Ladataan...
Annie Mink

 

Olen aika ahkera Netflixin käyttäjä ja nykyään en oikeastaan edes katso televisiota, tykkään katsoa sarjat ja elokuvat suoratoistona silloin kun mieli tekee ja niin pitkään kun huvittaa. Yksi parhaista tavoista viettää sadepäivää onkin mielestäni löhötä sohvalla teekupposen kanssa, joku neuletyö käsissä työn alla ja katsella jotain hyvää sarjaa maratonina. Katselulistani on pitkä ja minulla on esimerkiksi edelleen tehtävää kaikkien Gilmoren tyttöjen katsomisessa sekä monien muiden kesken jääneiden sarjojen viimeistelyssä. Nyt tänä kesänä sain kuitenkin katsottua varsin nopeasti kaksi kivaa uutta sarjaa, joissa molemmissa vähän vintagetyyliä sivutaan, joten ajattelin vinkata niistä myös teille, jos joku ei vaikka ole näistä vielä kuullut. :)

 

 

Teistä osa on ehkä jo kuullut kovasti hehkutetusta Glow'sta? Kyseessä on 80-luvulla oikeasti telkkareissa pyörineen G.L.O.W. (Gorgeous Ladies of Wrestling) -painiliigan inspiroima kuvaus naisten showpainia näyttävästi esittävän tv-ohjelman tekemisestä. Orange is the New Blackin tekijöiden luoma 80-luvun Los Angelesiin sijoittuva sarja on hämmentävän hyvä, vaikka ei painimaailmasta ja överistä kasarimeiningistä edes välittäisi.

Glow'n perusideana on siis seurata painissa täysin kokematonta sekalaista naisporukkaa, joita ohjaa omituinen floppielokuvia kyhännyt ohjaaja. Yhdessä he yrittävät tehdä ensimmäistä naispainishowta esitettäväksi televisoon. Painiohjelman saattaminen karusta harjoitteluhallista televisiovastaanottimien ääressä istuville katsojille ei ole mikään yksinkertainen prosessi. Ohjelman tekoon liittyy kaikenlaisia haasteita kokemattomien näyttelijöiden opettamisen ja treenaamisen lisäksi. Uuden erilaisen ohjelman myyminen tuottajille, tv-kanaville ja mainostajille ei ole täysin ongelmatonta, vaikka myyntivalttina käytetään tv-sarjan mainostamista pornona, jota voi katsoa koko perheen voimin. Sekä tietenkin, kun kyseessä on iso ryhmä erilaisia naisia, ei draamalta täysin vältytä painikehän ulkopuolellakaan. Painijoiden henkilökemioihin, taustoihin ja persoonallisuuksiin pureudutaankin Glow'ssa oivallisesti. Glow'n naiset ovat kaikki erilaisia niin vartaloiltaan kuin luonteiltaankin, sarja tarjoaa upeita vahvoja naishahmoja ja omanlaista girl poweria 80-luvun tyyliin. Sarjassa esiintyy mm. Mad Menistä tuttu Alison Brie ja ihana brittiläinen laulaja Kate Nash.

 

 

 

Istumme melkein joka päivän päätteeksi sohvalle poikaystäväni kanssa ja katsomme jotain sarjaa yhdessä samalla iltapalaa syöden, idea Glow'n katsomiseen tulikin poikaystävältäni. Itse en ollut täysin vakuuttunut sarjasta aluksi - naisten showpainia, paljasta pintaa ja tyttötappeluita - kuulostaa enemmän miehille suunnatulta pehmopornolta kuin sarjalta, josta minä voisin tykätä.

