Taivaansini helmoissani

Ladataan...
Annie Mink

Voi kuinka kauniin mekon löysinkään tällä viikolla! Olen viimeisen kahden kuukauden aikana täydentänyt vaatekaappini arkimekkovalikoimaa jo kolmella eri sinisen sävyisellä ihanalla mekolla, yhden niistä näittekin jo viime postauksessa. Uusin tulokas on kauniin taivaansininen ja se löytyi Tampereen Arelan liikkeen loppuunmyynneistä. Edellisessä postauksessa tulikin jo kirjoiteltua, että Vintage Garden muuttaa Arelan tilalle Ilmarinkadulle. Arela ei kuitenkaan tule täysin häviämään Tampereelta, sillä merkin perustajan Maija Arelan työhuone säilyy saman talon yläkerrassa ja kuulemma he tulevat mahdollisesti järjestämään jonkinlaisia pop up -tapahtumia Tampereella. Myöskin verkkokauppaostoksia voi mahdollisesti noutaa Tammelasta edelleen. Tamperelaisten Arelan ystävien ei siis tarvitse surra, vaikka kivijalkaliike lopettaakin nykyisen toimintansa. :)

Ja nyt Arelan ystäviä vasta hemmotellaankin, kun liikkeessä on käynnissä loppuunmyynnit ja osa tuotteista on varustettu jopa -70% alennuksilla! Sovittelin siellä useampaakin eri mekkoa, mutta tällä kertaa lähdin tämän Santorinin sinisen Vittoria-mekon kanssa onnellisena kotiin. En mielestäni omista vielä yhtään tämän väristä vaatekappaletta ja mekko ei ollutkaan värinsä puolesta se ensimmäinen vaihtoehto, joka herätti huomioni liikkeessä. Vasta sovittaessa tunsin mekon täysin omakseni. Koin eräänlaisen "ahaa-elämyksen" kun ensi kertaa vilkaisin itseäni peilistä mekko ylläni. Kasvoillani saattoi olla lapsellisen innostunut hymy, kun pyörittelin taivaansinistä helmaa ensimmäistä kertaa.

Mekon kangas on jämäkkää puuvillaa, se muistuttaa hieman pikee-paitojen kangasta. Mekon malli on mielestäni aivan ihana, simppelin kaunis t-paitamekko kätevillä taskuilla. Vyötärölinja ei ole mekon mallissa täysin napakka ja harkitsin pitkään S- ja M-kokojen välillä. M-koossa vyötärö olisi ollut paljon väljempi ja rennompi, joka näytti myös todella hauskalta! Päädyin kuitenkin hartioista paremmin istuvaan S-kokoon. Mekko näyttää hyvältä näin, mutta siitä saa myös vyöttämällä hieman skarpimman ja viimeistellymmän. Ja asustamalla mekko muuttuu arkisesta juhlavaksi, voi kuinka monia erilaisia hetkiä tulenkaan tämä taivaansininen mekko ylläni viettämään!

Silloin harvoin, kun ostan vaatteita uutena, satsaan mielelläni laatuun ja vastuullisesti tuotettuun vaihtoehtoon. Ja tietysti on myös ilo tukea kotimaista yritystä. Designtorilla juttelin Vintage Gardenin Leenan kanssa ja hän sanoi mielestäni niin osuvasti Arelan olevan tulevaisuuden vintagea. Niitä vaatteita, jotka säilyvät äidiltä tyttärille. Kuten olen aiemmin kertonut, olen saanut paljon äitini vanhoja vaatteita uudelleen käytettäväksi ja olenkin usein miettinyt, jääkö nykypäivän ihmisiltä enää vaatteita jälkipolville perittäväksi? En usko, että halpafirmojen vaatteet kestävät useita vuosikymmeniä käyttökelpoisina, mikä on erittäin harmillinen juttu niin ekologisesti kuin historiallisesti. Voisinkin joskus ehkä kirjoitella tästä aiheesta enemmänkin, sillä se on pyörinyt usein mielessäni. Katsotaan, saanko jossain vaiheessa ajatukseni koottua postaukseksi asti. :)

Nyt on kuitenkin mainio tilaisuus satsata laadukkaisiin vaatteisiin edullisesti, Arelan loppuunmyynti jatkuu vielä tämän viikon perjantaina klo 11-18 ja lauantaina klo 11-15. Ensi viikolla liike on ymmärtääkseni viimeisiä päiviä auki keskiviikkona ja torstaina klo 11-18. Lisätietoja aikatauluista ja muusta infosta löytyy Arelan Facebook-sivuilta.

Kaunista loppuviikkoa kaikille!
Toivoo, taivaansinisissä helmoissa pyörivä, Annie Mink ♥

Share

Kommentoi

Ladataan...