My cup of tea

Annie Mink

Yhteistyössä Teekauppa Veiström

Teenjuojilla on välillä hyvät vaihtoehdot harvassa tässä kahvinjuojien maassa. Itse en ole koskaan juonut kahvia maistelua enempää, olen aina pitänyt teestä enemmän ja juon sitä päivittäin. Nyt kun aloin tarkemmin miettimään, olen oikeastaan juonut teetä ihan lapsesta saakka. Ensimmäiset teemuistoni pohjatuvat neljävuotiaana koettuun Turkin matkaan - ostimme sieltä tuliaisena kotiin sellaista makeaa teejauhetta sekä lasisen teeastiaston. Siihen aikaan ykkönen oli tietenkin kaakao, mutta tykästyin myös tähän eksoottiseen juomatuliaiseen ja pyysin aina välillä vanhemmiltani juotavaksi pinkkiä turkinteetä kultareunaisista lasiastioista tarjoiltuna. :) Järjestin myös leikkimökissämme silloin tällöin teekutsuja, välillä kavereille naapuritaloista ja välillä sellaisille pehmoisemmille ja hiljaisemmille ystäville. ;)

Viimeistään ala-asteen viimeisillä luokilla taisin juoda teetä aina aamupalapöydässä ennen kouluun lähtöä ja se tapa on jäänyt osaksi aamurutiineitani. Tykkään aamuisin juoda vahvaa mustaa teetä, iltapäivisin saatan keittää itselleni kupposen virkistävää vihreää teetä ja iltaisin suosin esimerkiksi kofeiinittomia haudukkeita. Makumieltymykseni ovat laajat ja pidän monista eri teelajeista. Olen tykästynyt mm. darjeeling-teehen ja vihreään senchaan, mutta pidän myös erilaisista maustetuista teelajeista. Varsinkin sitruksiset ja makeat maut miellyttävät minua ja välillä hyvä teekupponen käykin hyvin myös pienen makeanhimon taltutukseen. :) Tällainen teen ystävä olikin erittäin mielissään, kun Teekauppa Veiström kutsui minut tutustumaan tarkemmin heidän laajaan teevalikoimaansa!

Teekauppa Veiström aloitti toimintansa vuonna 2012 Helsingin Kalliossa, mutta siirtyi Tampereelle alkukeväällä 2013. Aluksi toimitilat sijaitsivat Kissanmaalla, mutta nykyään Veiströmin pieni ja sympaattinen teekauppa sijaitsee Tampereen keskustassa Kuninkaankadulla, ihan lähellä Anttilaa ja lemppareitani Fidaa ja Punnitse&Säästää. Teepuotia voisi kuvailla keskustan hidden gemiksi, sillä se saattaa välillä jäädä hieman piiloon naapuriravintolan suuren terassin ja kävelykadun hulinan takia, mutta tarkkasilmäisenä löydät kyllä perille tähän teen ystävän paratiisiin. :) Veiströmin tavoitteena on tarjota laadukasta teetä helposti, kuluttajaystävällisistä hinnoista tinkimättä. Veiströmin teet ovat myös osittain suomalaisella työllä tehtyjä ja teepakkauksiin onkin merkitty prosentuaalisesti suomalaisen työn määrä valmistuksessa. Teekauppa Veiströmin teetuotteiden laadukkaat raaka-aineet ovat tutkittuja ja ne tulevat aina luontaisesta kasvuympäristöstä. Itse valmis teetuote tehdään paikan päällä teekaupan tuotantotiloissa. Ammattitaidolla itse tehdyt teet ovat käyneet läpi tarkan tuotekehittelyn ja maut on hiottu täydellisiksi. Teekauppa Veiströmin tuotteet ovat siis puhtaasti rakkaudella ja taidolla valmistettuja.

Olin erittäin iloinen kuullessani tuotteiden raaka-aineiden olevan tutkistusti puhtaita ja laadukkaita. Luin jokunen aika sitten Safkatutkan jutun Tiedätkö mitä teesi todella sisältää? ja aloin miettimään tarkemmin, minkälaista teetä ostan kaappiini. Teekauppa Veiströmin myymät tuotteet on maustettu 100% luontaisilla mauilla, suurinosa tuotteista on luomua sekä vegaanista ja kaikki tuotteet ovat GMO-vapaita. He eivät käytä maustamisessa keinotekoisia esansseja, vaan maku teehen tulee esimerkiksi erilaisista luonnonmukaisista eteerisistä öljyistä ja aidoista mausteista. Näin myöskin tee maistuu entistä vahvemmin ja maukkaammin. Tämän kyllä huomaa myös puodin valikoimaa nuuhkiessa, teen tuoksu on huumaava! Markettien pussiteet eivät ihan vedä vertoja tällaiselle tuoksu-, sekä tietenkin, makuelämykselle! Kun teen maut rakentuvat korkealaatuisista ja puhtaista raaka-aineista, ei teen maku voi olla muuta kuin aito ja erittäin hyvä. Olen vakuuttunut, tällainen tee on juuri sellaista, mistä minä haluan nauttia.