Ensimmäisessä jaksossa ärsyynnyin myös siitä, että Glow'ssakin päätettiin käyttää yhtä halpaa ja turhauttavaa keinoa katsojan koukuttamiseen... Eli näytettiin ensimmäisen jakson alkupuolella naisen paljaat rinnat, jotta katsojan mielenkiinto sarjaan säilyisi. Mielestäni tuo on aina niin halpa ja katsojaa aliarvioiva keino herättää mielenkiinto sarjaan. Tiedän kyllä, että se toimii yleensä hyvin tietynlaiseen katsojaan ja siksi sitä käytetään, mutta jos sarja on muuten hyvin käsikirjoitettu ja varsinkin jos tissikohtaus on jotenkin irrallinen osa kokonaisuutta, se on aivan tarpeeton keino. Kyllä katsoja jatkaa sarjan katsomista jos juoni vetää puoleensa, ei vain sen takia, että pääsee näkemään paljasta pintaa.

Ja kyllä siis paljasta pintaa saa minun puolestani näyttää sarjoissa välillä jos se kohtaukseen sopii, mutta jos sillä yritetään vain ostaa katsoja puolelleen, on se mielestäni inhottavaa (yleensä) naisen kehon seksualisoivaa hyväksikäyttöä ja se turhauttaa minut suuresti. Ja esimerkiksi Glow'ssa niitä paljaita rintoja ei sitten enää paljoa ensimmäisten jaksojen jälkeen nähtykään. Tästä annan Glow'lle ainoan miinuksen, mutta onneksi sarja oli muuten hyvä ja naisia voimaannuttava vahvojen naishahmojen esiinmarssi, joten annan ehkä tämän Glow'lle anteeksi.

   

 

Nyt kun olen saanut purkaa ärsytykseni pois, keskitytään vielä siihen, miksi Glow on hyvä sarja ja miksi se kannattaa katsoa!

Ensimmäisenä nostan jo aiemmin mainitsemani vahvojen ja erilaisten naisroolihahmojen käytön. Glow'n naiset ovat jotenkin niin ihania ja aitoja, naiskuva ei ole rajoittunut vain hoikkaan valkoiseen nuoreen naiseen vaan naiseuden ja naiskehon monimuotoisuus on kuvattu rikkaasti. Glow'ssa esiintyvät hahmot ovat kaikki erilaisia ja heillä kaikilla on omat ongelmansa, mutta kaikesta huolimatta jokainen heistä voi olla vahva ja itsevarma painikehässä. Naisten yhteishenki on myös sarjassa mahtava. Kuukautiskierrot synkronoituvat ja naisten asumisjärjestelyt shown rakentamisen aikana muistuttavat illasta toiseen jatkuvia pyjamabileitä.

Glow'ssa tasapainotellaan koko ajan hyvän maun rajalla varsinkin painihahmojen luomisessa. Esimerkiksi tummaihoisen naisen roolina on olla yhteiskunnan varoilla elävä sossupummi ja terroristipainijan roolin saa stereotypisesti hieman Lähi-Idän piirteitä omaava nainen. Välillä joutuukin miettimään, ovatko painiroolit hieman yliampuvia ja loukkaavia, mutta se juuri onkin Glow'n idea. Vastakohtien äärimmilleen vetäminen ja stereotypioden käyttäminen itse asiassa nauraa räkäisesti takaisin juuri niille ihmisille, jotka rajaavat toisia ihmisiä tiettyihin laatikoihin.

Sarjana Glow on hauska, mukaansatempaava, ajatuksia herättävä ja erittäin viihdyttävä. Ja toki sarjan puvustus ja kasariestetiikka ansaitsevat myös kiitoksensa. Monet Glow'n asukokonaisuudet aiheuttivatkin minussa ihastusta ja tallensin niitä asuinspiraatioksi. Itse ainakin olen alkanut kovasti tykkäämään 80-luvun tyylin värikkyydestä ja överiydestä, vielä en olkatoppauksia paitoihini lisäisi, mutta kasarin sävyt ja kuosit kiinnostavat. Glow on siis myös tyylin puolesta ihanan inspiroivaa katsottavaa. :)

Suosittelen katsomaan Glow'n jos vahvat naishahmot ja överi kasarityyli kiinnostavat!  

