava, sieltä ei ole helppo lähteä pois. Kun sen jättää taakseen, joutuu pinnistelemään enemmän, ottamaan käyttöön isomman osan kapasiteetistaan. Mutta isommalla kapasiteetilla voi myös saavuttaa ihan erilaisia asioita. 

Epämukavuusalueella on lievästi ahdistavaa, mutta siellä on myös rohkeutta, innostusta, mielikuvitusta, luovuutta, uusia ideoita, inspiraatiota. Siellä voi kehittyä, rikkoa omia rajojaan ja saavuttaa jotain uutta. Siellä on taikaa, jota mukavuusalueelta ei löydä koskaan.

En tarkoita, että joka päivä olisi syytä selvitellä omia rajojaan. On päiviä, joiden läpi on hyvä liidellä vaivatta, tehdä rutiinijuttuja, jättää ajatteleminen sikseen ja syödä pitkiä lounaita. Mutta jos jotain tahtoo muuttaa, on joskus tehtävä jotain erilailla

Share

Pages