Teepuoti pitää sisällään huikean määrän eri teelaatuja, olen varma, että sieltä löytyy kaikkien makuja miellyttäviä ihania teetuotteita tykkäsit sitten minkä värisestä ja makuisesta teestä tahansa. :) Ja jos valikoiman laajuudessa valinnanvaikeus yllättää, teekaupan henkilökunta auttaa. Kauppias Veiström neuvoo myös mielellään hyvän teen valmistuksen salat ja minä opin vierailullani paljon uutta tietoa teehen liittyen, mm. oikeista haudutuslämpötiloista ja teelaatujen eroista. Itse tykästyin erittäin paljon teekaupassa maistamaani pehmeän maukkaaseen mustaan puolukka-vaniljateehen sekä raikkaan makeaan vihreään appelsiiniteehen, jota sainkin mukaan kotiinviemiseksi. Veiström myy myös erilaisia makeuttajia, esimerkiksi eri makuisia sokereita ja hunajia. Sain testiin appelsiini-ruokosokeria ja mielenkiintoni herätti myös herkullisen kuuloiset inkivääri-, piparminttu- sekä lakritsihunaja! Teekaupasta löydät myös tarvikkeita teen valmistukseen pannuista ja astioista aina haudutusvälineihin saakka.

Kesän uutuustuotteena myyntiin on myös tullut erilaisia raikkaita jääteevaihtoehtoja! Itse pääsin nautiskelemaan Veiströmin appelsiini-jääteetä kaupan edustalla olevalle terassille. Jäätee on kyllä aivan täydellinen kesäpäivän virkistävä juoma! Teetä pääsee siis testaamaan tuoksuttelun lisäksi myös ihan konkreettisesti kupposellisen merkeissä Veiströmin teekaupalla. Joka päivä teekaupassa laitetaan pystyyn teebuffetti, josta voi ostaa take away -teetä edulliseen hintaan. Samalla pystyy myös testaamaan, maistuuko tee yhtä hyvältä (tai jopa paremmalta) kuin tuoksuukin. Take away -teen hinta on normaalisti 1,50€, mutta näyttämällä koodia Annitakeaway1 saat teen edullisesti yhdellä eurolla! Tarjous on voimassa heinäkuun viidenteen päivään saakka, joten käykää ihmeessä maistelemassa Veiströmin teetä, vaikka heidän terassillaan kesäpäivästä ja hyvästä teestä nauttien. :) Teebuffetti pidetään arkisin klo 11-18 ja lauantaisin 11-15.

Teekauppa Veiström pyörittää myös omaa verkkokauppaa, jotta teen ystävät Tampereen ulkopuoleltakin pääsevät nauttimaan hyvästä teestä. Veiströmin teelaatuja ja muita tuotteita on myös myynnissä esimerkiksi muutamissa kahviloissa ja pikkupuodeissa ympäri Suomen, sekä teetä tarjoillaan Tampereella Teekauppa Veiströmin koulutuksen saaneissa kahviloissa. Nettisivuilta voit käydä kurkkaamassa nämä paikat tarkemmin. 

Eli ei meillä hyvän teen ystävillä huonosti mene, kun meillä on Teekauppa Veiströmin kaltainen aarreaitta käytettävissämme :) Kauppa on myös erittäin hyvä pitää mielessä, kun mietit lahjaa teestä nauttivalle ystävälle tai kun kylään tulee muitakin kuin kahvinjuojia! Ihan mielenkiinnosta haluaisinkin kysyä, kuinka monelle coffee is just not my cup of tea? :D Ja teenjuojat, kertokaa minkälaisesta teestä te pidätte? Olisi myös hauska kuulla muita omia tarinoita teehen liittyen! :)

Teekauppa Veiström
Kuninkaankatu 24, Tampere
www.teepussi.fi

Avoinna
ma-pe 10-19
la 10-16

Ihanaa aurinkoista keskiviikkoa kaikille, kahvittelijoille sekä teekuppostelijoille! :) 

Share

Kommentoi