Glow Netflixissä

     

 

Jos Glow'ta on hehkutettu Netflixin tämän kesän parhaaksi sarjaksi, niin Girlboss on saanut aivan päinvastaiset arviot. Itse asiassa Netflix on perunut Girlbossin jatkon ja luultavasti ensimmäinen kausi jäi viimeiseksi. Ymmärrän kyllä ehkä, miksi Netflix päätti luopua Girlbossista, mutta tämä vintagea ja second handia sivuava sarja on kuitenkin mielestäni katsomisen arvoinen!

 

 

Girlboss perustuu löyhästi tositapahtumiin, Nasty Gal Vintagen perustajaan Sophia Amorusoon, joka kehitti vintagea netissä myyvän verkkokauppansa kansainväliseksi Nasty Gal -vaateketjuksi. Löyhästi sarja tosiaan Amoruson elämään ja hänen kirjoittamaansa Girlboss -kirjaan perustuu, sillä ilmeisesti vain tuo edellämainittu tiivistelmä on se, mitä oikeasti tapahtui. Sarjaan on lisätty paljon erilaisia yksityiskohtia ystävyyssuhteista ja rakkauselämästä, jota ei oikean Sophian elämässä ole tapahtunut. Mutta eipä Girlboss realistinen dokumenttisarja olekaan, vaan viihdyttävä draamakomedia.

 

 

Sarjan juoni on mielenkiintoinen kasvutarina, miten huolettomasti elävä, kroonista rahapulaa kärsivä, nuori ja holtiton tytönheitukka luo muoti-imperiumin ja muuttuu oman elämänsä girlbossiksi. Tarina on kiinnostava, sarjan puvustus ja vintagevaatteiden lumoava maailma, sekä lisäksi San Franciscon kaunis miljöö, tarjoavat hyvät lähtökohdat sarjalle, mutta joku menee kuitenkin pieleen käsikirjoituksessa. Päähahmon esittäjä Britt Robertson on ihana näyttelijä, mutta hänen esittämänsä Sophia on hyvin ärsyttävä tapaus. Hahmo on itsekäs ja välillä hyvin raivostuttava. Toisaalta Sophiaa on helppo myös rakastaa ja ymmärtää, mutta toisaalta en haluaisi hänen kaltaistaan ystävää välttämättä. Sarjaan on kirjoitettu hyviä kohtauksia, mutta liian paljon ei niin uskottavia ja taidokkaita käänteitä. Sarja on jokseenkin hieman ennalta-arvattava eikä nerokkaita juonenkäänteitä löydy liiaksi. Ehkä myös sarjan sijoittuminen 2000-luvun alkupuolelle ei ole niin vetoava välillä nololta tuntuvan milleniumin puolesta. Kasari ei enää aiheuta häpeää, mutta nollari nolostuttaa kyllä, ehkä Girlbossin maailma toimisi paremmin vasta jonkin ajan kuluttua?

 

 

Vaikka Girlboss ei ole täyden kympin sarja, oli se silti ihan viihdyttävä ja katsomisen arvoinen. Sophian taiteesta kiinnostunut, vähän höpsähtänyt ystävä äiteineen sekä pilveä polttava naapuri (RuPaul Charles) antoivat aihetta nauruun. Breaking Badista tuttu Chuck Norris oli taas hyvä jämäkkä isähahmo ja yhden jakson hauska demonstraatio vintagekauppiaiden keskustelusta nettifoorumilla oivallinen.

Ja toki suurin syy katsoa Girlbossia ovat vintagevaatteet, joita sarjassa näytetään, niitäkin toki olisi voinut näyttää vielä enemmän ainakin tämän vintagefanin mielestä. :) Sarja kuvaa myös mielenkiintoisesti vaikeuksia, mitä nettivintagekaupan perustaja saattaa joutua kohtaamaan. Sophian tarina on kyllä inspiroiva ja aionkin laittaa Amoruson Girlboss -kirjan lukulistalleni.

