Kun on Minä ja sitten on minä.
Tällä viikolla olen tuntenut itseni epäonnistuneeksi enemmän kuin ennen.
Viestiteltyäni ystäväni kanssa mietin, olenko hänelle tarpeeksi hyvä. Tuenko häntä riittävästi uudessa elämäntilanteessa. Pidänkö heihin ylipäänsä tarpeeksi yhteyttä. Roikunko liikaa heissä, jotka asuvat muissa kaupungeissa, ajatuksena se millainen haluisin suhteemme olevan. Minkälaiset ovat heidän kasvonsa, kun avaan keskustelun Facebookissa ja kuinka mones vaihtoehto oikeasti olen?
Mietin usein, okei, PALJON sitä mitä haluan tehdä aikuisena. Koen kovaa syyllisyyttä siitä, että osa minusta haluaisi elämältää aivan jotain muuta- toinen minä rakastaa kaikkea mitä juuri nyt on. Kävin mielessäni läpi listaa tekemättömistä asioista. Ajattelenko liikaa vain itseäni. Huudan syyttömille ihmisille suuttuessani, milloin he saavat tarpeeksi? Mietin, olenko osoittanut poikaystävälleni tarpeeksi huomiota. Ajattelevatko, etten ole hänen arvoinen?
Tiedän sen mikä näkyy eteisen peilistä. Olen Anna, vanhempieni esikoinen. Muiden silmissä opiskelija, jonka muu vapaa-aika menee töissä.
Tiedän myös sen, että viikon päästä tapaan heidät. Lukion tyttöporukan, joka katsoi kauhuleffoja ja puhui pojista. Uskokaa, teemme sitä edelleen.
Kommentit
Taas jälleen kirjoitit tekstin, joka laittoi miettimään myös minua itseäni. Tykkään tavasta miten kirjoitat. Olen itsekkin ruvennut miettimään olenko tarpeeksi hyvä kaveri/ystävä, tyttöystävä tai lapsi. Todellisuudessa mietin samoja asioita myös usein. Samassa veneessä menemme Anna, me pärjätään kyllä! Ollaanhan me kuitenkin molemmat naisia, ja naiset ovat myös vahvoja.
Et kuule tiedäkkään miten paljo miule merkitsee, että joku tykkää tavastani kirjoittaa! Ja tottakai me pärjätään ;) ihan hyvinki vielä!
<3 mahtia.
Keskustele