Ladataan...
Anniina V Blog

Ehdinpäs vielä kuun viimeisenä päivänä tarttua pienen sisustusbloggaajaryhmämme kuukausittaiseen haasteeseen, jonka tällä kertaa esitti Valkoinen harmaja-blogin Suvi ja aiheena oli kodin kotoisin nurkkaus.

Haasteen aihe oli mielenkiintonen, ja sitä tulikin pohdittua pitkin kesäkuuta. Aloin erilaisissa kodeissa kierrellessäni ja katsellessani kotikuvia somesta miettiä mitä kodikkuus minulle merkitsee. Tiesin tosin heti teemastamme kuultuani, mitä kohtaa meillä kuvaisin.

Minulle kodikkain nurkkaus meillä, kun sattuu - kumma kyllä - olemaan juuri se, jossa vietän paljon aikaa. Se on minulle aamun aloituspaikka kahvikupin ja tabletin kanssa, välillä toimisto läppäri sylissä ja iltaisin rentoutumispaikka tv-sarjojen parissa. 

Kodikkaaksi sen siis tekeekin ehkä enemmän juuri se tunne - siinä on hyvä olla.

En kuitenkaan voisi viihtyä, jos eivät tilan visuaaliset puitteet olisi kunnossa. Ikään kuin vahingossa siihen nurkkaukseen tuleekin vietyä aina ne sen hetkiset pienet sisustukselliset suosikkijutut. Suuri kulmaikkuna tuo nurkkaukseen suuren määrän valoa, ja tarjoilukärrylöytöni toimii hyvänä laskutasona sekä kahvikupille, että muillekin juuri sillä hetkellä tarpeellisille jutuille, kuten vaikka värilastuille.

Kodikkuus näkyy minun mielestäni erilaisissa kodeissa parhaiten persoonallisilla ratkaisuilla ja pienellä rikkonaisuudella. Kerroksellinen sisustus, siisteys ja tavaramäärän pitäminen hallinnassa ovat asioita, jotka silmissäni saavat kodin näyttämään kodikkaalta ja kauniilta.

Mitä kodikkuus merkitsee sinulle? 

-Anniina

Ladataan...
Anniina V Blog

Uuden kodin makuuhuone:

+vaaleus 

+ kulmaikkunat

+ puiden lehvästöt ikkunan takana

+ oma maailman paras sänky

+ itsetehty unisieppari

+ rakkauskuvat näkee heti, kun herää

+tilavat ja nätit yöpöytäkaapit

+ valkoiset maailman pehmeimmät trikoolakanat

+ kaikki tarpeellinen mahtuu huoneeseen

- tauluhyllylle ei vielä ole löytynyt tauluja

- sen verran pienehkö huone, että kuvaaminen tooooosi hankalaa..

 

Mitkä jutut on teille tärkeitä makuuhuoneen sisustuksessa/kalustuksessa tai muuten?

Lepposia (päivä/yö)unia!

-Anniina

Ladataan...
Anniina V Blog

Meillä valmistauduttiin jo perjantain viikkosiivouksen yhteydessä viikonlopun jääkiekkopeleihin. Tiesimme, että meille tulisi lisäksemme muitakin faneja kisakatsomoon, joten päätimme pyöräyttää olohuone/ruokailutilamme vähän erilaiseen järjestykseen, jotta kaikilla olisi hyvät katselupaikat. ;)

Luulin muuttaessamme, että se järjestys joka tähän tilaan muodostui jäisi ainoaksi, mutta eipähän jäänytkään. Ja kyllähän tämä uusikin aikas kivasti toimii, vai mitä mieltä olet? :)

Sohva pyörähti ikkunan eteen, ja on siinä ehkä hivenen ahtaalla paikalla, mutta mielestäni kuitenkin ihan menettelee ja on kivaa vaihtelua. :)

Kuvailin pitkästä aikaa kotona oikein kunnolla ja kameran uumeniin jäikin vielä paljon kuvia odottelemaan. Pian luvassa siis lisää sisustuspostauksia!

Nyt on jo kyllä ihan pakko siirtyä valmistelemaan kisasapuskoja - jännittää!!

Kutkuttavaa iltaa kaikille! Suomi voittoon! \o/

-Anniina

Pages