Suosittelen Girlbossia siis, jos vintagevaatteet kiinnostavat ja hieman oikullinen päähahmo ja juonen osittainen ontuminen eivät haittaa. Sarja on ihan hyvä, mutta ei kannata odottaa liikoja, kuten ehkä itse tein.

 

Girlboss Netflixissä

 

 

Heräsikö kiinnostus vai onko jompi kumpi näistä sarjoista jo kenties katsottu? :)
Laittakaa myös jakoon omat sarjavinkkinne sadepäivien varalle!
♥: Annie Mink

 

 

Ladataan...
Annie Mink

Viime viikolla vietettiin uuden designvaatelainaamo Luottovaatteen avajaisia ja minä kävin samalla tutustumassa heidän valikoimaansa kauniissa uudessa tilassa Tampereen Kalevassa. Osa saattaakin muistaa Tampereella aiemmin toimineen vaatelainaamon, joka kulki itse asiassa samalla nimellä Tammelan puolella. Silloinen lainaamo sulki ovensa reilu vuosi sitten ja jäin itse harmittelemaan vaatelainaamon katoamista Tampereelta.

Ihana uutinen Luottovaatteen paluusta kuitenkin koitti tänä syksynä ja vielä enemmän innostunut olin, kun kuulin vaatevuokraamon käytäntöjen parantuneen entisestä! Edellisellä kerralla vaatelainaamosta pystyi ostamaan vain puolen vuoden jäsenyyksiä. Itselläni olisi ollut luultavasti tarvetta vain kertalainauksille silloin tällöin, joten pitkän ajan jäsenyys ei tuntunut minulle sopivalta. Olisin kaivannut jonkinlaista tutustumisaikaa ennen pitkään jäsenyyteen sitoutumista. Ilmeisesti muutkin asiakkaat olivat kaivanneet tällaisia yksittäisiä lainauksia ilman sitovaa jäsenyyttä, joten meidän "sitoutumiskammoisten" lainaajien iloksi uudistuneesta Luottovaatteesta voi nyt vuokrata 35 euron kertamaksulla kaksi vaatetta kahdeksi viikoksi. :) Mielestäni tämä on erittäin hyvä keino aluksi kokeilla palvelua. Ja jos kokee tarvetta ahkerammalle lainailulle jatkossa, on jäsenyyden hankkiminen silloin järkevä vaihtoehto. Jäsenyyksiä voi ottaa myös eri mittaisiksi ajoiksi omien tarpeiden mukaan. Tarjolla on kuukauden sekä puolen vuoden mittaisia jäsenyyksiä, yksi kuukausi maksaa 60€ ja kuusi kuukautta 150€. Opiskelijat saavat Luottovaatteessa puolen vuoden jäsenyydestä -20% alennuksen eli kuuden kuukauden jäsenyys maksaa heille vain 120€.

Designvaatelainaamo Luottovaatteen valikoima on nimensä mukaisesti täynnä juurikin designvaatteita ja -asusteita. Luottovaatteesta voit lainata itsellesi aina laadukasta suomalaista designiä koruista ja erilaisista asusteista aina mekkoihin ja muihin vaatekappaleisiin asti. Valikoimaan on valittu eettisesti ja ekologisesti tuotettuja suomalaisia vaatteita, mutta valikoimaa aiotaan täydentää myös kriteereihin sopivilla ulkomaalaisilla merkeillä sekä laadukkailla vintage-löydöillä. Niitä odotellessa. ;) Luottovaatteen kavalkadiin kuuluu omista suosikkimerkeistäni mm. Alina Piu, Arela, Dead birds & Lionheart, MukaVA, Named clothing, Nouki, Uhana Design ja Vanha narttu. Yhteensä Luottovaatteessa on edustettuna tällä hetkellä 38 eri vaatemerkkiä, mutta täydennyksiä valikoimaan on luvassa vielä myöhemmin asiakkaiden toiveiden mukaan ja toiminnan muotoutuessa ajan myötä.

