Ladataan...
AnnaWn

Ei, me ei lähdetä Pariisiin. Rapakon taakse Tallinnaan. Mutta ai että, päästäänpähän johonkin! Itse ajattelin nauttia tulevasta vapaasta viikonlopusta muutaman viinilasin kera. Ei huono.

 

(Kuvan valokuvat lainattu netistä. Piirustukset ovat omiani, ethän käytä niitä.)

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
AnnaWn

Tänään oli taas yksi niistä päivistä, kun olisin halunnut laittaa punat huuliin ja lähteä keimailemaan pitkin lappeenrannan katuja. Laiskuuttani päädyin vain piirtämään aiheen. 

Share
Ladataan...

Ladataan...
AnnaWn

Mitä meille kuuluu? Vai kuuluuko mitään?

Tiistiana olin vielä varma, ettei meille enää kuuluisi mitään.

En koskaan uskonut, että pitkään kestänyt ystävyyssuhde voi loppua kuin seinään. Viime syksynä muuttoni uudelle paikkakunnalle tuntui olevan suuri pala nieltäväksi, ihan molemmille. Miten yhdistää vuorotyö ja hyvässä lykyssä kolme kaupunkia?

Väärinymmärrykset ja ihana luonteenpiirteeni pitkävihaisuus saa aikaan kaikenlaista. Vika oli molemmissa, toinen vain osasi antaa anteeksi. Se en ollut minä. 

Joskus saatoimme puhua puhelimessa keskellä yötä parikin tuntia. Millon itkettiin tai naurettiin. Kun ajatusmaailma on osittain täysin sama, mutta kuitenkin niin eri. Konaisen vuoden hän oli minun tukiseinä. Silloin teimme myös lupauksen, että toinen ei jää, tulisi miehiä ja lapsia elämään sitten kuinka paljon vain.

Näimme viimeeksi maaliskuussa, sen jälkeen meni viikkoja ettei puhuttu ja sitten ei enää puhuttu. Miksi? En oikeastaan tiedä.  
Kynnys soittamiseen kasvoi ja lopulta ei enää tiennyt mitä olisi toiselle sanonut. Miten ihmiselle jolle ennen kertoi kaiken, ei enää osannut edes soittaa?

Muutama viikko sitten onnittelimme toisiamme viestillä, sillä saavutimme iällisesti yhden etapin. Muistuttaen edelleen minun olevan päivää vanhempi, kiitos muru. Se ei unohdu.
Edellisistä puheluista ja bileistä oli enää jäljellä viesti.

Tuntuhan se. Pahalle.

Kaksi päivää sitten tylyn sävyinen keskustelu facebookissa sai jatkoa yli tunnin kestävällä puhelulla. Itkua oli kuukausien edestä. Kuinka ihanalta tuntui puhua tutuimmalle ihmiselle ja sanoa, että vittu kun väsyttää, saaden siihen totuudenmukaisen vastauksen. 
Enne ajattelin, että ystävät eivät välttämättä kestä läpi elämän. Uudet elämänvaiheet tuovat mukanaan uudet ihmiset. Totta sekin, mutta huomasin haluavani pitää mukana muutaman tyypin. Nielin ylpeyteni ja myönsin tarvitsevani muita. 

Seuraavaksi ajattelin ehkä ottaa vapaan viikonlopun ja suunnata etelämpään, soittaa puhelun vaikka olisi tapahtunut ei mitään, tai sanoa ystävälleni "ihana saada sut takasin".

Nyt meille taas kuuluu.

Hyvä näin.

Share
Ladataan...

Pages