Ladataan...
Anniina V Blog

Postaus sisältää mainoslinkin.

Joulun aikana tulikin rauhoituttua oikein kunnolla, vähän pakostakin ja se kyllä teki hyvää.

Puolessa välissä kuuta sairastimme koko perhe influenssan, josta parannuttuamme aika tuntui juoksevan hirmuista vauhtia kohti pyhiä. Päätin olla stressaamatta ja lähes onnistuinkin siinä.. Viime hetken pieni lahjastressi meinasi iskeä, kun yksi paketti, jota oli odotettu jo melkein kuukauden verran jäi tulematta jouluksi. Ensi vuonna lahjojen hankkiminen täytyy aloittaa vielä enempi ajoissa. ;)

Tietokoneeni oli joulun alla useamman viikon huollossa. Valitettavasti en sinä aikana saanut blogia päivitettyä ja moni aiottu postaus jäi tekemättä. Instagramin puolella seuraajat pääsivät kurkkimaan jouluvalmisteluihimme ja päätin tehdä joulukodistamme koosteen myös tänne blogin puolelle. Rentoa fiilistä ja maltillisia koristeluja ->

Odotukset ensi vuotta kohden ovat korkealla. Alkuvuoden tavoitteina on parantaa elämäntapoja ja sen puitteissa tehdä keholle kunnon "kuuraus" (tästä pian lisää myös blogissa!), alkaa ulkoilemaan enemmän ja suunnitella pyöreät synttärijuhlat minulle, huih! 

Lisäksi, niin kuin moni teistä tietääkin, olemme etsiskelleet sopivaa taloa syksyn ajan. Nyt onkin käynyt niin, että ajatukset ovatkin kääntyneet rakentamisen puolelle. Mahdollisia tonttejakin on katseltu, kuin myös talomalleja. Tupla-huih!

Jossain välissä, stressiä asiasta ottamatta, on aikomus alkaa selvittelemään syytä siihen, miksei meille ole vuosien toiveista huolimatta toista lasta suotu.

Sellaisia suunnitelmia ja haaveita ensi vuodelle - tulkoon siitä unelmieni vuosi. ♥

Vuosi 2017 onkin aivan ihana aloittaa tämän kalenterin kanssa, jonka parhaita paloja ovat ehdottomasti kiitollisuuspäiväkirja, aarrekartta (ja ohjeet sen tekemiseen) sekä sanoinkuvaamattoman huikeat fiiliskuvat. Onko Unelmien vuosi-kalenteri jo teille tuttu? Oman kalenterisi ehdit vielä tilata ennen vuoden vaihdetta. Kiitokset vielä Merja ja Frida tästä ihanasta lahjasta - Unelmien vuosi-kalenterista! 

Mukavia vuoden viimeisiä päiviä ja oikein upeaa uutta vuotta teille jokaiselle!

-Anniina

 

Share

Ladataan...
Anniina V Blog

Eivätkö kuvat kerrokin enemmän kuin tuhat sanaa? Kertakaikkisen ihanaa aikaa vietetty - sekä Unarissa mökillä, että muuallakin täällä pohjoisessa.

On eletty hetkessä ja  ne vähäisetkin ennalta tehdyt suunnitelmat ovat muuttuneet jo monesti lennossa. Kävikin niin, että jäämme vielä toiseksikin viikoksi tänne. Eikö se kyllä yhtään haittaa. <3

Nauttikaahan kesäpäivistä! 

-Anniina

p.s. Insta-tilillä miniblogi päivittyy lähes päivittäin! -> @anniinavblog

Share

Ladataan...
Anniina V Blog

 

Täällä alkaa näyttää jo meidän kodilta. ♥

Eikä enää harmita yhtään, että jouduttiin muuttamaan. 

Koska fiilis täällä on ihan erilainen, niin hyvä.

Huomaan, että perheemme voi paremmin.

Kaikella on tarkoituksensa.

-Anniina

 

Share

Pages