Vaatelainaamon käyttäminen tulee yleensä mieleen silloin, kun tarvitsisi hienompaa vaatetta esimerkiksi juhliin tai muihin edustustehtäviin, mutta Luottovaatteessa on ajateltu vaatteita lainattavan ihan normaaliin perusarkeen. Tietenkin juhlavampia mekkoja ja asusteita löytyy myös, mutta mielestäni on loistavaa, että Luottovaatteesta löytyy erittäin paljon arkivaatteita. Usein arkisenkin designvaatteen ostaminen vaatii pientä harkintaa ja budjetointia, eikä aivan kaikilla tietenkään ole edes varaa laittaa suurta määrää rahaa yhteen vaatekappaleeseen kerralla. Onneksi Luottovaatteen kaltainen designvaatelainaamo voi mahdollistaa laadukkaiden designvaatteiden käytön kaikille. Esimerkiksi, jos mietitään, että pienellä budjetilla elävä opiskelija ottaisi  puolen vuoden jäsenyyden Luottovaatteeseen ja maksaisi siitä sen 120€. Hän saisi lainata Luottovaatteen käytännön mukaan kaksi vaatetta kahdelle viikolle ja sen jälkeen vaatteet palautettuaan hän saisi taas lainata kaksi uutta seuraaviksi kahdeksi viikoksi. Jos hän lainaisi vaatteita tällä kaavalla koko kuuden kuukauden ajan, tulisi yhdelle vaatteelle hintaa lyhyellä matematiikalla laskettuna vain 5 euroa. Ei paljon pääsisi budjetti kärsimään designvaatteissa kulkemisesta tässä tapauksessa! Vaatteiden lainaaminen voi olla myös hyvä tapa tehdä erilaisia tyylikokeiluja ja vaikka testata jotain haaveilemaansa designvaatetta käytännössä ennen tuotteen hankkimista. Ja jos lainavaate alkaakin tuntua käytössä juuri itselle tarkoitetulta, voi sen myös halutessaan ostaa Luottovaatteesta itselleen.

Itse annan siis Luottovaatteen kaltaiselle palvelulle täydet pisteet! Mahtava ekologinen ja edullinen tapa käyttää laadukkaita suomalaisia designvaatteita. Seuraan mielenkiinnolla ja innostuksella Luottovaatteen taivalta ja valikoiman muotoutumista. Itse kaipaisin valikoimaan myös erilaisia takkeja. Mieleeni tuli nimittäin muutaman vuoden takaa eräät kylmät talvihäät, jonne olisin vieraana tarvinnut juhlavamman ja siistimmän pitkän villakangastakin. Voi kun silloin olisi ollut tarjolla Luottovaatteen kaltainen vaihtoehto, menin nimittäin häihin lyhyessä arkisessa villakangastakissani ja tuntui hassulta (ja todella kylmältä) heittää riisiä kirkon portailla polvipituisen juhlamekkoni näkyessä ja talven viiman osuessa ikävästi sukkahousujalkoihini. Mielestäni voisi olla myös ihanaa vaihtelua käyttää pitkän talven aikana useampaa eri takkia. Harva kuitenkaan omistaa montaa talvitakkia ja talven läpi tarvotaan yhdessä tai kahdessa vaihtoehdossa. Vaihtelu voisi varmasti virkistää ja piristää pimeässä vuodenajassa. ;) Toivottavasti Luottovaate ottaisi valikoimaansa enemmän myös ulkovaatetusta tulevaisuudessa... :) // Edit. Kuulemma heti avajaisten jälkeen valikoimaan tuli kolme takkia! Mahtavaa!

