Tekohengitystä ja unelmia

Anniina V Blog

Puuh - puuh - puuh.. tekohengitystä hiljentyneelle blogille. Olettehan siellä vielä?

Alkuvuosi tuntuu aina olevan ihan hyperkiireistä aikaa, eikä tämä kevät näköjään poikkea aiemmista. Blogi on taas jäänyt kaiken muun jalkoihin, ja olen kyllä huoletta niin antanut käydäkin. Tätä kun ei kannata tehdä kiireellä. ;)

Tietokoneen näppäimistö on silti sauhunnut - tosin pelkästään mieheni naputeltavana. Hän on kovaa vauhtia pistänyt pystyyn uutukaista yritystään. Niin huippua! Olen hänestä todella ylpeä. <3

Ja siitä puheen olleen, talo/rakennushaaveemme siirtyivät tämän vuoksi hamaan tulevaisuuteen, mutta se nyt oli ihan järkiratkaisu. Kyllä sitä vielä ehtii. Pistetään ensin näitä muita unelmia kuntoon. ;)

Unelmia onkin tullut viime aikoina ihan erilailla pohdittua, kun osallistuin jokusen aikaa sitten Unelmien Aarrekartta-valmennukseen. Sen piti Fancy Dreamin monitaituri Tarja Rantakangas. Muistatteko, kun hän teki minulle viime keväänä blogiyhteistyössä värianalyysinAika hauska käydä välillä lueskelemassa noita vanhoja juttuja. :D

Sen pitemmin en tässä postauksessani ala aihetta avaamaan, mutta suosittelen lukaisemaan Tohkeissaan-blogin Katrin kirjoituksen aarrekartta-valmennuksesta. :)

Ensi viikonloppuna juhlitaan - 30 tulee mittariin, iso mökki on vuokrattuna ja kivan kokoinen porukka on sinne tulossa aprillipäivänä. Instagramiin varmasti päätyy juhlajuttuja ja jälkikäteen jossain vaiheessa blogiinkin. Valokuvaajaksi olen tietysti pestannut Katrin. ;)

Tänään onkin tarkoitus lähteä rekvisiittaa hakemaan. Viettäkäähän oikein mukava viikonloppu!

-Anniina

Share

Kommentoi