Mitä mieltä te olette tällaisesta vaatteiden lainauspalvelusta? :) Oletteko ehkä itse joskus käyttäneet Luottovaatteen kaltaista vuokraamoa tai lainailetteko muuten vaatteita kavereiden kanssa? Jos kiinnostuit Luottovaatteesta, suosittelen ehdottomasti tutustumaan heihin tarkemmin esimerkiksi Luottovaatteen kotisivuilta ja seuraamaan heitä sekä Facebookissa että Instagramissa! Ja toki piipahtamaan heidän liikkeessään ihastelemassa ja hypistelemässä vaatteita ja muuta valikoimaa. :)

 

Luottovaate
Teiskontie 25, Tampere

Avoinna torstaisin klo 16-19

www.luottovaate.fi

 

 

♥: Annie Mink

Ladataan...
Annie Mink

Viime viikon lauantaina vietettiin ihanan Vintage Gardenin avajaisia, mahtavaa että VG palasi jälleen Tampereen katukuvaan meitä ilahduttamaan! Liike sijaitsee Tammelassa Ilmarinkadulla Arelan vanhoissa tiloissa, ja voi kuinka kauniiksi se olikaan laitettu! Liikkeessä vallitsi aivan ihana tunnelma heti kun sinne astui sisälle, upeat mekot oli aseteltu kauniisti esille rekkeihin ja mm. näyttävään vanhaan vaatekaappiin. Mekkojen ja muiden kauniiden vaatteiden lisäksi Vintage Gardenin valikoimaan kuuluu upeat korut, asusteet ja valittu kattaus sisustusesineitä. Kaikki tuottteet on ehdottomasti hyvällä maulla ja tarkalla silmällä valittu, avajaisissa riitti paljon hypisteltävää ja ihasteltavaa. Ja mitä parasta, valikoima tulee vielä tietenkin jatkuvasti ajan myötä täydentymään ja muotoutumaan omanlaisekseen. :)

En voinut muuta kuin haukkoa henkeä ihastellessani vintage-tarjontaa tässä uudessa liikkeessä, täydellistä silmäkarkkia ja inspiraatiota tällaiselle vintage-harakalle! Otin puodilla paljon fiiliskuvia Vintage Gardenin kauniista yksityiskohdista, varautukaa siis pieneen kuvatulvaan... Annetaan siis kuvien puhua puolestaan, sillä minun verbaaliset lahjani jäävät tällä kertaa vain ihanaihanaihana! -hehkutukseksi. :)

Ylläolevassa kuvassa vielä Arelan Maija ja uuden liikkeen onnellinen omistaja Leena Aalto. :)

Suosittelen ehdottomasti piipahtamaan Vintage Gardeniin ja näkemään tuon kauniin aarreaitan omin silmin. ♥ Ihanaa, että Tampereelle on tullut pieni vintage ja second hand -keskittymä juuri Tammelaan, vintage-jutut jotenkin sopivat sille alueelle mainiosti. Yhdellä kertaa pääsee pyörähtämään kätevästi useassa kivassa puodissa, VG:n lisäksi tietenkin Kätkö Vintagessa, Yesterdayssa, Kaunotar & Kulkurissa, Fidassa ja perinteisellä Bonus Kirppiksellä. :)

Tyhjin käsin en toki voinut Vintage Gardenin avajaisista lähteä, mukaani lähti jo Designtorilla minua viehättänyt, mutta silloin vielä harkintaan jäänyt siro kultainen kätönen. Tämä menee ehdottomasti kastiin "jotenkin kummallinen, mutta jotenkin niin viehättävän kaunis". Poikaystäväni nimitti korun Game of Thronesin naiselliseksi kouran merkiksi. Mielestäni on kiva keksiä koruille joku merkitys ja itse ajattelen tämän kätösen olevan minulle johdatuksen ja kohtalon amuletti. Katsotaan minkälaisiin tarinoihin minä pieni käteni päädymme, ainakin se tuo kaunistusta päiviini jos ei muuta. :) 

♥: Annie Mink

Pages